HaMiLun Hamppari

Juuri äsken, kello 14:28-14:31 pidettiin koko Kiinassa hiljainen hetki viime maanantain järistyksen uhrien muistoksi. Toimistoilla ihmiset nousivat seisomaan, metrot ja muu liikenne pysähtyi, kaduilla liikenne hiljeni hetkeksi kokonaan. Aivan täysin hiljainen tuo hetki ei ollut, sillä koko kolmen minuutin ajan autot soittivat torveaan ja hälytysajoneuvot huudattivat sireeneitään. Kiinan liput on laskettu kolmeksi päiväksi puolitankoon eikä edes lounaalla käydessämme paikallisessa thaimaalaisessa ravintolassa esitetty thaitansseja kuten normaalisti.

Suruaika.

Pakko on laittaa pari riviä maanjäristyksestä, vaikka omien jalkojen alla ei mitään tutinaa missään vaiheessa tuntunutkaan eikä täällä Nantongissa yleensä kai muutenkaan, minne saavuimme maanantaina puolilta päivin paikallista aikaa. Shanghain toimistolta kaverit soittelivat ja kertoivat, että 56. kerroksessa sijaitsevassa toimistossamme oli kyllä ollut melkoista huojuntaa tai tutinaa ja porukat olivat kipittäneet kiivaasti rappusia alas ja ulos aivan kuten monen muunkin keskustan pilvenpiirtäjän duunarit. Ja noin korkealta ei muuten ihan heti alas tullakaan, muutaman viikon takaisessa paloharjoituksessa tuli nuo raput pogottua alas, aikaa kului kymmenen minuuttia ja vielä pari päivää sen jälkeen pohkeisa tuntui, että jalkojakin on tullut käytettyä pitkästä aikaa.

Maan tasalla ihmiset eivät ilmeisesti asiaa huomanneet lainkaan. Monet jalankulkkijat olivat kuulema ihmetelleet poikkeuksellisen suurta väenpaljoutta kaduilla keskellä iltapäivää, kotijoukotkin olivat asiasta täysin tietämättömiä. Hieman erikoista on, että kiinalaiset eivät ainakaan meidän ulkkareiden kanssa ole asiaa paljon puineet tai hämmästelleet, keskenään ehkä sitten enemmänkin.

Muutoin viikko oli tavanomainen ilman mitään sen kummempaa, elämä jatkuu ja Shanghaissa ei järistyksestä ole muita merkkejä kuin uutisotsikot ja eripuolilla käynnistyneet keräykset uhrien auttamiseksi. Viikonloppu kulunee aurinkoisessa ja helteisessä säässä, lätkää tietysti seurataan nettiradion kautta ja maalikimarat katsotaan sitten jälkeenpäin Urheiluruudun nettilähetyksistä. Tomppa tuli Suomesta duunimatkalle Shanghaihin ja palaa kotimaahan ensi tiistaina, joten luultavasti lauantaina tulee piipahdettua parilla oluellakin.

Vapusta siis selvittiin ja arkeen palattiin piipahtamalla vaihteeksi Changshussa ja sen jälkeen samalla reissulla Zhenjiangin kolmen miljoonan asukkaan tuppukylässä Jangtse-joen varrella. Pikavisiitti, mistä jäi arkistoon ainoana uutena kokemuksena mainio ja maukas kylmä aasipaisti, mitä tuli eräässä zhenjiangilaisessa jokivarsiravintolassa popsittua ammoniakilta ja lannalta löyhkäävien tofuklimppien ohella. Liharuokakokemusten määrä kasvoi taas siis yhdellä, tähän mennessä listalle ovat jo päässeet mm. sammakot, koirat ja jakkihärät, kaikenmaailman kummallisista tytisevistä ja hampaistossa narskuvista merenihmeistä ja muista lieroista ja nilviäisistä en edes yritä pitää lukua. Kevätkauden uusia aluevaltauksia ovat myös naudan vatsalaukku, possun korvat chililiemessä ja qingdaolaiset possun sorkat. Makaronilaatikko saattaisi olla pitkästä aikaa aika eksoottinen vaihtoehto. Vois vaikka veivata sellaisen ens viikonloppuna.

Pitkän automatkan aikana höpöteltiin taas mitä höpöteltiin, käytiin läpi Kiinan kahden T:n ongelma (Tiibet, Taiwan) ja tietysti Dalai Lama, jonka kuolemaa monet kiinalaiset tuntuvat jo hiukan odottelevan toivoen, että Tiibetin tilanne sitä kautta helpottuisi, ulkomaisten tiedotusvälineiden kiinalaisten mielestä nurja suhtautuminen Kiinaan, erityismaininnan sai mm. CNN, mikä kiinalaisten mielestä on lyhennys sanoista China Negative News, lähestyvät olympialaiset ja niihin liittyvät terrorismipelot sun muut ja terroristeja kiinalaiset tosiaan alkavat pikkuhiljaa nähdä vähän joka paikassa.

Joku aika sitten täällä Shanghaissa muuan ikäloppu bussi syttyi tuleen ja kolme ihmistä kuoli ja kaduilla puhutaan, että varmaankin kyseessä olivat terroristit, vaikka kukaan ei ole kuitenkaan ilmoittautunut tihutyön tekijäksi. Alkuviikosta paikallinen rekka-auto tipahti sillan kaiteen läpi surmaten pari sattumalta alle jäänyttä jalankulkijaa ja terrorismiepäilyt heräsivät taas. Ja nämä kaksi tapausta siis täällä Shanghaissa. Jonkinmoista hermostunutta hysteriaa alkaa olla ilmassa.

Aina varma puheenaihe on tavaroiden ja erityisesti ruuan hinta, joiden nousulle ei tunnu olevan loppua näköpiirissä ainakaan ihan lähiaikoina. Täällä Shanghaissa vuoden inflaatio oli tuoreiden tietojen mukaan viimeisen vuoden aikana lähes 7 prosenttia ja jos tuosta lukemasta puhdistetaan elintarvikkeiden vaikutus, luku jää vaivaiseen vajaaseen kahteen prosenttiin. Kun sitten otetaan mukaan jatkuva energian hinnan nousu, mikä on kulkenut käsi kädessä elintarvikkeiden hintojen kanssa, niin yhtälö alkaa näyttää enemmänkin kuin hieman epäilyksiä herättävältä. Viikko pari sitten OPECin presidentti ennusti raakaöljyn hinnan kohoavan jo kahteen sataan dollariin tynnyriltä vuoteen 2010 mennessä ja Goldman Sachs oli jo aiemmin heittänyt samanlaisia arvailuja. Deutsche Bank pisti tosin vielä paremmaksi: 250 $!

Entä sitte? Autoilijat tietysti kiroilevat vielä kovemmin kuin nyt ja varmasti kaikki muutkin, kuka mistäkin syystä, mutta varmaa on myös se, että jossain vaiheessa tavaroiden ja raaka-aineiden pitkät kuljetusmatkat alkavat käydä liian kalliiksi, niin kalliiksi, ettei erotusta enää riitä paikkaamaan kaukomaiden edullisemmat työvoimakustannuksetkaan. Kannattaako Kiinasta enää tuoda Jenkkilään tai Eurooppaan mitään tai päinvastoin? Loppuuko Kiinan ja Intian buumi öljyn hinnan nousuun? Kannattaako EU:n ja USAn pikku hiljaa kääntää katseet takaisin omille takapihoilleen eli Itä-Eurooppaan ja Venäjälle tai Meksikoon?

Mene ja tiedä, aika kummalliseen muottiin yhden pienen maapalleron saa väännettyä yhden vaivaisen automatkan aikana ja ihan ilman viinaa.

Helteisen viikonlopun jälkeen, naama hieman auringosta kärvähtäneenä, lähdimme 28.4. Peterin kanssa piipahtamaan Nantongissa, missä rojekti etenee meistä huolimatta. Jangtse-joen yli menevää siltaa ei ole vieläkään avattu, vaikka se on ollut valmiina jo aika kauan ja avaijaisseremonioita on odoteltu jo jonkin aikaa. Ehkäpä sitten kiinalaisen kuukalenterin asento ei ole vielä ollut otollinen tai joku muu fengshuizydeemi ei vaan ole natsannut kohdalleen, eli lauttaliikenteen varassa oltiin edelleen.

Illalla sitten taas tietty illalliselle ja sen jälkeen oikeastaan ekaa kertaa kunnolla karaokeen, se kun tuntuu olevan kiinalaisten lempiharrastus. Tämä KTV –luola oli tosiaan maanalainen verkosto käytäviä, joiden varsilla oli sitten näitä karaokehuoneita eri kokoisia porukoita varten varmasti useita kymmeniä ellei jopa toista sataa. Respan kautta sisään, ja sitten kauppaan, mistä tilataan purtavaa ja juotavaa, huoneessa on sitten valmiina sohvat ja pöydät, videoskriini, skobet, mikit, marakasseja, tampuriini ynnä sun muuta rekvisiittaa, huoneen vuokra oli muutamia euroja tunnilta, alle kympin kumminkin. Ja eiku kiekumaan, kahteentoista saakka jaksoivat vinkua niitä kiinalaisia hittejään, minäkin jouduin kylmiltään vetämään “I am sailing” ja “Hey Jude” ryyppäysnoppapelin lomassa. Liitteenä lyhyt tuokio illan tunnelmista: http://www.city.fi/antitv/klippi/16791/

Niin, tämä oli sitten se normaali ja tavanomainen KTV eli karaoke, minkä lisäksi on sitten olemassa vielä ns. tuhma karaoke, mihin voi tilata seuralaiset paikalle ja jotka sitten laulavat joko itse tai asiakkaan kanssa, istuvat syliin ja antavat ehkä vähän paijatakin, jos asiakas sille päälle sattuu tulemaan, mutta ennen kaikkea provikkapalkkaisina pitävät huolen siitä, että kaljaa kuluu ja kippaavat itsekin toisinaan kaksin käsin, sillä joka pullosta tosiaan kolahtaa ropo omaankin taskuun. Sitten on vielä olemassa se tosi tuhma karaoke, missä kaikki on mahdollista….

Vappuaattona lähdettiin sitten iltalennolla perheen kanssa kohti Hainanin saarta (hai = meri, nan = etelä). Perillä Sanyan lentokentällä olimme joskus yhdeksän maissa, kamat hihnalta kainaloon ja ulos, missä paksu, kuuma ja kostea ilmamassa pamahti muurin lailla vastaan. Ja niin kuin oli sovittu, matkatoimiston tilaama autokyyti kuskeineen oli meitä vastassa odottamassa. Kaveri ei kuitenkaan osannut puhua sanaakaan englantia, vaan soitti jollekin kaverilleen, antoi puhelimen mulle ja sitten toisesta päästä alkoikin kuulua venäjää. Kysyin kaverilta, että eiks englanti suju ja koska ei tuntunut sujuvan, jatkoimme juttua sitten venäjäksi, kävihän se niinkin. Mistään sen kummemmasta ei ollut kuitenkaan kyse, kuin että halusivat vaan varmistaa, että oikeat ihmiset ovat menossa oikeaan paikkaan.

Perillä hotlassa (Resort Intime) kävi sitten selväksi, että miksi sitä venäjää oltiin heti ensimmäisenä tyrkyttämässä, paikka oli nääs ryssiä väärällään, PECTOPAHhejakin joka kulmassa, mutta eihän se menoa haitannut, tulipahan hiukan venäjääkin välillä verryteltyä. Vanhanpuoleista porukkaa olivat nuo venäläisetkin, suurin osa 50+ ja naiset muodottomiksi itsensä lihottaneita maatuskoja. No eipä tosiaan ole mikään ihmekään, kun aamiaisella katseli niitä valtavan korkeita kuhilaita viinereitä ja kaikenmaailman sarvia ja torvia notkuvia lautasia, mitä he eteensä kantoivat. Päivät sitten kieriskeltiin altaan reunalla silavaa tiristämässä kuin kunnon merinorsut konsanaan ja sitten illalla pynttäydyttiin 70-luvun Marimekon kukallisia keittiöverhoja muistuttaviin tai tiikerikuviollisiin niin äärettömän pinkeisiin ja suorastaan ällöttävän lyhyisiin kesäleninkeihin, että parempi oli pysyä kaukana, koska kukaan ei voinut tietää, että milloin, mistä kohdasta ja kuinka kovalla voimalla ratkeaa!

Kolmen murkkuikäisen pojan kanssa matkustaminen on oma taiteenlajinsa sekin ja kaiken lisäksi jälleen kerran sattui se “lapsiperheen tavanomainen” eli että juuri ennen matkaa yksi pojista sairastui johonkin flunssan tapaiseen, ja sitten heti perään ensimmäisenä lomapäivänä toinen poltti itsensä auringossa ihan kunnolla. Lauantaina pojan kurkkukipu oli sitten kuitenkin äitynyt niin pahaksi, että oli syytä hakeutua lääkäriin ihan vaan varmuuden vuoksi ja tietenkään lääkäri tai mikä lie ei puhunut englantia eikä venättäkään. Katseli kurkkuun ja näytti elekielellä, että turvoksissa on ja kun pyysimme vilkaisemaan särkevää korvaa myös, neiti otti fikkarin ja alkoi hieman hämillään kurkistella, että mikähän siellä on vikana, niin huomautimme hänelle, että jospa ottaisit tuon korvienkatseluvempeleen tuosta hyllyn reunalta, niin siihen hän sitten vaan levittelee käsiään ja ilvehtii, että ei toimi, ei toimi. No, kutsuttuaan paikalle vielä kolme sanaa englantia taitavan apulaisen he saivat selitettyä, että pitäis mennä kansansairaalaan rokotettavaksi. Emme menneet. Shanghaihin palattuamme sitten tosiaan laitettiin antibioottia suoraan suoneen, kurkkua ahdistanut paise puhkaistiin ja imettiin tyhjäksi, määrättiin vielä nappikuuri sekä parit antibioottispruuttaukset suoneen parin seuraavan päivän aikana ja kaverille itselleen kaikkein mieluisin eli viikon sairasloma.

Loma on kuitenkin aina loma kaikesta huolimatta, vaikka neljä päivää ei nyt niin kovin pitkä aika olekaan, mutta eipähän sitä ole ennen vappua tällaisissa merkeissä vietetykään. Ilmat suosivat, aurinko porotti mukavasti ja välillä hieman liiankin kuumasti puolipilviseltä taivaalta, meri kohisi, hiekka poltti päivisin jalkojen alla, palmut huojuivat, BBQ-ravintoloiden meriherkut levittivät iltaisin houkuttelevia tuoksujaan, olut oli kylmää, Mai Tait ja Tequila Sunriset edullisia ja kauniisti rakennettuja, mikäs siinä oli iltoja istuskellessa.

Ai niin, taisin just saada liput Olympialaisten fudiksen semifinaaliin sekä pronssiotteluun ja vielä parhailta paikoilta, osa fudismatseista kun pelataan täällä Shanghaissa.

Jo jonkin aikaa olen haaveillut uudesta digikamerasta. Vanha digikamera on kyllä ihan hyvä, sellainen kokiskamera, mikä sopii kätsysti taskuun ja jolla nyt saa kohtuullisia kuviakin, jopa meikäläinen kinofilmiajan kummajainen. Nyt halusin jotain hieman parempaa, kunnon zoomin ja optiikan sekä riittävästi säätömahdollisuuksia, vaikka varmaa on, etten tule niistä kuin hyvä jos kymmenettä osaa koskaan tarvitsemaan tai käyttämään.

Siispä shoppaamaan, aikaa kun tällä viikolla on ollut toimistolla ihan kohtuullisesti. Peruskartoitus tietysti netissä, itse kun en mikään kamerafriikki ole ja nykykameroiden kehityksen seuraaminen on jäänyt 80-luvun tasolle, pitkälle 2000-luvulle saakka kun pärjäsin mainiosti vanhalla 70-luvun Canonin AE-1 –kinarillani.

Nyt sitten iskin silmäni Sonyn malliin DSC-H9, missä näytti yhdistyvän kaikki sellaiset vempaimet ja ominaisuudet, joita kuvittelen tarvitsevani sekä tukuttain sellaisiakin, joidenka päälle en ymmärrä tuota enkä taivaallista. Hinta vaan tuntui aika suolaiselta suomalaisilta verkkosivuilta ensin hintaa tarkasteltuani. Halvimmillaan taisi olla jotain vajaat viis ja puolisataa euroa.

No, Kiinasta saa halpaa elektroniikkaa, näin ne kaikki sanovat. Itse kun en vaan ole mikään himoshoppaaja, sata kertaa mieluummin kulutan aikani jossain muualla kuin kauppojen hyllyjen väleissä luuhaamalla eivätkä ikkunaostoksetkaan sen enempää viehätä, niin eipä sitten hintatietoisuuskaan ole kovin korkeata tasoa, joten paha oli mennä väitettä ainakaan etukäteen allekirjoittamaan.

Nyt oli sitten pakko lähteä pienelle kierrokselle. Ja totta tosiaan, hintaero on suorastaan järkyttävä Suomeen verrattuna. Loppujen lopuksi marssin tänään ruokikselta takaisin toimistoon upouuden H9:n kanssa, johon sain vielä kameralaukun, UV-suotimen, kolmijalan sekä 2GB:n muistikortin mukaan samaan pakettiin ja hintaa kertyi koko latingista 3100 rämpylää eli tarkkaan ottaen Suomen Pankin eilisen valuuttakurssin 11,13 mukaan laskettuna 280 euroa! Ja koska shoppailu ei edelleenkään kuulu lempiharrastuksiini, en todellakaan lähtenyt kiertämään koko kaupunkia ja etsimään sitä edullisinta pakettia, vaan koska toimiston vieressä on melkoinen sekatavarakauppojen kompleksi väärällään kaikenlaista hilavitkutinta maasta taivaaseen kohtuulliseen hintaan ainakin suurimmaksi osaksi, feikkejä ja salakuljetettua tavaraakin kyllä on joukossa, mutta koska kiinalaiset kolleegat vakuuttivat tämän ko. merkkipuodin myyvän kunnon kamaa, niin kaupat tuli sitten tehtyä ilman sen suurempia koukeroita.

Viime viikolla tuli piipahdettua vanhalla mantereella, tarkemmin sanottuna Krefeldissä Saksassa. Maanantaina oli puolilta päivin LuftWaffen lento ensin Frankfurtiin ja siitä sitten edelleen Dysseldorfiin ja Dysselistä sitten vielä illalla taksilla vartin rykäys Krefeldin Novoteliin, siis siihen missä on se TextileFrei-uima-allasosasto. Aamulla lähdin kotoa klo 04 Saksan aikaan ja perillä hotlassa olin samoin paikallista aikaa 23.30. Aikamoinen taival siis, enpä ole ennen moista reissua tehnyt eikä ihan heti tee mieli tehdäkään. Kateeksi ei käy niitä, jotka joutuvat jatkuvasti ramppaamaan pitkin maita ja mantereita leivän perässä.

Ja riittääkö sitä leipää kaikille ja mihin hintaan, siinäpä hyvä kysymys. Ruuan hinta nousee täällä Kiinassa niin kuin muuallakin sitä hurjemmin, mitä korkeammaksi energian hinta nousee ja mitä enemmän joudumme miettimään sitä, että minkä osan viljasta laitamme suuhumme tai toisaalta autojemme tankkeihin. Ja tuskinpa muutama bioetanolilitra öljyn hintaa mihinkään heilauttaa, kysyntä kun on näemmä edelleen kasvamaan päin. Pelkästään täällä Kiinassa arvioidaan, että vuoteen 2020 mennessä öljyn kulutus olisi kaiken kaikkiaan jopa 563 miljoonaa tonnia eli yli 60% korkeampi kuin vuonna 2006! Mutta eihän se toisaalta ole kuin vaivaiset vajaat 15% prosenttia koko maailman tämänhetkisestä vuotuisesta kulutuksesta. Peanuts?

Tilanne näyttää todella muuttuneen siitä, mihin on totuttu. Ehkäpä Suomea lukuunottamatta ruuan hinta kun on hissukseen koko ajan laskenut aina viime aikoihin saakka, jopa 75% vuodesta 1974 vuoteen 2005, ja sitä mukaa maataloudesta on tullut yhä vähemmän houkutteleva ammatti. Täällä Kiinassakin 15 miljoonaa maajussia morsiaineen muuttaa joka vuosi keskimäärin kolme neljä kertaa leveämmän leivän perässä kaupunkeihin, joissa talouskasvu on edelleen hurjaa taantumapuheista huolimatta. Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana BKT:n kasvu Kiinassa kun oli edelleen yli 10%.

Possun lihan hinta Kiinassa nousi pelkästään tänä keväänä 2/3, vehnän maailmanmarkkinahinta on noussut parissa vuodessa 130 %, soija lähes 90 % ja riisikin kolme neljännestä. Viljelykelpoisesta maasta ja kasteluvedestä alkaa Kiinassa olla pulaa, laajenevat kaupungit, kuivuus, viime talven lumimyrskyt, ilmastonmuutos (?), saastuminen, alati laajeneva muu teollisuus sun muut kun nekin haukkaavat osansa. FAOn mukaan maailman viljavarastot riittävät tämän hetkisellä kulutuksella enää pariksi kolmeksi kuukaudeksi eli varastot ovat alimmillaan sitten vuoden 1980! YK varoitti hiljattain Kiinaa ja siinä sivussa yli kolmeakymmentä muuta maata varastojen vähyydestä ja uhkaavasta elintarvikepulasta. Ja hinta nousee ja nousee….kunnes köyhimmillä, jotka jo nytkin käyttävät 75% tuloistaan ruuan hankintaan, ei kerta kaikkiaan ole enää varaa sitä ostaa ja tietäähän sen, mikä sota siitä syntyy. Vähemmästäkin on ihmisiä tapettu.

No, ainakin Kiina yrittää tehdä asialle jotain. Fyrkkaa poltetaan kunnolla tuottavuuden nostoon ja jusseja avustetaan tukemalla siemenviljan ja lannotteiden hankintaa tai esimerkiksi nostamalla jo toiseen kertaan tänä vuonna riisin ja vehnän minimihintaa, viljan vienti on käytännössä loppu ja lannoitteille on määrätty yli 100% vientitullit jne. Jokainen jyvä koitetaan pitää omassa siilossa hinnalla melkein millä hyvänsä. Ja samanlaisia puheita alkaa kuulua muualtakin.

Mitäpä me Saksassa sitten? No keilattiin, juotiin Bitburgeria ja Franziskaneria ja vedettiin hyvällä halulla naamaan raskasta ja rasvaista saksalaista ruokaa. Siellä sitä ainakin vielä toistaiseksi riittää. Vaan kuinka kauan?

Maanantai ei mittää, tiistai ei … no, piipahdettiin taas Changshussa, pikapalaverin paikka, ja sen jälkeen lounaalle kaupungin keskustaan. Ja taas menimme ravintolassa ensin ruokalajien esittelyhalliin valkkaamaan, mitä haluamme. Tarjolla oli totuttuun tapaa vaikka mitä. Ekan kerran näin terraariollisen käärmeitä, mitkä kiemurtelivat toistensa lomassa odottaen, että saavat laskea verensä janoisten kiinalaisten bajio-mukeihin ja sitten joutuvansa hyvin harjattuina ja nahkottuina keitettäviksi ja popsittaviksi nahkoineen kaikkineen. Esillä oli myös jotain Jangtse-joessa vain ja ainoastaan Shanghain ja Nanjingin välissä eläviä Hetun-nimisiä myrkkykaloja, joiden valmistaminen ruuaksi on sekin oma taitolajinsa. Ravintoloissa homma on yleensä hanskassa, mutta varmuuden vuoksi asiakkaiden hyvinvointia ja turvallisuutta ajatellen jos tällaista kalaa tulee tilanneeksi, tarjoilija tuo ensin kalan pöytään ja koemaistaa tarjoilemaansa herkkua. Jos tarjoilija on vielä kymmenen minuutin päästä hengissä, juhlaseurue voi aloittaa kalan pupeltamisen. Kallista on kuulema tuo kyseenalainen herkku ja joka vuosi lukuisia ihmisiä kuolee huonosti valmistetun kala-aterian seurauksena. Emme tällä kertaa maistaneet tuota lajia, vaan poimimme haavilla toisen akvaarion pohjalta lihavan kampelan, mikä kiikutettiin meille höyrytettynä ja höyryävänä nenän eteen vartin kuluttua. Juotavaksi tietysti jasmiiniteetä, sillä onhan jasmiinin kukka Changshun maakunnan maakuntakukka.

Keskiviikkona otimme China Easternin aamulennon Jianxi-provinssin historialliseen, yli 2000 vuotta vanhaan pääkaupunkiin Nanchangiin. Historiallisen kaupungista tekee iän lisäksi kuulema se, että täältä on kotoisin Kiinan vapautusarmeija, jota kai kansanarmeijaksi tänä päivänä kutsutaan. Kaupunki itse vaikutti taksin ikkunasta katsottuna erittäin viehättävältä, ja sen sijainti Poyang-järven ja Gan-joen (toisella tavalla lausuttuna tarkoittaa myös taistelemista, työntekoa tai panemista) varrella varsin ihanteelliselta ja kun ilmakin oli vielä kirkas, aurinkoinen ja helteinen. Vahva punainen multa ja riittävä kosteus tekee maisemista erittäin vehreitä ja varmasti ilmastolla tai jollain muulla taianomaisella asialla oli myös vaikutuksensa siihen, että paikalliset naiset ovat kiinalaisittain ei ainoastaan varsin vaan erittäin hyvännäköisiä.

Yleensähän kiinalainen nainen näyttää takaapäin oikein hyvältä; hoikka ja hyvänmuotoinen vartalo ja pitkät, tummat, kiiltävät, suorat hiukset. Ei paha ollenkaan. Mutta sitten edestä katsottuna tilanne usein muuttuu toiseksi, kasvoiltaan kun aika harva on silmää mitenkään erityisesti viehättävä. Poikkeuksiakin toki on ja sitten kun sellainen napakymppi osuu vastaan, niin siitä on sitten paha mennä paremmaksi laittamaan. Hieman vinot ja pikimustat silmät ei ole lainkaan hassumpi yhdistelmä sekään.

Oikeaakin ruokaa matkalainen kaipaa, ja niinpä sitten ainoat askeleet omin jaloin tässä historiaa havisevassa kaupungissa otettiin keskiviikkoiltana, kun joskus seitsemän jälkeen saavuimme hotellille ja kävelimme kokonaista kaksi korttelin väliä läheiseen ravintolaan. Tilasimme kalaa, luomukanaa, jänispaistia, vihanneita ja tietysti puolen litran pullon bajiota ja muutamat Tsingtaot siihen sivuun. Hintaa kertyi kolmelta yhteensä 30 euroa.

Kalaa onkin tullut syötyä viime aikoina ihan urakalla ja hyvää ja tuoretta kalaa täältä saakin, ne kun yleensä otetaan suoraan elävinä akvaariosta ja valmistetaan ruuaksi saman tien. Kala on muutenkin aika lailla erikoisasemassa kiinalaisessa ruokapöydässä, sillä se on yleensä aterian kohokohta. Kokonaisena valmistettu kala tuodaan pöytään siten, että pää osoittaa isäntää kohden ja ennen kuin isäntä on kalaa maistanut, muilla ei ole lupaa otukseen koskea. Oikein tiukassa ja muodollisessa ruokakulttuurissa sama koskee muitakin ruokalajeja ja jos oikein tiukalle vedetään, vieraat seuraavat isäntää eli ottavat isännän jälkeen vain ja ainoastaa sitä samaa, mitä isäntäkin juuri suuhunsa laittoi. Kalan paras osa eli kidusten alla oleva lihapala kuuluu automaattisesti isännän lautaselle. Kuhertelevaiset puolestaan tarjoilevat nämä herkkupalat toisilleen. Pään saa sitten syödä joku muu, sillä kiinalaiset eivät yleensä jätä mitään syömättä ja kalan päätäkin silmineen, aivoineen sun muineen pidetään aikamoisena herkkuna sitäkin. Hauska oli katsella, kun loppuun jyrsityn kalan ruoto sojottaa Denisin suusta, kun kaveri imeskeli antaumuksella viimeisiä aivoklimppejä kalan pää kokonaan suussaan.

Neljäntenä neljättä Kiinassa vietetään vainajien muistojuhlaa ja tuona päivänä koulut ja toimistot ovat kiinni eli se on ns. yleinen vapaapäivä, vaikka siitä huolimatta kaikki liikkeet, kaupat, puodit ja nyrkkipajat ovat auki niin kuin ne ovat aina muutoinkin auki seitsemänä päivänä viikossa varhaisesta aamusta iltamyöhään ja monet pienet kaupat jopa 24 h. Pitkä viikonloppu siis, mitä juhlistimme avaamalla skumppapullon torstai-iltana ja sitten soittamalla naapureille, että mentäiskös baariin parille….. ja mentiinhän sitä.

Perjantaipäivä menikin sitten kylän saunassa ja porealtaassa toipuessa, iltapäivällä sentään päästiin sen verran liikkeelle, että piipahdettiin fillariretkellä Shanghain eläintarhassa, mikä sijaitsee juuri sopivan viiden minuutin poljennon päässä kotoa. Alue sinällään on varsin iso ja ainakin näin keväisin kirsikkapuiden kukkiessa jopa viehättävä noin puistoalueena ajatellen, mutta ne eläinten olot ovat kyllä vähän niin ja näin, jos ne tarhaoloissa nyt koskaan kovin kummoiset yleensäkään ovat. Elukoita on kyllä paljon, kenguruita, norsuja, kirahveja, pandoja tietty kans, Kiinassa kun ollaan, gorilloja, jättiläiskilpikonnia, kaikenmaailman matelijoita ja muita kärmeksiä, lintuja, tiikereitä ja vaikka mitä. Päällimmäisenä jäi kyllä mieleen paikallinen Urko, joka tyynesti heitti hervottomat laatat eteensä ja alkoi muina gorilloina lusikoida soossia etusormellaan takasin suuhunsa, hetken kuluttua vielä sama uudelleen. Ja kiinalaiset kirkuivat, osoittivat sormellaan ja kikattivat äänekkäästi, kuten heidän välittömään tapaansa reagoida eri asioihin yleensä kuuluukin.

Mutta miten tuota Ching Ming -juhlaa sitten kiinalaisittain vietetään, se ei ihan täysin selvinnyt. Haudoilla nyt tietty käyvät, lennättävät leijoja ja popsivat pehmeästä vihreästä taikinasta tehtyjä palleroita, dumblingeja, joidenka sisällä on makeata ruskeata tahnaa. Jotensakin näin.

Muuten viikonloppu, mikä oli varsin harmaa, mutta suhteellisen lämmin kuitenkin, kului kaupungilla kuljeskellessa, loikoillessa, naapureiden kanssa keilatessa ja Papa’s Bierstuben valtavia schnitzeleitä sulatellessa, niin, ja tietysti jo perinteiset viikonloppuhieronnat kuuluivat kuvioon myös. Tällä kertaa oli ohjelmistossa 90 minuutin “essential oil full body massage” hintaan 15 euroa. Koska - se tekee gutaa.

Ai niin, Tiibet –kohina alkaa hellittää ja paikallisissa lehdissä on alkanut esiintyä maltillisia ja liennytyshenkisiä artikkeleita asiasta. Nettiyhteydetkin länsimaisten tiedotusvälineiden sivuille on jälleen avattu.

Tein siis valituksen China Telecomille tökkivistä nettiyhteyksistä. Vastauksen näette alla. Telefirma pesee kätensä ja vihjaa, että hallituksella on sormensa pelissä. Hyvä hyvä Kiina!

In fact, these days we find out that more than 5 family users from GV and other communities complained about that they cannot visit some European website any more. We already arranged engineers to check the line and ports and find everything is OK.
We take these days global environment into account and get the conclusion that the political power maybe involved. I also do not know the detail, but we China Telecom can promise that the line and the service is OK, and maybe one or two week later the website you want to visit will be unblocked again. But not us to do that, China telecom is a normal company but not a government department.
I also hope they could open the window again.
For your current situation I have to say sorry but for technical site we could do nothing. For personal side, I may suggest you to try some agent proxy site to visit them. But of course, the speed will be slow. Anyway, I do not believe this situation will keep long time. No one can stand this.
BR
Xia Han
62741112
15800482220

Viime viikonloppu oli kolea, harmaa ja sateinen. Niinpä viikonloppu menikin sitten paljolti loikoillessa ja leffoja katsellessa. Hong Mei Luulta käytiin hakemassa kassillinen DVD-leffoja jäsenetuhintaan noin 1,5 euroa kappale ja yllätys oli suuri, kun hyllystä pomppasi kassiin myös Pekka Parikan ohjaama elokuva “Talvisota”!

Omituista, miten halvalla Kiinassa voidaan tuottaa ja myydä DVD-elokuvia. Piraattejahan ne ovat kaikki järjestään, tuskinpa täältä aitoja saa hakemallakaan, ei ainakaan ole vielä silmään sattunut, mutta että koteloihin käytetty moninkertainen pakkausmateriaalikin varmasti maksaa jo jotain ja silti hinnat ovat noin edullisia. Leffat on nimittäin ensin pakattu läpinäkyvään sellofaaniin ja 4-väripainettuihin pahvikansiin. Näiden kansien alta tulee sitten esiin se varsinainen muovinen DVD-kotelo samanlaisine painatuksineen kuin mitä ulkokuoressakin on. Sitten vielä kotelon sisällä oleva DVD-levy on pakattu paksuun paperipussiin, minkä sisällä sitten viimein on se DVD-levy vielä erilliseen ratisevaan muovipussukkaan pakattuna. Kamala kasa tulee turhaa jätettä jo muutamasta levystä. Ja ihme kyllä kuvan laatu näissä piraateissa on parempi kuin mitä muutamissa Suomesta tuoduissa taatusti aidoissa leffoissa on!

Ike Kanervan piinaviikkoja olen tietysti seurannut netin välityksellä ja sitä, kuinka Suomessa kohistaan siitä, kuinka nyt koko maailma Kiinaa myöden tietää ja seuraa Iken kohtaloa ja kuinka Suomen maine on taas tahriintunut. Ja paskan marjat! Täällä ei ainakaan ole koko tämän vuoden aikana näkynyt pihaustakaan sen enempää Ikestä kuin muistakaan suomalaisista poliitikoista tai Suomesta ylipäätään. Ainoastaan formulakuskit ja jotkut NHL-kiekkoilijat kuten Selänne, Koivu ja Ruutu ovat silloin tällöin vilahtaneet otsikoissta ja that’s it. Niin, ja taishan Nightwishin konsertista joku yhden palstan uutinen olla?

Ikeä enemmän täällä on kiinnitetty huomiota mm. erääseen 9-vuotiaaseen pikkuplikkaan, joka juoksi viime vuonna Hainanin provinssista Pekingiin 55 päivässä. Taivalta typylle kertyi 3358 kilsaa eli semmoset kevyet 60 kilsaa per päivä. Viime perjantaina tytteli starttasi Shanghain Kansan Aukiolta kohti Tiibetiä ja Nyalamin maakuntaa tavoitteenaan päästä perille heinäkuun lopussa, jolloin matkaa on kertynyt yhteensä 5800 kilometriä. Hölökyn kölökyn.

Pääsiäisen jälkeen lensimme Peterin kanssa Jinanin kaupunkiin, mikä sijaitsee tunnin lentomatkan päässä Shanghaista pohjoiseen. Siitä jatkoimme autolla Shouguanin pikkukaupunkiin. Shouguan on tunnettu vihanneksistaan ja täällä järjestetään joka kevät kuuluisat vihannesmessut. Niinpä sitten vihannesten kunniaksi menimme illalliselle vihannesmessuhallin vieressä olevaan vihannesravintolaan, missä tilasimme erilaisten vihanneiden lisäksi muun muassa hanhea, kanaa, lammasta, jotain piraijan näköistä kalaa ja tietenkin koiraa, koska täällä pohjoisempana koiranliha on varsin suosittua ja koska Peter itse sekä hänen sattumalta hotellissa tapaamansa tutut, jotka liittyivät seuraamme illalliselle, olivat kovasti koiraihmisiä hekin. Tämä koira-annos oli lähinnä ohuita mausteisia, kylmiä paistisuikaleita melko maukkaan ja mausteisen salaatin joukossa. Muutama pieni ohut siivu siitä riitti jokaiselle. Pehmeää ja maukasta lihaa, ihan täydestä olisi mennyt, jos olisivat väittäneet sen olevan vaikkapa nautaa. Tai ehkä se olikin, väittivät vaan sen olevan koiraa.

Keskiviikkoaamuna sitten parit miittinkit. Koska aikaa oli ennen lounasta, menimme tapaamaan yhtä Peterin tuttua, jolla on kuorma-autofirma Shouguanissa. Siellä tämä heebo istuskeli korttia läiskimässä parin muun kaverin kanssa ja he sitten saivat päähänsä kutsua meidät lounaalle. Hiukan koitimme vältellä, mutta koska kutsu esitettiin useammankin kerran, emme voineet siitä enää kieltäytyä, ettei Peterin kaveri menettäisi kasvojaan kavereidensa silmissä. Ja niinpä sitä sitten taas mentiin ja arvaahan sitä mitä siitä seurasi. Bajiota lasiin kaameeseen tahtiin, ruokaa kasapäin ja tietenkin koiraa kans, mikä tällä kertaa tarjoiltiin keitettynä isoina klimppeinä luineen, vaan ei sentään karvoineen päivineen. Ja taas olis mennyt ihan täysillä läpi naudan keittolihana. On kuulema nämä hauvelit sellaisia kookkaanpuoleisia, rotua en tiedä, mutta ei kuulema kasvateta lemmikeiksi lainkaan vaan vain ja ainoastaan pataan pistettäväksi.

Lounaan päätteeksi meille vielä iskettiin matkaevääksi pussillinen mandariineja sekä tietysti pullollinen bajiota, edessämme kun oli vielä matka Rizhaohon ja ajomatka sinne on kolmisen tuntia ja jottei meille vaan tulisi matkalla nälkä eikä laulu pääsisi missään vaiheessa katkeamaan. Niinpä sitä sitten ajaa rytyytettiin pitkin kiinalaisia maanteitä mustalla Lexuksella kuin herrat ikään bajiota siemaillen ja mandariineja popsien. Perille pääsimme illan suussa ja siitä sitten ihan suoraan nukkumaan.

Torstaina sitten taas aamulla tunnin palaveri ja sitten parin tunnin matka Peterin kotikaupunkiin Qingdaohon, missä muuten järktään olympialaisten purjehdusskabat. Qingdao on aikoinaan ollut saksalaisten aluetta ja heiltä kiinalaiset ovat oppineet paljon oluen valmistuksesta ja niinpä täältä onkin kotoisin Kiinan tunnetuin olut Tsingtao, mikä on siis kaupungin nimi hieman vanhahtavalla tavalla kirjoitettuna.

Ennen lentoa takaisin Shanghaihin kävimme tietty lounaalla, mutta tällä kertaa eteen ei kannettu koiraa, vaan porsaan sorkkia, joita Peter imeskeli hyvällä halulla. Saparoitakin olisi kuulema ollut tarjolla.