Internetin verkostot ja sosiaalinen media ovat osa ammatti-identiteettiä. Moni unohtaa, että sosiaalisen median ammatillinen vaikutus ulottuu muuallekin kuin vain LinkedIniin, ja että työnantajat tekevät taustatutkimusta työnhakijoista sosiaalisen median kautta. Sosiaalisessa mediassa jaettu tieto on julkista ja lähes kuka tahansa pääsee siihen käsiksi (varsinkin, jos omalle profiilille ei ole asetettuna näkyvyysrajoituksia).
CareerBuilder kysyi työnantajilta miksi he käyttivät sosiaalista mediaa työnhakijoiden taustatutkimuksessa. 65% vastaajista kertoi, että he halusivat nähdä, esiintyikö hakija sosiaalisessa mediassa avoimeen paikkaan tai yritykseen sopivalla ammatillisella tavalla. Noin puolet vastaajista (51%) halusi selvittää, olisiko työnhakija sopiva lisä yrityksen omaan kulttuuriin ja 45% kertoi haluavansa tietää enemmän hakijan osaamisesta. Osa työnantajista totesi selvittävänsä sosiaalisen median kautta, oliko työnhakija ammattiosaamiseltaan monipuolinen ja hyvin koulutettu, ja löytyisikö työnhakijasta mahdollisesti jotain ikävää, jonka takia häntä ei kannattaisi palkata.
Vastaajista 34% olikin löytänyt työnhakijoista sosiaalisen median kautta jotain, jonka vuoksi hakijaa ei palkattu. Tällaisiksi haittaaviksi löydöiksi työnantajat listasivat muun muassa provokatiiviset tai sopimattomat valokuvat tai päivitykset hakijan sosiaalisen median kanavassa; huumemyönteisyyttä, alkoholinhuuruisia bilekuvia tai muuta vastaavaa, joka ei kuulu ammattilaisen sosiaaliseen mediaan. Myös huonot kommunikointitaidot, kuten jatkuvat kirjoitusvirheet, entisten työnantajien avoin haukkuminen, solvaavat kommentit sukupuoleen, identiteettiin, kansallisuuteen, seksuaalisuuteen tai uskonnolliseen suuntautumiseen liittyen, ja omasta osaamisesta valehteleminen, katsottiin syiksi olla palkkaamatta hakijaa. Työnantajat eivät tutkiessaan hakijan taustoja turvautuneet siis vain LinkedIniin, vaan Facebookin, Twitteriin, Instagramiin ymv. sosiaalisen median kanaviin.
Hakiessasi töitä varmista siis, että sosiaalisen median profiilisi ovat työnhakuun sopivassa kunnossa. Voit korostaa julkisissa profiileissa omia hyviä puoliasi, saavutuksiasi ja persoonasi positiivisia ominaisuuksia. Työnantajilta kannattaa piilottaa privaateiksi tarkoitetut yksityiselämän asiat. Ollessasi työssä on myös hyvä pohtia, mitä asioita voit jakaa itsestäsi työkavereidesi, pomosi ja kontaktiesi sosiaalisen median uutisvirtaan. Jokaisessa työpaikassa on oma kulttuurinsa ja toisiin sopii rennompi seurustelu myös työajan ulkopuolella, kun taas toisissa on parempi erotella jyvät akanoista ja määritellä itse, mitä kukin seuraaja sinusta näkee ja kuulee. Voit myös harkita oman työntekijäprofiilin ja privaatin siviiliprofiilin tekemistä.
- SuperAssari Maarit
------------------
Alan pioneeriyritys Wannado Oy, assarikauppa.fi on Anna Degerholmin ja Irina Viitalan yhdessä perustama assariyhteisö, johon kuuluu 20 markkinointiviestintään, tapahtumatuotantoon, taloushallintoon ja sihteerityöhön erikoistunutta assistenttia.
1 kommentti
Anonyymi
5.12.2021 10:29
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin