Emma Karin blogi

Tasa-arvo ei ole vain naisten asia. Epätasa-arvoisesta yhteiskunnasta joutuvat kärsimään myös isät. Töissä mies nousee helpommin johtajaksi, mutta perheessä äiti nähdään edelleen päävanhempana. Siis sinä, jota neuvolassa ensi sijaisesti puhutellaan.

Läheskään kaikki isät eivät Suomessa käytä ainoastaan isille tarkoitettua isyysvapaata. Kotihoidon tuen saajista noin 94 prosenttia oli viime vuonna naisia. Isyysvapaata on tällä hallituskaudella pidennetty, mutta yhteiskunnan asenteet lapsiaan hoitavia isiä kohtaan muuttuvat hitaasti.

Yli puolet isistä, jotka eivät aikoneet pitää hoitovapaata, kertovat syyksi ratkaisuun perheen taloudellisen tilanteen. Palkkaepätasa-arvo osuu siis myös miehiin. Jos naisten ja miesten palkkaerot saataisiin kurottua umpeen, valinta olisi perheissä helpompi.

Moni isä törmää edelleen työnantajan asenteeseen siitä, että ei ole miehen homma olla lapsen kanssa kotona. Isät kärsivät siitä, ettei heitä nähdä tasa-arvoisina vanhempina äidin kanssa. Meillä tekstiviestimuistutukset lasten neuvola-ajoista ovat tulleet minulle, vaikka isä olisi ajat varannut.

Työnantajien ja muun yhteiskunnan asenne isien kotiinjäämista kohtaan paranisi, jos vauvoja hoitavista isistä saataisiin normi. Vanhempainvapaat on saatava jakautumaan taisemmin. Isälle korvamerkittyä oikeutta vanhempainvapaaseen on laajennettava, jotta isien oikeus perheestä paranee. Äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaajärjestelmään tarvitaan laaja uudistus.

Myös isät, jotka eivät asu lapsen kanssa, ovat edelleen isiä täysimääräisesti. Esimerkiksi koulukyytiin pitäisi voida olla oikeus kahdesta osoitteesta. Samoin lapsella pitäisi voida olla kaksi virallista osoitetta.

Yksikään tuntemani isä, joka on jäänyt vauvan kanssa kotiin, ei ole tätä päätöstä katunut. Yhä useammat isät ottavat heille kuuluvan paikan kotona ja haluavat olla mukana lastensa elämässä aivan yhtä paljon kuin äiditkin. Heidän rinnallaan on kuitenkin monia isiä jotka haluaisivat niin tehdä, mutta eivät voi. Heille tarvitaan tasa-arvoa!

Eilen oli suomalaisen naisen viimeinen palkallinen työpäivä. Verrattuna miesten palkkoihin, naisten vuosipalkka on maksettu 31.10. mennessä.

Naisten palkka on Suomessa tänä vuonna keskimäärin 82,9 prosenttia miesten palkasta eikä ero tunnu kuroutuvan umpeen. Suomalaiset työmarkkinat ovat vahvasti jakautuneet naisten ja miesten töihin. Samalla jopa samasta työstä saatu palkka voi olla sukupuolesta johtuen alhaisempi.

Moni toteaa, että ongelma on kasvatuksessa. Tytöistä tehdään periksi antavia hoivaajia, pojista kilpailevia menestyjiä. Tätä pohdin myös itse lasteni kanssa. Kannustanko poikaani tiukemmin kovempiin suorituksiin? Odotanko alitajuisesti tyttäreltäni siistimpää käytöstä? Ovatko toiselle mustelmat polvissa hyväksyttävämpiä kuin toiselle?

Perheissä naiset käyttävät suurimman osan hoitovapaista ja jäävät helpommin kotiin lapsen sairastuessa. Vanhemmuuden vaikutukset työssäkäyntiin eivät jakaudu tasan. Naisten työurista tulee katkonaisia, joten pysyviin työsuhteisiin palkataan mieluummin mies. Vanhemmuuden vastuun epätasainen jakautuminen heikentää naisten työmarkkina-asemaa, palkkausta ja eläkkeitä. Samalla riistetään miehiltä korvaamattoman arvokas asia, yhtäläinen oikeus lapsiin.

Tällä viikolla nelikuinen vauvani on ollut mukanani budjettineuvotteluissa, palavereissa ja paneeleissa. Hän on myös Helsingin ensimmäinen vauva, joka on osallistunut kaupunginhallituksen kokoukseen. Jotta pienten lasten vanhempien osallistuminen mahdollistuu, on ympäröivän maailman muututtava.

Jos haluamme lasten kasvavan yhdenvertaisessa yhteiskunnassa, me emme voi siirtää koko vastuuta vanhempien harteille. Jos oletamme sukupuoliroolien murtuvan vain kotikasvatuksen seurauksena, asetamme lapset hyvin eriarvoiseen asemaan. Epätasa-arvoistuneessa Suomessa toisilla vanhemmilla on enemmän voimavaroja panostaa kasvatukseen.

Muutos on mahdollistettava työpaikoilla ja ennen kaikkea molempien vanhempien osallistumista kannustavalla politiikalla. Tähän esimerkiksi kotihoidontuen korvamerkitseminen molemmille vanhemmille on hyvä alku.

Olen suuri suomalaisen neuvolajärjestelmän fani. Ensimmäisen lasta odottaessani muistan usein ajatelleeni, että ainakin neuvolassa hyvinvointivaltio on vielä täysissä voimissaan. Ja jos joku asia toimii, kannattaako sitä muuttaa? Mielestäni kannattaa.

Helsingissä eriarvoistuminen alkaa jo kohdussa ja jatkuu läpi elämän. Lähes joka kymmenes alle 18-vuotiaista lapsista on lastensuojelun asiakkaina. Määrä on kasvanut muutamassa vuodessa lähes 40 prosenttia. Ja kuten niin monissa muissakin ongelmissa, lastensuojelussa erot eri asuinalueiden välillä ovat Helsingissä poikkeuksellisen suuria.

Neuvolassa palvelu on samaa niin eiralaiselle kuin jakomäkeläisellekin perheelle. Ahkerimmin perheiden palveluita käytetään siellä, missä perheillä menee yleisesti ottaen paremmin. Kantakaupungin neuvolat ovat ruuhkautuneet pahasti, kun taas joillain alueilla neuvolatarkastukset saatetaan jättää kokonaan väliin. Ja tarkastukset jäävät väliin juuri niiltä lapsiperheiltä, joille tuen saaminen olisi erityisen tärkeää.

Lastensuojelussa puhutaan mielellään ennaltaehkäisystä. Helsingin kaupungilla työskentelee lastensuojelutyössä yli tuhat ihmistä, kun taas perheiden ongelmia ennaltaehkäisevässä neuvola- ja perhetyössä sekä perheiden erityispalveluissa on puolet vähemmän työntekijöitä. Lastensuojelutyötä tarvitaan, kun ongelmat ovat jo syntyneet. Rahankäytössä ennaltaehkäisy ei siis näy.

Terveysasemien toimintaa ollaan uudistamassa. Samalla on hyvä miettiä, onko neuvoloiden tarpeen tulevaisuudessa olla osa terveysasemia? Jos äitiys- ja lastenneuvolapalvelut, perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu löytyisi saman katon alta, olisi perheiden tukeminen helpompaa. Helsingissä toimii valtava määrä lapsi- ja perhejärjestöjä, joiden toimintaa voitaisiin yhdistää näihin "perhekeskuksiin". Keskuksen aulassa voisi olla vauvakahvila, johon perheet voisivat tulla juomaan päiväkahvinsa, tapaamaan muita perheitä ja saada helposti apua jokapäiväisiin ongelmiin.

Saimme viikko sitten sovittua valtuustostrategiassa siitä, että niin neuvotoiminnassa kuin perhetyössäkin tullaan panostamaan erityistä tukea tarvitseviin alueisiin. Tämä oli itselleni koko strategian tärkeimpiä kirjauksia. Perhekeskus-ajatusta olisikin hyvä kokeilla siellä, missä lastensuojelun tarve on kaikista suurin.

Ehkä perheitä päästäisiin auttamaan ennen kuin lastensuojelulle olisi tarvetta.

En ole koskaan lukenut yhtään kasvatusopasta. En osaa nimetä yhtäkään kasvatusfilosofiaa. Haen usein lapseni viimeisenä tarhasta. Unohdin päiväkodin äitienpäiväkahvit. Tein jälleen töitä puolet viikonlopusta. Naureskelen usein ystävilleni huonon äitiyden olevan osa identiteettiäni. Ajatus siitä, että olisin erityisen hyvä äiti, ei istu.

Kun odotin lastani eksyin jotain tietoa etsiessäni vauva-foorumille, jonka jälkeenpäin olen oppinut tuntemaan nimellä äitien homma-foorum. Minulle oli järkytys törmätä siihen totalitaristiseen tuomitsemisen maailmaan, jota viestiketjuissa kirjoittavat äidit ylläpitivät. Milloin imettäjät haukkuivat imettämättömät, milloin toisinpäin. Kotiäidit solvasivat työssäkäyviä itsekkäiksi ja työssäkäyvät kotiäitejä säälittäviksi. Ja muistaakseni lapsen kasvisruokavaliota verrattiin lapsen pahoinpitelyyn. Jokaisella oli vain yksi totuus äitiydestä, perheestä ja lapsen kasvatuksesta.

Kun joku äiti ei tähän muottiin sopinut, tuomio oli armotonta: Huono äiti. Ja pahinta mitä nainen voi olla, on huono äiti. Hirveimmältä tuntui ajatus siitä, että minä tulisin olemaan osa tätä porukkaa. Tämän peittelemättömän yhteiskunnan kontrollin kohteeksi joutuminen tulee monelle lapsen saaneelle täytenä yllätyksenä. Yhtäkkiä bussissa istuva vanhuksella on oikeus kommentoida äitiyttäsi, koska lapsesi itkee. Jostain syystä saat tarjoilijalta pahan katseen tilatessasi lasin punaviiniä. Ja jokaisella on oikeus paheksua jokapäiväisiä päätöksiäsi, koska toisin kuin sinä, he toimivat lapsesi parhaaksi.

Viimeinen naurettavuus äitien kyttäämisessä oli uutinen Vauvakinojen kieltämisestä. Yleisövihjeen seurauksena elokuvia valvovat viranomaiset halusivat kieltää K7- elokuvat sylivauvojen kanssa elokuvissa käyviltä äideiltä. Yhtäkkiä äitien elokuvissa käyminen olikin jotain paheksuttavaan ja viranomaisten oli suojeltava vauvoja. Äitien on parempi jäädä kotiin, onhan se lapsen parhaaksi.

Jyväskylän yliopistossa aiheesta väitöskirjaa valmisteleva tutkijatohtori Eija Sevonin mukaan lapsikeskeinen äitiyden ihannekuva kiristää keskustelua ja aiheuttaa äideille turhaa ahdistusta. Ihmiset puhuvat siitä, mitä on hyvä vanhemmuus parhaimmillaan, kun pitäisi puhua siitä, mikä on riittävää. Ohjeena Sevon kehottaa naisia pitämään omasta identiteetistään kiinni. Äitiys on elämän yksi rooli, mutta ei se ainoa. Ja tässä tietenkin auttaa se, jos pystyy ympäröimään itsensä ihmisillä, jotka tuomitsemisen sijaan tukevat.

Oma äitini on aina pitänyt savitöiden tekemistä siivoamista tärkeämpänä ja hänestä einesruuat olivat yksinhuoltajaperheiden onnen perusta. Äiti oli usein väsynyt ja moni asia meni perheessämme oli vähän sinnepäin. Mutta silti hän oli minusta paras mahdollinen äiti, jonka rakkautta en ole kertaakaan kyseenalaistanut. Olimme tarpeeksi hyviä ja se riittää.

Hyvää äitienpäivää kaikille tarpeeksi hyville äideille. Te olette parempia kuin luulettekaan!