Viimeksi ottamani valokuvat herättävät minun silmieni eteen Helsingin entisaikojen porvariston: rouvia pitkine hameineen ja herroja liiveineen. He ovat tulleet kauppatorille kävelemään.
Kuvani ovat näet silakkamarkkinoilta, joita on kaupungissamme järjestetty vuodesta 1743. Kyse on siis todellisesta traditiosta.
Luultavasti helsinkiläiset rouvat ja herrat ostivat ennen vanhaan silakkansa puisissa astioissa kun taas nyt tarjolla olevat kalat on pakattu muovirasioihin.
Mutta tunnelma oli varmaan silloin samanlainen kuin nyt: ostajat olivat uteliaita ja iloisia ja etsivät herkkua ruokapöytäänsä ja myyjät toiveikkaita pitkän uurastuksen ja merimatkan jälkeen. Haitarikin soi.
Silakkamarkkinat ovat todella hauska perinne, sillä herkkuantimien lisäksi niiden aikana voi katsastaa hienoja puisia veneitä. Luulenkin, että osa kävijöistä kuten minäkin tulevat etsimään enempi silmänruokaa kuin paljolti syötävää. Toki kalarasia tai kaksi sekä mustaa leipää varmaan löytyy laukuista kotiin palattua.
Minä käyn silakkamarkkinoilla joka syksy. Olen ollut havaitsevinani, että niillä on myös yhä enemmän turisteja. Näkymä ja tapahtuma ovat idylliset ja kuvaukselliset.
Vanhat isot kalastajaveneet ja jotkut purjealukset vetävät myös puoleensa niin, että kävijöitä näytti kulkevaan solkenaan niiden uumeniin osan jäädessä kahville kannelle tai laiturille asetetuille tuoleille.
Joka syksy kalastajat ovat kehittäneet myös uusia silakkareseptejä erilaisine yrtteineen ja mausteineen. Joskin eksoottisiakin silakoita olen maistanut niin perinteisesti maustetut silakat ovat minulle mieleen. Ne maistuvat keitettyjen perunoiden kanssa tai leikkeleenä ruisleivän päällä.
Niin kaupantekotilaisuus kuin silakkamarkkinat ovatkin minusta ne ovat myös tärkeä kohtaamistapahtuma. On hauska traditio tavata saaristostamme ja jopa Ahvenenmaalta ja Ruotsista asti seilanneita kalastajia.