Viiskulma

Meitä on aika iso joukko jotka kesän jälkeen murehtivat kesäkiloja, terassille menneitä rahoja, kroppaa joka on puhdistuksen tarpeessa. Mulla on ollut koko viikko aikaa rypeä tässä ’kesämorkkiksessa’ kotona makoillessani. Vaan rypeminen ei auta ketään, on ryhdyttävä sanoista tekoihin.

Itse kirmasin, tai lähinnä nenä tuhisten valuin tänään Lifeen shoppailemaan ja täydentämään superfood & raakaruokavarastojani. Ei halvin paikka siihen touhuun, mutta en ruvennut nuhaisena kiitämään kaupungin toiselle laidalle.

Kesän jälkeen kroppa kaipaa puhdistusta. Itse en lähde ihan täydelliselle detox-kuurille, itselleni sopivin tapa on keventää pikkuhiljaa. En myöskään kiellä itseltäni mitään, rikkoisin kiellot kuitenkin kikatellen. Hiljaa hyvää tulee. Kaapin perusraaka-aineista, sokerista ja suolasta, siirrytään seuraavaan, kaikille tuttuun raaka-aineeseen.

Sitruuna

Näin flunssakautena sitruunaa kannattaa hamstrata ihan pelkästään sen C-vitamiinipitoisuuden vuoksi. Yksi sitruuna sisältää 80% päivän C-vitamiinitarpeesta. Ei ilonaiheet tähän kuitenkaan lopu.
Sitruuna on erinomainen apuväline, kun haluat railakkaan kesän jälkeen puhdistaa elimistöäsi kuona-aineista ja sanoa hyvästit kesän turvotukselle.

Hanki kaupasta luomusitruunoita. 4 sitruunaa riittää hienosti viikoksi.
Jätä illalla iso lasi vettä keittiöön odottamaan aamua. Herätessäsi, purista haaleaan veteen puolikas sitruuna ja juo vesilasi 15 minuutin kuluessa. Haalea vesi toimii paremmin, sillä kehollamme menee kauemmin aikaa prosessoida kylmiä juomia.

Miksi sitruuna?

C-vitamiinia, joka parantaa vastustuskykyä.
Lisäaineet poistuvat hiljalleen kehosta, sitruuna huuhtelee kuona-aineita ja puhdistaa kehoa.
Iho kirkastuu. Sitruuna tuhoaa aknea aiheuttavia bakteereita.
Happovaivat ja närästys vähenevät, sillä sitruuna alkalisoi kehoa.
Turvotus vähenee. Sitruunavesi käynnistää ruoansulatuksen heti aamusta.
Paino putoaa, sitruuna pitää nälkää ja mielihaluja loitolla ja edistää näin ollen painonpudotusta. Ihan pelkkä sitruunavesi ei tee hoikkaa vartaloa, mutta on erinomainen apuväline painonpudotukseen.
Hengitys raikastuu.
Energiaa ja elinvoimaa. Sanotaan että pelkästään sitruunan tuoksu parantaa mielialaa ja selkeyttää ajatuksia, poistaa jopa masennusta.

Ihan siis jo perusraaka-aineilla pääset pitkälle keventämisessä ja kropan puhdistuksessa. Kaikessa myös kääntöpuolensa, sitruunan huono puoli on se, että se vahingoittaa hampaiden kiillettä. Kannattaa harjata hampaat ennen sitruunaveden juomista, jotta hampaissa on suoja sitruunaa vastaan.

Nyt festarikesän jälkeen blogi elää murroksessa, tapahtumia on kalenterissa ja niistä tulen raportoimaan edelleen. Hyvinvointi ja sporttailu valtaavat kalenteria kuitenkin yhtälailla, joten sohvaperunat, sulkekaa silmänne.

Menee taas niin päin prinkkalaa blogin aihealueista, mutta enkös mä juuri sanonut, että koskaan ei tiedä minne elämä vie. No, nyt se on vienyt sängynpohjalle jo neljäksi päiväksi ja siinä ei ole paljoa raportoitavaa.

Muutama paketti nenäliinoja, Netflix, ( jos et ole vielä katsonut Orange is the new Black –sarjaa, katso heti! Jäät koukkuun kuten minä ja moni muu. Kaksi päivää meni ekan tuotantokauden katsomiseen ja himoiten odotan seuraavaa kautta).

Suolashotteja
Tänään oli otettava luuri käteen ( vaikkei oikein ääntäkään lähde ) ja soitettava rakkaalle raakaruokaguru & life coach–ystävälleni Kirsi Salolle. En jaksa enää sairastaa. Ohjeet tulivat nopeasti. Shottilasi käteen ja teet itselles suolashotin. Suolaa ja vettä. Paljon suolaa. Ymmärsit varmaan reseptin? Aivan kamalaltahan tämä maistuu, mutta mitä sitä ei terveytensä eteen tekisi?

Suola tappaa bakteereja ja se voi ennaltaehkäistä jopa poskiontelotulehduksen, jonka tunsin tekevän tuloaan. Naureskelin kuullessani, että jo parin tunnin kuluttua oloni on parempi. Vaan en naureskele enää. Kolme tuntia ensimmäisestä suolashotista ja olo on ensimmäistä kertaa neljään päivään inhimillinen, ei nyt terve kuitenkaan. Huomisaamuksi minulle tosin jo luvattiin terveyttä. Nähtäväksi jää. Toiveet ovat ensimmäistä kertaa korkealla.
Suolavesi toimii myös elimistön puhdistajana. Litra haaleaa vettä, 1rkl laadukasta suolaa. Puhdistaa elimistöä ja keventää oloa. Varoituksen sanana, saattaa tuoda ensialkuun todella turvonneen vatsan. Ensimmäisellä kerralla tämä ei myöskään välttämättä toimi. Jos elimistöllä on puutos oikeista suoloista, niin suola saattaa imeytyä kehoon. Muutaman kerran jälkeen suolan makuun alkaa tottua ja elimistö alkaa puhdistua.

Sokerikuorintaa
Tämä vanha vinkkini sopii sen verran hyvin yhteen suolavinkin kanssa, että täältä pesee. Itse en ole vuosiin ostanut kalliita kuorintavoiteita, sillä halvimman ja parhaimman löytää sokerihyllyltä. Taloussokeri.
Minua ei nykyään näe keittiössä leipomassa, mutta taloussokeria on aina hyllyssä täysi paketti. Joksikin aikaa tämäkin vinkki unohtui, mutta keväällä muuttaessani nykyiseen asuntooni, pääsin taas nauttimaan omasta saunasta.
Tähän kuorintaan ei tarvita kuin kulho ja sopivasti taloussokeria. Mars saunanlauteille ja siinä hetken saunomisen jälkeen kuorimaan ihoa, puhtaalla sokerilla. Jättää ihon älyttömän pehmeäksi ja hei, mistä saat näin edullista kuorintavoidetta, et mistään.
Saunan korkean lämpötilan kerrotaan myös ennaltaehkäisevän flunssaa. Flunssan aikana saunomisesta taas on ristiriitaisia tutkimuksia, itse en uskalla saunan lauteille hypätä näin kovassa flunssassa.

Tässä siis, säästövinkkejä syksyyn!

Nuhanenä Ulla

Musiikkia, hahmoja, videoita, muotoja.

Nämä elementit yhdistyvät Nathalie Djurbergin ja Hans Bergin näyttelyssä Taidehallissa. Näyttely aukeaa 17.8 ja sujahdin katsomaan, mitä taiteen ystäville taas tarjotaankaan.
Ruotsalaispariskunta on nykytaiteen kohutuimpia taiteilijoita, eikä maine ole tyhjästä repäisty.
Nathalie Djurberg on parhaiten tunnettu väkivaltaisista ja eroottisista lyhytelokuvistaan ja elokuvien musiikista vastaa hänen miehensä, Hans Berg. Teoksissa esiintyvät hahmot ovat pääsääntöisesti alasti, jotta ennakkokäsityksiä sosiaaliluokista ei pääse syntymään. Hahmot ovat universaaleja olentoja.

Pariskunnan töitä on nähty niin New Yorkissa kun Saksassakin, nyt on vuorossa Suomi. Muu näyttely on kiertänyt maailmaa, ainoastaan The Black Pot–installaatio, on rakennettu Taidehallin näyttelyä varten. Osia tästäkin on nähty Moskovassa.

Keskustelin Taidehallin asiakaspalveluvastaavan Heidi Kronströmin kanssa ja hän kuvaili pariskuntaa seuraavasti, ’Nuori, kiltti, kaunis, sympaattinen ruotsalaispari'. Djurbergiä Kronström kuvaili rauhalliseksi ja ujoksikin.

Henkilöiden kuvailut ovat ristiriidassa näyttelyn kanssa. Pariskunta on luonut spektaakkelin, joka saa varmasti töölöläismummojen jalat vapisemaan. Taiteilijat eivät itse kommentoi kovinkaan laajalti teoksiaan, he haluavat jättää teokset katsojien itsensä tulkittavaksi.

The Black Pot, on musta ’huone’ jossa musiikki ja videolla leikkivät muodot valtaavat aistit. Teoksen sisällä viihtyy, se suorastaa huumaa. Omat tulkinnat ovat aivan jotain muuta kun vieressä seisovalla ja se taiteesta tekeekin kiehtovaa. Tulkinnoissa on vain universumi rajana.

Seuraava installaatio on ominta Djurbergiä. Väkivaltainen ja perverssi. Istuessani nimettömän installaation patjalla, en tiedä seuraanko synnytysvideota, pornoelokuvaa vai jotain muuta yhtä iljettävää. Nykytaidetta ilmeisesti.
Toisella puolella patjaa teema jatkuu, verta ja väkivaltaa animaation muodossa. Siirryn vähin äänin seuraavaan huoneeseen.

Täällä koen suurimman yllätyksen, sillä huone on täynnä upeita kristalliveistoksia. Lähes 200 polyuretaani-kristalliveistosta valtaavat kaiken huomioni, enkä edes ymmärrä seurata seinillä pyörivää animaatiovideota. Djurberg, on luonut nämä upeat kristalliveistokset A World of Glass:ia varten ja pelkästään näiden takia voi näyttelyä suositella. Jopa töölöläismummoille. Tulkitsen olevani illalliskutsuilla, joissa tarjoiltavat eivät lopu kesken ja viini virtaa. Tulkinta muuttuu varmasti merkittävästi, kun ottaa videot ja äänen mukaan kristallien säihkeeseen.

Tämänkertainen seikkailu Taidehallissa, päätyy neljännen ja viimeisen teoksen seuraamiseen. Igloo, on kylmälaukku, joka pitää sisällään sulavia mehujääpuikkoja, pulppuavia lähteitä ja hypnoottisia ääniä.

Pariskunta on osannut ilmiömäisesti ottaa aistimme haltuunsa. Jokainen kokee teokset omalla tavallaan ja Hans Bergin musiikki on olennainen osa tätä elämystä.
Nathalie Djurbergin ja Hans Bergin näyttely Helsingin Taidehallissa 17.8-10.11

Siinä vaiheessa, kun ystävät, kaverit ja kummin kaimat viettävät keskiviikon ja sunnuntain välisen yön Flow:ssa, ei allekirjoittaneella ole muuta vaihtoehtoa, kun pakata festarilaukku ja suunnata Suvilahteen. Tämä sosiaalinen eläin ei jaksa tuijotella seiniä puolta viikkoa.

Tunnustan. En tunne murto-osaakaan Flow:n artisteista. Silti minä kipitin ystävien perässä keikalta toiselle ja nautin sydämeni kyllyydestä.

Miksi Flow, jos ei artistien takia?

Ystävät. Flow:ssa on kaikki ja muutama siihen päälle. Päälle 60 000 vierasta kuulostaa pähkähullulta ja sitä se välillä olikin. Tästä hulluudesta olen jo monena vuonna ollut valmis maksamaan Flow:n ei-niin-halvan festarilipun (Tänä vuonna sain lipun). Tunnelma ystävien, niin uusien kun vanhojen kanssa oli timanttinen, keskiviikosta sunnuntaihin. Tai no, sunnuntaina tunnelma ja olotila alkoi olla siinä timanttisen ja vähemmän timanttisen rajamailla, maanantai enteili jo maailmanloppua.
Pingisottelut, yllättävät kohtaamiset samppanjabaarissa,pimenevä kesäyö Backyard Stagen tunnelmallisella nurmialueella. Keskiviikon rankkasadekin tuntui festarihuumassa romanttiselta (tiettyyn pisteeseen asti). Jossain vaiheessa lauantaita kadotin kaikki ystäväni ja heitä oli aivan turha yrittää tavoittaa puhelimitse, nämähän eivät alueella toimi. Eipäs panikoida, festarit ovat erinomainen paikka tutustua avoimin mielin uusiin ihmisiin ja niin olen minäkin montaa ystävää, tai ainakin kaveria rikkaampi nyt.

Tyyli. Näillä festareilla saatan ajoittain vaikuttaa hajamieliseltä ja sitä olinkin. En saanut tarpeekseni ihmisten tuijottamisesta. Miten te hipsterit sen teette? Ei tässä mitään muotilehtiä tarvita. Flow opettaa. Itse keskityin tällä kertaa enemmän siihen katselemiseen kun kuvaamiseen, mutta mm. Hel Looks -sivustolta löytyy makeita Flow-tyylejä.

Ruoka. Makkaraperunat ja Flow eivät voisi olla kauempana toisistaan. Flow on kulinaristin mekka. Yllätyin positiivisesti New York Ninjan pisteellä ujosti kysäistyäni, ’eihän teillä ole mitään gluteenitonta?’. Tämän jälkeen nautin ensimmäistä kertaa pariin vuoteen gluteenitonta sandwichia, joka oikeasti oli hyvää! Herkullista, sanoisinko. New York Ninjahan vaikuttaa mm. Sandrossa, joka on kokeilemisen arvoinen sekin.

Alicia Keys. Odotin paljon, sain enemmän. Alicia oli kesän kohokohtani. Ei siihen trampoliinia tarvittu. Minä tyttö pompin kun viimeistä päivää silmät sepposen selällään. Alicia oli vaikuttava esiintyjä. Flirttaileva, aikuinen nainen, jumalainen ääni ja karisma. Heräsin lauantaiaamuna Alicia-huumassa ja popitin Empire State of Mindia, kunnes oli taas aika mennä.

Taide. Flow on taidetta jo itsessään. Erilaisia alueita jossa pääset itse taiteilemaan, tai jossa ihailla erilaisia taideteoksia. Keskiviikkona olin Happy Joen kutsumana tutustumassa Instagram –kilpailun tuloksiin. Happy Joe haastoi kuvaamaan hyviä fiiliksiä, elämän iloisia ja nautinnollisia hetkiä. Näitä löytyi alueelta jos jonkinlaisia. Happy Joen alue oli muutenkin chilli, paikka jossa rauhoittua festarihumun käydessä liian villiksi.

Muutaman kerran ohitin myös The Hate Destroyer –installaation, joka oli tribuutti Irmela Mensah-Scrammin elämäntyölle rasismia vastaan. Mensah-Scrammi, on tuhonnut elämänsä aikana yli 130 000 rasistista, homofobista tai antisemitistä vihanilmaisua. Hän käyttää toimintaan kaiken liikenevän aikansa, voimansa ja rahansa.

Lapsiystävällinen Flow. No, tämähän ei itseäni henkilökohtaisesti kosketa, mutta törmäsin sunnuntaina festareilla pieneen festarineitsyeeseen, Kolmistaan-blogin Neiti F:ään. Sunnuntainahan myös lapset olivat tervetulleita festareille ja tämä pikkuneiti viihtyi mainiosti elämänsä ekoilla festareilla. Myös vanhemmat kiittelivät, lapsille oli järjestetty kaikkea kivaa askartelusta lähtien, volyymia oli säädetty pikkutyyppejä ajatellen ja festarilla kävijöidenkin asenne oli tosi positiivinen lapsia ja vaunuja kohtaan.

Sellainen Flöy, nyt lenkkipoluille mars!

Ulla

Toukokuussa 2013, piipahti Gumball 3000 -ralli Helsingin Narikkatorilla.

Heinäkuun viimeisenä päivänä, järjestettiin Helsingissä Gumball 3000 -Reunion. Bileissä oli paikalla mm. Rähinä Recordsin Elastinen ja Uniikki, sekä Duudsonit. Kuohuva virtasi juhlissa, jotka epäilemättä kestivät aamuun asti.

Bileissä juhlittiin myös Rähinän uutta musiikkivideota 'Puita uuniin', jota Rähinän poppoo on fiilistellyt kuin kuuta nousevaa. Ei ihme, video on huikea! Puita uuniin, on ensimmäinen single Uniikin syksyllä julkaistavalta albumilta. Video on kuvattu 14 eri maassa Gumball -rallin yhteydessä.

Kuvakoostetta Gumball 3000 -Reunionista:

Minä otan vapauden kertoa. Huonosta asiakaspalvelusta kyllä kerrotaan. Sosiaalinen media on täynnä näitä surullisen kuuluisia tapauksia joille nauretaan ja joita jaetaan. Miksei välillä pistetä hyvää kiertämään?

Ensinnäkin. Tämän kesän jälkeen olen expertti siinä, mitä festareille kannattaa ottaa mukaan ja mitä ei. Tästä vaikka myöhemmin lisää.

Itselläni on koko kesän ollut joko liian pieni, tai liian iso laukku festareilla mukana. Tänään palaverista kotiin mennessäni muistin ongelmani ( niin tai halusin vain shoppailemaan ) ja suuntasin Kampin ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan Studio25:seen. Miksi juuri tänne? Pidän liikkeen rennosta valikoimasta, mutta ennen kaikkea olen tykästynyt hyvään palveluun.

Liikkeessä asioidessani olen törmännyt pariin eri myyjään, palvelun taso ei ole kuitenkaan muuttunut myyjän vaihtuessa. Sorrun aina ostamaan jotain, mitä en ole lähtenyt hakemaan ( okei, tämä on yleinen ongelma varmaan meillä naisilla ) ja yleensä syynä on ollut erinomainen ja ammattitaitoinen palvelu.

Joissain paikoissa palvelu on ärsyttävää ja tunkeilevaa. Tai palvelua ei saa lainkaan. Tässä liikkeessä en saa kumpaakaan näistä fiiliksistä, enemmänkin tuntuu, että myyjät ovat kavereita jotka ovat lähteneet mukaan shoppailemaan. Tänään kävi samoin, löysin juuri täydellisen kokoisen laukun, mutta en itsekään usko mitä muuta käveli mukanani ulos liikkeestä.

No lökäpöksyfarkut! Juuri viime postauksessa kerroin, että rap-festareille ei enää mennä lökäpöksyissä ja huomenna Pipefesteille lähteekin yksi sanansa syönyt festarireportteri. Mutta okei, nämä ovat tyylikkäät farkut, Jou! Kuvia sitten festareilta.

Takaisin asiaan, myös tänään palvelun taso oli alusta loppuun aivan erinomaista, vaikka oma fiilis olikin vähän väsyneempi. Tuntuu että vastasin kaikkiin myyjän ehdottamiin vaatteisiin ei, EI, ei todellakaan, ei missään nimessä. Silti ihana Laura ( ei, ei olla oikeasti kavereita, stalkkasin kuitista nimen ) jaksoi tehdä päivästäni himpun verran paremman iloisella palveluasenteellaan ja lähdin liikkeestä ulos ne lökäpöksyfarkut kassissa ja leveä hymy naamallani.

Pistä hyvä kiertämään. Kerro hyvästä palvelusta. OLE hyvä asiakaspalvelija, se varmasti muistetaan. Minä ainakin muistan ja lupaan kertoa eteenpäin. Te hyvät asiakaspalvelijat, kiitos, teette arvokasta työtä.

Ulla

Tein sen! Annoin itselleni luvan lomailla päivän verran.

Kaappasin rakkaat ystävät autoon ja suuntasimme Porvooseen. Porvoossa on käytävä ainakin kerran kesässä. On muuten sellainen kaupunki, että mieli oikeasti lepäsi.

Pientä hulluttelua, kävelyä ja lomailun huumaa mahtui päivään Porvoossa.

Vuonna 2010 avattiin Porvooseen, osoitteeseen Jokikatu 8, Ravintola Johans. Ravintola tuli mulle ensimmäisen kerran tutuksi muutama kesä takaperin City:n kesäjuhlassa. Rakkautta ensi silmäyksellä! Muitakin ravintoloita Porvoossa pitäisi kokeilla, mutta aina palaan reissuillani tähän symppikseen kesäravintolaan. Ravintolan omistajat, Riku ja Johanna Stenros, omistavat myös Jokikadulla sijaitsevan Hotelli Pariisin Villen, kovasti kehuttu tämäkin, vaan siellä en ole päässyt vielä vierailemaan.

Itse ravintola on rakennettu vanhaan aittaan ja tallirakennukseen. Pihapiirissä on aikoinaan asustellut myös J. L. Runeberg perheineen. Historian havinaa.
Aitassa ja tallirakennuksessa käyn aina esittelemässä tilat ensikertalaisille, mutta sään salliessa Johansin vetovoima on ehdottomasti sen terassi.

Terassilta on suora näkymä joelle ja Johansin terassilla onkin pieni laituri, johon on mahdollista tulla vaikka omalla veneellä.

Johansin menu sisältää paikallisia makuja, eikä ruoka ole koskaan pettänyt. Viikottain täällä ei kävisi, sen verran käynnit aina tuntuvat lompakossa, mutta sen kerran kun käy, on syötävä kunnolla.

Tällä kertaa omalta lautaseltani löytyi salaatti, jollaista ei ihan joka paikassa vastaan tulekaan. Salaatti sisälsi mm. jaloviinalla graavattua lohta, porsaan savukylkeä, perunaa, luomukanamunia.

Paljon kehuttu on Johansin burgeri, jota itse vaan katseellani himoitsin, gluteeniton kun olen. Burgerissa on 200g premium pihvi, revittyä BBQ-porsaanposkea, runsaasti cheddarjuustoa, napakymppi.

Aiempana kesänä palvelu ei saanut omalta puoleltani kiitosta, henkilökunta on tuntunut ammattitaidottomalta. Nyt yllätyin positiivisesti, tällä reissulla palvelukin saa pelkkää kiitosta.
Ystävällistä, ammattitaitoista ja paikkaan sopivaa.

Jälkiruoat jätimme ravintolassa ottamatta, jäätelökioskin kautta kotiin.

Tänne pitää palata uudestaan, viimeistään syksyllä järjestettäviin rapujuhliin...

Festareilla on kautta aikain saanut VIP-paketteja. Mitä saat maksamalla hieman extraa, vaihtelee festareista riippuen. Kokemukseni mukaan paras anti vippinä olemisessa on ollut ruoka joka yleensä kuuluu lipun hintaan. Unohtamatta tietenkään sitä oloa, hei, mä olen VIP. Eipä niissä sen kummempaa, koskaan et tiedä ennen festareita oliko satsaus rahan arvoinen.

Suomipop-festivaaleilla oli onnistunein VIP-alue aikoihin. Siitä pääsi nauttimaan moni tänä kesänä, VIP-liput oli jo ennen festareita loppuunmyyty perjantaille ja lauantaille, portilta menivät myös viimeiset torstain VIP-liput. Tämä on jopa yllättävää, sillä VIP-kulttuuri on kokenut pienen taantuman, muilla kesän festareilla lippujen myynti on ollut hitaampaa.
Suuri osa VIP-lipuista menee yrityksille jotka hemmottelevat asiakkaitaan ja yritysten ollessa säästöliekillä, saatetaan tänä kesänä tyytyä perinteisiin festarilippuihin.

Suomipopin VIP-alue oli lavan vieressä, esteetön näköala kaikilla keikoilla. Tästä mielellään maksaakin. Hyvä ruoka, oma baaritiski, omat saniteettialueet. Loistotunnelma. Myönnettäköön, perjantaina en edes poistunut alueelta.
Alue oli myös artistibäkkärin välittömässä läheisyydessä. VIPit saivat nauttia ainakin Suomipop-juontajien seurasta koko illan, uskaliaat saivat kaverikuvia idoleidensa kera.

VIP-liputkaan eivät olleet näillä festareilla ylihinnoiteltuja. Käytännössä hyvän ruoan hinnalla sait tuon extran maksettua, lippu maksoi nopeasti itsensä takaisin. Minä olisin maksanut tuon extran pelkästään siitä ilosta, että pääsisin katsomaan lempiartistejani lavan edessä ja voisin keikkojen välillä istua kaveriporukan kanssa lungisti pöytäseurueissa. Ilman ruuhkaa. Näilläkin festareilla suurin osa VIP-lipuista oli myyty yrityksille, mutta löytyi alueelta itselleenkin lipun ostaneita. Eikä kukaan jupissut hinnasta. Jonnekin se parikymppiä extraa kuitenkin menisi.
Eri festareilla eri kohtelu, koskaan et voi tietää mitä paketit oikeasti sisältävät, mutta ensi vuonna tiedät, mene nyt ainakin Suomipoppeihin vippinä.

Ja kerro ihmeessä kokemuksia muilta festeiltä, missä kalliimman lipun ostaminen kannattaa ja missä ei?

Jyväskylän Suomipop-festivaalien odotetuin esiintyjä oli perjantaina luonnollisesti PMMP. Yhtye kiertää festarilavoja ahkerasti tänä kesänä, viimeistä kertaa. Syksyllä on jäähyväiskiertueen aika, PMMP lopettaa.

- Huipulla on hyvä lopettaa, kommentoi Suomipopin Jaajo PMMP:n uraa.

Huipulla yhtye todella on. Ylistyssanat ovat loppua kesken, heidän keikkaansa katsellesssa.

Tällaista osaamista löytyy Suomesta. Huh.

Ulla

Siis mikä darrajooga? No niinpä.

Johtuneeko huomenna alkavista Suomipop-festivaaleista, että ajatuksissani huhuilee festaridarra ja loppuviikon liikuntavaje. Liikunta+darra-yhdistelmästä mieleeni tuli juttu, joka on aivan pakko jakaa kanssanne.

Lähdin parin puolitutun matkassa extempore-reissulle Tampereelle kuukausi takaperin. Kuulin jossain hämärän rajamailla sanan darrajooga ja syöksyin älypuhelimeni kimppuun. Facebook sen kertoi, sunnuntaisin Eiranrannassa järjestetään kaikille edellisestä illasta, tai koko viikonlopusta toipuville darrajoogaa!

Joogahan nyt on trendilaji, mutta saanen sanoa, että vielä trendikkäämpää on darrajoogata.

Kysäisin Darrajoogan vetäjältä Inkalta ( joka on ihan oikea joogaopettaja) miksi?
"Kesällä aurinko on ikuinen, alkoholi hyvää ja puistohengaus pakollista. Sunnuntaisin on aina vähän heikko olo, mutta yksinoleminen ahdistaa. Halusin siis kasaa kaikki kaverit, tutut, baarihengarit ja tulevat ystävät mukaan ja viettää mukavaa sunnuntaipäivää. Ajatuksena on helpottaa kaikkien oloa, jaettu kurjuus kun on vaan puolet kurjuudesta."

Darrajoogassa on ollut sunnuntaisin oloista riippuen vaihtelevasti naamoja, parikymmentä parhaimmillaan. Kuinka moni lähtee viikon päästä sunnuntaina mun mukaan?

Itsehän en ole vielä kertaakaan tuonne päässyt, kuten olette huomanneet niin meikeläisen kesäviikonloput menevät tiiviisti festareilla. Viikon päästä pidän ansaittua taukoa ja sit mäkin darrajoogaan! Tosin, tilanne vaatii darraa...

Facebookista lisää, DARRAJOOGA-ryhmästä.
Viiskulman kohellukset taas löytyvät facebookissa täältä

Lisätty 1.10.2013: Darrajooga on siirtynyt syksyn tullen sisätiloihin, Kluuvin 3 kerroksessa sijaitsevaan Pranamaan.

Ultsi