Luovuus ja inspiraatio kulkevat usein käsi kädessä. Kumpaakaan ei voi pakottaa, mutta jossain määrin luovuus on harjoiteltavissa – se ei siis ole pelkästään synnynnäinen luonteenpiirre. Kaikki luovaa työtä tekevät tuntevat varmasti termin creative block tai writers’ block. Sen, kun ajatus ei kulje, eikä kynä kerta kaikkiaan sauhua. Joillekin aloittaminen on luovan työn kaikista vaikein vaihe, toisilla inspiraatio loppuu kesken projektin.
Miten päästä eteenpäin luovasta blokista? Miten lisätä omaa luovuuttaan? Seuraavat keinot ovat tehokasta täsmälääkettä molempiin haasteisiin. Niiden avulla voivat harjoitella luovaa työtä nekin, jotka eivät koe olevansa luovia luonnostaan.
1. Älä odota täydellistä ideaa – äläkä pelkää luoda täyttä kuraa.
Aloita, vaikkei sinulla olisi täydellistä ideaa tai suurta inspiraatiota. Pääasia, että aloitat ja teet. Usein luova flow syntyy vasta sitten, kun pääsee työhön sisälle ja tehdessään innostuu, ja parhaimmillaan keksii jotain uutta ja parempaa.
Et saa jäädä odottelemaan täydellistä ideaa, ja yhtä lailla et saa antaa itsekriittisyyden tai täydellisyyden tavoittelun pilata luovaa prosessia. Olet varmaan kuullut kirjoittamiseen neuvon, jonka mukaan tekstin valmistuttua se pitää heittää roskakoriin ja kirjoittaa uudestaan puhtaalta paperilta aloittaen, muistinsa varassa. Kuulostaa turhalta työltä, mutta monessa tapauksessa todella toimii. Toisella kerralla oleelliset asiat tulee ilmaistua yleensä paremmin ja turha jaarittelu jää pois. Teksti on usein nokkelampaa ja siitä huokuu, että kirjoittaja on jo sinut aiheen kanssa – onhan sen kanssa jo vietetty liikaakin aikaa!
Älä siis pelkää luoda kuraa. Kunhan vain aloitat. Prosessi kyllä paranee tehdessä.
2. Harjoittele. Ime tietoa. Opi.
Aivan kuten muutkin taidot elämässä, myös luovat taidot oppii vain harjoittamalla niitä. Hyväksi kirjoittajaksi oppii kirjoittamalla, paljon. Hyväksi valokuvaajaksi oppii valokuvaamalla, paljon. Ja niin edelleen. Ei ole mitään rakettitiedettä tämä (vaikka senkin kyllä oppii, kun harjoittelee tarpeeksi).
Tutustu toisten töihin. Tutustu eri alan osaajien töihin. Katso videoita, kuvia, taidetta, dokumentteja. Lue kirjoja, lue tekstejä, lue blogeja. Ime tietoa ja tyyliä – vaikutteita. Varasta inspiraatiota ja yhdistele jo olemassa olevaa uudella tavalla.
”Good artists copy. Great artists steal”
Pablo Picasso
3. Motivoi itseäsi tavoitteilla ja aikarajoilla
Mikäs sitä parantaisi motivaatiota ja suorituskykyä paremmin, kuin hallittu stressi eli pieni liekki persuksen alla. Jos työlläsi ei ole tiukkaa deadlinea tai teet luovaa projektia ihan omaksi iloksesi, luo oma deadline. Kerro muille projektistasi, jotta olet myös vastuussa sen valmistumisesta.
Tee töitä säntillisesti, jotta pääset tavoitteeseen aikataulussa. Innovoi ja ideoi vaikka yöllä kofeiinihöyryisissä flow-tiloissa, jos on pakko. Pallottele ideoita muiden kanssa. Kysy palautetta ja ota siitä opiksesi.
4. Ota etäisyyttä
Kun luova blokki iskee eikä inspiraatio enää potki eteenpäin, pidä tauko. Ota rohkeasti etäisyyttä ja tee jotain muuta. Täytä aivosi hetkeksi jollain muulla siten, ettet ajattele projektiasi – se ei mene minnekään. Voittavat ideat palaavat kyllä, kun taas paneudut siihen.
Vaihda työympäristöä. Etsi uusia vaikutteita. Ota happea – käy vaikka lenkillä. Kun happi ja veri alkavat taas kulkea aivoissa, alkavat ajatuksetkin samalla virrata. Ja näin voitkin palata kohtaan yksi. Älä odota täydellistä hetkeä vaan ala t-a-a-s tekemään.
Olosuhteet tulevat tuskin koskaan olemaan täydelliset. Luovuuden maisteri on kärsivällinen ja puurtaa työtä silloinkin, kun suurta inspiraatiota ei ole. Luovuus ei ole erityisominaisuus vaan se on toimintatapa, jonka voi oppia.
- SuperAssari Laura
------
SuperAssarit ovat Wannadon aikaan ja paikkaan sitoutumattomia työelämän vapaustaistelijoita ja ongelmien ratkaisijoita. Multityötä tekevä Wannado Oy on Irina Viitalan ja Anna Degerholmin yhdessä, vuonna 2011 perustama SuperAssariyhteisö, johon kuuluu yli 30 markkinointiviestintään, tehtävien digitalisointiin, tapahtumatuotantoon ja sihteerin työhön erikoistunutta ketterää tekijää. www.wannado.fi #SuperAssarit