Jo kaksi päivää duunissa - vaikka saikku tässä olisi enempi paikallaan. Kiemurtelua tuolilla ja ähisemistä - ei hääviä katsottavaa. Nolottaa ihan. Kesälomapäivät on yhä lopullisesti määrittelemättä - ruhtinaallinen tunne. Ei osaa päättää, ottaako ne vielä näin kesän lopuksi, vai siirtääkö enemmän pimeään vuodenaikaan. Jos sen rahatukon löytäisin, niin en epäröisi.
Yksi työkaveri luopuu meistä, ja siirtyy toisen työnantajan palvelukseen. Sai ymmärtääkseni tosi mukavan työn sekä enemmän liksaa - miehensä on saman yrityksen palveluksessa, joten pitkät työmatkatkin hoituvat suht'hyvin. Olen iloinen hänen puolestaan, sillä viime vuonna hän oli puoli vuotta hermolomalla työn vuoksi. Monesti sen puolivuotisen aikana pohdin asiaa: onko oikein että noin käy, ja mitä teen itse jos koen saman.
Saunotutti, ja niinpä lämmitin saunan. Muuripata pääsi kiehumaan, ja mökkeröiseni ikkunat ovat aivan höyryiset. Pikkuhiljaa väsy valtaa mielen, ja on pikapuoliin vetäydyttävä vällyihin. Lounaasta ei huolta, sillä eilista lihakeittoa jäi vielä työpaikan jääkaappiin. Tavoite, johon yritän päästä: yhdellä laitolla usean päivän ruoka.
... pitkänpitkän saikun jälkeen. Napin uskalsi ottaa vasta työpaikalle tultua, ja eihän se sen kummemmin tehonnut kuin ennenkään. Puoleen päivään meni jotenkuten, mut sitten alkoi krempata, ja oli alettava vääntää nokkaa lattiaa kohden - sai selkänsä venymään. Myös pieniä pyrähdyksiä silloin tällöin. Pisti miettimään jäljellä olevia, tulevia 15 työvuotta...
Olin suunnitellut verenluovutuksessa käyntiä, ja puolen tunnin jonottamisen jälkeen pääsin haastatteluun. Räpsähti 3 vuoden karenssi! Kiitos tästäkin... Sairaanhoitajatätönen leperteli kuin vähä-älyiselle, tyyliin: "hoida nyt vain itsesi kuntoon". Grrr-rr. silkasta harmista pyrähdin lähimarkettiin ja hain roppakaupalla jäätelöä. Jäätelöä sitten menikin kotiin palattuani.
Huoh. Lihaisa lihakeitto kiehumassa, keiton kasvikset omasta maasta: peruna, sipuli, porkkana, persilja. Melkoisen makoisat aromit. Siinä osa päivän harmeista kaikkosi, kun noukki omalla kasvimaalla. Jos olisi varaa kouluttautua alalle, ja olisi jonkinlainen varmuus sillä pärjäämisestä, saattaisin jopa harkita alan vaihtoa. Unelmiahan pitää aina olla - oli minkä ikäinen hyvänsä :)
Lähtö Kotkaan onnistui viimein, ja muutaman pikkumutkan jälkeen osuimme varaamaamme majoitteeseen. Tyypilliseen tapaan nimittäin sinne oli ensimmäinen opaste vasta pihatien alussa :) Jo varausta tehdessämme tiedossa oli, että huoneet luovutetaan vasta klo 14, joten se ei tullut yllärinä. Avaimet saimme, ja siitä sitten julkista etsimään. Poikkeusviikonlopusta johtuen bussit kulkivat täysin miten sattuu, joten Kotkan saareen tulimme vasta vaille kolme.
Kävelimme kilometrin ja varmaan toisenkin. Sama tilanne kuin edellä: ei viitan viittaa tapahtumapaikalle! Joe Cocker oli onneksi ehtinyt luikauttaa vasta 2 kipaletta meidän viimein sinne päästessämme. No, ei iso harmi, olin itse aika pettynyt... Illan muu anti oli pääosin kotimaista, rautaisella ammattitaidolla esitettyä takuumusaa. Tykkäsin. Artistien vaihdon välillä oli puolen tunnin roudaustauot, ja silloin tietty virvokkeita... tai bajamajaa...
Viimeisen esiintyjän tullessa estradille alkoi kaatosade... Ei ollut must-artisti, joten läksimme hivuttautumaan majoitteelle. Satoi. Kaupungilla oli jengiä satamäärin, kaikki enemmän/vähemmän päihteessä. Päästyämme kohtuullisen ajan kuluttua 'omille' nurkille, ei siellä näyttänyt sataneen koko iltana! Kuivaa kuin... onhan niitä esmerkkejä :) Voipi sanoa että vanhoja vätysti. Illan lyhyen yhteenvedon jälkeen kisasimme kumpi nukahtaa ensin, mut voittaja jäi silminnäkijän puutteessa selvittämättä.
Varaamassamme huoneessa oli jostain syystä 3 vuodetta, joista 2 jäi jostain syystä käyttämättä... Heräsimme hitaasti, mut menimme kuuliaisesti aamiaiselle jo puoli ysiltä. Mielettömänmahtavanupea kattaus! Melkein kaksi tuntia meni pakosta kun nautitsimme talon antimista. Jonkin aikaa piha-alueella ja joenvarressa käveltyämme oli pakko siirtyä jatkamaan unosia, ja... Onneksi huoneen luovutus oli samoin klo 14. Olimme respan edessä viittä vaille - mut ovi oli lukossa! Vartin aikana kiersimme päärakennusta ja jätimme 3 viestiä vastaajaan, kunnes viimein yksi tyttönen pyrähti yläkerrasta ja sain koputeltua hänet vastaanottamaan avaimemme. Enää huoltsikalle rengaspaineiden lisäykseen, sillä reissuun vaihdetut eturenkaat olivat likimain tyhjät. Baanalle kohti kotejamme.
Lyhyesti: hieno kokemus, joskin tuntui ettei kovin usein jaksaisi moista pläjäystä kokea! Myös on tarkennettava, että ystäväni kanssa meillä meni oikeintosi kivasti ;)
... ja eihän sitä muualle voi tuoda kuin tänne blogiinsa? Ainakaan kun ei voi ihmiselle suoraan sanoa mitä ajattelee. Meillä kun on omat tilanteemme, ominaisuutemme yms. niin on paha mennä töksäyttämään vaik mieli tekisi.
Viimeisin töksäytyksenhalu tuli hetki sitten. Ollaan lähdössä Kotkaan meripäiville pitkän, jo toukokuusta tilattujen lippujen ja tehtyjen suunnitelmien mukaisesti. Viimeisin lähtöaikatieto oli eiliseltä: ystävä starttaa kotipihaltaan klo 9, ja on sen mukaan mun luona n. 9:45 ja siitä sitten lähdetään melko välittömästi. Aikaa perillä oloon, tapahtuman alkuun yms. jää runsaasti.
No, hetki sitten hän tekstasi: "sitätätätuota viivettä, pääsee starttaamaan n. 10:30", jonka laskuopin mukaan on täällä vartin yli 11 ja me aikaisintaan 13 Kotkassa. Tai Karhulassa josta vain saimme majoitteen ja josta siis julkisilla meinaamme festarille lähteä. Odottamamme artisti aloittaa 15 pintaan. Grr-rr. Tämä ei ole siis eka kerta, kun ystävän viiveilyn vuoksi ollaan puolesta tunnista eteenpäin jäljessä suunnitellusta aikataulustamme.
Joillakuilla ei ole kykyä pitää aikataulua, joillakin ei ehkä haluakaan... En itsekään ole aina minuutilleen, mut yleensä muutaman minuutin etuajassa, siitä mitä on sovittu. Ja minua siis ottaa päähän, vaikka tiedän ettei siinä ole järjen hiventä kun maailmassa on tosi vakaviakin juttuja surtavaksi. No, tekstasin hänelle takaisin jotta: "A Man Must Do What A Man Must Do".
Juu, tänään paukahti ap:n jälkeen muutaman kerran niin roimasti, että vaikken normisti juuri tutise, silloin tuntui hiukan epämukavalle. Sähköt tietty menivät-tulivat-menivät - ja viimein palasivat kokonaan. Oli pimeää kuin kerjäläisen säkissä. Hyvä syy nukkua puolen tunnin päikkärit :) Isoimman ukkosen vaimennuttua kävin levittelemässä Ikäneitoni ylle shampoota, ja samalla sateella sain hänet vielä pestyä ja huuhdottuakin. Jatkunut sade lienee huuhtonut loputkin aineet pois.
Eilen pohdin eestaas, jaksaako lähteä Treelle tätösen pyöreille synttäreille. Puolentoista tunnin autossa istuminen ei houkuttanut lainkaan! Sit muistin, että tätönen on aina lähtenyt liikkeelle, kun on ollut tiedossa isohko sukukokoontuminen - myös isän hautajaisissa oli hän - vaikka liikkumisensa jalkojen sekä selän vuoksi on varsin tuskallista. Häpesin ajatustani olla menemättä, ja niin pyrähdin sinne. Systit olivat jo paikalla, ja parin tunnin seukkaamisen jälkeen erkaannuttiin kukin tahoillemme. Minä pyöräytin Nokialle kaveria moikkaamaan, mut en sielläkään kauan viipyillyt.
Aamukuuden heräämisen jälkeen aika meni ensin pankkiongelmaa pohtien. On tullut hölmöiltyä oikein emämakeasti. Ysiltä tk:en, josta en kuitenkaan saanut edes lämmintä kättä (eivät siis kättele). Ainoastaan lohdutuksen sanat, että ellei kivun syy selviä ja kipulääkkeet auta, on aina olemassa ns. kipulääkäreitä jotka opastavat kivun hallintaan. Jess!!! Kiva että on kivaa tiedossa! Paluureissulla käytiin neitoni kanssa luottokorjaamolla (riemastuvat aina lempiasiakkaansa nähdessään...), ja siellä luettiin tuomio: syssymmällä edessä kansipahvin vaihto, tämä neitoni lämpöilyn vuoksi.
Nyt pitäis alkaa kerätä rahnaa sekä oman että neitoni kuntoutukseen? Olisko iteoita?
Tallinnan-reissu takana, samoin valvottu, uneton yö. Unenpuutteen syy tuntematon. Hytti oli ok ja hyvin ilmastoitu, eikä kaverikaan kuorsannut tai käytävältä kuulunut humalikkaiden horinoita. Yö vaan meni ihmetellessä. Aamuolo oli hiukka pöllähtänyt, mut päivä meni raikkaasti aamusta iltaan, ja vielä paluuterminaalissa oli pirtsakka olo. Saimme takuukyydin kotiin, ja harmitti kun oltiin vesiselvinä - kerrankin kun oli kyyti!
Lahden takana tuli ulkoiltua koko päivä. Ystäväni oli näissä merkeissä siellä ekaa kertaa, enkä itsekään enää muistanut hyviä käyntipaikkoja. Toivottavasti päästään lähtemään toisen kerran, ja silloin laajentamaan tutkimusaluetta hiukan kauemmas. Vanhan kaupungin turistirysä on nähty, ja mielisi nähdä tavallista eestiläiselämää.
Katti istui ulko-ovella, ruoka- ja vesikuppi tyhjinä. Ahmaisi muutaman suullisen papujaan ja läksi ulos etsimään jälkiruokaa (?). Ilta pimenee ja kohta pöllähdän vierashuoneen vuoteelle uinumaan. Huominen on onneksi tyhjä päivä, mut keskiviikolle olisi luvassa Treelle lähtö, tädin 85-vuotispäiville. Jaksanko istua parituntisen mennen tullen???
Illalla lähtö etelään, eli Tallinnaan. Ystävä tulee noutamaan tästä osoitteesta, johon eilen tulin nuorimmaiseni kissavahdiksi porukan lähdettyä viikoksi lomille. Juniori palaa ke, joten pitkästä pestistä ei kyse. Katti on ruokittu ja silitelty, pyykit pyynnöstä pesty (mut ei silitelty). Nukuin jälleen tajukankaalla-unta, pari kertaa aamulla heräten ja tsekaten josko kissa olisi jo sisälle pyrkimässä. Se kun ei näin kesäaikaan viihdy sisätiloissa kuin pakolliset ruokailuhetket.
Meikä tekee samat toisinpäin: ulos ruokailemaan mikäli mahdollista. Ystävä kävi hakemassa passinsa to, ja tuli reissulla luokseni yöksi. To-ilta oltiin pihalla puoleenyöhön, jutskattiin kaikenmaailman asioista (muttei siitä tärkeimmästä...) kynttilän tunnelmallisesti valaistessa lempeänlämmintä iltaa. Taisi hulahtaa pari itsetekemääni viinipullollistakin...
Eilen kuitenkin hurautin tänne. Kissa oli jo autotallilla vartoamassa, ikään kuin muka tietäen että olisin tulossa? Täällä on ihan mukava olla näin yksin, entisessä kotitalossani, joka rakennettiin yhdessä, johon kaikki kolme lastani ovat syntyneet ja jossa asuin 14 vuotta. Elämän hullunmyllyn käännettyä minut nurinniskoin 2000, olen ollut täällä vain vierailijana - pyynnöstä, tietäen olevani tänne aina tervetullut. Jopa exän avioiduttua uudelleen jokin vuosi sitten.
Nyt mieluisissa ystävän ja reissun odotustunnelmissa...
... päivä hurahti. Ystävä tuli eilenillalla saunomaan, ja jäi yöksi, lomalainen. Jotenkin katkonaista unta, ja tulppasin korvat aamuyöstä. Kyse ei ollut kuorsaamisen aiheuttamasta meluhaitasta: jos milloin on epäilys ettei uni tule, pistän tulpat anyway sillä se on kuin vetäytyisi lähes ilma- ja äänieristettyyn kömmeliin, jossa on vain itsensä, hengityksensä ja sydämensykkeensä kanssa. Pää tyhjenee, ja yleensä uni on taattu!
Ken tuon selvittäisi, olisi viisas... Fatique-unestani heräsin sitten vähän yli kymmenen! Perähuoneeseen matkatessani avasin ulko-oven ja hämmästyin, miten kosteanlämmintä oli mökkeröiseen tulviva ilma. Kotvan vielä pötköteltyämme alkoi pikainen aamiaisen valmistus, jonka hienon kokonaisuuden nautitsimme ulkosalla. Oli todentotta levollinen ja nukkunut olo ahh autuutta :)
Kantelimme aiemmin keväällä pilkkomamme klapit liiteriin. Yksin en olisi niitä kyennyt kantamaan, ja myös nyt alkoi selkä kipuilla vaikka vain muutaman tikun otin kerrallaan. Lääke ei siis vieläkään ole tehonnut. Huomenna alkaa lopullisen määrän annostus. Lepuuttaessamme ilmeni, ettei ystävälläni ole passi vireessä... ja sunnuntaina reissuun lähtö? Asiaa selviteltiin, ja kaipa se tästä vielä luonnistaa :) Onneksi on netti!
Vähän on sellainen matoisen matajan olo. Eilen tiistaina tuplasin tabut, enkä tuona päivänä vaatteita päälleni nykäissyt. Nousin puolilta päivin ja aamutakissa mennä könysin, vain rollaattori puuttui kuvasta. Oli jotenkin vain sellainen hälläväliä -fiilis. En edes tajunnut, miten lämmin päivä oli, ennen kuin illalla piipahdin ulkona. Pään sisällä oli kuin syksy: pimeähkö, mitäänsanomaton, kylmäkin.
Tänään nousin pakolla jo kasin jälkeen: ajattelin tsekata, miten väsynyt sitä itse asiassa on. Päikkärit eivät ole luonnistuneet lainkaan, vaikka silmissä on ollut kirvelevä väsymys. Koko ajan olen yrittänyt puuhastella, vaikka nähtävissä ei ole minkäänlaisia tuloksia. Selän mukanaolon olen tuntenut. Hetki sitten pyyhin lattiat, ja silloin havaitsin ettei minusta tällä erää ole ainakaan siivojan töihin: selkä äityi tosissaan ja pisti lepuuttamaan hetkeksi.
Niin. Mikähän olisi sellainen duuni, jota voisi alkaa etsiä mikäli istuminen tosiaan ei enää käy. Lähes kaikissa hommissa on joko seisomista tai istumista, tai sitten nostamista ja muuta, rankaa rasittavaa työvaihetta. No, käyn ensin tk:ssa, johon varasin ajan. Tuli maanantai-iltana mieleeni, että koko episodi on mennyt rangantutkinnan merkeissä: mitä jos vaikka jokin iso kasvainmöykky painaa hermoja?
Juu. Otsikon lukee varmaan oikein, mut sen voi tulkita ainakin muutamalla tavoin. Läksin perjantaina liikkeelle, kummitytön häät juhlittiin lauantaina, ja kotiin palasin hetki sitten. Vihintä oli kaunis seremonia vanhassa puukirkossa ja morsiuspari niin romanttinen. Itse juhlat oli alusta loppuun niin hyvin suunniteltu, että ainoastaan ruokapuolen tavarantoimittajan onneton moka hiukan viivästi osaa ohjelmasta: syömään päästiin puoli tuntia myöhässä.
Koko homma hoitui tosi mallikkaasti: ystäväni kuskasi minut kirkkoon, sieltä pääsin liftillä juhlapaikalle, josta ystävä tuli jälleen minut noutamaan. Pyörähdimme valssisetin ja jatkoimme tanssilavalle, jossa menikin muutama liikunnallinen tunti. Myönnän olleeni pikkuisen puhki jo samana iltana (lue: aamuyönä), mut varsinkin seuraavana päivänä.
Oli siis onni, ettei ollut mitään varattuna sunnuntaille: nousimme jalkeille vasta iltapäivällä. Keski-ikäisen etuoikeuksia :) Loppusunnuntai meni yhtä leppoisasti... Maanantaina päästiin ylös jo kymmeneltä, mut enpä menisi saavutuksilla kehumaan; vähän tehtiin sitku-suunnitelmia hänen talonsa muutamaan vielä kesken olevaan kohteeseen, istuttiin parvekkeella tosi pitkään kahvin ja jäätelön kera... yms. aikaa vievää.
