Ajattelin ennen, ettei aikuisena enää ystävysty samalla tavalla kuin lapsena, tai vaikkapa opiskeluaikana. Lapsena olin vilkas ja reipas tutustumaan muihin (lempinimenikin oli ilopilleri) ... mutta annas olla, kun murrosikä alkoi. Siihen loppui kaikkien kanssa kaveeraaminen, ystäviä oli vain yksi-kaksi bestistä, eikä edes tarvetta useammalle.
Pitkän seurustelusuhteen aikana ystäväpiiri ei juuri kasvanut, vaan pysyi muutamissa kaveripariskunnissa ja opiskeluaikojen ystävissä. Kourallinen hyviä tyyppejä riitti oman rakkaan lisäksi mainiosti, kun elämä pyöri lähinnä kodin ja työpaikan ympärillä.
Kun erosin, ilmaantui nopeasti ongelma: kenen kanssa puuhailla juttuja, kenen kanssa käydä ulkona, kun useimmat vanhat ystävät viettivät edelleen parisuhde-elämää? Muuttuneet sosiaaliset tarpeet aikaansaivat rohkaistumista: aloin astua ulos mukavuusalueeltani, osallistua tilanteisiin joista en tuntenut entuudestaan ketään ja jutella ihmisille siellä sun täällä ihan omana hönttinä itsenäni, vaikken sellaista ollut tehnyt sitten lapsuuden.
Moisesta uskaliaisuudesta on seurannut pelkkää hyvää. Kaveripiirini on laajentunut erityisesti muutaman viimeisen vuoden aikana isoksi, mahtavista, eri ikäisistä ja erityyppisistä persoonallisuuksista koostuvaksi verkostoksi, joka toimii aktiivisesti eri kokoonpanoilla järkkäillen milloin minkäkinlaisia yhteisrientoja. Ihaninta on ollut nähdä, kuinka uudet ystäväni tutustuvat vanhoihin, ja ympärilläni alkaa olla sellainen laajentunut perhe, josta en osannut nuorempana haaveillakkaan!
Uusia ystäviä on tupsahtanut elämääni sieltä täältä, mutta yllättävää kyllä: myös sosiaalisen median kautta. Instagram yhdisti minut ja Viiskulman Ullan, eikä tätä blogia edes olisi ilman Ullaa. Ullasta on tullut lyhyessä ajassa rakas ja kallis ystävä, johon olen yhteydessä lähes päivittäin. Myöskin Twitter on rikastuttanut tuttavapiiriäni mahtavilla persoonilla, ja onpa minulla muutama niinsanottu kirjekaverikin nykyään.
Ystävänpäiväksi päätin kutsua muutaman näistä extrasiskoistani kylään, ja kokkailla heille jotain hemmottelevaa. Pääruokalaji on vielä kehittelyssä, mutta jälkiruoka tulee olemaan lempikakkuani, punajuuri-suklaakakkua. Tekisin tätä kakkua mieluiten joka tapauksessa, mutta erityisesti näille ruokavalioltaan rajoittuneemmille naisille tämä herkku on omiaan: se on gluteeniton, laktoositon ja silti ah, niin supersupermakoisa.
Punajuuri-suklaakakku
300 g punajuurta
350 g laktoositonta tummaa suklaata
450 g pehmeää tofua (esim. Jalotofu Silken)
1,5 dl ruokosokeria
1 tl vaniljaa tai 2 tl vaniljasokeria
1 tl jauhettua lakritsijuurta (esim. Urtekram)
1 tl kanelia
1 tl jauhettua kardemummaa
2 rkl maissitärkkelysjauhoa
2 tl kookosöljyä
Keitä pestyt punajuuret kypsiksi (30-45 minuuttia, koosta riippuen. Voit myös oikaista ja käyttää kaupan vakuumiin pakattuja valmiiksi keitettyjä punajuuria). Sulata suklaa vesihauteessa hitaasti sekoitellen ja nosta hetkeksi jäähtymään. (Eli: paloittele suklaa teräskulhoon ja nosta kiehuvan vesikattilan päälle. Vesi ei saa koskettaa kulhoa.)
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele irtopohjainen kakkuvuoka kookosöljyllä ja peitä pohja leivinpaperilla. Sekoita kuoritut keitetyt punajuuret, tofu, sokeri, mausteet ja maissitärkkelys ja soseuta. Sekoita hieman jäähtynyt suklaa joukkoon. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua uunin keskitasolla noin 40-50 min (paistoin pikku annosvuokia 30 min, pienempää sydänvuokaa 45 min, ja isoa sydänvuokaa 55 min), tai kunnes se tuntuu kiinteytyneen. Kakku jää hieman tytiseväksi mutta kiinteytyy jäähtyessään. Siirrä viilennyt kakku peitettynä jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi, mutta mieluummin vaikka yön yli.
Tarjoilua varten valelen kakun suklaalla ja koristelen sen suklaalastuilla, gojimarjoilla, kaakaopavuilla ja mulperimarjoilla. Kakun kaverina tarjoilen cashewpähkinöistä tehtyä "kermaa".
Cashew-vanilja-kerma:
2 dl raakoja suolattomia Cashew-pähkinöitä (mulla oli testissä Big Tree FarmsinTruRa-cashewpähkinät, jotka on kylmäprosessoitu niin, että mahdollisimman paljon ravinteita säilyy pähkinässä) liotetaan reilussa vedessä vähintään kolme tuntia. Vesi kaadetaan pois, ja pähkinät laitetaan tehosekoittimeen. Lisätään 1 tl vaniljasokeria ja vettä tai esim. mantelimaitoa tilkka kerrallaan samalla sekoittaen, kunnes koostumus on tarpeeseen sopivasti paksu/ohut ja tasainen.
Kakusta voi tehdä täysin maidottoman käyttämällä maidotonta suklaata (tummassa suklaassa saattaa olla jäämiä maitoproteiinista).
Jalotofu ja TruRa -tuotteet sain testattavaksi blogini kautta.
ps. Tein tätä kakkua taannoin synttärikemuilleni, enkä kertonut mitä siinä on. Eipä juuri kukaan meinannut uskoa, kun lopulta ainesosat paljastin. Kokeilkaa siis rohkeasti, ja heittäkää mahdolliset ennakkoluulot romukoppaan! Niin, ja tämähän siis pätee myös niissä sosiaalisissa tilanteissa ;)
pps. Ohje on mukaelmani Glorian ruoka&viini -lehdessä julkaistusta reseptistä(6/2011).
Kirjoitettaessa soi Frank Ocean: Sweet Life
