Tere Sammallahti

Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2017.

Eduskunnan alkoholifarssi

Eduskunnan alkoholilakia käsitelleen täysistunnon jälkeen on kysyttävä, että millaisia ajatuksia pitää liikkua siinä päässä, joka haluaa pikkutarkasti säädellä itselleen tuntemattomien ihmisten ainutkertaista elämää kuvitellen tietävänsä paremmin kuin yksilö itse? Millaisessa pimeässä mielessä ihminen nähdään valtiovaltaa palvelevana resurssina, tuotantoeläimenä, jolle kansanedustajien enemmistö ei halua antaa oikeutta päättää omista asioistaan?

Mutta eipä eturyhmäpoliitikkojen ja holhoajien sanomisilla ole mitään merkitystä, kun edes hallitus ei tunnu kannattavan prosenttirajan nostoa. Edes Kokoomuksen Sari Sarkomaa ei puhunut todellisen vapauttamisen puolesta, vaan tyytyi vain kehumaan naurettavan 0,8 prosenttiyksikön nostoa siinä, missä Kokoomuksen Pauli Kiuru juuttui prosenttilaskujen alkeisiin.

Todettakoon samalla myös se, että jokainen “limuviina”-termiä alkoholipoliittisessa keskustelussa vakavissaan käyttävä on täydellinen riemuidiootti, jolla ei pitäisi olla mitään asiaa suureen saliin käyttämään ylintä lainsäädäntövaltaa.

Käymisteitse valmistettujen juomien ja juomasekoituksien ero on se, että käymisteitse valmistettu kiljunlitku pistetään suoraan tölkkiin siinä, missä juomasekoitusten kohdalla se kiljunlitku ensin tislataan ja sitten lantrataan esanssilla takaisin kiljuksi. Jos ei perkele limuviinoista houriva kansanedustaja tämän vertaa viitsi ottaa asioista selvää, niin ei ole mitään uskottavuutta puhua mistään asiantuntijoista, tieteestä tai tutkimuksesta. Turpa kiinni kaikki, jotka ei tällaisia perusasioita tajua.

Surkuhupaisinta on ollut seurata Vihreiden rimpuilua alkoholilain suhteen. Monet Vihreiden kansanedustjaat ilmoittivat vaalikoneissa kannattavansa alkoholilain merkittävää liberalisointia, mutta lain muutoksen alla mielipiteet muuttuivat. Selityksenä tälle äänestäjien kusettamiselle Vihreiden kansanedustajat tarjosivat puolueensa nykyistä markkinointistrategiaa, eli asiantuntijatietoon vetoamista, aivan niin kuin alkoholipolitiikassa olisi julkaistu merkittävää uutta tietoa viime vaalien ja tämän täysistunnon välillä.

Kyseessä onkin populisti- ja opportunistipoliitikoille ominainen silmänkääntötemppu. Ensin vaalien alla suitsutetaan liberaaliutta äänten kalastelemiseksi, mutta vaalien jälkeen yritetään saada kannatusta vastustamalla kategorisesti hallituksen tekemiä esityksiä vaikka sitten asettumalla omia vaaliteemoja vastaan. Ainuttakaan alkoholilain merkittävää liberalisointia kannattanutta puheenvuoroa ei Vihreiden edustajilta kuultu. Paljon puhuvaa on se, että esimerkiksi Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto ei pitänyt näin merkittävää asiaa käsitelleessä täysistunnossa puheenvuoroa vaikka on eduskunnan olutkerhon perustajajäsen ja vaalien alla kalasteli äänet kannattamalla prosenttirajojen nostoa.

Touko Aalto ja Outi Alanko-Kahiluoto ovatkin, monien muiden Vihreiden tavoin, pesunkestäviä kvasiliberaaleja, joiden mielestä riittää, että heillä itsellään on helppo pääsy laadukkaiden oluiden kuluttajiksi sekä tarpeeksi rahaa niiden ostamiseen. Tyhmiä hallintoalamaisia ei kvasiliberaalin mielestä kuitenkaan sovi päästää rikastumaan ja nauttimaan länsimaisista vapauksista, rahvas kun ei osaa hänen korkeutensa mielestä käyttäytyä kunnolla.

Jos ei logiikka pidä vettä oppositiossa, niin eipä pidä hallituksessakaan, kuten äskeisistä puheenvuoroista nähtiin. Hallitushan päätti nostaa alkoholiveroa huolimatta siitä, että sen kanssa ollaan painuttu jo kauas yli hyvän maun rajojen kohti laskevaa rajahyötyä. On erittäin epätodennäköistä, että hallitus saisi alkoholiveroa nostamalla kasaan kaavailemansa 100 miljoonaa euroa, kun alkoholin kokonaiskulutus vähenee ja kiristyvän verotuksen luomat kannustimet suuntaavat suomalaisten alkoholiostoja ulkomaille sekä kulutusta pois kotimaisista ravitsemusliikkeistä.

Mitä muuta tästä asiasta enää voi sanoa? Alkoholiveron nostosta koituva haitta kansantaloudelle ja kotimaiselle ravintola- ja panimoalalle on ilmiselvä, mutta se ei vain mene Arkadianmäellä ymmärrykseen. Mihin tarvitaan yksilönvapauksien päälle kusevaa vasemmisto-oppositiota, kun hallituskin on fiskaalisesti sisälukutaidoton?

Toki pitää muistaa, että uusi alkoholilaki typerine prosenttirajoineekin on selkeä parannus vallitsevaan tilanteeseen, mutta se olisi voinut olla niin paljon parempikin, jos kansanedustajiemme enemmistö ymmärtäisi vapauden olemuksesta yhtään mitään. Uusi laki ylläpitää edelleen merkittävän määrän tarpeetonta sääntelyä ja suojelee valtion alkoholimonopolia, josta niin moni entinen, nykyinen ja tulevakin kansanedustaja tulee saamaan merkittävät tulot eläkevirkojen, hallituspaikkojen ja suojatyöpaikkojen muodossa. Hinnan tästä näkyvästä ja häpeilemättömästä korruptiosta maksaa veronmaksaja eli me, joita eduskunnassa huseeraavat verenimijät väittävät holhoamisella suojelevansa.

Keskustelussa hoettiin aktiivisesti mantraa alkoholin tai liberaalimman alkoholilain aiheuttamista kuolemista ja vedottiin siksi tiukkojen prosenttirajojen tarpeellisuuteen. Tuo mantra on vahingollinen eritoten alkoholin ongelmakäyttäjille, koska sillä siirretään vastuu yksilöltä kemialliseen yhdisteeseen ja sitten lainsäädännön kautta kollektiivisesti meidän kaikkien syyksi. Samalla suomalaisen alkoholikulttuurin ei anneta tervehtyä vaikka tilastot näyttävät eritoten nuorempien sukupolvien osaavan elää vapauden tuoman vastuun kanssa.

Alkoholi on neste, se ei aiheuta yhtään mitään, vaan syyt kaikkiin päihdeongelmiin ovat muualla kuin itse päihteessä. Monestako kuolemasta veronkorotuksia, työmarkkinakiristyksiä, älyvapaita tulonsiirtohimmeleitä ja laajaa julkista sektoria kannattavat kansanedustajat ottavat vastuun, kun nuo kaikki aiheuttavat taloudellista haittaa, työttömyyttä ja syrjäytymistä?

Muutenkin vetoaminen kollektiiviseen kansanterveyteen ja julkishallinnon kustannuksiin voidaan argumenttina hyväksyä vasta sitten, kun hyväksymme sen premissin, etteivät suomalaiset ole itsestään vastuussa olevia vapaita yksilöitä, vaan valtio-nimisen kollektiivin omaisuutta, joita vallanpitäjä voi mielivaltaisesti kyykyttää yksilönvapauteen kajoavin rajoittein. Minä en sellaista premissiä hyväksy, eikä pitäisi sinunkaan.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_100+2017.aspx
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_89+2017+3.aspx
https://twitter.com/panimoliitto/status/910131097295577088
https://www.alko.fi/alko-oy/yritys/hallinto-ja-johto/hallintoneuvosto
https://www.alko.fi/vuosikertomus/hallinnointi/johdon-palkitseminen
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
http://www.pty.fi/fileadmin/user_upload/tiedostot/Tilastot/Tilastot_2016/Myymalamaarat_myymalatyypin_mukaan_2016.pdf
http://www.oil.fi/fi/tilastot-4-huoltoasemat/41-huoltoasemien-maara
https://mara.fi/toimiala/tilastoja-ja-tutkimuksia/yrittamista-koskevat-tilastot/ravintoloiden-maaran-kehittyminen
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/230606-timo-heinonen-aikamoista-aanestajien-sumuttamista-alkoholikelkka-kaantyi-monella
https://www.verkkouutiset.fi/nama-vihreat-vaihtoivat-taysin-kantansa-alkoholilaista/
https://www.facebook.com/touko.aalto/posts/10155858629022427
https://www.facebook.com/touko.aalto/photos/a.10152048298747427.1073741825.56139632426/10153289228302427/?type=3&theater
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/561492-sari-tanus-ehdottaa-lisaa-alkoholittomia-juomia-ravintoloihin
https://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/paihteet-ja-riippuvuudet/alkoholi/alkoholijuomien-kulutus
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/228862-nyt-se-varmaa-alkoholivero-kiristyy-100-miljoonalla
https://twitter.com/panimoliitto/status/910109949644218370

3F - Sukupuolittuneet ammattinimikkeet

Tämän viikon alussa nousi kohu Aamulehden linjauksesta muuttaa toimituksen käyttämiä termejä sukupuolineutraaleiksi. Feministit riemuitsivat linjauksesta, konservatiivit itkivät verta ja sitten on, vaikka itse sanonkin, meitä, jotka osaavat katsoa asiaa ilman sokeaa aatteen paloa.

Minulle se ei ole mikään ongelma, että ammattinimikkeitä korvataan sukupuolineutraaleilla termeillä, itse asiassa minusta se olisi ihan hyvä. En tiedä, olisinko erityisen näreissäni, jos nykyinen ammattinimikkeeni olisi LVI-projektiemäntä tai LVI-suunnittelunohjaussisar, mutta varmasti pitäisin sitä samalla tavalla hieman vaivaannuttavana kuin muitakin sukupuoleen viittaavia ammattinimikkeitä. Siitäkin syystä voimme vaivattomasti korvata aiheesta käydyssä keskustelussa näkyneitä termejä, kuten esimies, palomies, ja niin edespäin, eikä kenenkään identiteetin pitäisi romahtaa sen takia.

Minusta Ylen toimittaja Sanna Ukkola typisti asian niin kuin minäkin sen näen: Ammattinimikkeitä voidaan kyllä muuttaa, mutta muutoksen pitää lähteä alan sisältä, ei suinkaan jonkin mediatalon pakottamana. Esimerkiksi palomies on vakiintunut ammattinimike, jonka muuttaminen muotoon “pelastaja” vesittää koko ammattinimikkeen kattavuuden, joskin niin tekee se nykymuotokin. Siksi palomiehet haluaisivat muuttaa ammattinimikkeensä joksikin, mikä kuvaa nykyisten palomiesten työtehtäviä paremmin. Ja niinhän sen pitääkin olla, ammattiryhmä itse päättäköön itselleen kuvaavan ammattinimikkeen.

Se, mistätässä Aamulehden tapauksessa pitäisi olla raivoissaan on se, että medialla ei ole mandaattia lähteä muuttamaan jopa lakiin kirjattuja ammattinimikkeitä toimituksen aatemaailman vaalimiseksi. Niinpä Aamulehti aloitteellaan astuukin nykymedialle niin tyypillisesti ulos neutraalin tiedonvälittäjän roolista ja siirtyy poliittiselle kentälle mielipidevaikuttajaksi.

Varsinkin monesta naisasianaisesta ja feminististä näki julkisessa keskustelussa, että koska aate ja tarkoitus on oikea, voidaan tällainen erivapaus mediatoimijalle myöntää. Todellisuudessa tuollaiselle erivapaudelle ei ole hyväksyttäviä perusteita. Emme me anna medialle oikeutta määritellä vakiintuneita termejä, saati lakiin kirjattuja ammattinimikkeitä, uudestaan missään muussakaan tapauksessa. Vai olisiko mediatalon linjaus kutsua presidenttiä kuninkaaksi oikein vain sen takia, että toimituksessa kannatetaan monarkiaa? Tai pääministerin kutsumista valtakunnanjohtajaksi, koska toimitus lämpiää kansallissosialistiselle aatteelle? Ei tietenkään, ja siksi myöskään tässä asiassa medialla ei tule olla primus motorin roolia.

Toki mediatalo voi tykönään miettiä, käyttääkö se esimerkiksi näitä nais- tai mies-etuliitteitä kuvaillessaan vaikkapa rikollisia, piispoja, johtajia, Audien omistajia ja niin edespäin.

Minusta tässä tapauksessa asia on yksiselitteinen vähän samalla tavalla kuin esimerkiksi avioliittolain muutoksen suhteen: Julkishallinnossa ammattinimikkeet voidaan muuttaa työtehtäviä vastaaviksi ja sukupuolineutraaleiksi, yksityinen sektori keksiköön omansa ja media lopettakoon politikoinnin aiheilla. Kun tämä helposti korjattavissa oleva ja triviaali asia saadaan päiväjärjestyksestä pois, niin päästään keskittymään täydellä tarmolla niihin merkittävämpiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten edelleen raahustavan kansantalouden tervehdyttämiseen, työmarkkinareformeihin, lainsäädännön liberalisointiin, AY-hegemonian purkamiseen sekä suomalaiseen korruptioon kuuluneiden monopolien ja kartellien vapauttamiseen.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/pelastusala-haluaa-muuttaa-palomies-tittelia-mutta-ei-mies-sanan-takia/6580300
https://yle.fi/uutiset/3-9837294

Poliisin SoMe-kohu - Viranomaisella ei ole mielipiteenvapautta

Suomalaisessa yhteiskunnassa on totuttu korostamaan viranomaisten neutraaliutta, mutta viime vuosina eritoten poliisissa ollaan, viran suomalla auktoriteetilla, otettu vapaus lanseerata sosiaaliseen mediaan poliittista mielipidevaikuttamista tekeviä some-poliiseja. Asia on hyvin yksiselitteisesti niin, että viranomainen ei voi työssään käyttää asemaansa tai sosiaalisen median virkatilejään omien poliittisten mielipiteidensä levityskanavana. Asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvää kenellekään, ei etenkään viranomaisille.

Kuuluisimmat näistä Geheime Staatspolizei, Abteilung A:n edustajista ovat ylikomisariot Jussi Huhtela ja Jari Taponen. Nämä omia poliittisia mielipiteitään Twitterissä ahkerasti luukuttavat some-soturit ovat ilmeisesti päättäneet, että poliisin tulisi olla poliittisella kentällä aktiivinen vaikuttaja ja kertoa kansalaisille, mitä mieltä asioista on soveliasta olla. Ainakin Huhtela on myös katsonut asiakseen bannata sosiaalisessa mediassa erimielisiä ihmisiä vaikka ymmärtääkseni viranomaisella ei pitäisi olla mahdollisuutta valita asiakkaitaan, varsinkaan heidän mielipiteidensä perusteella.

Olen yrittänyt pitkään kysellä eri tahoilta, että ovatko nämä sankarit todellakin oikeita poliiseja vai vain Twitterille niin tyypillisiä parodiatilejä, mutta toistaiseksi näyttää siltä, että he todella ovat poliiseja ja vieläpä erittäin ylimielisiä oikeutuksestaan laajentaa toimivaltansa viranomaiselle sopivien rajojen yli.

Hetken aikaa tämän dynaamisen duon perseily jaksoi naurattaa, mutta joku korsi sen kamelin selän kuitenkin aina katkaisee. Omalla kohdallani se oli Kriminalkommissar Huhtelan päätös twiitata läpipolitisoitunut kannanotto Suomen maahanmuutto- ja talouspolitiikasta, joka tökeryydessään herätteli lukuisten tavan kansalaisten lisäksi myös kansanedustajat Kärnän & Halla-ahon, terrorismitutkija Atte Kalevan sekä loputtomasti seksiä tihkuvan, kansalaisaktiivien poliittisen parodiakollektiivin, Päivän Byrokraatin.

En voi olla huomauttamatta, että jostain syystä näistä kaikista vain Halla-ahoa syytettiin mediassa ja Twitterissä “maalittamisesta”, joka tämän tapauksen kontekstissa vaikuttaakin uudelta leimakirveeltä ei-toivottuja mielipiteitä laukovien poliitikkojen vaientamiseksi kohujen ja sosiaalisen paineen kautta. Minä ymmärrän “maalittamisen” kyllä kuvaavana terminä tapauksissa, joissa esimerkiksi kansanedustaja usuttaisi kannattajiaan raatelemaan jotakuta tai julkaisis vaikkapa jonkun henkilö- ja osoitetietoja. Mutta se, että poliitikko ottaa kantaa viranomaisen toimintaan, ei ole mitään maalittamista, vaan nähdäkseni aivan jokaisen kansalaisen oikeus ja velvollisuus.

Kamelin selän päälle hyppäsi myös some-katasrofista toiseen rynnistänyt Kriminaldirektor Taponen, joka vastasi kansalaisten huoleen Turussa massapuukotuksen tehneen 20-vuotiaan terroristin, Abderrahman Meckahin, Puropellon yläkoulun tunneilla viettämästä ajasta. Taposen lukuisat “hyvää tekee oppi terroristillekin!”-tyyliset lausahdukset osoittavan hänen suttuisen pelisilmänsä sijaitsevan tukevasti pakaroiden välissä.

Minulle täysin käsittämättömästä syystä myös suuresti arvostamani Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen komppasi Taposta todeten, että radikalisoitumisvaarassa olevalle nuorelle koulu on parempi paikka kuin katu tai vankila. Teoriassa toki näinkin, mutta kommentti on äärimmäisen groteski ottaen huomioon, että keskustelussa puhuttiin peruskoululuokalle laitetusta täysi-ikäisestä ja väkivaltaisesta ekstremististä. Minusta sellaisen ihmisroskan paikka on jossain aivan muualla kuin viettämässä päiviä alaikäisten koululaisten kanssa, kuten esimerkiksi lentokoneessa matkalla takaisin sinne, mistä on tullutkin.

Tilanne muuttui vieläkin absurdimmaksi, kun media antoi Taposen yksipuolisesti kommentoida tapahtunutta. Kriminaldirektor Taponen käytti tilaisuuden hyväkseen ja leimasi haastattelussa viranomaisen puolueettomuudesta huolissaan olevat kansalaiset poliisi-instutuutiota infosodan keinoin heikentäviksi trolleiksi ja äärioikeistolaisiksi. Oli Taposelta vain päässyt unohtumaan kollegansa Huhtelan kuolemattomat sanat, joiden mukaan “jonkun ihmisryhmän kategorisesti riskinä pitäminen ei ole hyvä ajatusmalli”. Tämän luulisi koskevan myös heitä, jotka kritisoivat poliisin politisoitumista ja muuttumista mielipidevaikuttajaksi

Eikä siinä vielä kaikki! Heti seuraavana päivänä Taponen otti ja twiittasi Ulkopoliittisen instituutin tutkijan, Teemu Tammikon, vuonna 2015 kirjoittaman blogauksen “Satu terroristeista”, siteeraten saatesanoissaan Tammikon johtopäätöstä suomalaisille “etäisistä terroristeista, joihin voidaan liittää klassisia ”barbaareiden” ominaisuuksia, eli leima alhaisemmasta sivistyksestä, ymmärryksestä ja ihmisyydestä”. Sanon nyt silläkin uhalla, että jollakulla tulee paha mieli, että ainakin minun kirjoissani pilapiirtäjiä, satiirilehtien toimittajia, uskontokriitikoita ja ihan tavan kansalaisia teurastavat terroristit kyllä täyttävät kaikki alhaisemman sivistyksen, ymmärryksen ja ihmisyyden, eli barbaariuden, tunnusmerkit.

Nyt moni tietysti epäilee, että Tere äksyilee vain, koska mainittujen poliisien tekemä politiikka ei ole syleillyt maailmankuvaani. Vaan ei muuten pidä paikkaansa. Kyse on viranomaisen velvollisuudesta neutraaliuteen, johon moni muukaan some-poliisi ei ole kyennyt, agendasta viis.

Esimerkiksi Sisä-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Timo Vuola julisti syyskuun alussa, että koko yhteiskunnan pitäisi tukea poliisia sen lakisääteisessä tehtävässä kielteisten turvapaikkapäätösten toimeenpanossa. Ja vitut tarvitsee. Vain tyranniassa keskushallinto voi vaatia kansalaisilta tuollaista kuuliaisuutta. Meillä voi olla tiettyyn pisteeseen saakka velvollisuus olla estämättä viranomaisten työtä, mutta yhdelläkään kansalaisella ei ole mitään velvollisuutta tukea ainuttakaan yhteiskunnallista instituutiota tai entiteettiä yhtään missään asiassa.

Myös poliisijohtaja Tomi Vuori otti taannoin kantaa siihen, millaista mediaa poliisi rakastaa. En tiedä voisiko poliisin julkinen kannanotto haiskahtaa enää enempää totalitarismilta kuin tuo mielipidevaikuttamisen tyylinäyte?

Ja nyt sitten vielä kaupantekijäisiksi ruikutetaan, kun Twitterille tyypilliset parodiatilit naurattavat poliisin perseilyyn kyllästyneitä kansalaisia selkeästi ylilyödyillä jutuillaan. Esimerkiksi Keijo Kaarisade-nimisen parodiatilin twiittaus siitä kuinka vihainen nettikirjoittelu on Suomen suurimpia turvallisuusuhkia, meni ilmeisesti täydestä poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaiselle, sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergille, Vihreiden Satu Hassille, SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Rannalle ja Vihreiden ex-puheenjohtajalle Ville Niinistölle.

Jos älyvapauksia twiittaileva parodiatili ja virkaa tekevien poliisien jutut menevät yhden maailman korkeakoulutetuimman kansan medialta, kansanedustajilta ja virkamiehistöltä sekaisin, niin vika ei silloin ole parodian tekijässä, vaan niissä viranomaisissa, jotka ovat omalla toiminnallaan alentaneet poliisin uskottavuutta ja legitimiteettiä hyvin merkittävällä tavalla.

Viranomaisten virka-aikanaan ja sosiaalisen median virkatileiltään lähettämien viestien ei tule sisältää minkäänlaista mielipidevaikuttamista tai poliittisia kannanottoja, vaan pelkästään viranomaistoimintaan liittyvää relevanttia tiedottamista.

Keskustelu “maalittamisesta” ja poliisin poliittisista kannanotoista ovat luoneet meille Suomeen todellisuuden, jossa kansanedustaja ei muka saisi julkisesti ottaa kantaa viranomaisen politisoivuteeseen toimintaan. Mutta samalla sisäisestä turvallisuudesta vastaava viranomainen saa virka-aikanaan käyttää virallisia tiedotuskanavia polikointiin ja journalistit voivat journalistisen etiikan mukaisesta puolueettomuusvaatimuksesta välittämättä nostaa niin inhokkipoliitikkojaan kuin rivikansalaisia perusteetta tikun nokkaan ilman mitään pelkoa seurauksista.

Toki viranomaisillakin tulee olla oikeus ilmaista mielipiteitään yksityishenkilöinä, mutta jotta julkishallinnon instituutioiden uskottavuus säilyy, tulee rajanveto viranomaisten yksityisminän ja virkaminän välillä olla brutaalin selkeä ja ehdoton. Jos nyt poliisin virkatili linkitetään vapaa-ajalla otettuihin halikuviin avoimesti väkivaltaista ulkoparlamentaarista vaikuttamista kannattavan anarkistin kanssa, ja some-poliisit promotoivat ristiin toistensa tai jopa ulkopuolisten kommentaattorien poliittisia kannanottoja, niin herää väkisinkin kysymys siitä, mitä tarkoitusta varten viranomaisen some-kanavat edes on avattu?

Tämä eräiden viranomaisten viime aikainen toiminta sosiaalisessa mediassa ei todellakaan ole sitä neutraaliutta, mitä viranomaisiltanmme on ehdottomasti ja poikkeuksetta syytä vaatia. Ei poliisi jaa myöskään niitä anarkistien poliisivastaisia juttuja, eivät Suomen Vastarintaliikkeen, Oikeutta Eläimille-kettutyttöjen tai poliittisten puolueiden propagandaakaan, eikä pidäkään. Samaan kategoriaan kuuluu kaikki poliisin virkatehtävien ulkopuolinen mielipidevaikuttaminen ja osallistuminen poliittiseen vaikuttamiseen virantoimituksessa.

Myytti naisen eurosta

“Naisen euro on 80 senttiä”-myytti on vuosikymmenien aktiivisen rummutuksen myötä muodostunut perustelemattomaksi totuudeksi ja fraasiksi, joka ei suostu kuolemaan edes faktojen edessä. “Naisen euron” laskeminen on helppoa: Tarvitsee vain unohtaa kaikki relevantit yksilön palkkaan vaikuttavat tekijät, kuten tehdyt työtunnit, työvuodet, työskentelyala tai vaikkapa työn tuottavuus, verrata sitten miesten sekä naisten keskipalkkoja toisiinsa, ja ananasa-vitun-käämä, naisen euro on 80 senttiä!

Haluan heti alkuun korostaa, että minusta eri sukupuolten, etnisyyksien tai muiden ihmisryhmien edustajia tulisi käsitellä yksilöinä, jotka eivät ole kollektiivisesti vastuussa edustamansa ryhmän muodostamista keskiarvoista. Myös julkishallinnon ja julkisen keskustelun tulisi heijastella tätä periaatetta: Ihmisen sukupuoli ei kuulu valtiovallalle, sen enempää ruskeat, valkoiset kuin muunkaan väriset ihmiset eivät oli vastuussa demografinsa rikollisten tekemisistä, eivätkä parikymppiset miehet kanna taakkaa eläkkeellä olevia ukkoja auttaneista sukupuolistereotypioista.

"Naisen euron", tämän naisjärjestöjen luoman eturyhmäkampanjan ovat omaksuneet myös AY-liike, “äijäfeministit” ja muut laajoista tulonsiirroista haaveilevat keskushallintofetisistit. “Naisen euro” on potentiaalisten tulonsiirtojen ja poliittisten irtopisteiden kannalta eritoten naisille niin houkuttelevat teema, että jopa patriarkaatin ja riistäjäkapitalistien kätyreinä pidetyt Kokoomusnaiset ovat ottaneet sen omakseen. Kokoomusnaiset nousivatkin otsikoihin pari vuotta sitten, juuri naistenpäivän alla, ehdottaessaan miesveroa “naisen euron” kompensoimiseksi. Mediakohun saattelemana ääliömäinen julkilausuma valkopestiin klassisella “vitsihän se vain oli”-selityksellä, mutta kannanoton olennaisesta väittämästä, “naisen eurosta”, ei Kokoomusnaisissakaan lipsuttu.

Tämän yksinkertaistuksen palkkatasa-arvosta valjasti toimitusjohtajansa Jukka Kurttilan suulla myös Finlayson vuoden 2017 syyskuussa. Kun Kurttilalta sitten kysyttiin Finlaysonin sisäisistä sukupuolten välisistä palkkaeroista, oli nurkkaan itsensä maalanneen toimitusjohtajan vastaus, että “[palkkoihin] vaikuttavat esimerkiksi sapatit ja toistenkin työnantajien palveluksessa tehdyt työt. Se on monimutkaisempi asia, eikä se selviä katsomalla firmassa töissä olevien miesten ja naisten palkkakuitteja.”

No nii-in! Ja juuri tästä tässä naurettavassa “naisen euro”-myytissä on kyse, eli syvällisemmän analyysin puutteesta ja siitä, että vertaillaan vain kahta mitäänsanomatonta keskiarvoa. Mutta johdonmukaisuus ja loogisesti kestävä argumentointi ei jostain syystä pilkahda sen enempää poliittisten irtopisteiden perässä juoksevien poliitikkojen kuin hyvesignaloinnilla markkinointia tekevien yritysjohtajienkaan mieleen ennen kuin logiikan liekit nuolevat omia jalkoja. Myös Audi teki taannoin saman virheen markkinoinnissaan ja palkkauspolitiikan nyanssit aukenivat heillekin vasta, kun sormi osoitti väärään suuntaan.

Mitä ne tilastot sitten oikeasti sanovat palkkaeroista? Totuus on tässä tapauksessa aikamoinen antikliimaksi. Elinkeinoelämän keskusliitto ja yleiseurooppalaiset tilastot tylsästi osoittavat, ettei myyttistä naisen euroa ole olemassakaan, vaan erot tasoittuvat, kun palkkatulot normeerataan tehtyjen työtuntien, ylitöiden ja muiden yksilön tienesteihin vaikuttavien mittarien funktiona. Tällöin selittämättömät palkkaerot ovat enää muutaman prosentin luokkaa ja nekin ovat nimenomaan selittämättömiä eroja, eivätkä naisvihaaja-illuminaatin katalaa juonittelua.

Myös markkinatalouteen kuuluva kysynnän ja tarjonnan laki sotii "naisen euro"-narratiivia vastaan: Jos naiset oikeasti olisivat viidenneksen miehiä halvempaa työvoimaa, revittäisiin naiset alalla kuin alalla käsistä ja naisten työttömyysprosentti olisi merkittävästi miehiä pienempi. Mutta kun ei ole.
Mutta nämäkään faktat eivät ole kelvanneet palkkaerokeskusteluun, vaan pitkä liuta uhripääomaansa rakastavia naisasianaisia kaivautuu aina koloistaan julistamaan palkkaerojen epäreiluutta ja toteamaan, että ainakin nämä selittämättömät erot menevät patriarkaatin sortorakenteiden piikkiin. Mutta kun puhutaan esimerkiksi siitä, kuinka miehet edustavat yli kahta kolmasosaa työtapaturmien uhreista, niin mölinä sukupuolentutkimuksen laitoksella, naisjärjestöissä ja muissa humppaosastoissa hiljeneekin kuin taikaiskusta. Tai siis jos tästä aiheesta koskaan puhuttaisiin. Mutta kun ei puhuta. Haastan teidät keksimään vuodesta sen päivän, jolloin miesten suhteellisesti vielä “naisen euroa” isommasta osuudesta työtapaturmissa kohistaan samalla tavalla kuin sukupuolten välisestä palkkaerosta. Koittakaa vaikka etsiä viime vuodelta edes yksi uutisartikkeli, tai “tasa-arvon” puolesta taistelevan feministisen järjestön kannanotto, jossa aihetta käsitellään. Onnea matkaan.

Miehet loukkaantuvat työtapaturmissa keskimäärin useammin ja kuolevat keskimäärin n. 6 vuotta naisia aikaisemmin, ja siihen on ihan helvetin hyvä syy, kuten alavalinnat työelämässä ja halukkuus ottaa riskejä, joita moni nainen on liian fiksu edes harkitakseen. Työelämässä noiden valintojen palkintona on keskimäärin korkeampi palkka, jonka tavoittelua ei naisiltakaan ole estetty, mutta silti naisia näkyy enemmän sairaaloissa ja sukupuolentutkimuksen laitoksella kuin kaivoskuiluissa ja insinööritoimistojen käytävillä.

Toki, moni modernin feministin sapluunavastaus tässä vaiheessa on, että myrkyllisen äijäkulttuurin luomat sukupuolistereotypiat ovat patriarkaatin työkalu istuttaa meihin ajatus sukupuolellemme sopivasta ammatista tai kyvykkyydestä, minkä takia naiset tahtomattaan hakeutuvat huonommin palkatuille aloille kuin miehet. Mutta kysykää itseltänne, että millä alalla työskentelisitte mieluummin kuin nyt ja miksette jo työskentele siellä? Ei esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan palkkaus ole ollut alalle hakeville mikään uutinen enää useampaan sukupolveen, mutta silti ala on naisvaltainen sinne hakeneiden omien valintojen takia. Sama koskee miesvaltaista turvallisuusalaa, mutta sillä vallitsevasta matalasta palkkatasosta ei ole tehty poliittista työkalua. Aivan niin kuin vain miehet olisivat täysivaltaisia aikuisia ja naiset vain tahdottomia patriarkaatin marionetteja.

Riskien ottamisesta puheen ollen voitaisiin anekdoottina todeta, että jostain syystä netistä löytyy hyvin vähän videoita, joissa naista lyödään palavalla kitaralla päähän. Ja uskallan väittää, että todennäköisesti suurin osa ilotulitteiden perseisiin aiheuttamista palovammoista on miesten pakaroissa siinä, missä kovinkaan moni nainen tuskin pystyy edes kuvittelemaan, mitä kukaan voisi saavuttaa sytyttämällä itsensä tuleen ennen palavalta kiveltä alas skeittaamista. Toisaalta joskus riskinotto kannattaa, ja siksi todennäköisesti lähes kaikki eeppiset roomankynttilä-minigunit on tyhjentänyt mies aivan samalla tavalla kuin miesten riskialttiimmat alavalinnat ja elintavat, muiden muuttujien lisäksi, näkyvät niin palkkatilastojen kuin elinajanodotteenkin keskiarvoissa.

Myytti naisen eurosta on johtanut täysin älyvapaaseen julkiseen keskusteluun, johon osallistuvat korkeakoulutetut aikuiset voivat kysyä esimerkiksi jotain niinkin typerää, kuin “Miksi lastentarhanopettaja häviää yli 1000 euroa palkassa sähköteknikolle?”. Siksi, että esimerikiksi varhaiskasvatusala, kuten niin moni muukin naisvaltainen ala, on massiivisen julkisrahoituksen ja sen mukanaan tuoman palkkapolitiikan kautta sosialisoitu keskushallinnon kynsiin siinä, missä suurin osa talotekniikkapuolen asentajista ja muista miesvaltaisten alojen edustajista työskentelee rajusti kilpaillulla yksityisellä sektorilla. Varhaiskasvatus on vieläpä ala, jossa kuka tahansa, jopa peruskoulusta valmistumaton, kotiin jäävä vanhempi voi syrjäyttää alalle kouluttautuneen maisterin.

Näistä syistä lastentarhanopettaja tienaa vähemmän kuin vapailla markkinoilla erikoisosaamisellaan kasvavaa kysyntää tyydyttävä sähköteknikko huolimatta siitä, miten me subjektiivisesti näitä ammatteja arvostamme. Jos naisvaltaisten alojen palkkoja halutaan nostaa, niin vastaus ei ole siirtää keskushallintokoneiston päätöksellä rahaa miesten taskuista naisten taskuihin, vaan oikea vastaus vapaa markkinatalous. Valtion osalta helpoin tapa vaikuttaa naisten keskipalkkoihin olisi purkaa naisvaltaisten alojen sosialistista palkkasääntelyä ja tehdä se työmarkkinareformi, jota tässä AY-liikkeen rampauttamassa TuPo-dystopiassa on odoteltu jo vuosikymmeniä.

Mitä tulee sukupuolirooleihin, niin en hetkeäkään epäile, etteikö osa lapsista edelleen kantaisi vanhempien sukupolvien taakkaa, mutta kannattaa muistaa, että opetus- ja varhaiskasvatusalan työntekijöistä ehdoton enemmistö on naisia siinä, missä meitä jaksetaan jatkuvasti muistuttaa naisten tekevän suurimman osan lastenkasvatustyöstä. Naiset siis ovat avainasemassa, kun uusille sukupolville siirretään arvoja ja roolimalleja.

Silti Suomessa edelleen kasvaa sukupolvia, joiden naispuoliset edustajat hakevat mieluummin matalan koulutuksen, matalan palkkatason ja matalan tuottavuuden aloille eivätkä esimerkiksi paremmin palkatuille luonnontieteellisille, teknisille tai matemaattisille aloille. Jos näitä faktoja tulkitaan palkkatasa-arvokeskustelusta tutulla logiikalla, niin voimme todeta, että nimenomaan naiset murskaavat seuraavan sukupolven naisten itseluottamuksen ja uskon omiin kykyihinsä. Silti feministisessä filosofiassa kaikki on onnistuttu jollain loogisella kuperkeikalla pyöräyttämään miesten syyksi.

Ikävä kyllä palkkatasa-arvosta puhuttaessa tällainen kvasi-tieteily ei ole ollut pelkästään sallittua, vaan myös vaadittua eritoten asiaa tutkivan akatemian edustajilta. Näyttäkää minulle sukupuolentutkija tai humanisti, joka on asettunut tässä asiassa akatemiassa vallitsevaa paradigmaa vastaan, niin minä näytän teille tutkijan, jolla ei ole tutkimusrahoitusta.

Tragikoomisimpia esimerkkejä yksilön tekemien vapaiden valintojen seurauksista ovat nämä kaksi kuvaa ja niissä esiintyvät sukupuolijakaumat. Arvaatteko kummassa kuvassa edustaa Tampereen ja Turun yliopistojen sukupuolentutkimuksen tuore maisteriohjelma, ja kummassa Tampereen ammattikorkeakoulun ja teknillisen yliopiston kyberturvallisuuden erikoiskoulutusohjelma? Mitä luulette, kummasta porukasta tulee kymmenessä vuodessa massia takovia asiantuntijoita ja kummasta neuroottisesti omaa uhripositiotaan ylikorostavia EU-apurahatutkijoita, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että pienituloisuutensa johtuu patriarkaatin sortorakenteista? No, ainakin me insinöörit olemme saaneet neuroosit ja pakkomielteet jo syntymälahjaksi.

On meillä tietysti se naisten enemmistö, joita ei vielä ole lannistettu, jota edustaa esimerkiksi Suomen BMW:n entinen toimitusjohtaja Mia Miettinen. Kun Miettinen kertoi Hesarin haastattelussa avoimen tyytyväisenä elämänvalinnoistaan ja työurastaan miesvaltaisella alalla tiellä kohti suomalaisen yritysjohdon arvostetuimpia paikkoja, niin eipä kelvannut sekään. Alle vuorokaudessa hesarin toimitus oli saanut kaivettua jostain sukupuolentutkimuksen laitoksen uumenista aatteellisen feministin, Paula Koskinen Sandbergin, lannistamaan ja vähättelemään Miettisen saavutuksia, joista hän selkeästi itse on ylpeä ja tyytyväinen.
Ehtipä tämä sukupuolentutkimuksen tutkijatohtori vielä nälväistä Miettistä siitä hyvästä, että hän oli haastattelussa kertonut silittävänsä miehensä paidat. Koska parisuhteessa kotitöitä, tai hui kauhistus, miestään miellyttävä, nainen ei voi olla kuin sortokoneiston alistama tahdoton uhri? Minusta naisten emansipaatio on tärkeä saavutus tiellä kohti yksilönvapauksia korostavaa yhteiskuntaa ja siksi minua ihmetyttääkin, miksi juuri feministit yrittävät neuroottisesti säädellä sitä, mitä itsenäisiä päätöksiä naiselta sallitaan ja mitä ei.

Myös MTV3:n toimittaja Nina Rahkola kirjoitti vuoden 2016 lokakuussa, “naisten vuoden viimeisen palkkapäivän” kynnyksellä, että hänestä tuntuu kuin otsaansa olisi lyöty reppanan leima jatkuvalla epärehellisten tilastotulkintojen jankuttamisella. Suoraan sanottuna uskon, että ehdottomasti suurin osa naisista on Rahkolan ja Miettisen kanssa samoilla linjoilla siitä, että ovat vapaasta tahdostaan tehneet perhesuunnittelua ja haluamansa uravalinnat, eivätkä halua uhriutuvia naisasianaisia ylenkatsomaan omia elämänvalintojaan.

Olen tehnyt koko työurani erilaisilla rakentamiseen liittyvillä miesvaltaisilla konsulttialoilla ja kokemukseni on se, että naiset ovat keskimäärin täsmällisiä, luotettavia ja mukavia työkumppaneita, ja tekevät erittäin laadukasta työtä. Toisaalta empiriani mukaan naiset eivät keskimäärin kilpailuta työnantajia käytännössä koskaan, eivät pyydä palkankorotuksia aktiivisesti, aliarvostavat omaa osaamistaan ja työpanostaan ja muutama on jopa ajanut itsensä työuupumukseen, kun eivät uskalla sanoa nakittajille "ei". Siksipä kannustaisinkin, kuten niin monesti aikaisemminkin, naispuolisia kollegoitani, ajamaan työelämässä rohkeammin omia etujaan ja röyhkeästikin etsimään muutosta asioihin, joihin olette tyytymättömiä. Te olette työssänne paljon parempia, ja paljon arvokkaampia, kuin uskallatte itsellenne myöntää.

Isoin ongelma tässä “naisen euro”-länkytyksessä on se, että se rampauttaa vapaita ja henkisesti täysin kykeneviä naisia debiileiksi valtion holhousta vaativiksi objekteiksi, jotka eivät kykene nousemaan naisasianaisten heille kaivamasta kuopasta oman elämänsä suunnannäyttäjiksi. En voi kuvitellakaan, millaista vahinkoa tekee ihmisen psyykelle, kun hänet aivopestään lapsesta asti uskomaan, ettei hänellä sukupuolensa takia koskaan ollutkaan mahdollisuuksia menestyä elämässä tai saavuttaa tavoitteitaan. Tämä feministien naisia uhriuttava retoriikka kuulostaa erehdyttävästi juuri siltä väheksymisen kulttuurilta, mistä he miehiä ja “patriarkaattia” tykkäävät syyttää.

Suoraan sanottuna minulle on ihan se ja sama, millaisia sukupuoleen sidonnaisia kampanjoita yksityisen sektorin toimijat järjestävät, he saavat puolestani valita asiakkaansa millä kriteerillä hyvänsä. Mutta tämä naisia uhriuttava “naisen euro”-narratiivi on johtanut perusteettomiin vaatimuksiin suosia naisia mm. työmarkkinapolitiikassa, rekrytoinneissa, palkankorotuksissa, julkishallinnon jakamissa tuissa ja muilla yhteiskunnan osa-alueilla. Miehiä yritetään samalla syyllistää naisten itse tekemistä päätöksistä sekä pakottaa myös maksamaan viulut aina, kun joku uhripositiotaan syleilevä feministi keksii, ettei hän olekaan vastuussa omista valinnoistaan, vaan se onkin patriarkaatin sorto, kun aiheutti pahan mielen.

Tällaista seksistisen leimaamisen kautta juntattua härskiä eturyhmäpolitiikkaa ja perusteetonta syyllistämistä ei kenenkään tule sietää, oli sukupuoli mikä hyvänsä. Lapsille ei tietenkään pidä opettaa jäykkiä sukupuolirooleja ja toivon ehdottomasti, että kaikkia lapsia sekä aikuisia kannustettaisiin tutkimaan maailmaa avaimoin mielin ja seuraamaan unelmiaan ennakkoluulottomasti. Muutos parempaan kuitenkin vaatii, ettemme kohtele ihmisiä minään sukupuolikollektiivien edustajina, vaan ymmärrämme jokaisen olevan vain omista tekemisistään vastuussa oleva ainutlaatuinen yksilö.

http://www.talouselama.fi/uutiset/sakn+lyly+huolissaan+naisen+eurosta+toimet+ovat+osoittautuneet+riittamattomiksi/a2236848
http://www.hs.fi/talous/a1477880394902
http://stm.fi/tasa-arvo/samapalkkaisuus
https://demokraatti.fi/rinne-emme-lepaa-ennen-kuin-naisten-euro-on-yhta-kuin-miesten-euro/
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/miesvero-vesitti-kokoomusnaisten-sanoman-pelkka- vitsi/4846500#gs.65Y5MuM
https://www.uudenmaankokoomusnaiset.fi/?x103997=654067
https://www.facebook.com/FinlaysonFI/photos/a.235798429984.131539.201736349984/10155474126429985/?type=3&theater
http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005341301.html
https://twitter.com/TueborFrog/status/826861220900794369
https://twitter.com/Audi/status/826937589366001664
https://www.economist.com/blogs/graphicdetail/2017/08/daily-chart
https://ek.fi/blogi/2015/02/10/naisen-euro-on-97-senttia/
http://www.talouselama.fi/uutiset/keskimaarainen+tyoviikko+miehilla+38+tuntia+naisilla+32+tuntia/a2243564
https://ek.fi/wp-content/uploads/naisetmiehet_maaliskuu2013.pdf
http://www.stat.fi/til/tyti/2017/07/tyti_2017_07_2017-08-22_tau_001_fi.html
http://www.tilastokeskus.fi/til/akay/2009/07/akay_2009_07_2014-04-16_tie_001_fi.html
http://www.stat.fi/til/ttap/2010/ttap_2010_2012-11-30_kat_001_fi.html
http://www.stat.fi/til/ttap/2013/ttap_2013_2015-11-27_tau_003_fi.html
http://www.stat.fi/org/tilastokeskus/elinajanodote.html
http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/yyti_namisu_201600_2016_16132_net_p4.pdf
https://youtu.be/dEmIaYIPBZw?t=6m46s
https://youtu.be/OKG2tEnLFcY?t=7m31s
https://youtu.be/69AmeXLnRfk?t=15s
https://www.youtube.com/watch?v=AsnbvRZwEZE
http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005117729.html
https://twitter.com/johanna_kantola/status/903214908409556993
https://www.tampere3.fi/uutiset/167/kyberturvallisuuden_koulutusta_tampere3-yhteistyona
https://www.helsinki.fi/fi/ohjelmat/maisteri/sukupuolentutkimuksen-maisteriohjelma/opiskelu/tutustu-opettajiin#section-28538
http://www.hs.fi/elama/art-2000005140802.html
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005142615.html
https://tuhat.helsinki.fi/portal/fi/persons/paula-koskinen-sand(4caa88f5-bbbb-41ac-8726-ce96d191e404).html
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kommentti-puuduttava-palkkaerokeskustelu-tuntuu-kuin-otsaani-olisi-lyoty-reppanan-leima/6142652

Voi parkaa, ISIS-kurkunleikkaajaa

Alkuvuodesta Sisäministeriössä on pohdittu, millä sosiaalipolitiikan keinolla mahdollisesti islamilaisen kalifaatin toimintaan osallistuneet uskonnolliset ekstremistit saataisiin taas integroitumaan sellaiseen verrattain maalliseen yhteiskuntaan, jossa ihmisoikeuksilla vielä on merkitystä? Aprikoitiinpa samassa aivoriihessä myös sitä, voitaisiinko nämä paluumuuttajat työntää sote-palveluissa kaikkien muiden avuntarvitsijoiden edelle? Sosiaalisessa mediassa kiertäneestä Ilta-sanomien aihetta käsitelleestä jutusta olisi ollut helppo vetää herne nokkaan ja moni niin tekikin, mutta Sisäministeriön työryhmän mietintö on itse asiassa 34 sivua pitkä ja käy vaihtoehtoja varsin kattavasti läpi mm. oikeusvaltioperiaatteen, kansalaisten oikeudenmukaisuuskäsityksen sekä muiden huomioon otettavien nyanssien puitteissa.

Ilta-sanomien juttua lukiessa primitiivi-Terenkin liskoaivossa kävi ajatus, että noille ISISin kätyreille voisi valaa betonisaappaat jalkaan ja heittää Laanaojaan muiden roskien seuraksi. Eikä ahdistusta helpottanut ollenkaan lukea Vantaan perhepalveluiden johtajan Anna Cantell-Forsblomin lausuntoa, joka oli helppo tulkita kurkunleikkaajien hyysäämiseksi. Onneksi hän myös kertoi Facebookissa, mitä oli toimittajalle oikeasti sanonut, muuten olisi tästäkin videoblogista tullut tarpeettoman kiukkuinen, kuten niin monesta somessa ja Ilta-sanomien uutisen alle lähetetystä kommentistakin.

Mutta vaikka kuinka kiukuttaisi toimittajien ammattitaidottomuuden tai jonkin muun syyn takia, ei valtion tehtävä ole riistää keneltäkään heidän henkeään, joskaan ei myöskään palkita ihmisoikeusrikoksista. Siispä on keksittävä jotain muuta.

Yksi keino laajentaa viranomaisten mahdollisuuksia ehkäistä tämän kaltaisia sisäpoliittisia uhkia on tietysti kiristää kansalaisuuden ehtoja niin, että vain mielekkäästi kotoutuneet voivat saada karkotukselta suojaavan kansalaisuuden. Koska paikallisen kielen osaaminen ja lakien kunnioittaminen ovat myönteinen merkki maahanmuuttajan sopeutumisesta uuteen kotimaahansa, tulisi kansalaisuus myöntää ainoastaan suomea kiitettävästi puhuvalle, omasta toimeentulostaan huolehtivalle ja muuten nuhteettomalle maahanmuuttajalle. Jos edellä mainitut ehdot eivät täyty, ei muulla kansalaisuuteen tarvittavalla kriteeristöllä ole juurikaan merkitystä. Kun maahanmuuttaja on demonstroinut käytöksellään olevansa suomalaisten luottamuksen arvoinen, voidaan hänelle myöntää kansalaisuus, joka takaa pysyvästi täysivaltaisen suomalaisen oikeudet ja velvollisuudet.

Itselläni herää myös kysymys, että onko oleskelulupien, jopa kansalaisuuden, peruminen juridinen optio tällaisissa tapauksissa? Kansalaisuuden peruminen tuskin on mahdollista ainakaan heidän kohdallaan, joilla ei ole kuin Suomen kansalaisuus, mutta muiden kohdalla tilanne lienee vain lainsäädännöstä kiinni. Oli miten oli, on tietysti hyvä, asiaa ovat ovat pohtineet meidän netti-besserwisserien lisäksi myös ihan ammattilaiset.

Sisäministeriön työryhmän tehtävänä oli luoda julkishallinnolle toimintamalli, “jolla vähennetään taistelualueelta palaajiin liittyvää väkivallan ja radikalisoitumisen riskiä ja jolla edistetään heidän palaamistaan suomalaiseen yhteiskuntaan”. Tämän oudon ristiriitaisen lausunnon myötä lähettäisin työryhmälle sellaisen idean pohdittavaksi, että mahtaisikohan vauvoja räjäyttelevän, ihmisiä elävältä polttavan ja kauloja katkovan terroristijärjestön alueilta palaava aavikkosoturi olla jo hieman radikalisoitunut? Veikkaisin, että jopa sinne lähtiessä saattaa näillä veijareilla olla vähän radikaaleja ajatuksia huolimatta siitä, onko hän todistettavasti tehnyt jotain laitonta tai ei. Mielesätni näiden n. 80 Supon seuraaman, Suomesta ISIS-alueille lähteneen, kohdalla moinen ennakko-oletus on sisäisen turvallisuuden kannalta varsin perusteltu. Siihen nähden näiden pohdintojen lähtökohta pitäisi olla se, tarvitseeko suomalainen yhteiskunta näitä ISIS-alueilta palaavia ihmisiä mihinkään ja voidaanko heitä koskaan oikeasti integroida osaksi sekularisoituvaa vapaata demokratiaa? Ensimmäiseen kysymykseen vastaus on ei, ja toiseenkin vain varovainen ehkä.

Vaikka ulkomaisissa terroristijärjestöissä taistelleiden paluumuuttajien kohtelu on toki pohtimisen arvoinen ongelma, niin katson kyllä suomalaisen oikeusvaltion legitimiteetin kärsivän merkittävästi, jos yksikään Lähi-idässä edes kurkunleikkaajien hangaroundina pyörinyt ihminen menisi missään jonossa yhdenkään lainkuuliaisen ihmisen edelle. En usko, että yksikään aikuinen ihminen olisi lähtenyt ISIS:n hallitsemille alueille ymmärtämättä ja kannattamatta järjestön ylikorostamaa vapauden sekä ihmisoikeuksien vastaista aatetta. Sillä perusteella on vaikeaa ajatella, että pelkästään riittämätön näyttö sota- tai muihin rikoksiin osallistumisesta olisi riittävä peruste henkilön oikeutuksesta saada erityiskohtelua maassa, jossa lähes kaikki muut ihmiset ovat jättäneet osallistumatta koko yhteiskuntajärjestelmämme tuhoamiseen tähtäävän järjestön toimintaan.

Eritoten teidän, jotka pelkäätte äärioikeiston ja oikeistopopulismin nousua, kannattaa nyt osallistua aiheesta käytävään keskusteluun oikeiden ratkaisujen löytämiseksi. Koska jokainen terrori-isku, tai jopa terroriepäily, kallistaa julkisen mielipiteen vaakaa suoraan äärioikeiston suuntaan. Mitä luulette, montako terrori-iskua pitää tapahtua, tai montako ISIS-paluumuuttajaa pitää mennä asuntojonoissa kotimaisten asunnottomien edelle ennen presidentinvaaleja, jotta Laura Huhtasaari valitaan presidentiksi?

Toisaalta, jokaisen islamistien terroria ja uusia terrori-iskuja pelkäävän kannattaa myös osallistua tähän samaan keskusteluun asiallisesti ja ratkaisukeskeisesti klikkimedian huonosti kirjoitettujen uutisten taivastelemisen sijaan. Ellei tavoitteena tietysti ole nostaa poliittista kannatusta tanssimalla terroristien uhrien haudoilla, kuten Turun iskun jälkeen ikävä kyllä eräiltä mauttomilta opportunisteilta nähtiin.

Asia on juridisesti sekä vapausaatteen kannalta erittäin monimutkainen ja jokaisen tapauksen kohdalla tarvitaan varmasti tarveharkintaa. Oli miten oli, sen kuitenkin on varmaa, ettei tavallisia lainkuuliaisia ihmisiä tule pakottaa altistumaan riskeille, joita aikamme pahamaineisimman terroristijärjestön ideologiaa syleilleet ihmiset takaisin tullessaan tänne tuovat.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005345630.html
https://www.facebook.com/anna.cantellforsbom/posts/10155133831368990
http://vnk.fi/documents/10616/1266558/Taistelualueilta+palaavat+raportti+29032017/435a1edf-25e8-4232-b23a-aea35e0242ad