Nainen vedenjakajalla

Jouduin ajattelemaan paikkojen merkityksellisyyttä hiljan kahdesta syystä. Kirjailija Nino Strachey kirjoitti eräässä artikkelissa että paikan muisto on tärkeämpi kuin lahjatavarakaupasta ostettu matkamuisto. Ja muotoilua opiskeleva Lucas LaRochelle oli laatinut kartan hänelle merkityksellisistä paikoista. Työ oli alkanut kun hän oli sattumoisin kulkenut sen puun ohi, jonka luona hän oli tavannut ensimmäisen vakavan seurustelukumppaninsa. Sen jälkeen hän oli merkinnyt karttaan muitakin itselleen tärkeitä paikkoja.
Annoin ajatusteni virrata. Mitä paikkoja mieleeni tulisi ja miksi?
Kolme ensimmäisenä mieleeni tullutta paikkaa joissa olin kokenut lumoa, ajoittuivat yöhön.
Istuimme nuorina veljeni kanssa rantasaunamme verannalla. Vanhemmat olivat nukkumassa ja kaikki oli hiljaista valoisassa kesäyössä. Juttelimme niitä näitä. Järvi oli tyyni, linnut ja kalat jo nukkumassa. Yhtäkkiä kuulimme vasemmalta rasahduksen. Kolme supikoiraa löntysteli rantaviivaa myöten meitä kohti. Maalaiset ja isäni olivat tehneet niistä havaintoja mutta kukaan ei ollut niitä nähnyt. Istuimme epäuskoisina ja mykistyneinä emmekä osanneet edes pelätä vierailijoita. Supikoirat eivät kuitenkaan huomanneet meitä. Ne tulivat parin metrin päähän ja kääntyivät sitten menemään verkkaan pihalle päin. Villien eläinten kohtaaminen siinä lähituntumassa hiljaisena kesäyönä oli lumoava kokemus meille nuorille. Se saunan veranta on enää vain muistoissa, sillä kesämökin saunoineen omistaa nyt toinen henkilö.
Toisessa ja kolmannessakin lumotussa paikassa kohtasin villieläimiä: aamuyöstä Kenian savannilla verkkokirahveja hamuamassa lehtiä puista ja iltayöstä Mount Kenian rinteellä olevan hotellin parvekkeella katsomassa juomaan tulleita villieläimiä, joiden puuhat näimme suurten valonheitinten ansiosta.
Mutta yhtä merkityksellinen on eräs merenrantatien kohta, jonka ohi kävelen kotimaassa ollessani päivittäin. Lumoava muisto palaa siinä kohdassa joskus kevätauringon ensimmäisessä kuumotuksessa. Muistan miesystävän tekstarin, jonka siinä tien kohdassa sain ja joka oli merkityksellinen tulevaisuudelle.
Täällä Portugalissa huomaan usein hakeutuvani erään entisen palatsin sisäpihalle, jossa on nyt kahvila. Siellä aistin rauhaa ja kauneutta, koska pihalla on jäljellä kauniita patsaita. Se paikka, eräänlainen menneen maailman jäänne, pysynee mielessäni yhtenä matkamuistona Portugalista.

Portugalilainen arkkitehti näytti minulle jokin aika sitten palkitun talonsa hauskaa kylpyhuoneratkaisua. Kuumalla ilmalla lasiseinän voi aukaista atriumpuutarhaan ja olla suihkussa ikään kuin ulkoilmassa. Mikä sen mukavampaa auringon porottaessa.
Italialainen tuttavani puolestaan sanoi, että hän tulee seuraavalla tapaamiskerrallamme mieluummin vespallaan kuin autollaan, koska Rooman liikennekaaoksessa autolla on hidasta edetä ja mahdotonta päästä tiettyihin paikkoihin. Vespa on kätevämpi.
Tällaiset paikallisten ihmisten tarinat omasta elämänmenostaan kiinnostavat minua. Olen utelias. Haluan tietää kussakin maassa liikkuessani miten sikäläiset ihmiset ajattelevat ja toimivat.
Se ei tarkoita sitä että itse haluaisin ajatella ja toimia kuten he, edes välttämättä hyväksyä paikallisia kantoja ja toimintatapoja. Ei mutta minua kiinnostaa tuntea ne koska ne auttavat ymmärtämään ihmisiä. Ja ymmärrys, molemminpuolinen, on paikallaan tässä repivässä ajassa.
Paikallisten ihmisten tarinat myös oikovat käsityksiä. Asiat eivät ole aina sitä miltä ne näyttävät. Viimeksi eilen Lissabonin Av. Almirante Reis- katua kävellessäni mieleeni muistui erään portugalilaisen ystäväni toteamus. Hän kertoi kadun olleen Lissabonin entinen pääväylä ja talojen sen varrella olleen kalliita ja hienoja. Nyt useimmat näyttivät päinvastoin ränsistyneiltä ja likaisilta. Mutta ystäväni mukaan näin saattoi monessa talossa olla vain päällepäin. Sisäpuolelta talot saattoivat hyvinkin olla remontoituja, huoneistot hienoja ja moderneja.
Tämän uskon hyvinkin, koska olen nähnyt eräässä talorumiluksessa mitä moderneimman kalliisti remontoidun studiomaiseksi avarretun huoneiston.
Hämmästyin sitä itseriittoisuutta joka ilmeni Kristina Cruises-yhtiön infosta. Sen mukaan ”Kansainvälisyys ei kiinnostakaan – suomalainen haluaa matkustaa suomalaisten kanssa”. Räätälöidyt ryhmämatkat ovat nyt trendi.
-Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Vanha sanonta näyttää pätevän myös ryhmämatkailuun, sillä yhden palveluntarjoajan vuokraamalla kalustolla järjestetyt räätälöidyt ryhmämatkat eli charter-matkat kasvattavat suosiotaan. Onhan se ymmärrettävää, että monille on leppoisinta lomailla, kun kaikki puhuvat matkalla samaa kieltä ja tottumukset ovat suunnilleen samat. Mikäs sen mukavampaa kuin jakaa hieno kokemus .Me kutsumme chartereita Oma laiva -risteilyiksi. Niiden määrä kasvaa meillä ensi vuonna peräti 36 prosenttia. Tässä taitaa näkyä se, ettei ihmisten ajattelu olekaan ihan niin kansainvälistä kuin usein nykyään ajatellaan. Lomailija haluaa kyllä tutustua uusiin nähtävyyksiin mutta mieluiten tutussa, samanhenkisessä seurassa, Kristina Cruises-yhtiön tiedote toteaa.