Tere Sammallahti

Kaikki aktiivisesti mediaa seuraavat tietävät Julkisen sanan neuvoston (JSN), joka on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama itsesäätelyelin, ja joka valvoo hyvää journalistista tapaa suomalaisella mediakentällä. Sen pitäisi olla poliittisesti ja aatteellisesti sitoutumaton, mikä mielestäni vaatisi neuvoston jäsenyyden sulkemista esimerkiksi puolueaktiiveilta ja poliitkoilta. En ole varma, onko tällaiseen periaatteeseen aikaisemmin sitouduttu, mutta ainakaan pariin viime vuoteen ei ole ja parin viime vuoden aikana JSN näyttäisi politisoituneen ennätysvauhtia.

Toimittajakunnasta kuuluvien huhujen mukaan JSN:n nykyisen puheenjohtaja Elina Grundströmin aloitettua toimikautensa neuvoston eettinen integriteetti olisi alkanut murentua. Silmiinpistävää Grundströmin taustassa on se, että hän on entinen Vihreiden puolueaviisin, Vihreän Langan, päätoimittaja. En tiedä teistä, mutta minun mielestäni puoluelehden päätoimittajaa on vaikeaa pitää oikeana valintana johtamaan suomalaisen journalismin sisäistä omaatuntoa ja valvomaan puolueettomuutta. Nimiä mainitsematta satun myös tietämään, että moni toimittaja ajattelee samalla tavalla.

JSN:ssä jäsenenä toimii myös Vihreiden presidenttiehdokkaan, Pekka Haaviston, kampanjavastaavana toiminut Maria Swanljung. Ja niin kuin tilanne ei olisi jo tarpeeksi vakava JSN:n seilatessa Grundströmin johdolla PR-katastrofista toiseen, teki neuvosto juuri päätöksen ottaa jäsenekseen Tuomas Rantasen ja Nitin Soodin.

Teille, jotka ette seuraa politiikkaa ja mediaa tarkalla silmällä, Tuomas Rantanen on umpivasemmistolaiseen Voima-lehteen kirjoittava toimittaja sekä Voima Kustannus Oy:n osakas yhdessä mm. Suomen rauhanpuolustajien, Luonto-Liiton ja Maan Ystävien, sekä Heikki Hiilamon kanssa. Kaikki näistä tunnetaan kytköksistään mm. kommunisteihin, Vasemmistoliittoon, Vihreisiin ja muihin puoluepoliittisiin projekteihin sekä ääriaatteisiin.

Mitä taas tulee Nitin Soodiin, hän on Vihreiden kansanedustaja Jani Toivolan entinen avustaja ja vaikuttanut pitkään Vihreiden aatteelliseen työhön. Twitteristit tuntevat Soodin lähinnä vasemmistoaatteen ja feminismin värjäämästä nettiräyhäämisestään, sekä vähintäänkin kulmakarvoja kohottavista rotuteorioistaan, joissa valkoihoiset, ja erityisesti valkoiset miehet, edustavat kaikkea maailmassa tapahtuvaa pahaa.

Kerrataanpa siis: Vihreiden puoluelehden Vihreän langan entinen päätoimittaja johtaa Julkisen sanan neuvostoa, joka nyt valitsi varajäsenekseen kaksi aktiivista Vihreän puolueen kannattajaa. Kun vieläpä tiedetään, että neuvosto valitsee varajäsenet itse, niin on vaikeaa olla uskomatta, etteikö Grundström itse olisi esittänyt Soodia neuvoston varajäseneksi. Toki tämä viimeisin menee arvuutteluksi, koska kaikki JSN:n toiminta ei ole julkista, mikä ei tietenkään ole ollenkaan arveluttavaa, kun sen tehtävä kuitenkin on valvoa sananvapauden ja lehdistönvapauden toteutumista.

Minusta on ilmiselvää, että yhdelläkään näistä henkilöistä ei tulisi olla roolia riippumattomassa ja poliittisesti sitoutumattomassa median itsesääntelyelimessä. Mediaa kuluttavan kansalaisen, saati muiden journalistien, on mahdotonta vakuuttua JSN:n poliittisesta neutraaliudesta, jos sen jäsenistöön otetaan puoluepoliittisesti sitoutuneita ihmisiä ja aatteensa sokaisemia nettiagitaattoreita. Kun soppaan vielä lisätään Grundströmin julkisuuteen vuotaneet johtamismetodit, joita ei hyvällä tahdollakaan voi kytkeä tehtävänsä vaatimaan lahjomattomaan etiikkaan ja moraaliin, niin voi vain kysyä, miksei asiasta puhuta julkisuudessa enempää? Eikö journalisteja ja medioita kiinnosta Julkisen sanan neuvoston korruptoituminen?

Jos Julkisen sanan neuvosto kyllästetään puoluepoliittisesti sitoutuneella ja aatteellisten ääripäiden edustajilla, olemme menettäneet sen tahon, joka vahtii vallan vahtikoiraa. Nyt tehtyjen linjausten puitteissa Julkisen sanan neuvostoon voitaisiin valita myös pääministerin henkilökohtainen avustaja, Kokoomuksen puoluelehden päätoimittaja tai vaikkapa minut, Kokoomuksen kansanedustajaehdokas. Jokainen voi tykönään kysyä, uskoisitteko tällaisessa tapauksessa JSN:n kykenevän puolueettomaan ja objektiiviseen päätöksentekoon?

Jokaisen journalistin, poliitikon ja valveutuneen kansalaisen tulisi nousta vastustamaan tällaista kehitystä, joka syö lehdistönvapautta ja ja suomalaisen median uskottavuutta rotan lailla. Puoluepolitiikalla tulee olla journalismiin tai journalisteihin mahdollisimman pieni vaikutus, jotta äänestäjät saavat mahdollisimman todenmukaista tietoa siitä, miten tätä maata hallitaan ja johdetaan, se on yksi avoimen ja toimivan demokratian kulmakivistä.

http://www.jsn.fi/uutiset/jsn-n-uudet-jasenet-valittu-2/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuomas_Rantanen
https://www.vihreat.fi/tyoryhmat-2014-2015
https://www.marmai.fi/uutiskommentti/vyoryiko-jsn-aan-vihreiden-hyokyaalto-6751745
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/julkisen-sanan-neuvosto-napertaa-eika-kykene-puuttumaan-oikeasti-isoihin-asioihin-onko-jsn-rikki/
https://www.rapport.fi/journalistit/jani-kaaro/valemedia-vai-mediavale-korjaako-valtamedia-omat-virheensa-enta-mita-siihen-sanoo-jsn
https://www.rapport.fi/static/attachment/Kulissien-takana.pdf
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005800513.html
http://lindapelkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257246-onko-jsnsta-tulossa-moraalitoimisto
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/huutamista-sai-pelata-me-itkettiin-siella-puheenjohtaja-elina-grundstrom-pani-johtamisellaan-jsnn-sekaisin/?shared=1035629-9c7ae5a2-10
https://www.journalisti.fi/ajankohtaiset/elina-grundstrom-pyytaa-anteeksi-virheitaan-johtamisessa/

Tämän viikon alussa nousi kohu Aamulehden linjauksesta muuttaa toimituksen käyttämiä termejä sukupuolineutraaleiksi. Feministit riemuitsivat linjauksesta, konservatiivit itkivät verta ja sitten on, vaikka itse sanonkin, meitä, jotka osaavat katsoa asiaa ilman sokeaa aatteen paloa.

Minulle se ei ole mikään ongelma, että ammattinimikkeitä korvataan sukupuolineutraaleilla termeillä, itse asiassa minusta se olisi ihan hyvä. En tiedä, olisinko erityisen näreissäni, jos nykyinen ammattinimikkeeni olisi LVI-projektiemäntä tai LVI-suunnittelunohjaussisar, mutta varmasti pitäisin sitä samalla tavalla hieman vaivaannuttavana kuin muitakin sukupuoleen viittaavia ammattinimikkeitä. Siitäkin syystä voimme vaivattomasti korvata aiheesta käydyssä keskustelussa näkyneitä termejä, kuten esimies, palomies, ja niin edespäin, eikä kenenkään identiteetin pitäisi romahtaa sen takia.

Minusta Ylen toimittaja Sanna Ukkola typisti asian niin kuin minäkin sen näen: Ammattinimikkeitä voidaan kyllä muuttaa, mutta muutoksen pitää lähteä alan sisältä, ei suinkaan jonkin mediatalon pakottamana. Esimerkiksi palomies on vakiintunut ammattinimike, jonka muuttaminen muotoon “pelastaja” vesittää koko ammattinimikkeen kattavuuden, joskin niin tekee se nykymuotokin. Siksi palomiehet haluaisivat muuttaa ammattinimikkeensä joksikin, mikä kuvaa nykyisten palomiesten työtehtäviä paremmin. Ja niinhän sen pitääkin olla, ammattiryhmä itse päättäköön itselleen kuvaavan ammattinimikkeen.

Se, mistätässä Aamulehden tapauksessa pitäisi olla raivoissaan on se, että medialla ei ole mandaattia lähteä muuttamaan jopa lakiin kirjattuja ammattinimikkeitä toimituksen aatemaailman vaalimiseksi. Niinpä Aamulehti aloitteellaan astuukin nykymedialle niin tyypillisesti ulos neutraalin tiedonvälittäjän roolista ja siirtyy poliittiselle kentälle mielipidevaikuttajaksi.

Varsinkin monesta naisasianaisesta ja feminististä näki julkisessa keskustelussa, että koska aate ja tarkoitus on oikea, voidaan tällainen erivapaus mediatoimijalle myöntää. Todellisuudessa tuollaiselle erivapaudelle ei ole hyväksyttäviä perusteita. Emme me anna medialle oikeutta määritellä vakiintuneita termejä, saati lakiin kirjattuja ammattinimikkeitä, uudestaan missään muussakaan tapauksessa. Vai olisiko mediatalon linjaus kutsua presidenttiä kuninkaaksi oikein vain sen takia, että toimituksessa kannatetaan monarkiaa? Tai pääministerin kutsumista valtakunnanjohtajaksi, koska toimitus lämpiää kansallissosialistiselle aatteelle? Ei tietenkään, ja siksi myöskään tässä asiassa medialla ei tule olla primus motorin roolia.

Toki mediatalo voi tykönään miettiä, käyttääkö se esimerkiksi näitä nais- tai mies-etuliitteitä kuvaillessaan vaikkapa rikollisia, piispoja, johtajia, Audien omistajia ja niin edespäin.

Minusta tässä tapauksessa asia on yksiselitteinen vähän samalla tavalla kuin esimerkiksi avioliittolain muutoksen suhteen: Julkishallinnossa ammattinimikkeet voidaan muuttaa työtehtäviä vastaaviksi ja sukupuolineutraaleiksi, yksityinen sektori keksiköön omansa ja media lopettakoon politikoinnin aiheilla. Kun tämä helposti korjattavissa oleva ja triviaali asia saadaan päiväjärjestyksestä pois, niin päästään keskittymään täydellä tarmolla niihin merkittävämpiin yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten edelleen raahustavan kansantalouden tervehdyttämiseen, työmarkkinareformeihin, lainsäädännön liberalisointiin, AY-hegemonian purkamiseen sekä suomalaiseen korruptioon kuuluneiden monopolien ja kartellien vapauttamiseen.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/pelastusala-haluaa-muuttaa-palomies-tittelia-mutta-ei-mies-sanan-takia/6580300
https://yle.fi/uutiset/3-9837294

Suomalainen media on pikkuhiljaa muuttumassa journalismin irvikuvaksi eivätkä edes isoimmat ja arvostetuimmat mediatalot tunnu tinkimättömästi pyrkivän siihen klassiseen journalistiseen hyveeseen eli puolueettomaan faktapohjaiseen tiedonvälitykseen. Luetuimmat iltapäivälehdet ovat toki olleet keltaista lehdistöä jo pitkään, mutta viime vuosikymmenen loppupuolella otettiin harppauksia huonompaan suuntaan. Iltalehden lukemisen lopetin vuonna 2007 ja Ilta-Sanomien lukemisen 2009 niiden muututtua kummallisiksi gonzojournalismin sanansaattajiksi. Valitettavasti myös Helsingin Sanomat ja YLE ovat myös siirtyneet entistä enemmän clickbait- ja sensaatiojournalismin tielle raivaten itselleen tilaa poliittisina mielipidevaikuttajina.

Viimeisin esimerkki tuli NYT:n tekemästä ja myös Helsingin Sanomien Facebook-sivullaan julkaisemasta jutusta, jossa Alexander Stubbin aamuisen twiittaamalla ilmoitetun hyväntuulisuuden implikoidaan olevan seurausta eduskunnan iltapäivällä tekemistä leikkauspäätöksistä. Osallistuin HS:n Facebook-keskusteluun parin lauseen asiallisella kritiikillä HS:n toimitusta kohtaan, jonka alle syntyneessä keskusteluketjussa käytiin hyvää debattia uutisen luonteesta. Keskustelu ei ollut epäkohteliasta kuin korkeintaan Alexander Stubbia kohtaan eikä siinäkään tapauksessa sävyltään tai sisällöltään ainakaan asiattomampaa kuin muu asiasta käyty keskustelu, mutta silti HS poisti viestini ja siitä seuranneen viestiketjun ilman mitään varoitusta.

Pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että auktoriteetin asemaan noussut mediatalo sensuroi itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Jos joku poliitikko deletoisi kriitikoidensa kommentteja netissä tai vaatisi Helsingin Sanomia sensuroimaan itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, niin hän saisi takuuvarmasti ansaittua palautetta aiheesta. Lähdesuojaa ja sananvapautta korostavan yhteiskuntakriittisen median olettaisi hoitavan itseensä kohdistuneen palautteen muuten kuin sensuurilla. Jos mediatalot haluavat astua poliittiselle kentälle mielipidevaikuttajiksi, niin niillä tulee olla moraalinen velvollisuus vastata asialliseen arvosteluun siinä missä muillakin sen sijaan, että ne vaientavat soraäänet delete-napilla.

Kun Alexander Stubbin perheen turvallisuutta uhattiin vandalisoimalla heidän kotiaan, tai Stubbin oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen loukattiin heittämällä hänen päälleen nestettä, oli mm. HS:n kommenttipalstalla osalla keskustelijoista vahva ”sitä saa mitä tilaa”-mentaliteetti. Osa kommentoijista katsoi, ettei Stubbilla tule olla normaaleja kansalaisoikeuksia, koska ”maahanmuutto”, ”luokkayhteiskunta”, ”valehtelija” ja mikä nyt kulloinkin sopi kommentoijan agendaan, eikä tämä selkeästikään aiheuttanut HS:n moderaattoreille tarvetta puuttua keskustelun kulkuun. Niihin likasankoihin, mitä iltapäivälehtien kommenttipalstat ovat, en edes halua kurkistaa.

MV-lehden ja Magneettimedian kaltaisia lehtiä pidetään aivan oikeutetusti huonoina juuri sen takia, että ne rikkovat hyväksi koettuja journalistisia sääntöjä tuottaen ennakkoluuloihin ja perusteettomiin oletuksiin nojaavaa populistista propagandaa. Saman pitäisi koskea myös esimerkiksi Helsingin Sanomia tai YLEä silloin, kun ne toimivat samalla tavalla. Jos NYT olisi edes ilmoittanut artikkelin kirjoittajan nimen, niin sitä olisi hyvällä tahdolla voinut ehkä pitää jonkinlaisena pakinana. Nyt kirjoituksen tekijäksi on ilmoitettu vain ”toimitus”, joten on vaikeaa nähdä tilannetta muuten kuin mediatalon astumisena poliitikon saappaisiin.

Jos median halutaan toteuttavan sen klassista tarkoitusta puolueettomana tiedonvälittäjänä, ei hyväksyttävää journalistista etiikkaa toteuttava toimittaja voi työnsä puolesta, tai edustamassaan mediassa, esittää henkilökohtaisen aatteensa värittämää sisältöä tai ainakin sitä pitäisi pyrkiä välttämään, kuten nyt ei selkeästikään tehdä. Poliittiseen painikehään hyppääviltä median edustajilta taas tulee riisua niin sädekehä, lähdesuoja kuin muutkin asiallisen journalistin tavaramerkit, jotteivat he pääse käyttämään väärin heille myönnettyjä etuoikeuksia ja auktoriteettiaan henkilökohtaisen agendansa ajamiseksi. Vain näin voidaan taata journalismin tason parantuminen sen rappion sijaan, mitä nykyinen suomalainen media paljolti edustaa.

Media vahtii poliitikkoja, poliiseja, yrityksiä ja yksityishenkilöitä, siis koko yhteiskuntaa. Mutta kuka vahtii sitä osaa mediasta, joka selkeästi haluaa vallan vahtikoirasta kennelin kouluttajaksi?

PS. Kirjoituksen ydin on mediakritiikki, ei nyt kyseessä olevan poliitikon nimi.