HaMiLun Hamppari

(Moskova 2.-3.9.2006)

Tänä viikonloppuna vietettiin Moskovan 859-vuotisjuhlaa. Osa kaupungin pääkaduista oli suljettu liikenteeltä, mm. oma kotikatu Tverskaja ja pari muuta. Kaupungilla järjestettiin lukuisia erilaisia tapahtumia, konsertteja, oli paraateja ja lipunliehutusta, museoihinkin pääsi ilmaiseksi. Turvallisuuden takaamiseksi paikalle oli komennettu 25 000 poliisia, 300 ratsupoliisia ja 200 poliisia pommikoirineen. Kaupoissa ja kioskeissa oli alkoholin myynti kielletty. Illalla paukkui eri puolilla sarja ilotulituksia. Harmi vaan, että edellisen viikon reissut ja eilisillan kapakkakeikka väsytti sen verran, ettei jaksanut ihan ottaa kaikkea irti koko tapahtumasta.

Sunnuntaina sentään pääsi taas salillakin käymään ja vielä jonkun verran kiertelemään kaupungilla katselemassa. Iltapäivälla alkoikin sitten sopivasti sataa ja pääsi hyvällä omalla tunnolla vetäytymään kirjallisuuden maailmaan. Niin, ja tunkemaan rättejä makkarin ikkunan eteen ja väliin, yksi niistä kun vuotaa sateella. Ei ole ainakaan vielä auttanut, vaikka olen vuokraisännälle asiasta huomauttanut. Pari rättiä on jo likomärkiä ja makkarin mattokin kastunut yhdestä nurkasta ja taas rättiä kiertämään kuivaksi. Ei perkele, jos meinaa sataa koko yön, mutta eipä sitä toisaalta ole ennen tullut akvaariossa nukuttuakaan.

(28.8.-1.9.2006 Helsinki-Moskova-Syktyvkar-Moskova)

Moskovassa taas. Ja toimistolla. Heti aloimme junailemaan matkaa Sytkäriin, siis todellakin junailemaan, sillä kaikki lennot oli loppuun buukattuja ja sitä paitsi Alexei ei suostu enää sen viime viikkoisen Aeroflotin lento-onnettomuuden jälkeen nyt ainakaan vähän aikaan lentämään metriäkään, sillä hänen hyvä opiskelukaverinsa menehtyi onnettomuudessa perheineen. Aika maassa oli koko mies vielä maanantaina.

Edessä on siis melkein 27 tunnin junamatka, lähtö olisi tiistaina klo 16 ja perille tulemme keskiviikkona klo 18:45. Paluumatka onnistuu onneksi lentäen perjantain iltakoneella, tarkoitus kun olisi Diman kanssa mennä The real McCoyhyn. Alexei valuu takaisin Moskovaan uskollisesti junalla.

Alexandran kanssa jatkettiin maanantaina siittä mihin viime kerralla jäätiin, nyt tosin iltaopiskelun muodossa. Ihmeen pirteenä Alexandra saapui illalla puol seittemältä, vaikka oli itse lähtenyt aamulla kotoa jo 12 tuntia sitten! Ite alko kyllä jo olla aika puhki, varsinkin kun lounaskin oli jäänyt välistä.

Tiistaina hyppäsimme junaan, ekaan luokkaan. Lipun hinta oli reilut 6000 ruplaa eli kalliimpi kuin turistiluokan lentolippu. Ekan luokan vaunu oli todella siisti, ilmastointi ja kaikki, kahden hengen hytit, joissa oli taulu-TV, mikä alkumatkasta suolsi amerikkalaista soft-soft-softpornoa. Hintaan kuului päivällinen looshiin kannettuna ja bisset päälle. Alexei jututti vaunupalvelijaa sen verran, että saimme urkittua hänen palkkansa, mikä on vain vaivaiset 290 euroa kuukaudessa! Myöhemmin sitten, kun olimme tuhonneet Suomesta tuomani kossupullon Alexei, vanha playboy, osti joltain väliasemalta neidolle vielä kimpun kukkasia.

Ilta kului siis kosanderia törpötellessä, mitäpä muutakaan sitä olisi jaksanut tehdä. Vessaankin tuli tarvetta, mikä oli muuten tosi siisti, paljon siistimpi kuin suomalaisissa junissa. Pytyn hygieniakin oli valmiiksi mietitty. Rinkiä nimittäin ympäröi muovinen suojapussi, minkä sitten seuraava täysistunnonpitäjä sai kätevästi pytyn kyljessä olevasta kammesta veivaamalla vaihdettua uuteen.

Aamuseitsemältä heräsimme (kuva) ja samantien Alexei kävi hakemassa kaksi pulloa olutta, mutta koska mulle ei oikein ottanut maistuakseen, Alexei reippaana poikana imuroi molemmat ja nukahti onneksi sitten uudelleen. Itseäkin nukutti vielä sen verran armottomasti, eikä muutenkaann oikein iskenyt ajatus ryyppäämisen jatkamisesta heti aamutuimaan.

Lounaalla kävimme junan ravintolavaunussa. Alkupaloiksi tempasimme maukkaat peuransuolalihasalaatit, seuraavaksi jälleen kerran aivan erinomaiset soljankat, mitkä tarjoiltiin mukavannäköisistä kannellisista saviruukuista ja pääruuaksi perunamuussit ja suolalihapeuran kera, tietysti. Hintaa kertyi kahdelta hengeltä viitisen sataa ruplaa eli vaivaiset 15 euroa.

Illalla saavuimme sitten viimein perille Sytkytvkariin. Hyppäsimme asemalla taksiin, mikä paiskasi meidät hotelli Syktyvkariin, mikä olikin sitten ihan mutkan takana, ajomatkaa noin 30 sekuntia! No, perillä kietaisimme huiviin pitsat ja oluet, ja olimmekin siltä erää valmiit painumaan nukkkumaan, paitsi että puhelin soi heti samantien kun sisään pääsi. Johto irti ja unta kuulaan. Hauskaa oli kuunnella, kuinka naapurihuoneissa pirisi tämän tästä ja ovi kävi....

Torstai-iltana päivällisen jälkeen Alexein pari kaveria tuli hakemaan meidät hotellilta helvetin isolla jeepillä. Isoja, tai siis paremminkin lyhyitä ja leveitä olivat pojatkin, kaljupäisiä painonnostajia. Aika kammottavan näköisia, jos heitä ei tunne, mutta leppoisia kavereita olivat, kunnon urheilijanuorukaisia, eivät juoneet pisaraakaan alkoholia koko illan aikana. Sen sijaan me pidimme Alexein kanssa mainetta yllä....

Menimme läheiseen klubiin nimeltä Nostalgija. Paikka oli melko pieni, asiakaspaikkoja alle sata, iso tanssilattia, ravintolassa oli tupakointikielto eli tupruttelijoiden oli mentävä ulos sauhuille. Ihan hyvä niin. Jengiä oli paikka lähes täynnä. Isoimmassa pöydässä oli kunnon bileet menossa, pöytä notkui erilaisia herkkuja, votka virtasi ja trubaduuri luritteli skitalla venäläisiä lauluja.

Aloitimme illan parilla sadalla grammalla ja taas tuli opittua parit uudet snapsifraasit. Otsikkona on yksi, mutta sitä ei kannata käyttää kuin hyvin valikoidussa seurassa.

Sitten alkoi tuttavuuden tekeminen naapureiden kanssa. Minä toimin muurinmurtajana, olinhan ulukomualainen, puhun hassusti ulukomualaisittain venättä eli olin siis paikallisille uusi ja eksoottinen kokemus. Ja hyvin näytti toimivan. Mutta onhan siinä sitten sekin puoli, että Syktyvkarissa ei oikein ole kunnon duunia, palkat on tosi surkeita, muuankin matikan-fyssan-maikka-taksikuski kertoi, että opelle maksetaan vaivaiset 5000 ruplaa (=150 euroa) kuussa, opiskele siinä sitten monta vuotta yliopistossa, ja ilmeisesti useimmat haluavat pois ja äkkiä, keinoja kaihtamatta! Vaikka prostituoiduksi, mutta pois, ihan oikeesti! Nojoo, tanssilattialle lähes revittiin, ja juttuseuraa riitti. Huonolla englannilla monet kovasti yrittivät, ja onnistuivatkin, ja kovasti tykkäsivät, kun saivat puhua englantia ja vielä ulkomaalaisen kanssa.

No, aamulla jälleen tehtaalle ja labraan jatkamaan eilisiä labrahommia. Aleksei puheliaana veijarina jututti laborantteja, kyseli piloillaan yhtä heistä tanssimaankin, mutta sai vastauksen, että eihän meillä ole musiikkiakaan. No, mulla sattui olemaan läppärissä kaikenlaista, mm Leningrad Cowboysien ja puna-armeijan kuoron yhteisesityksiä joistain venäläisistä klassikoista ja kaikilla oli kovasti hauskaa, vai oliko se mun surkea venäjäni, mikä huvitti vielä enemmän.

Perjantai-iltana takaisin kotiin Moskovaan. Sytkärin lentokenttärakennus oli puoliksi suljettu, eilinen kaatosade kun vuosi katosta läpi. Illalla sitten vielä Diman kanssa parille oluelle ja viikko oli siten paketissa. Puh!

Kesä näyttää palanneen Moskovan, ja Moskovan katukuvaan. Terassit ja puistot ovat taas väärällään jengiä ja katusoittajia heti maanantaista asti. Tiistai-iltana oli pakko jättää salilla käynti väliin, sen verran hiostavaa oli muutenkin. Tverskajaa pidemmälle en vaivautunut, vaan pienen Pushkinin aukiolla tehdyn lenkin jälkeen istahdin tämän ehkä Moskovan vilkkaimman ostoskadun eräälle terassille aivan Tverskajan metroaseman kupeessa. Kalliin puoleinen paikka kyllä oli, Moskovalaisittain ainakin, tuoppi Bozka-olutta (=tynnyri) oli 145 ruplaa eli aletaan hätyytella Suomen hintoja. Korkeasta lasituopista sentään tarjottiin ja pöytään tuotiin, ettei nyt sitten kuitenkaan niin paha.

Ko. raflasta sai myös japanilaista ruokaa, susheja, slaatteja, keittoja, liharuoka-annoksia.... Naapurypöydässä herkuteltiin susheilla, joten pian niitä oli itsekin pakko tilata, päivällistä kun en ollut vielä syönyt. Tilasin siis tonnikalasusheja puolen tusinaa ja misokeiton, ja yhden Bozkan vielä perään. Miskokeitto tais olla 150 ruplaa, ihan ok, pieni kipollinen, sieniä ja sen sellaista, tonnikalasushit taisivat olla 350 ruplaa / puolitusinaa, mukana tuli muutama ohut tonnikalasiivu ja tietysti vasabijuurta sopivan kokoinen keko.

Ko. paikassa on muuten kontrolli vaatetuksen suhteen. Terassille pääsee näköjään vermeissä kuin vermeissä, mutta sisälle pääsy onkin sitten toinen juttu. Koska oli hiostavan kuuma, olin pukeutunut polvipituisiin tummansinisiin sortseihin ja siistiin sinivalkoiseen T-paitaan, mikä oli vielä silitetty! Jalassa kokomustat lenkkarit ja mustat urheilusukat. Ei mikään edustusasu kyllläkään, mutta olosuhteisiin nähden mielestäni noin suht. ok. Mutta eipäs vaan kelvannutkaan pokelle ja turvamiehelle (ohrana), kun piti vessaan päästä. Jotain kontrollia vaan hokivat, kun olin sisään pyrkimässä, ensin ajattelin, että katotaan onko aseita tai muuta taskussa, mutta ei, osoittelivat kenkiä. No, viesti meni perille, shortsit on out. Mutta kun selitin, että veskiin vaan mennään ja toi tuolla on mun pöytä, niin ovi aukesi. Vessa oli muuten aivan erinomaisen siisti ja puhdas, kerta kaikkiaan, ja parfymoitu. Kirkas sininen valo loisti katosta.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kaupungin yli pyyhkäisi kunnon ukkosrintama ja ainakin meidän pihalla se paukautti melko monen auton hälyttimet soimaan. Aamuviideltä siis oli herätys, onneksi Alexandra oli tulossa yhdeksältä, niin sai nukkua jotensakin kahdeksaan saakka. Aamulla vaan huomasin, että makkarin ikkuna vuotaa vettä sisään. Täytyypä pirauttaa vuokraisännälle (Privjet Igor, u minja malenkij problem...)

Tulipa tuossa päivänä muutamana juteltua venäläisestä asuntokaupasta. Alekseilla on kämppä kiikarissa St Petessä ja kovaa on vääntö pankkien kanssa. Huono homma hänellä on se, että oman luukkunsa hän sai kaupaksi jo puoli vuotta sitten ja sinä aikana hinnat ovat nousseet kymmeniä prosentteja. Mutta ehkä se laina nyt sitten lopulta heltiää ensi viikolla.

Täällä ei muuten makseta minkään valtakunnan veroa asunnon myynnistä saadusta voitosta, siis käytännössä. Virallinen verottoman asuntokaupan raja on 1000 000 ruplaa, ja jos kauppa on sitä suurempi ja voittoakin kertyy, vero on aika kova. Niinpä venäläiset nokkelina poikina tekevät asuntokaupoista kaksi sopimuspaperia, joista toiseen merkitään kauppahinnaksi 1000 000 ruplaa (eli ei oo ku 30 000 euroo, jolla ei nykyään saa yhtään mitään) ja sitten toinen papru, ihan vaan ostajan ja myyjän kesken.

Perjantaina sitten taas kotiin Suomeen reiluksi viikoksi, pitkästä aikaa, mutta toisaalta juuri tälle viikonlopulle olisi osunut yhtä sun toista mielenkiintoista.....

Lauantaiaamu menikin sitten eilisestä palautumiseen. Kieli oli tahmea pitkälle iltapäivään. Isommat karkeloinnit saa tältä viikonlopulta jäädä tähän.

Sunnuntaina lähdin puolilta päivin kohti Neuvostoarmeijan museota, mikä sijaitsee yllättäen Neuvostoarmeijan kadulla (Uliza Sovjetskoi Armii). Majakovskajan kohdalla tuli Mikko vastaan, oli menossa Smolenskajan Stockalle nuuskavarastoa täydentämään. Sieltä saa sitäkin tavaraa, noin 70 ruplaa eli pari euroa purnukka.

Museossa on näytillä kaikenlaista tavaraa aina Napoleonin sodista suunnilleen tähän päivään asti, ainakin opasvihkosen mukaan. Nyt oli kyllä jostain syystä osa näyttelyhuoneista kiinni ja siten jäi Napoleonit näkemättä. Suuren isänmaallisen sodan osastot olivat auki ja tavaraa riitti. Vähän oli samantyyppinen kuin Voiton puiston museokin. Ulkona oli vielä suuri joukko kaikenmaailman sotatavaraa, tykkejä, ohjuksia, jokunen tankki jne. Eipä ollut kovin kummonen sitten kumminkaan. Ulos selvis aika äkkiä. Liput 50 ruplaa.

Museon vieressä sen sijaan on laaja, varsin viehättävä ja ennen kaikkea hyvin hoidettu Jekaterinan puisto. Puistossa on pari ravintolaa, urheiluhalli, joku mikä lie parantola, planetaario, veteraanien kuntoutuslaitos, pari lampea, joista toisessa voi jopa soudella, jos mieli sattuu tekemään. Puiston tanssipaviljongissa oli meneillään eläkeläisten päivätanssit.

Siinähän se sitten taitaa ollakin suunnilleen tämä viikonloppu paketissa. Illalla vielä vähän venäjän läksyja, Alexandra kun tulee taas heti huomisaamusta käymään.

(Moskovan ja Tverin oblastin kuulumisia 7.-11.2006)

Alexandran kanssa päästiin hyvään vauhtiin, neljä kertaa tällä viikolla. Aika rankkaa tosin, ja intensiivistä, verbien etuliitteitä venäjänkielessä todella riittää: vo, vy, pri, u, po, za, pere, oto, pro, do ....... puh!

Muuten alkuviikko meni rutiinien parissa. Vihdoin sain myös ilmottauduttua Suomen suurlähetystöön, nyt on heilläkin tiedot sitten siitä, minne ruumis toimitetaan. Sitä ennen kyllä olis kiva käydä suurlähettilään itsenäisyyspäivän vastaanotolla suurlähetystössä, minne kaikki Moskovassa asuvat ja rekisteröityneet suomalaiset kuulema kutsutaan. Saas nähä.

Torstaina lähdimme Alexein ja Dima G:n kanssa Kushinovoon Tverin alueelle. Allemme saimme upouuden Volvo V70:n ja kuskiksemme Valerin, 35 vuotta taksia ajaneen harmaahapsisen, mutta äärimmäisen skarpin ja vikkelän pikkuruisen ukkelin. Edessä oli noin neljän tunnin automatka, ja Valeri polkaisi automaattilaatikkoon liikettä sen verran, että seuraavan kerran saimme auton pysähtymään vasta Torzhokissa, kolmen tunnin rupeaman jälkeen.

Torzhok oli erittäin viehättävä ja vanha pikkukaupunki, jonka keskellä virtasi kapea joki. Joen rantamilta oli kerrassaan upeat näkymät. Erityisesti kaupungin hienot vanhat kivitalot, kirkot ja muut rakennukset joen varrella ja ylempänä joen törmällä olivat kerta kaikkiaan hienoa nähtävää. Osa niistä oli kyllä todella rapistuneita ja nuhjuisen oloisia, kuten Venäjällä yleensä tapoihin kuuluukin, mutta varmaankin puolet rakennuksista oli aivan hiljattain korjattu ja maalattu ja olivat aivan kuin uusia, kerta kaikkiaan hienon näköisiä. Harmi vaan, että kelit ovat edelleenkin harmaat, tuuliset ja sateiset kuten on ollut kohta kaksi viikkoa putkeen.

Kushinovossa olikin sitten upein toistaiseksi näkemäni päärakennus, oikea kartano, jollaisia Suomessakin harvoin näkee. Ja pihalla seisoi Kalinin.

Perjantai-iltana menimme Mikon kanssa ensis salille ja siittä sitten pikkuhiljaa eteenpäin. Tempasimme aluksi jättiburgerit paikallisessa skandinaavisessa raflassa, terassilla, parit oluet kyytiipojiksi ja sitten tulikin aika jatkaa matkaa. Tverskajalle vaan ja käsi ojoon ja samantien Lada pysähtyy ja heittää meidät parilla sadalla ruplalla Akademija Naukiin, missä sijaitsee todella upea, mutta kalliinpuoleinen maisemabaari 22. kerroksessa, vähän kuin 10 stadissa. Moskovan valot ja koko kaupunki näkyy todella hyvin. Harmi, ettei tullut kameraa mukaan.

Sitten taas käsi ojoon ja seuraava latuska heittää meidät eläintarhan kupeessa olevaan baariin nimeltä The real MacCoy,mikä sijaitsee paikallisen Stalinin hampaan kivijalassa. Paikka on melko pieni ja oli tupaten täynnä väkeä. Ja meno oli kaamee! Kaksi tytteliä tanssi baaritiskillä rinnat paljaina, jengi huuteli kannustushuutoja ja baarimikot suihkuttelivat vettä tanssijoiden päälle. Edelleen harmi, ettei sitä kameraa ollut, kännykameran kuvat kun ovat melko surkeita. Paikka ei tosiaan jätä kylmäksi ketään, seuraa haluavat saavat sitä satavarmasti. Alle vartin oleskelun jälkeen mullekin tultiin ehdottelemaan kämpille menoa. Ja paikka ei siis ole mikään hukkeriluola, vaan todella ihan normaali moskovalaisten menomesta. Ehkä kolmen maissa sitten kämpille ja suoraan punkkaan goisimaan.

Torstai kului rutiininomaisesti. Perjantaina jatkettiin Alexandran kanssa kielihommia hieman väsyneenä, oli ollut hieman teknisiä vaikeuksia eräällä asiakkaalla yön aikana, mitä sitten puhelimitse selviteltiin pariinkin otteeseen. Unet jäivät siis melko vähiin. Illalla vielä pitkästä aikaa salille. Oli kyllä vähän tukkosta menoa, kun moneen viikkoon ei ole käytyä kuin pari hassua kertaa.

Lauantai oli harmaa, tuulinen ja sateinene. Ei sentään ihan koko aikaa satanut, mutta aika lailla lueskelun ja lojumisen merkeissä päivä kului. Sunnuntaina ole kelit jo vähän paremia, harmaata kyllä, mutta ei sentään satanut, ja niinpä sitten arvoin vierailukohteeksi Katariina Suuren joskus 1770-luvulla hankkiman ja Tsarizynoksi nimeämään puistoon. Paikka on tosi laaja ja menossa oli melko mittavat uudistus-, korjaus- ja rakennustyöt. Alueella on pieni järvi (kuva), jossa voi kalastella, mutta uiminen oli kielletty. Järven vastarannalla oli kyllä joitain uimapukuisia rannalla, tai oikeastaan jonkun rantasaunan tapaisen pihalla, vaikka mikään varsinainen uintikeli ei ollutkaan. Porukkaa oli paikalla jonkun verran, yksi hääseuruekin oli paikalla, ja hääparia kuljetettiin parhaillaan hevosvankkureilla puiston ravintolaan.

Tsarizynon metroaseman kupeessa on sitten vielä basaarialue, missä jengi myy ja ostaa lähinnä kaikenlaista elektroniikkaa. Kojuja on sekä ulkona että sisätiloissa, ja väkeä riitti ja kauppakin varmaan kävi hyvin. Itsellä ei nyt elektroniikkaromusta ollut pulaa, joten jätin sen kummemmat kauppaneuvottelut toiseen kertaan.

Raahallista – niin raahallista.... sitä se kai on, kun on juuri muuttanut uuteen kaupunkiin ihan vieraaseen maahan, ei osaa kunnolla paikallista kieltä eikä vielä tunne ketään....

Aurinkoinen ja rauhallinen päivä. Ohessa The Moscow Timesin sivuilta lainattua tilastotietoa Moskovan tapahtumista männä viikolta, et oikeen vois hehkuttaa:

City Crime Statistics*

July 25 – July 31

Crime Total Solved

Murder 12 6

Assault 24 14

Robbery 242 118

Rape 4 4

Theft (total) 854 249

Apartment burglaries 217 10

Fraud 61 33

Car theft 32 13

For the Record

Car accidents 115

a) killed 10

b) injured 173

Suicides 20

Missing persons 35

Bodies discovered 65

*City police said that because of technical problems, statistics were missing for July 28.

Source: Moscow police

Yks noista kropista tais olla filmintekijänä tunnettu Yevgeniy Zorin, joka oli paloiteltu ja huuhdelty vessasta alas, liian isoina kappaleina, oli putket menny tukkoon.

Illalla tapasin vielä yhden kouluaikaisen kaverini eli Heguzin, joka oli juuri saapunut Moskovaan reilun viikon mittaiselta kanoottiretkeltä jostain Uralin alueelta. Porukkaan kuului muutama muu suomalainen ja joku saksalainen heebo. Kelit olivat kuulema olleet suoraan hanurista, kylmää ja lähes tauotonta sadetta koko ajan. Tempaisimme siinä sitten parit huurteiset samalla kun odottelimme iltajunan lähtöä Helsinkiin.

Lomat on siis loppu, aivan liian aikaisin, kuten aina ennenkin. Onneksi kuitenkin kesä oli aivan huippuluokkaa, lämmintä riitti varmasti kaikille, vettä olisi varmaan kaivattu hieman enemmän, ainakin etelään. Mutta ei auta, pakko oli ruveta pakkaamaan ja kaivamaan passia esille.

Maanantaiaamuna tavanomaisesti taas kentälle, missä olikin edessä aivan kaamea jono check-inniin, melkein ulko-ovelle asti, mutta ihmeen nopeasti jono hupeni, oliskohan vartissa selvitty koko hommasta. Kone oli tietenkin kolme varttia myöhässä, joten aikaa jäi kahlata kuukauden sähköposteja....

Moskovasta olikin sitten heti kohta jatkolento Permiin, Kama-joen varteen, jonnekin melko lähelle Uralin vuoristoa. Perm on reilun miljoonan asukkaan teollisuuskaupunki, jossa varsinkin sotatarviketeollisuus on vahvasti esillä osin varmaan senkin takia, että sodan aikana paljon asetehtaita ja muita eri teollisuuslaitoksia evakuoitiin sinne turvaan vihulaisilta. Joidenkin lähteiden mukaan Perm saattaa olla se muinaisista rikkauksistaan kuuluisa viikinkiajan Bjarmia, mene ja tiedä. Itse kaupunki oli kohtuullisen siisti, hotelli varsin kelvollinen, pahemmin ei ollut ruuhkaa missään. Kamajoki on kuulema Euroopan neljänneksi pisin joki, yli 1800 km, jonkin verran kestää uida joen toiselle puolellekin.

Lento sujui rutiinilla, perillä oltiin vasta vähän ennen yhdeksää paikallista aikaa, mikä on kaksi tuntia edellä Moskovan ajasta. Lentokentällä lojui toista kymmentä pientä kopterin raatoa siistissä rivissä, vieressä muutama isompi MI-8, joissa olivat sentään propellit vielä tallella, kentän sivussa oli parikymmentä MIG-29:ä, ojennuksessa nekin, ja vielä muutamia hajallaan siellä täällä. Muodollisuudet sujuivat kentällä suht. joutuisasti, taksikin saatiin muutamassa minuutissa.

Samantien päivälliselle ja sitten kaverit alkoivat tehdä virnuillen lähtöä paikalliseen klubiin nimeltä ”City Cats”, mikä sijaitsi aivan hotellimme ”Touristin” vieressä. Naamanilmeet kyllä antoivat odottaa jotain aivan tietyntyyppistä klubia ja niinhän se sitten olikin ihan kunnon strip-tease-luola. Ennen sisäänpääsymaksua meille annettiin vartin opastettu kierros laitoksessa jossa oli suuri, suorakaiteen muotoinen show room, keskellä tietty estraadi tankoineen ja sen päässä vaahtokylpyporeamme, missä yksi tytöista parhaillaan kiemurrellen pesi itseään. Estraadilla oli koko ajan kaksi tanssijatarta, ja kun heidän shownsa oli ohi, olivat seuraavat kaksi jo hyvää vauhtia aloittamassa omaansa.

Yläkerrassa oli erilaisia huoneita yhdessäoloa varten. Ensimmäisessä oli valtava kuninkaallinen punkka, tyynyjä ja krumeluureja, oikeesti ihan tyylikäs, suihku huoneen nurkassa. Seuraava huone oli sisustettu heinäladoksi Suomi-Filmi-nostalgiasta kiinnostuneille (kuva, aika huono kännykällä otettu, oli aika pimeetäkin), seinällä roikkui pellavaisia vaatteita roolileikkejä varten. Kolmannessa huoneessa oli suuri olohuone sohvineen, jossa sitten voi katsella yksin tai seuralaisen kanssa kun kolme tyttöä kiemurtelevat ”ikkunan” takana valtaisassa sängyssä toistensa kimpussa.

Alakerrassa oli hierontaosasto, lasin takaa sai valita hierojan tai useammankin. Peräkammarissa olikin sitten kunnon S/M-studio jalkapuineen, ruoskineen ja remmeineen ja ties mine härveleineen ja häristimineen. Ajan säästämiseksi ja koska kello alkoi olla jo puoli kaksitoista paikallista aikaa, Aleksei jäi samantien alakertaan hierottavaksi. Sen verran pitää kyllä lisätä, että aivan ”täyden palvelun” hoitolasta ei ollut kyse, vaan kaikki hommat olivat alusta loppuun käsityötä.

Jäimme sitten Diman ja Dima G:n kanssa showtiloihin oluelle Alekseita odottamaan. Eipä mennyt kuin pari minuuttia kuin eka tanssija rysähti syliin ja aloitti kiemurtelun, jota kait lap dancingiksi kutsutaan. Ajattelin aluksi, että keikkukoon siinä nyt hetken, tippiä varmaankin kohta ruinataan. Vaan meno vaan jatkui ja jatkui. No, olihan se dooris ihan jäntevä ja silleen, mutta vähän jäi kädetön olo, kun ei oikein tiennyt että mistä on kyse, onks kaverit piloillaan tilannut sen tohon keikkumaan varsinkin kun Dimalla näytti olevan hauskaa. Varmaan vasta kymmenen minuutin kuluttua performanssi oli lopussa ja nyt jo melko hikinen artisti istahti sohvalle hengähtämään. Dödökin oli hieman pettänyt vauhdissa. Tippiä saatiin sitten porukalla keräillä tuhannen ruplan verran eli kolmisen kymppiä. Jatkossa olimmekin sitten hieman varovaisempia, mitä nyt Dima otti vielä yhden sylipainin, mutta tällä kertaa suoraan poreammeesta, joten oli varmasti vähän raikkaammat dunkkikset

Aamulla sitten asiakkaisiin, matkan varrella vaihteeksi taas yksi kolari, ei vissiin paha kuitenkaan, ja iltapäivällä takaisin hotlaan. Olimme sopineet, että luovutamme huoneet vasta kuudelta, kone kun lähti vasta puol kymmenen. Ehti siinä sitten käydä hotlan yhteydessä olevassa beauty saloonissa parturoitavanakin, hinta 450 ruplaa eli vajaat 15 euroa.

Koneessa sitten tilasimme Diman kanssa ruokajuomaksi punaviiniä, Aeroflotti kun ei itse tarjoile alkoholijuomia lainkaan, vaan ne pitää itse ostaa, jos niitä nyt koneessa sattuu olemaan. Vähän yskin, kun hinta oli 300 ruplaa eli 9 euroa, tottakai ajattelin, että sieltä tulee sellainen Finnairin miniatyyrilesti, mutta kokonainen pullohan sieltä sentään tuli. Kotiin Moskovaan päästiin joskus yhdentoista maissa.

Helteiden loppumiselle ei näy jatkoa. Nyt alkaa jo kämppäkin olla tosi kuuma, vaikka aika kauan kestikin, ennen kuin varjossa ja puiden suojassa ollut massiivinen kivitalo lämpeni, vielä viime viikolla siellä pystyi jotenkin olemaan, alkuviikosta oli vielä virkistävän viileää.

Alexandra tuli taas maanantai-aamuna Venättä opettamaan. Sitten toimistolle, illalla salille, missä tapasin taas ensimmäisen suomalaistuttuni, Mikan, juuri Moskovan kauppiksesta valmistuneen kaverin, joka on muistaaksen Handelsbankenin hommissa. Vaihdoimme yhteystietoja ja päätimme mennä joku päivä bisselle, elokuun puolella kyllä, mulla kun alkaa neljän viikon loma perjantaina. Mika oli kuullut, että joku suomalainen sählyporukkakin olisi kasassa jossain, mukaan kuulema mahtuu...

Tiistaina lähdimme Diman kanssa (sähko)junalla, elektritskalla, Jaroslavliin, Moskovasta koilliseen kulkevan ns. ”Golden Ringin” muodostavan historiallisten kaupunkien päätepisteeseen. Matka kesti nelisen tuntia, mutta sujui suhteellisen mukavasti ekassa luokassa. Kovaa pauhaava telkkari vähän kyllä häiritsi aamu-unen rippeitä. Tarjoilukin pelasi, juoma-, lehti- ja jätskikärryt sahasivat sopivasti edestakaisin.

Jaroslavl, mikä on kuulema noin 700 000 asukkaan kaupunki, perustettu 1010, eli ihan kohta on 1000-v bileet, sijaitsee Volgan rannalla, yksi sen sivujoista, Kotorosl, kulki aivan hotellimme, ”Jubileinajan”, edestä. (kuva). Harmi, ettei tullut zimmareita mukaan, sen verran houkuttelevilta biizit näyttivät, kaikin puolin.

Päivän päätteeksi istuimme aluksi pari tuntia Diman huoneessa, Alexeikin oli saapunut St Petestä mukaan. Oli pakko porukalla vääntää jotain hemmetin henkilösuunnitelmia, hotellin Wi-Fi –yhteydet tosin eivät olleet kovin hääppöset. Pakko oli kyllä hakea parit ölberit alakerran baarista.

Sitten seittemältä painuimme yksi asiakas mukanamme läheiseen ravintolaan illalliselle. Varsin maltillisesti meni votkaa, puolen litran pullo vaan neljään pekkaan! Talon savipadassa tarjoiltu karhupata oli erinomaista!

Vaihdoimme sitten vielä paikkaa läheisen hotelli-night-clubin terdelle, missä brunetti Svetlana tarjoili meille ensin vadillisen viileitä ja raikkaita hedelmiä: oli viinirypäleitä, päärynän lohkoja, kiwi-hedelmän viipaleita ja keskellä molemmista päistään avattu ananas (kuva), mistä oli sisus koverrettu pois, viipaloitu, ja asetettu kuoreen takaisin. Oli tosiaankin virkistävää noukkia viileitä ananaspaloja ja naukata välillä pitkästä, mintunlehdillä, limeviipaleilla, sokerilla ja jääpaloilla täytetystä lasista jotakin kuubalaista rommipommia! Ja ilta tummeni hiljalleen, ja rantabulevardilla käyskenteli edelleen paikallisia tytteleitä, pareittain tai kolmisin, kovasti kikattivat, kun otti pari kuvaa (kuva)....

Hotellin aamiainen oli erinomainen, huoneesta ei tosin voi samaa sanoa:pieni, ahdas, kova ja luisen tuntuinen punkka, ja helevetin kuuma! Aamiaissalissa oli pari bussilastillista italialaisia turisteja, saksalaisiakin oli melkoisesti, eikä ihme, sen verran on kuuluisia mm. historiallisista rakennuksistaan, kirkoistaan yms tämä ”Golden Ring”. Toivottavasti jäis itellekin aikaa nähdä vähän kaupunkia muutenkin, kuin vaan taksin ikkunasta.

Keskiviikko kului tehtaalla kovassa kuumuudesaa kaikenlaisen puuhastelun merkeissä. Päivällä kävimme pikaisesti kolisevalla ratikalla keskustassa tempasemassa Mäkkärin herkkulounaat ja huilaamassa hiukan paikallisessa puistossa. Paikallista kotikaljaakin (kvas) tuli kokeiltua, siis semmoista, jota myydään kadunkulmissa suuren suurista kärrättävistä tynnyreistä (kuva). Maku oli toisaan kuin kotikalja, vaaleampaa ja hieman makeampaa kuitenkin. Tämä versio vivahti hiukan simalta.

Ilta kului melkoisen pitkälle, ennen kuin pääsimme irtautumaan. Siitä olikin sitten hyvä kurvata hotlaan suihkuun ja biizille, missä oli useampiakin oluttelttoja, yhdessä jopa disko ja aika vilske muutenkin. Porukkaa oli melkoisesti vielä uimassakin, vaikka kello oli jo kymmenen, mutta onhan tuota lämpöäkin se kolme kymmentä. Siinä sitten juhlistimme mun huomisia synttäreitä jonkin aikaa.....

Torstaina olikin sitten aikaa. Tehtaalla ei tuhertunut kuin aamupäivä, ja sitten painuimmekin taksilla keskustaan lounaalle, junan lähtoon oli vielä useampi tunti. Tulimme jonnekin keskustaan, mikä hyvin paljon muistuttaa stadia tai Haminan vanhaa kaupunkia tms. mutta vaan monta kertaa suuremmassa mittakaavassa. Paljon on vanhoja muutamakerroksisia kivitaloja ja sipulikirkkoja lähes joka mutkassa. Kaunis kaupunki, kerta kaikkiaan, eipä ihme, että tänne turisteja virtaa! Mutta kyllä olis maalisudillekin töitä. Mutta onhan tässä nuhjuisuudessakin kyllä aivan oma viehätyksensä. Ja kaduilla kulki toinen toistaan lyhythameisempaa ja säihkysäärisempää....

Lounas tempastiin ”Aktjorissa” (=näyttelijä), mikä oli erittäin viehättävä ravintola, oli flyygelit ja kaikki. Alkajaisiksi söin gulassikeiton, mikä oli jälleen kertakaikkisen herkullisen täyteläinen ja ravitseva, olisi yksin riittänyt lounaaksi, savipadasta tarjoiltiin. Pääruuaksi oli sitten jotain lihaa, maalaispottuja, morssia juomaksi (karpalomehua). Ei tullut nälkä koko iltana.

Junaan, tuskaisen kuumaan junaan. Olutpullot mukaan, edessö neljän tunnin junamatka! Sataa, mutta ei yhtään pudota kuumuutta, vaan päinvastoin nostaa ilmankosteuden sietämättomäksi. Hiki valuu koko ajan. Eteemme istahtaa kaksi kahdeksantoistavuotiasta kaunotarta, toinen tumma, pitkät hiukset, toisella lippis, jonka alta paljastuu kaljuksi ajeltu pää. Autamme heidän painavat kassinsa hyllylle, mistä he ovat suunnattoman kiitollisia. Kahvilavaunussa on viileämpää, ikkunat saa auki ja oluttakin saa....

Perillä Moskovassa menimme sitten vielä American Bariin ”parille”, mukaan tuli uusi junatuttavuutemme Maxim, mukava heppu (kuva), duunissa jossain paikallisessa öljy-yhtiössä, nimi ei jäänyt mieleen.

Perjantaina kotiin Suomeen ja neljön viikon kesölomalle!

KUUMA. Heti aamusta 30 ja päivän mittaan reippaasti yli. Aamulla nukutti kuitenkin melko pitkään, edellisenä iltana kun tuli oltua baarissa ja parilla terdellä. Alkuiltapäivästä oli pari lyhyttä ukkoskuuronpoikasta, mutta eivät nekään ilmaa viilentäneet lainkaan. Ilta menikin Patriarkan lammilla lukiessa ja torkkuessa vuoron perään. Hiki valui koko ajan. Aika ajoissa nukkumaan. Kuumuuden vuoksi sekin oli kyllä vaikeeta.

Sunnuntaina lampsin hissukseen Arbatille, pakko oli pitää taukoja välillä ja ostaa joku kylmä Pepsi Laitti (missä kuulema 25 % enemmän makua, lupas pullon etiketti), ja taas hissukseen eteenpäin.

Iltapäivällä Kremlin puistoon, missä väkeä olikin melkoisesti. Suihkulähteiden ympärillä oli käynnissä ”vesisota”, kundit roiskuttelivat ja plikat kirkuivat, kaikki ohikulkevat saivat osansa, mutta ei se ketään tällaisella helteellä haitannut, päinvastoin. Uimaankin uskaltautuivat jotkut, vaatteet päällä tietenkin, myös monet tytöt eli ihan live-esityksenä oli ”miss Märkä T-paita tai Märkä Toppi” –kisat. Digikamerat kävivät kuumana. Kremlin viileisiin museoihin olis kyllä voinu käydä tutustumassa, mutta kun näytti museot menevän kiinni jo puoli viideltä, ja kello, oli jo neljä.

Mitäpä siinä sitten. Terden kautta hitaasti, tosi hitaasti, kohti kämppiä....