Epätodellista

Päivän pluspuoleksi on jäänyt ainakin mukava työpäivä, josta en sen kiireisyyden vuoksi muista juuri mitään :) Siis ihan normi työpäivä. Työasioiden ohessa sain järjestettyä muutamat omat jutut joskin ne olivat vähemmän mukavia sellaisia.

Kotiuduttua hetken huili ja kokoustamaan; aihe oli mielenkiintoinen, joskin jälleenkerrantaas harmitti että olin talostamme ainoana messissä. Pohdin sieltä palattuani, viitsinkö enää yrittääkään saada hallitustamme mukaan tähän toimintaan. Kohta vuoden päivät olen sitä turhaan koettanut.

Nyt omassa rauhassa virittelin lointa puille. Oli pakko jättää kesken, sillä loimitukille tarvittavia varpoja en ollut muistanut hommata; en ole edes fundeerannut mistä niitä parhaiten saisi. Kas kun en hoksannut K-raudasta kysäistä kun hain luontivärkit...

Tänään ei voinut jättää aivoja narikkaan kotiin tullessaan. Parituntisen torkkumisen jälkeen olen saanut muokattua talon järjestyssääntöjä sekä, kun vihdoin sain mokkulan kotiin, hoidettua sähköpostitse ensi viikon remppakokoukseen liittyviä asioita. Aikaa näihinkin menee, vaikkei moni ymmärrä kun tulee maininneeksi olevansa tällaisissa mukana.

Lopun iltaa aionkin sitten vain olla. Viini maistuu rauhalliseen tahtiin. Telkkarista ei onneksi tule juuri mitään katsomisen arvoista, joten ei tarvitse pinnistellä. Perjantait ovat parhaita iltoja, jos osaa pyhittää ne vain itselleen :)

Huomiseksi olen varannut (vapaaehtoisesti haa!) kiinteistömme jätekatoksen raivausta ja ehkä oman kämpän raivausta jos enää jaksaa. Sen päälle voipi sauna tuntua hyvältä.

Viimekertaisen viestini jälkeen olen tainnut keskustella kerran asiantuntijan kanssa... Se olikin jotenkin toivoa antava keskustelu; tuntui, että ekaa kertaa sai jostain kiinni. Ehkä ne neljä tuskaisaa vuotta saa vielä purettua kokonaan kunhan riittävän usein saa käydä asioita seulomassa.

Mystisiä juttuja näm pään sisäiset asiat. Vaikka kuinka tietää, että mennyt on enää pahaa unta, ei se fiilis vaan jätä vaan seuraa päivästä ja viikosta toiseen. Eräänlainen sairaus, luulen. Antibiootit eivät siihen tehoa, ainoastaan se että saa itsensä ymmärtämään ja käsittelemään asioita kuin ulkopuolisena.

Siis kuten naapuri / ystävä / työtoveri sanoo: unohda ne, se on mennyttä! Itselle se ei vain ole mennyttä, ennen kuin saa kaikki p:t purettua ja samalla haudattua syvimpään kuoppaan. Kyllä se onnistuu; aikaa pitää vain antaa itselleen niin paljon kuin siihen tarvitaan.

Piti ottaa näppis käsiin johtuen blogista jonka hetki sitten luin. Tekstin aihe oli tutunomaista, ja sai jälleenkerrantaas ajattelemaan omaa kohtaloani.

Edellisen elämäni avo, jonka vaikutuspiirissä olin 4 vuotta, ja josta erosta on kohta 3 vuotta. Avon avioexä ollut samassa vaikutuspiirissä ensin kymmenisen vuotta ja eron jälkeen 7v. Me olemme keskenämme ystäviä. Meitä yhdistää oma mitättömyytemme, jonka aikaansai yhteinen exämme; tyyppi, joka kykeni riistämään ihmisarvon ja kaiken sen millä ihminen itsensä arvottaa, sekä onnistui vakuuttamaan omasta pahuudestamme.

Meitä yhdistää myös se, että tyypin aivopesun vuoksi emme ole löytäneet entistä itseämme ja olemme kohtalaisen hukassa tässä maailmassa. Itsensä hukannut ihminen on täysin yksin, sillä häneltä puuttuvat luottamuksen rakentamiseen tarvittavat ainesosat: varmuus omasta kelvollisuudesta ja siitä, että omaa jotain arvokasta muille annettavaa.

... kaikesta huolimatta. Nähtävästi on helppo tottua tällaiseen kiireettömään elämänrytmiin, jota eivät määritä sen paremmin aamuherätykset kuin aikaisen nukkumaanmenon pakollisuuskaan. On ollut mukava pitää pitkää aamurupeamaa kaikessa rauhassa, samoin mennä nukkumaan vasta kun siltä tuntuu.

Aikaansaannokset? Eipä voi kehua; loimenluontivärkki on viimeistelyä vaille valmis, joskin ensin luulin ehtiväni tehdä loimen sekä rakentaa sen puihin. Ompelukonetta olen käytellyt, sekä toimittanut keskimmäiselle tavaroita. Niin, ja tulipa käytyä ulkomaillakin (Tallinnassa) sekä sen päälle klubikeikalla paikallisessa. Yksikään päivä ei ole käynyt liian pitkäksi.

Arki alkaa tiistaina, onneksi ei vielä huomenna. Sinänsä järkevää: jos voi aloittaa lomansa jo perjantaipäivästä ja päättää sen maanantaihin, loma saattaa tuntua ennätyspitkältä. Nettiäkään en ole ehtinyt käyttää kuin pikkiriikkisen, sillä mokkula on ollut enimmäkseen pojulla. Sinänsä ei huono juttu; olenpa saanut tehtyä sellaisia juttujakin (siivousta) jotka olisivat muuten jääneet hoitamatta.

Kolme kesälomapäivää jo takana, nyt pyhä välissä ja loma jatkuu huomenna. Huonoksi tavaksi on tullut nukkua aamupäivään. Tarpeeseen se on varmaan kuitenkin, sillä kymmenen tunnin yöunien lisäksi olen saattanut torkkua tunnin, kahden päikkärit. Nyt kroppa alkaa jo tottua; alkuun oli huomattavaa aamukankeutta ja kolotusta.

Olen päässyt jeesaamaan keskimmäiseni taloksi asettumista. Paljossa olen voinut olla avuksi; toisinaan kyllä häiritsee kun omistan vain yhden per käyttöesine ja hän kysyy josko olisi ylimääräisiä. Poloinen on vain niin vähissä rahoissa. Onneksi on sellaisiakin, joilla on ylimääräistä ja ovat iloisia niistä päästessään.

Innovoin tänään loimenluontivärkin. Huomenna menen rautakauppaan hakemaan tarvikkeita ja alan työstää laitetta. Idea on niin loistava, että näinköhän menisin hakemaan patenttia sille. Seuraavaksi uusi kaulaliinaloimi; edellistä kapeampi ja ehkä yksivärinen... keväisiä värejä jo nyt?

Pyhäpäivä, huomenna alkaa eka lomapäivä. Aika on kulunut puolenpäivän heräämisen jälkeen aika laiskasti. Kävin tsekkaamassa pojun uuden vuokrakämpän; hän luultavasti muuttaa tämän illan aikana. Vein sinne vähän ensitarvikkeita kuten kahvinkeittimen ja kahvitarpeet. Töissä innostuivat kun kerroin hänen muutostaan; naiset kilvan lupasivat tuoda itselleen ylimääräisiä astioita yms. Käyn ehkä tulevalla viikolla hakemassa.

Viime yö sujui ensin ihan ok. Luulinkin jo selviäväni aamuun asti kivuitta. Menin tasatunnilla kohti parveketta aikeenani ottaa muutama riehakas ilotulitekuva. Vähän ennen ovea vanha tuttu paniikki iski taas. Milloinkahan tämä kipu hellittää; luulisi että muutaman vuoden v-mäisen yhteiselon ja siitä parin vuoden eron jälkeen olisi jo vettä virrannut niin paljon sillan ali, että olisi ok-fiilis.

Funtsiessani en ole löytänyt yhtä yksittäistä syytä kivulle. Mahdollisia syitä kyllä; menneiden vuosien hukkaan eläminen, oman itsensä kadottaminen ja sen yhä jatkuva etsiminen, toivottomuus uuden vuoden mahdollisuuksien suhteen... siinäpä sitä. Ehkä vuoden kuluttua tämäkin tilanne on helpottanut?

Viikonloppu päättyi mukavasti. Olin kutsunut paikallisia tyttöjä joulun jälkikahveille, ja kolme vastasi kutsuuni. Viihdyimme kolmesta puoli kymmeneen... Jutun aiheet vaihtuivat laidasta laitaan... tämän ikäisten naisten kohdalla tosin voi arvata mitä pääosin juttelimme :)

Vähän jo hätäännyin kun näytti etten ehdi katsomaan Toscaa (ooppera on yksi lemppareistani). Ilta oli kuitenkin niin antoisa, että vaikkka Puccinin ja hänen teoksiensa esittely meni vähän ohitse, itse oopperan alkuun mennessä saimme niin paljon puitua eri aiheita että oli tosi hieno fiilis että vieraani malttoivat lähteä vasta puoli kymmenen jälkeen.

Kaksi työpäivää ja pitkä loma. Vähän mietityttää.

Eipä juuri tarvitse ääntään käyttää; (sinänsä yllättävien) kahden puhelun lisäksi olen tänään vain hyräskellyt. Ei ääni pääse täysin kuivumaan :), mikä on puhetyöläiselle aika tärkeä juttu. Muutoinkin päiväohjelma on tavanomaisesta poikkeava, sillä olen katsonut telkkaria aamusta asti. Viimeksi Star Warsin; aiemmin en ole tätä osaa nähnyt, ja tuntui tosi synkeälle.

Palattuani tiistai-iltana töistä, siskon kautta kurvattuani, otin kiireellä kinkun parvekkeelta huonelämpöön. Lämpiäminen kesti tosi kauan, jotta sain sen uuniin vasta puoliltaöin. Sitten olinkini jo niin naatti, että petiin pyörähdettyäni olin niin tajuton, etten herännyt ekaan aamuhavahdukseen. Ysin jälkeen heräsin, ja puoli tuntia virottuani tajusin että olin jotain unohtanut. Kinkku uunissa!

Kerrankin on kypsä kinkku. Hyvää, joskin leikkaaminen on varovaista puuhaa että saa edes jotenkin kokonaisia siivuja. Lisäksi, paistopussi oli nesteen painosta kellahtanut alassuin, seurauksella että ensimmäiset puoli tuntia siivosin laardia hellan ja sokkelin alta...

Aamuhesari oli poikkeuksellisen täynnä mielenkiintoisia juttuja, niinpä sen parissa vierähti alun kolmatta tuntia... ei haittaa kun se aika oli oikeasti käytettävissä. Seuraavat tunnit käytin siivoamiseen yms. kotihommiin. Sinänsä kiitollista asua yksin, ettei siivoamisen suhteen tarvitse stressata; ellei tänään ehdi/jaksa/viitsi niin sitten odotellaan inspistä.

Iltapäivästä oli sisarustapaaminen vanhimman systerini luona; perinteinen rauhoitusaika ennen joulua, ja myös lahjat vaihdettiin ennen sieltä lähtöä. Oli ihan mukava pitkästä aikaa nähdä omiaan. Samassa kaupungissa asutaan eikä useinkaan tavata, se on tätä nykyaikaa.

Vielä kaksi työpäivää, ja pitkä joululoma. Tuntuu ihan mukavalle. Vielä mukavampi olisi jos voisi hetkeksi irrottautua näistä kuvioista; tulisi ikäänkuin lomempi olo. Ja odotettavissa on vielä pidempi loma: alkuvuodesta on heti kesästä jättämäni 8 päivää... eikä tietoa mitä niillä tekisi.