Keski-ikää lähestyvä tavallinen suomalainen mies joutuu yllättäen uusiin kuvioihin Venäjällä ja Kiinassa. Koettua ja nähtyä, haistettua ja maistettua, kuultua ja luultua, välillä saatan panna ihan omianikin.
On tosiaan puz-plank. Ihan viimesen päälle nuoltu ja putsattu. Lensimme tiistaina Qingdaohon ja jatkoimme sieltä autolla Shouguangiin ja sieltä sitten keskiviikkona takaisin Qingdaohon, missä oli sitten pari kolme tuntia aikaa kattella kaupunkia, biitsejä ja vilaukselta myös olympialaisten purjehdusstadionia.
No, mutta sitä ennen Qingdaohon tultaessa kävimme taas syömässä lentokenttää lähellä olevassa hotellissa, saavuimmehan juuri parhaaseen lounasaikaan. Ja taas tietysti ravintolan näyttelyhalliin katselemaan kaikkia niitä ”herkkuja”, mitä tarjolla on. Yhdessä laatikossa kihisi kasa skorpioneja, joita kuulema on kiva öljyssä paistettuna vattaansa varistaa, mutta tilaamatta jäi.
Shouguanissa oli sitten parit miittinkit. Ja miittinkien jälkeen Peter halusi antaa pari aivan tavallista liikelahjaa parille avainhenkilölle, nahkalompsa, vyö, paita yms., mutta sepä ei Kiinassa olekaan aivan yksinkertaista. Pakko oli odottaa yötä ja pimeän tuloa. Tehtaalla ei tällaisia lahjuksia voi kerta kaikkiaan jakaa, syystä tai toisesta.
No, sinänsä homma on OK, koska tällä seudulla pienemmätkin päälliköt tekevät duunia aamuvarhaisesta iltapimeään ja vielä sen jälkeenkin, ilta kun alkaa hämärtää pian jo seittemän jälkeen tähän aikaan vuodesta. Työpäivä alkaa kasilta aamulla, puolilta päivin on reilu ruokis, pari tuntia, sitten jatketaan puol seiskaan, käydään illallisella ja sitten jatkuu vapaaehtoinen ja täysin palkaton ylityö iltakymppiin. Ja tämä sama rumba joka ikinen päivä, seitsemän päivää viikossa, lauantait ja sunnuntait mukaan lukien! Että silleen.
No, me kävimme Peterin kanssa illallisella, emme tilanneet pääskysenpesiä, vaikka niitäkin oli listalla (40 euroa per pesä) ja sitten illallisen ja parin oluen jälkeen Peter lähti yön pimeyteen jakelemaan lahjuksiaan. Pimeetä hommaa!
Keskiviikkona piipahdimme aamulla Rizhaossa, lounaalla kävimme paikallisessa KFC-hampurilaisravintolassa, ekaa kertaa muuten meikäläisen elämässä (!), ja siitä sitten ihmettelemään Qingdaon kaupunkia. Tässä pari kuvaakin paikan päältä, erityisesti olympiapurjehdusstadikalta. Toivottavasti levämatot on saatu putsattua ja kaikki menee putkeen. Kiinalaiset ainakin ovat aivan täpinöissään. Monet tosin pelkäävät terrori-iskuja ja sanovat, että paras ja turvallisin paikka seurata kisoja on olohuoneen telkkari.
Viime viikonloppuna aloitin viimeinkin sukelluskurssit. Ohjelmaan kuului sekä lauantaina että sunnuntaina puoli päivää erilaisia sukellusharjoituksia altaassa kuten esimerkiksi miten toimia, jos itseltä tai kaverilta alkaa ilma olla vähissä tai jopa kokonaan loppu sekä paljon muita erilaisia turvallisuus- ja pelastustemppuja, kamojen riisumista ja taas päälle pukemista veden alla, käsierkkejä, miten hengittää rikkoutuneella regulaattorilla, miten pelastautua pintaan hätätilanteissa, hengitystekniikoita ja kropan hallintaa, snorklausharjoituksia ja vaikka mitä. Iltapäivät kuluivat sitten teoriapuolen harjoituksissa ja tehtävien teossa. Opeteltiin mm. laskemaan ja suunnittelemaan peräkkäiset sukellukset siten, että kehon typpipitoisuudet eivät nouse liian korkeiksi ja siten pidetään sukeltajan taudin riski mahdollisimman pienenä yms. yms. ja jne.
Tiukka oli ohjelma molempina päivinä, aamukasista iltaviiteen tai kuuteen, mutta tehokasta oli opetus varsinkin siitä syystä, että minä olin sattumalta ainut, joka oli tekemässä tätä PADI Open Water Diver-kurssia. Samaan aikaan oli kyllä menossa muitakin ohjelmia, mutta pienellä alle kymmenen hengen porukalla olimme liikkeellä. Ensimmäinen osa on nyt suoritettu hyväksytysti ja ensi viikonlopuksi lähdemme sitten QianDao – järvelle (Thousan Island Lake) lähelle Hangzhoun kaupunkia tekemään avovesisukellukset. Matkasta tulee varmasti mieleenpainuva, sillä tuo järvi on kuulema todella kaunis ja ainakin lyhyen nettisurfailun perusteella odotukset ovat todella korkealla http://travel.webshots.com/album/432195071VXFAmp ja tässä vielä parit kuvat kurssinjärjestäjän sivuilta http://big-blue.cn/en/photo_details.php?photo_id=00000009 , harmi vaan, että Open Water -lisenssillä (max syvyys 18m) ei ole kuitenkaan asiaa tähän vedenalaiseen kaupunkiin http://big-blue.cn/en/photo_details.php?photo_id=00000019 mutta täytyy sitten kai ottaa yks jatkokurssi myöhemmin lisää.
Olympialaiset lähestyvät ja kiinalaisten kisakuume kasvaa samaa tahtia. Turvararkastukset lentokentillä, metroissa ja junissa ovat ennennäkemättömät, lähes kaikenlaisten postipakettien lähettäminen on miltei mahdotonta, sillä lähes kaikkea epäillään myrkyiksi tai pommeiksi, Tiibet on ollut herra ties jo miten pitkään täysin suljettu ja turismista pitkälle elantonsa saava maakunta on helisemässä tulojen katkettua jo kuukausia sitten, Pekingiin ei ole enää aikoihin mennyt edes riisinjyvää tavallisessa kuorma-autossa, vaan kaikki kaupunkiin kuljetettava tavara puretaan kaupungin ulkopuolella ja lastataan sitten tarkastuksen jälkeen uudelleen armeijan kuorma-autoihin, sensuuri on jälleen kiristynyt ja useihin varsinkin ihmisoikeuksiin liittyviin sivustoihin on pääsy mahdotonta. Avajaisilotulitustakin harjoiteltiin jo, mutta ilmanlaadun kanssa taitaa pekingiläisillä olla vielä aika lailla tekemistä.
Tiukat turvatoimet näyttävät kyllä olevan tarpeen ja tähän mennessä ne ovat toimineetkin varsin tehokkaasti. Mitään kummempaa ei ole vielä sattunut, mutta eivätpä kisatkaan ole vielä alkaneet. Seitsemän pommia on kuulema onnistuttu purkamaan tai löytämään ajoissa, eikä vahinkoja ole tullut. Tiedotusvälineissä ei ole asiasta kyllä ollut mainintaa, ei Kiinassa eikä muuallakaan, ainakaan omiin silmiin ei ole sattunut. Tämä kuuma vinkki onkin peräisin sukelluskurssin vetäjän, Paulin, ex-tyttöystävältä, joka asuu Pekingissä ja joka kuuli jutun kaveriltaan, joka on Brittilähetystössä turvallisuuspuolen hommissa. Tiedä häntä sitten.
Viime viikolla oltiin sitten reisun päällä ihan kunnolla. Maanantaina toimistolla, mutta sitten heti tiistaina oli lento Jinaniin ja sieltä autolla eteenpäin Shouguaniin. Paluu keskiviikkona Qingdaon kautta Shanghaihin. Ja sitten heti perään torstaina aamukoneella Nanchangiin, mistä sitten perjantai-iltana takaisin kotiin Shanghaihin.
Ja syötyä tuli sitten taas kaikenlaista, syöminen kun on kiinalaisten ykköshuveja. Työmatkoilla varsinkin heti päivän päätteeksi rynnätään ravintolaan, mitkä varsin usein iltaisin ovat aivan täynnä ja häly ja mökä sen mukainen. Monissa ravintoloissa tosin on runsaasti kabinetteja (baofang), joissa voi ruokailla omassa rauhassa.
Shouguanissa tapasimme taas herra Mun rakastajattarineen ja herra Mu veikin meidät sitten illalla syömään ja juomaan hiukan myös. Kiinalaiseen tapaan ruokalajeja kannettiin pitkälti toistakymmentä ellei jopa alun kolmattakymmentä, alkupaloiksi taas hampaissa narskuvia ja täysin mauttomia kumimaisia merimakkaroita, mitkä kuulema ovat hyvin terveellisiä, alentavat verenpainetta sun muuta, mutta mulla se lähinnä sai pallealihakset tekemään keveitä pumppausliikkeitä ylöspäin, sitten oli paahdettuja ja halkaistuja ankanpäitä, missä ei kertakaikkiaan näyttänyt olevan yhtään mitään syömistä, mutta johon Peter totesi, että aivot ja kielen siitä nyt ainakin voi syödä. Syömättä jäi.
Qingdaossa lentokonetta odotellessa Peter tilasi muunmuassa porsaan saparoita nahkoineen kaikkineen. Varovasti kyllä maistoin, mutta eipähän tuokaan ruokalaji ainakaan laakista suosikkilistan kärkeen noussut.
Ja entäpä sitten Nanchangissa? Lihaa tilailimme useampaakin laatua, kanipaistia, kanaa ja kalaa, mutta kuten Kiinassa yleensäkin, liha on käytännössä pelkkää luuta, tai sitten luuta ja nahkaa, tai sitten luuta ja rasvaa ja nahkaa ja mitä luisempaa, nahkaisempaa ja rasvaisempaa, sen kalliimpaa tavara on ja sitä paremmin tuntuvat herkkupalat kiinalaisille maistuvan. Luita sitten järsitään antaumuksella ja kalutut luubiitit syljeskellään takaisin lautaselle ja lautasen tultua täyteen moskaa, tarjoilija vie lautasen pois ja tuo uuden tilalle ja sama syljeskely jatkuu edelleen.
Ihmetellä tosiaan täytyy, että minne katoavat kaikki fileet, kinkut ja paistit. Sen sijaan sorkkia, korvia, saparoita ja kärsiä on kaikkialla paahdettuna, paistettuna, tulisesti ja miedommin maustettuina ja vaikka minkälaisina vaihtoehtoina. Ja näille herkuille sitten annetaan ruokahalua kiihottavia nimiä ainakin sen perusteella, mitä tuon nanchangilaisen ravintolan englanninkielisestä menyystä sai lukea. Vai kuinka olisi, saiskos teille olla annos ”Isoäidin korvaviipaleita?”
Loma on siis ohi. Paluu Shanghaihin oli jo viikko sitten sunnuntaina 13.7. Kolme viikkoa Suomessa suhahti aivan liian nopeasti ja vaikka säät eivät tälläkään kertaa erityisemmin suosineet, loma on aina loma, vaikka sitten lyhyempikin. Muu perhe jäi vielä Suomeen viideksi viikoksi, joten jotenkín täytyy yrittää tulla toimeen itsekseen ja koittaa välttää täydellinen tylsistyminen.
No, jotain aktiviteettia viikonlopuiksi olisi kyllä hyvä keksiä, siis muutakin kuin ankaraa kaljan juontia, ja niinpä sitten päätin toteuttaa yhden tähän mennessä toteutumattomista haaveistani ja osallistua PADI Open Water- sukelluskurssille, mikä järjestetään kahden viikonlopun aikana elokuun alussa ja jälkimmäisenä viikonloppuna lähdetään sitten tositoimiin eli sukeltamaan QianDao – järvelle viiden tunnin ajomatkan päähän Shanghaista. Kurssiin kuuluu yhteensä neljä sukellusta max. 18 metriin. Jännää. Ja sitten kun vielä olemme varanneet reilun viikon matkan syys-lokakuun vaihteessa Borneon saarelle, missä pitäisi olla aika mukavat sukellus- ja snorklausvedet.
Eka duuniviikko meni aikalailla reissun päällä eli heti maanantaina pariksi päiväksi Nantongiin, keskiviikkona oltiin toimistolla, torstaina Suzhouhun ja perjantaina taas eestaas Nantongiin. Niinpä perjantaina olinkin sitten aika kypsä lähtemään ulos iltaa viettämään ja koska muuan jo lapsuusvuosilta tuttu kaveri, Matti, sattumalta asustelee ihan naapurissa ja hänenkin perheensä on Suomessa lomailemassa, niin päätimme sitten lähteä yhdessä hieman virkistäytymään. Ensin syömään Hen Shan - kadulle erääseen brassipaikkaan ja siitä sitten eteenpäin Hofbrau Houseen, O’Malleysiin, Zapatakseen, johonkin irkkupubiin, sitten vielä TongRen – kadulle pariin paikkaan ja sitten aamun jo alkaessa sarastaa viimein taksilla kotiin ja nukkumaan.
Reippaasti tuli taas männä viikolla autossa istuskeltua ja höpöteltyä vaikka mitä, mutta päällimmäiseksi jäi mieleen jutut kiinalaisesta syntyvyyden säännöstelystä ja raskauskontrollista. Erityisesti maaseudulla naiset nimittäin joutuvat käymään kolmen kuukauden välein lääkärintarkastuksessa ja jos olet raskaana niin ei muuta kuin aborttiin siltä seisomalta, siis siinä tapauksessa, että perheessä on jo ennestään yksi lapsi. Eikä mutinat auta. Kaupungeissa kontrolli ei ole aina aivan yhtä tarkkaa, koska kaupunkilaiset ovat suurimmaksi osaksi tyytyneet tähän yhden lapsen politiikkaan monet jo pelkästään elintasosyistäkin. Lisäksi toisen lapsen virallistaminen ja rekisteriin saaminen voi olla äärimmäisen hankalaa tai jopa mahdotonta, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että lapselle on jotakuinkin mahdotonta saada minkäänlaisia terveyspalveluita päivähoidosta tai koulupaikasta nyt puhumattakaan.
Maaseudulla monet yrittävät kuitenkin useampaa kuin yhtä lasta erityisesti jos ensimmäinen lapsi on ollut tyttö. Ja raskausaikana kannattaa sitten pysytellä piilossa ja viranomaisten ulottumattomissa, ettei käy niin kuin Peterin veljelle ja hänen vaimolleen kävi pari kolme vuotta takaperin.
Peterin veli kasvattaa possuja jossain maaseudulla ja heillä oli yksi lapsi jo ennestään, mutta niin vain kävi, että hänen vaimonsa alkoi odottaa toista lasta. En tiedä miten he onnistuivat välttämään ensalkuun nuo kolmen kuukauden välein tehtävät raskaustarkastukset, mutta loppujen lopuksi käry kävi ja niinpä eräänä iltana poliisin kymmenhenkinen iskuryhmä teki heidän asuntoonsa rynnäkön ja veivät kahdeksannella kuukaudella raskaana olevan äidin mennessään. Syntymätön lapsi tapettiin myrkkyruiskeella äidin kohtuun ja äiti sai sitten synnyttää toisen poikalapsensa kuolleena. Kolmannen raskauden kanssa he olivatkin sitten jo tuplasti varovaisempia ja nyt Peterin veli on kaikesta huolimatta kahden pojan onnellinen isä.
Ei Peterkään omien sanojensa mukaan uskonut tuollaista oikeasti tapahtuvan, mutta uskottava oli, kun sattui oman veljen kohdalle. Ja olympialaisiin on enää alle 20 päivää........
Jospa joku sattuisi tänne Kiinaan joskus eksymään, niin tässä sitten vähän taksisanastoa vapaasti suomenkieliseen äänneasuun mukaeltuna niin hyvin, tai oikeammin huonosti, kuin se on ylipäänsä mahdollista.
Taksilla kulkeminen on halpaa, helppoa ja turvallista, ruuhka-aikaan ja sateella taksin nappaaminen voi kyllä olla aika hankalaa. Etuilemalla enemmän kuin törkeästi homma yleensä etenee. Maksuvälineenä käy vain käteinen tai sitten mm. metroasemilta ostettava ladattava maksukortti, mikä käy myös metrossa ja busseissa. Hotlasta kannattaa ottaa mukaansa hotellin käyntikortti, missä on osoite ja usein myös kartta ja kaikki sekä englannin- että kiinankielellä, mitä sitten voi näyttää kuskille. Samoin suosikkibaareista, kaupoista ja hieromalaitoksista sun muista kannattaa kortteja keräillä.
Nihao – yleinen tervehdys melkein missä vaan
Ni zhyy nalii? – Minne matka?
Vuo zhyy Pudong zhiipiao – menen Pudongin lentokentälle
Vuo – minä
Vuomen - me
zhyy – menen, menet, menee,.... (kaikki sijamuodot, kiinankielessä kielioppi on olematonta)
zhiipiao – lentokenttä
ditie zhan – metroasema
fandien – ravintola
gongyen – puisto
dianjingjyen - leffateatteri
Zuoguei – käänny vasemmalle
Juoguei – käänny oikealle
Iizi zou – aja suoraan
Ni kööi ting zöö zai zöli hao bu hao? – voitteko pysäyttää auton tähän?
Ting zöö zai zöli – pysäytä auto tähän
Zutzutzöö – taksi
zöö – auto
Haode – okei
Dao lö – perillä ollaan
Duo shao zien? – paljonks maksaa?
Vuo jao faapiao – haluan kuitin
Zai Hongzhiao Luu Hong Mei Luu luukou – HongQiao-kadun ja Hong Mei-kadun risteyksessä
Luu – katu
Luukou - risteys
Shieshie – tattis
Zaizien - moido
Ja eiku ihailemaan maisemia VW Santana 3-tonnisen ikkunasta!
Männä viikolla (24) tuli sitten taas piipahdettua Rizhaossa, Qingdaossa ja Shouguanissa. Eipä siellä sen kummempaa, palavereita ja illallisia, kuten kiinalaiseen kuvioon kuuluu. Shouguanissa 26 rekka-auton kuljetusfirman omistava herra Mu, joka on Peterin vanha kaveri ja jonka kanssa olimme viime kerralla popsineet koiran lihaa ja kipanneet urakalla bajiota, kutsui meidät jälleen siihen samaiseen kasvisravintolaan, missä olimme edellisellä vierailullammekin illastaneet, silloin tosin eri porukan kanssa.
Herra Mu tuli illalla hakemaan meidät hotellilta isolla Bemari-katumaasturillaan, kuten oli sovittukin. Pelkääjän paikalla olikin sitten joku aivan muu nainen kuin hänen oma vaimonsa ja Peterin mukaan kyse on herra Mun rakastajattaresta eli jalkavaimosta. Peter ei kuitenkaan osannut vastata, että tuntevatko herra Mun vaimo ja jalkavaimo toisiaan tai tietävätkö nämä toisistaan, ilmeisesti kyllä, ja kysymykseeni siitä, että mitenkäs oikean vaimon tähän tulisi sitten suhtautua Peter vastasi, että ei mitenkään, herra Mu on varakas henkilö ja hän tekee miten itse haluaa ja pulinat pois. Täytyykin tehdä hieman laajempi haastattelututkimus tästä jalkavaimoaiheesta vähän myöhemmin.
No, illallinen syötiin ja herra Mu poistui jalkavaimoineen jonnekin heitettyään meidät noin kymmenen maissa illalla takaisin hotellille. Tämän reissun varsinaisiksi uutuuksiksi jäivätkin sitten peuran kieli, haineväsörsseli ja merimakkara. Totuttuun tapaan mukana oli taas niin eriskummallisia mereneläviä kippuraisine, kumimaisine ja hampaissa narskuvine ja vielä paksusuolessakin sätkivine lonkeroineen ja muine ulokkeineen, joista ei ota selvää sitten itse pääpirukaan. Taisivatpa kaikkein sitkeähenkisimmät velikullat kroolata muina miehinä täyttä häkää vielä maallisen läpikulkumatkansa päätteeksi pöntön pohjallakin. Kukaan ei osannut esittää näiden otusten ei sen paremmin englannin kielistä saati latinankielistä nimitystä ja ehkä niin parempi onkin.
Tämän viikon jälkeen alkaa kolmen viikon kesäloma landella koti-Suomessa Matilanvirralla. Tuskin maltan odottaa kirkasta Keitelettä, tiirojen kirkunaa, saunaa, puhtaan raikasta ilmaa ja metsän tuoksua, sinistä taivasta, kiukaalla rapeaksi kypsynyttä makkaraa ja kylmää saunaolutta, muurinpohjalettuja, uusia perunoita ja silliä, mansikoita, ruisleipää, Matilan Ankkurin kesäterassia ja salmiakkia. Hyttysiä ei ole ikävä, mutta kai nekin pitää hyväksyä. Sitä paitsi niitä on täälläkin.
Lauantaiaamuksi kello yhdeksitoista olin tilannut autokuskimme Wu Liangin ottamaan meidät kyytiin ja heittämään läheiseen Suzhoun kaupunkiin, mistä olin varannut hotellihuoneen yhdeksi yöksi. Suzhou on varsin viehättävä viiden miljoonan asukkaan pikkukaupunki Shanghaista vajaan parin tunnin automatkan päässä länteen Jiangsun provinssissa ja parhaiten se on tunnettu silkistään ja sitä kutsutaankin Kiinan silkin pääkaupungiksi. Kaupungissa on myös lukuisia pieniä jokia ja kanaaleja, jotka tuovat osalle kaupunkia hyvin omaleimaisen kuvan ja niinpä Suzhouta toisinaan kutsutaan myös Kiinan Venetsiaksi. Näitä siis oli tarkoitus lähteä ihmettelemään sekä tutustumaan kaupungin kuuluisiin puistoihin, joista kuuluisin, Ming –dynastian peruja oleva Humble Administrators Garden kuuluu maailman perintökohteisiin. Eniten alkuinnostusta herätti kuitenkin Kiinan ja luultavasti koko Aasian ainoa Kotipizzaravintola, mikä on joku vuosi sitten avattu Suzhouhun. Harmi vaan, että sen sijainti oli sittenkin sen verran syrjäinen, ettemme sinne sitten kuitenkaan viitsineet raahautua.
No, puistot ja kanaalit sun muut tuli kierrettyä, aika pikaisesti, sillä noita puistoja on jo jokunen tullut nähtyä eikä niissä enää mitään kovin ihmeellistä uutta ole tullut vastaan. Kiinalaisille sen sijaan puistot tuntuvat olevan tosi kova juttu. Duunikaverit aina toisinaan suosittelevat sitä sun tätä kohdetta ja perustelevat sitä sillä, että siellä on niin ja niin magee puisto tai parhaassa tapauksessa useita tai sitten puisto ja järvi, missä ei tietenkään voi uida. Ja kun näihinkin Suzhoun puistoihin oli kaikkiin pääsymaksu, minne 5 euroa ja jonnekin toisaalle 7 euroa ja silti paikat olivat kiinalaisia täynnä, niin jotakin sen on pakko kertoa kiinalaisten puistovillityksestä, sillä tavalliselle riksanpolkijalle nämä summat eivät ole ihan mitä tahansa taskurahoja.
Muutoin Suzhoun aivan ydinkeskustasta, missä lukuisten kapeiden kujien varrella on valtava määrä kauppoja ja puoteja ja ravintoloita (mutta ei pubeja!), jäi päällimmäisenä mieleen aivan kamala melu ja mekkala, sillä kiinalaiset ovat todellakin äänekästä kansaa ja - niitä on tosiaan paljon! Nämäkin kujat olivat aamusta iltaan varsin ruuhkaisia ensinnäkin kaikesta ihmispaljoudesta sekä lukuisista näille ahtaille kujille tunkevista takseista ja riksoista ja mopoista sun muista ajopeleistä. Ja tuntuu siltä, että joka ikisellä puodilla on oltava oma mölytoosansa pauhaamassa aivan kammottavaa kiinalaista diskojumpetta ja kun mukaan otetaan vielä erilaiset katukaupustelijat, jotka yrittävät kaupata ohikulkijoille toinen toistaan omituisempia ja turhempia patterikäyttöisiä, vinkuvia ja kiliseviä ja eri värisiä valoja vilkuttavia muovimöhkäleitä, ei paniikkikohtaus ole kovin kaukana. Ja kun kiinalaisista itsestäänkin lähtee melkoisen kova ääni, ehkä aiheesta, eihän tuon kakofonian keskellä muuten saa itseään kuuluviin, ellei todella puolittain huuda asiaansa vieruskaverille. Mutta kiinalaiset tuntuvat viihtyvän erittäin hyvin.
No, sunnuntaina sitten kuski tuli puolilta päivin hakemaan takaisin kotiin Shanghaihin. Kotimatkalla poikettiin sitten vielä Shanghain eteläisen rautatieaseman takana metrolinja kolmosen asematunnelissa sijaitsevassa valtavassa silmälasibasaarien saaristossa. Ja täällä niitä prillejä sitten tosiaankin on ja joka lähtöön. Kojuja on varmasti satakunta ellei jopa enemmän ja kaikki kuviteltavissa olevat sankamerkit ja -mallit ovat taatusti tarjolla ja suomalaiseen hintatasoon verrattuna suorastaan pilkkahinnalla. Itselleni valitsin lopuksi Raybanin kehykset ja koko paketti linsseineen maksoi 17 euroa. Linssit hiottiin vanhojen lasien mukaan mittatilaustyöna saman tien paikan päällä ja aikaa odotteluun kului 45 minuuttia. Anne otti vielä perään aurinkolasit vahvuuksilla ja hinta samat 17 euroa. No, nuo aurinkolasit eivät kyllä takuulla ole mitään Polaroideja, sillä kojujen välissä oli siellä täällä linssivärjäämöitä, missä linssiaihiot yksinkertaisesti upotettiin kuumaan väriliemeen muhimaan, minkä jälkeen ne hiottiin valmiiksi linsseiksi ja asennettiin kehyksiin.
Ja taas on pakko ihmetellä, että mikä Suomessa niissä rilleissä oikein maksaa? Nämä mun uudet 17 euron rillit vaikuttavat muutaman päivän käytön jälkeen tasan yhtä hyviltä kuin Suomesta hankkimani monen sadan euron lasit. No, kehykset eivät varmaankaan ole aidot Raybanit, mutta linssit vaikuttavat laadukkailta, ovat aivan yhtä ohuet kuin kotimaisissa laseissanikin ja niin edelleen. Ja täällä linssit tosiaan hiotaan saman tien, asiakkaalta tarkistetaan näkö ja otetaan tarvittaessa muitakin mittoja, muoviset linssiaihiot asetetaan hiontakoneeseen, laitteeseen syötetään muutama mitta-arvo ja sitten kone rouskuttaa ohjelman mukaisesti jonkun aikaa ja sylkäisee valmiit okuläärit ulos. Ja sitten linssit kehyksiin ja menoksi. Helppoa, nopeaa ja ennen kaikkea halpaa.
Viikonloppu meni mukavasti aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Lauantaina läksimme ensin Jingan Parkiin Shanghai Bali –ravintolan terdelle lounastamaan. Tarkoitus oli sitten hissukseen kävellä kaupunkia kierrellen ja ottaa muutamia fotoja sieltä sun täältä, mutta koska akun lataaminen oli tietysti unohtunut, päivä muuttuikin sitten muutaman kuvan jälkeen terassikierrokseksi. Sunnuntai vierähtikin sitten ihan vaan laiskotellen ja kokovartalohieronnassa rentoutuen (hinta kympin tunti euroissa).
Alkuviikko meni paikasta toiseen juoksentelun merkeissä. Maanantaina ensin aamuvarhaisella Nantongiin, Nantongista sitten iltapäivällä takaisin Shanghaihin ja Pudongin lentokentälle, mistä meillä oli lento Haikouhun Hainanin saarelle. Hainanissa autolla parin tunnin matka Yangpuhun ja sitten takaisin Haikouhun, mistä oli iltalento takaisin Pudongin kentälle ja minne laskeuduimme aikataulun mukaisesti 23.10. Kotona vähän ennen yhtä yöllä.
Kiinassa alkaa olla pulaa polttoaineesta, mistä saimme havainto-opetusta maanantaina Nantongin matkallamme. Autokuski oli ajattelemattomuuttaan, mistä tietysti annoimme kaverille moitteita, jättänyt auton tankkaamatta ja siten jouduimme etsimään jonkun aikaa bensa-asemaa, missä olisi ollut bensaa ja missä ei olisi ollut liian suurta rekkajonoa tukkimassa koko mittarikenttää.
Missä sitten vika? Ilmeisesti siinä, että polttoaineiden, niin bensan kuin dieselinkin, hinnat ovat valtion puolelta säännösteltyjä, koska hallitus on huolissaan kuluttajahintojen kovasta viimeaikaisesta kasvusta ja koittaa säännöstelykeinoin pitää tilastot siedettävinä. Se taas ei miellytä Kiinan kahta selvästi suurinta jalostajaa ja jakelijaa, PetroChinaa ja China Petroleum & Chemical Corppia eli Sinopecia, jotka kuitenkin joutuvat maksamaan raakaöljystä maailmanmarkkinahinnan, mikä tunnetusti on noussut kovaa vauhtia. Ilmeisesti painostuskeinona tuotantoa ja jakelua on pienennetty, jotta hallitus suostuisi hinnan korotuksiin. Näkyykö tämä sitten myöhemmin autoilijan kukkarossa, se jää nähtäväksi. Vielä tänään manner-Kiinassa bensalitrasta saa maksaa 5 rämpylää eli noin 50 senttiä, kun taas esimerkiksi Hainanin saarella hinta on 7 rämpylää. Eron selittää se, että manner-Kiinassa autoilijoilta kerätään tietullimaksuja vähän väliä, Hainanin saarella tullimaksut on leivottu suoraan bensan hintaan.
Tällä viikolla on ilmeisesti jonkinlaiseen ratkaisuun sitten päästykin. Ainakin molemmat yhtiöt ovat luvanneet siirtää voimavaroja muista tuotteista polttoaineiden valmistukseen. Hallitus on pyytänyt myös lukuisia pieniä ns. teepannujalostamoja ottamaan osaa talkoisiin. Ja riittäähän siinä sitä lotraamista, Kiinassa kun kulutetaan lähes 8 miljoonaa tynnyriä raakaöljyä vuorokaudessa!
Maanjäristyksen jälkihoitokin edistyy, mikä näkyy myös Kiinan talousennusteissa ja jos näitä lukuja yksistään tuijotetaan, tulokset ovat myönteisiä. Esim. Deutsche Bank on nostanut Kiinan BKT:n kasvuennusteen lähinnä jälleenrakennustöiden aiheuttaman piikin takia kymmenestä prosentista lähemmäs yhtätoista. Ja kyllähän rakentaminen kaiken kaikkiaan voimakkaasti lisääntyykin, sillä viidelle miljoonalle kodittomalle pitää lyhyessä ajassa rakentaa uudet kodit ja kaupungit, tiet, viemärit, kaupat ja koulut, sairaalat ja kaikki. Niinpä esimerkiksi sementin kulutuksen arvioidaan kasvavan jopa 60 prosentilla aiemman, järistystä edeltävän kasvuennusteen ollessa vain 12.
Olympialaisten lisäksi Shanghain maailman näyttelykin vuonna 2010 alkaa painaa jo uhkaavasti päälle, mikä onkin tosi hyvä asia, Shanghai kun aikoo tosissaan yrittää pestä kasvojaan Pekingin tapaan ennen näyttelyn alkua ja parantaa huomattavasti ympäristön tilaa. Tavoitteeseen pitäisi päästä rakentamalla uusia veden puhdistamoja, sulkemalla tai modernisoimalla vanhoja ja saastuttavia voimaloita yms yms. Jo tämän vuoden loppuun mennessä pitäisi ilmaan ja veteen kohdistuvien päästöjen pienentyä viidellä prosentilla eli pieniä toiveta siitä, että sinistä taivastakin alkaisi taas ainakin toisinaan pilkahdella, on ainakin hieman enemmän olemassa.
Ensi viikonloppu onkin sitten kolmen päivän mittainen, koska maanantaina vietetään ns. Lohikäärmevenejuhlaa. Juhla juontaa juurensa kaukaa historiasta noin vuodelta 278 ekr, jolloin muuan herra ja kansan kovasti rakastama runoilija Qu Yuan hukuttautui, syystä tai toisesta, tarinoita on hieman erilaisia, mutta ainakin yksi taru väittää kaverin tehneen itsarin protestoidakseen paikallisten vallanpitäjien politiikkaa. Paikalliset koittivat sitten pelastaa kaveria joesta lohikäärmeveneillään ja koska eivät siinä onnistuneet, heittelivät veteen Zongzi-riisikakkuja ruokkiakseen joessa eläviä kaloja, jotteivat ne söisi runoilijan ruumista. Tässä ovatkin sitten tärkeimmät tavat, millä juhlaa nykyisinkin vietetään, eri puolilla järjestetään Dragon Boat –skaboja ja ihmiset pistävät poskeensa huomattavan määrän hieman liisterimäisiä, ruskeita, tetran muotoisia riisiklimppejä, joidenka sisällä on palanen rasvaista ja hieman sitkeätä lihaa.
Hiukset olivat taas kasvaneet, siis sieltä mistä ne nyt enää tämä ikäisellä kasvavat, mutta kuitenkin sen verran, että parturia alkoi jo tehdä mieli, varsinkin näillä helteillä. Siis parturiin, HaMi Luulle, kotikadun varteen, missä on aivan äskettäin avattu uusi ja trendikkään oloinen kauneussalonki. Kai ne siellä hiuksiakin leikkaavat, kuulema.
No. Sehän sitten selviää vain ja ainoastaan yhdellä tavalla eli menemällä sinne. Ovesta sisään, “nihao” eli terve terve, ja sitten istumaan parturin tuoliin. Olin juuri ennen sinne menoa pessyt hiukset ja koetin näyttää, että klip-klip, leikkaamaan vaan, mutta eihän se sopinut firman politiikkaan. Minut istutettiin saman tien parturin tuoliin ja päälle puettiin silkkinen ja sininen paita, hihat ja kaikki, vyökin laitettiin kiinni ihan talon puolesta.
No, ennen kuin ehdin inahtaakaan, paikalle saapasteli Bay City Rollers –tukkainen nuori pikkuinen kiinalaispoika ja alkoi samantien spruuttaamaan kemikaalia takatukkaan ja heti perään alkoivat vikkelät sormet vaahdottaa kuontaloa. Näppärin liukkain sormin kaveri sitten vuoroin pesi päänahkaa, vuoroin silleen kivasti ja kevyesti pikkuisin naismaisin sormin näpsytteli ohimoa, rapsutteli korvan takaa, hieroi kevyesti niskaa ja venytteli korvan lehtiä. Ylitse pursuavan vaahdon beijari keräsi kouriinsa ja kantoi pesualtaaseen, palasi takaisin, ja samainen manööveri jatkui taas.
Seuraavaksi siirryttiinkin sitten pesualtaalle selälleen mustan nahkaisen lepotuolin päälle ja pää altaaseen. Samassa Woody painoi jotain nappulaa, ja nahkainen tuoli heräsi eloon ja täyteen tutinaa ja värinää. Siinä sitten Eric huuhteli hiukset useampaankin kertaan tuolin tärisyttäessä persettä, välillä hierottiin kevyesti taas niskoja ja lopulta hiukset kuivattiin kevyesti pyyhkeellä ja sitten siirryttiin takaisin parturin tuoliiin odottelemaan hiusten kuivumista, sillä ilmeisesti talon ainoa hiustenkuivaaja oli pari päivää sitten räjähtänyt parturin käsiin Annen käydessä hiuksiansa hoidattamassa.
Odottavan aika ei kuitenkaan käynyt pitkäksi, sillä nyt ryhdyttiin tosissaan hipsuttelemaan ja näpsyttelemään ensin harteista, sitten niskasta, käsivarsista ja viimein kämmenistä ja ihan sormen päihin saakka. Eikä tässä vielä kaikki, vaan sitten Derek kaivoi jostain pussillisen Topz-puikkoja ja alkoi kaivaa korvaa! Hetken puikkoa korvassa kieriteltyään kaveri tempasi puikon ulos ja ylpeyttä uhkuen esitteli kalastamiaan vaikkuklimppejä. Siihen piti sitten ilmeisesti ihmetystä esittäen nyökytellä ja huulia pyöritellä, että oho, aika vonkale!
Ei sentään käynyt nenää kaivamaan. Siinä sitä sitten olisi ollut enemmänkin ihmettelemistä, kun esiin olisi kammettu sellainen viistoistasenttinen kellanvihreä jojo!
Kuten Kiinassa yleensä, hiukset leikkasi sitten taas ihan eri kaveri, sillä työnjako tuntuu täällä olevan kaikki kaikessa - sinä pidät naulaa ja minä isken. Lopputulos oli aivan kelvollinen ja lasku tunnin hipsuttelusta, korvien kaivuusta ja hiusten leikkuusta oli 30 rämpylää eli kolme euroa.
Kiinalaiset ovat tunnetusti taikauskoisia, uskotaan fengshuijauksiin, kuukalentereihin, onnen numeroihin, kasi ja kutonen ovat kovaa kamaa ja mitenkäs muuten olympialaisten avajaispäiväksi olisi valittu juuri 8.8., nelosta, kuoleman numeroa, sen sijaan vältetään kuin ruttoa, Nantongissa Jangtse-joen yli menevä siltakin avattiin vihdoin viimein toukokuun 13 päivä sen vuoksi, koska Nantongin puhelinliikenteen suuntanumero on 513! Kissat jos pitävät naukujaisia talosi ikkunan alla, niin ei hätää, se tuo kuulema hyvää onnea, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että tähän mennessä ainoa tulos on keskeytynyt uni ja aamulla kaamea väsymys ja koska naukujaisia on pidetty pitkin kevättä tämän tästä, myös ankara vitutus siitä, että haulikot sun muut oli pakko jättää kotiin. Taputtelepa paksumahaisen ja hymyilevän Buddha-patsaan pömppövatsaa ja taas onnea ja rikkautta suorastaan tulvii ovista ja ikkunoista. Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Tapahtuipa melkein mitä tahansa, niin lähes aina se tarkoittaa onne ja rikkautta, paitsi jos kyseessä on olympialaiset.
Nyt nimittäin aivan selvästi jokin suurempi voima on käynyt taistoon Kiinaa, kiinalaisia ja Kiinan suurta näytön paikkaa ja unelmaa eli olympialaisia vastaan ja sitähän kiinalaiset eivät tule hyväksymään millään muotoa. Talvella maata kohtasi ankarin talvi yli 50 vuoteen lumimyrskyineen kaikkineen ja tuhot kansantaloudelle olivat huomattavat. Maaliskuussa puhkesivat Tiibetin levottomuudet ja niiden seurauksena alkoi maailmalta sadella boikottiuhkauksia. Huhtikuussa olympiatulen matkaa Pekingiin häirittiin monella taholla ja nyt toukokuussa maanjäristys! Mitä seuraavaksi, odottavat kiinalaiset kauhusta jäykkänä ja ovat satavarmoja siitä, että joku tosissaan tahtoo Kiinalle pahaa ja haluaa estää olympialaiset. Mutta kiinalaiset eivät anna periksi. Muuten, ens viikonloppuna tuo soihtu on täällä Shanghaissa. Saas nähdä, kuinka käy.
Tällaista siis vaihteeksi tällä kertaa juteltiin eilen keskiviikkona 21.5. Nanchangista palatessamme. Juuri äsken noudin viimeinkin ne olympialaisten fudiksen pronssimatsin liput, joten nekin ovat sitten plakkarissa odottamassa. Kaamea helle täällä muuten, ja vaikka lippujen noutopiste oli vain kilsan päässä Maoming Nan –kadulla paikallisessa Bank of Chinan konttorissa, niin paita läpimärkänä tulin takaisin toimistoon. Viikonloppuna taidettiin mennä selkeästi yli 30 asteen jo ja säätieteilijät odottavat virallisen kesän alkavan piakkoin. Suomalaisittainhan kesä on ollut täällä jo vaikka kuinka ja kauan, mutta täkäläisittäin kesä alkaa virallisesti vasta sitten, kun viitenä peräkkäisenä vuorokautena vuorokauden keskilämpötila on ollut vähintään 22 astetta plussan puolella.
