Suomen tunnetuimpia organisaatioviestinnän professoreita, Osmo A. Wiio, määritteli urallaan liudan viestinnän lakeja. Ensimmäinen niistää kuuluu 'viestintä epäonnistuu aina, paitsi vahingossa'.
Heti seuraavaksi hän määritteli 'jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa'. Näitä seuraa liuta muita satiiriseksikin tulkittuja lausahduksia.
Wiion kymmenen lakia ei kuulosta viestinnän kannalta kovinkaan positiiviselta.
Kultaisella 70-luvulla, kun lait ovat määritelty, aika oli erilainen. Median toiminta oli kohtuullisen hidasta verrattuna nykypäivään, eikä ihmisille tuputettu samalla tavalla viestejä kaikkialta. Myös viestien korjaamiseen meni aikaa. Kriisiviestinnässä merkkasivat tunnit ja päivät, ei sekunnit tai minuutit, kuten nykyään. Jos ostit Hesarin etusivun tai maikkarille kamppiksen, pystyit olemaan varma, että viestisi saavuttaa noin 95% Suomesta.
Nykyään viestejä pukkaa ihmisille jokaisesta tuutista. Moni jättää sanomalehdet tilaamatta ja telkkarikin on vaihtunut Netflixiin ja moniin muihin palveluihin. Älypuhelimet ja muut digitaaliset ratkaisut ovat vieneet ihmisten ajan ja huomion. Eräänkin tutkimuksen mukaan ihminen katsoo puhelintaan 221 kertaa päivässä. Päätöksiä hän tekee 35 000 kappaleen edestä vuorokaudessa.
Kanavat ja viestien määrä on moninkertaistunut vuosikymmenien saatossa ja kohinaa on niin paljon, että sieltä voi olla vaikeaa erottautua.
Tässä vaiheessa Wiio varmasti heittäisi jo hanskat tiskiin, mutta me Wannadoolla näemme sen mahdollisuutena.
Suomalais-insinöörihenkinen lähestymistapa voidaan jo kuopata. Vaikka tuote tai palvelu olisi miten hyvä, sitä ei kukaan vahingossa löydä. Siitä pitää viestiä. Sen tarina pitää kertoa, ja mieluiten oikeissa kanavissa. Eikä sitä pidä pelätä, sillä ilman viestintää ei ole liiketoimintaa.
Jos sinä et kerro tarinaasi, joku kilpailijoista vie varmasti sinunkin tilan niissä kaikissa kanavissa mitä on tarjolla.
Vasta kun tarinoita aletaan kertomaan, alkaa liiketoimintakin kasvamaan.
Sitä varten tarvitaan hyvä viestintästrategia ja suunnitelma sen toteuttamiseen. Viestintä ei ole mikään muusta toimista erillinen osa, vaan sen tulee aina pohjata yrityksen omaan strategiaan, tavoitteisiin ja arvoihin.
Viestit pitää muotoilla, niille valitaan oikeat kanavat ja tehdään oikeat toimenpiteet, jotta ne ihmiset jotka halutaan tavoittaa, tavoitetaan.
Toisin kuin Wiio väittää, viestintä ei suinkaan epäonnistu aina. Sitä ei aina tulkita mahdollisimman negatiivisella tavalla. Mitä paremmin viestintä suunnitellaan ja siihen panostetaan, mitä selkeämpää se on, ja sitä enemmän se tuottaa yritykselle voittoa. Viestintä ei ole vain tukemassa muita toimintoja. Se on tekemisen ytimessä.
Kaikkien viestintätoimenpiteiden pitäisi aina pohjautua hyvään strategiaan. Jokainen kohtaaminen sekä sisäisesti että ulkoisesti, jokainen facebook-päivitys, jokainen instagram-kuva, jokainen twiitti, jokainen asiakaspuhelu, jokainen myyntitilaisuus, jokainen presentaatio, jokainen tiedote, jokainen haastattelu, kaikki ne merkitsevät jotta tavoitteet saavutetaan. Siksi niihin kaikkiin kannattaa panostaa, jotta ne osuvat ja uppoavat - ja tekevät liiketoiminnan kannattavaksi.
- Gia - SuperLeader
--------------------
SuperAssarit ovat Wannadon aikaan ja paikkaan sitoutumattomia työelämän vapaustaistelijoita ja ongelmien ratkaisijoita. Multityötä tekevä Wannado Oy on Irina Viitalan ja Anna Degerholmin yhdessä, vuonna 2011 perustama SuperAssariyhteisö, johon kuuluu yli 30 markkinointiviestintään, tehtävien digitalisointiin, tapahtumatuotantoon ja sihteerin työhön erikoistunutta ketterää tekijää. www.wannado.fi #SuperAssarit