Nainen vedenjakajalla

Minä olisin vastannut samoin kuin enemmistö Hypon asumista käsittelevään kyselytutkimukseen. Tutkimuksessa vastaajia pyydettiin arvioimaan, mikä esitetyistä tekijöistä on tärkein asuinpaikkaa valitessa. Esitetyt tekijät olivat palvelujen välitön läheisyys, hyvät julkiset liikenneyhteydet sekä asuinalueen väljyys.
Tekijöistä tärkeimmäksi nousi palvelujen välitön läheisyys, jota reilut neljä kymmenestä piti tärkeimpänä. Reilu kolmannes piti puolestaan asuinalueen väljyyttä tärkeimpänä valintakriteerinä.
Vähiten kannatusta sai hyvät julkiset liikenneyhteydet, jonka kuitenkin mainitsi tärkeimpänä reilu viidennes vastaajista.
Vastaajat olivat 15-79-vuotiaita, joten skaala on laaja.
Palvelujen läheisyys on myös sellainen etu, että kun se otetaan ihmiseltä pois, ärtymys nousee. Siitä minulla on omakohtaisia kokemuksia.
Olin isäni tehdessä kuolemaa asumassa pari vuotta Jyväskylässä ja hermostuin palvelujen puutteellisuudesta. Esimerkiksi apteekki ei ollut aina auki kuten Hesassa. Stockmannin tavaratalo, josta yleensä saan kaiken, puuttui. Kahvinkeittimeeni en saanut kodinkoneliikkeestä uutta kultasuodatinta kun edellinen meni rikki. Ja niin poispäin. Se nyt vaan on niin, että kun kaikki nämä Hesassa ”pelasivat”, jumi sitten otti päähän.
Suru tuli asuinalueeni ihmisille puseroon myös silloin, kun täältä lopetti toimintansa sellainen ihastuttava rihkamakauppa josta sai aivan kaiken: lankarullan, korkkiruuvin, pohjalliset, muovikulhon patasudin, narukerän. Myyjä lopetti liikkeen ja lähti eläkkeelle.
Nyt on sitten mennyt sormi suuhun kun kaupan lopetettua piti löytää narukerä. Mistä kaupasta sellaisen nyt saa? Entä lankarullan, kenen valikoimista? Siinä on ensin ollut miettimistä ja kun sitten on ilmennyt että lankarullia on kangaskaupoissa ( joita on harvassa) niihin on ollut matkaa.
En siis lainkaan ihmettele että kansa haikailee palvelujen perään.

Asuntokaupan hyydyttyä rakennusfirmat ehdottavat nyt uusien asuntojen ostamista sijoitusasunnoiksi. Ja mikä ettei, sillä asunnon vuokraaminen, silloin kun se onnistuu, merkitsee ihan hyvää ja vakaata tuottoa. Minä olin ihan tyytyväinen, kun sain kuuden prosentin tuottoa.
Mutta aikansa kutakin. Minä myin sijoitusasuntoni. Ja hyvä niin, ajattelin eritoten eilen.
Ystävättäreni kertoi harmillisesta vuokralaisesta. Iäkäs mies oli talonmiehen mukaan alkanut toimia talossa epäilyttävästi niin että naapurit olivat peloissaan.
Hella oli jäänyt päälle, savua kehittynyt ja palokuntakin kutsuttu paikalle. Iäkkään miehen muualla asuva poika ja vuokranantaja oli sitten kutsuttu hätiin.
Vuokralaisen valinta onkin yhä enemmän taitolaji. Huhu kertoo, että näinä aikoina käy kerran jos toisenkin niin, että vuokra ei tulekaan pankkitiliin ajallaan. Työttömäksi jäänyt vuokralainen ei ole pystynyt maksamaan.
Jos minulla vielä olisi sijoitusasunto, nyt pitäisi koputtaa puuta, sillä ilman vuokraa en ole jäänyt. Mutta kerran vuokralainen pyysi saada siirtää maksua kuukaudella, koska veromätkyyn oli mennyt rahaa.
Vuokralaisia etsivän toimiston palvelut maksavat mutta ovat minun kokemukseni mukaan hintansa väärtejä. Lähtökohtana toimistoväen ehdottaessaan uusia vuokralaisia on jo se, että luottotiedot ovat tarkistetut. Jos nämä tiedot ovat kunnossa, ainakin alku siis näyttää lupaavalta.

En ihmettele yhtään, että vauras ja hyvinvoiva tuttavani elää ylhäisessä yksinäisyydessä. Tulin näet siihen tulokseen, että hänen on pakko. Ympärillä olevien käytös sen on sanellut.
Niin sanotut kaverit eristävät hänet lahjakkaasti. Esimerkiksi tenniskentällä hänellä sujuu mukavasti pelikaverien kanssa mutta he eivät kuitenkaan koskaan soita hänelle eivätkä kutsu minnekään. Kun hän rupattelun lomassa ryhtyy kertomaan omista kokemuksistaan, vaikka matkoista, hänen puheeseensa eivät kaverit ota kantaa vaan vaientavat hänet sillä lailla olemattomiin.
Kateus vie kalatkin vedestä kuuluu sanonta. Kateus se tässäkin näyttäytyy.
Kun tuttavani ei tarvitse koskaan miettiä voiko hän ostaa jotain vai ei, se ei sovi tuttavien pirtaan. Ei ole hyvä olla siinä määrin äveriäs, että ei tarvitse miettiä hankintojaan vaan rahaa on siihen mitä mieli tekee.
Ymmärtäisin hänen kaveriensa käytöksen, jos tuttavani olisi pröystäilevä tai esittelisi vaurauttaan jotenkin. Vaan hän ei ole sellainen, vaan elää melko vaatimattomasti ja säällisesti. Alla ei ole mersua eikä hän omista merenrantahuvilaa. Ne eivät kiinnosta häntä. Mutta auto ja talo ovat toki hyvät.
Kaiken lisäksi hän on itse hankkinut, tyhjästä luoden, rahansa. Kovalla työllä.
Se ei kuitenkaan paina vaa´assa kun kaverit kadehtivat.
Muistan erään rikkaan miehen neuvon minulle maaseudulla. ”Jos saat hyvän kalansaaliin, sano naapureille, että vain jonkin verran tuli, älä paljasta että saalis oli mojova. Sillä kateus kukoistaa. ”

Viherpeukaloita ja miksei muitakin innostetaan nyt museopuutarhan perustamiseen. Museopuutarha sanana oli minulle siinä määrin uutta, että minun täytyi lukea sitä esittelevä Päivi Haaviston artikkeli MTT:n lehdestä.
Voin hyvin kuvitella, että iäkkäät leidit, jotka vaalivat kukkiaan, voivat ryhtyä perustamaan museopuutarhoja. Heillä on siihen etunsa: he tietävät ikänsä vuoksi kasvien historiasta ja esiintymisestä.
Maarit Heinonen, joka museopuutarha-asiaa on tutkinut, painottaa että olennaista tällaisen puutarhan perustamistouhussa on kasvien dokumentointi ja niiden historian jäljittäminen. Perinnekasvin historia tunnetaan alueella ainakin 50 vuoden ajalta. Näin puutarha hänen mukaansa osallistuu museon säilyttävään tehtävään tai paikallisen tarinan kerrontaan.
Minä en omaa viherpeukalon kykyjä enkä ole perustamassa museopuutarhaa. Mutta rupesin miettimään sitkeitä kasveja. Ja yksi tuli mieleeni ylitse muiden.
Kesämökillämme oli keväisin pulmana järven veden pinnan nousu. Jännitimme aina, että minne asti pihalle vesi keväisin tulvii vieden mennessään kylvettyä nurmikkoa ja kukkien juuria. Äiti oli jo havainnut, että tietystä kohdasta nurmikkoa järven puoleiselle pihamaalle kukkapenkkejä ei ollut syytä rakentaa. Tulva veisi ne kuitenkin taas mennessään kuten oli vienyt.
Mutta sinne rannan likelle nousi joka kesä kurjenmiekkoja. Ne olivat komeita keltaisia kukkia, joista äiti oli hyvillään: edes jotain kaunista sinne puolelle pihaa.
Tosin niiden kukkien kanssa oli sama jännittäminen: olisiko tulva vienyt niidenkin juuria. Tuleeko keltaisia kaunokaisia tänä kesänä.
Ja aina niitä kasvoi, olipa järven pinta noussut miten korkealle hyvänsä. Todennäköisesti ne olivat uhmanneet järveä näin iät ja ajat ja uhmaavat vieläkin.

Jo vain tiesin ilman lukemaani tutkimustulostakin mikä liikunta on parasta. Testannut olen kaikenlaista: kuntosalilla rehkimistä, rakennetussa ulkoympäristössä kuten tenniskentällä treenaamista ja sitten ihan vapaassa luonnossa kuten meren rannalla liikkumista.
Ja niinhän siinä on käynyt että viimeksi mainitussa ympäristössä oloni on tuntunut parhaimmalta. Ei siitä mihinkään pääse.
Nyt sitten tamperelaistan tutkijoiden tulos varmentaa musta tuntuu päätelmäni. Tulokset löytyvät tästä: Pasanen Tytti, Tyrväinen Liisa, Korpela Kalevi. The relationship between Perceived Health and Physical Activity Indoors, Outdoors in Built Environments, and Outdoors in Nature. Applied Psychology: Health and Well-being.
Tiedote kiteyttää ne näin: Luonnossa liikkuminen on voimakkaammin yhteydessä hyvinvointiin kuin liikkuminen muissa ympäristöissä. Kansallisessa kyselytutkimuksessa tarkasteltiin yli kahden tuhannen suomalaisen raportoimia hyvinvointikokemuksia sekä viikoittaisia liikuntakertoja sisätiloissa, rakennetuissa ulkoympäristöissä ja luonnossa. Näistä luontoympäristöt osoittautuivat merkityksellisimmiksi hyvinvoinnin selittäjiksi.
Minusta suurin ero luonnossa ja mainituissa muissa ympäristöissä liikkumisen välillä on rauhoittuminen. Luonnolla on tyynnyttävä vaikutus, kuljenpa sitten rannalla tai metsässä. Samanlaista ärtyisyyden ja kiireen poistajaa en löydä muista ympäristöistä.
Paljon tietokoneen ääressä istuvana tarvitsen myös happihyppelyitä jotta pää ikään kuin selviää eri lailla kuin sisätiloissa ja ajatukset lähtevät taas liikkumaan.
Ja mikä ihastuttava etu on myös luonnossa liikkumisessa: ilmaisuus. En tarvitse käydä ostoksilla, tälläytyä mihinkään erityisiin vaatteisiin, en hankkia kalliita välineitä. Hyvät jalkineet riittävät.
Ja ei kun menoksi.

.

Ihan oikeita valintoja ilmaston kannalta tein lounasruokaa valitessani. Ja niin teki ystävättärenikin, kun kävimme keväällä lounastamassa eräässä ravintolassa. Tämä ravintola kuului niiden 25 joukkoon, jotka olivat mukana MTT:n ilmastoystävällisten lounaiden kokeilussa.
Tänään luin kokeilun tuloksia MTT-lehden artikkelista ”Syö ilmasto paremmaksi”.Ja tutkinkin Anna-Maria Mäki-Kuutin artikkelin tarkoin Halusin tietää miten olimme onnistuneet.
Hyvin siis olimme onnistuneet. Olimme ottaneet alkusalaattia ja kala-ateriat. Kasvisateriat ovat selkeästi parempia vaihtoehtoja kuin monet muut. Ja kalaakin syödessä negatiiviset vaikutukset ovat keskimääräistä pienemmät.
Tutkija Hannele Pulkkinen kertoo, että arvioinnissa otettiin huomioon koko aterioiden kuten leivän, maidon, lisukesalaatin, pääruoan raaka-aineiden tuotannon ilmastovaikutukset. Liha ei ole yksiselitteisesti huono vaihtoehto vaan vaa´assa painavat lihan laatu ja määrä.
Kokeilun yksi tulos oli se minkä mekin totesimme. Ravintola ei selittänyt asiaa lainkaan. Tiesimme syöneemme kokeiluruokia vasta myöhemmin asiasta luettuamme.
Kun tarjolla oli jutun mukaan vielä l5 ja 30 prosenttia tavallista vähemmän kuormittavia ateriavaihtoehtoja, olisin mieluusti tutkinut paikan päällä miten ne oikein koostuivat, mikä olisi ollut ero muihin ruokiin.
Meidän ateriamme olivat aivan yhtä maukkaita kuin ”tavalliset” lounaatkin.