Tere Sammallahti

Alkuvuodesta Sisäministeriössä on pohdittu, millä sosiaalipolitiikan keinolla mahdollisesti islamilaisen kalifaatin toimintaan osallistuneet uskonnolliset ekstremistit saataisiin taas integroitumaan sellaiseen verrattain maalliseen yhteiskuntaan, jossa ihmisoikeuksilla vielä on merkitystä? Aprikoitiinpa samassa aivoriihessä myös sitä, voitaisiinko nämä paluumuuttajat työntää sote-palveluissa kaikkien muiden avuntarvitsijoiden edelle? Sosiaalisessa mediassa kiertäneestä Ilta-sanomien aihetta käsitelleestä jutusta olisi ollut helppo vetää herne nokkaan ja moni niin tekikin, mutta Sisäministeriön työryhmän mietintö on itse asiassa 34 sivua pitkä ja käy vaihtoehtoja varsin kattavasti läpi mm. oikeusvaltioperiaatteen, kansalaisten oikeudenmukaisuuskäsityksen sekä muiden huomioon otettavien nyanssien puitteissa.

Ilta-sanomien juttua lukiessa primitiivi-Terenkin liskoaivossa kävi ajatus, että noille ISISin kätyreille voisi valaa betonisaappaat jalkaan ja heittää Laanaojaan muiden roskien seuraksi. Eikä ahdistusta helpottanut ollenkaan lukea Vantaan perhepalveluiden johtajan Anna Cantell-Forsblomin lausuntoa, joka oli helppo tulkita kurkunleikkaajien hyysäämiseksi. Onneksi hän myös kertoi Facebookissa, mitä oli toimittajalle oikeasti sanonut, muuten olisi tästäkin videoblogista tullut tarpeettoman kiukkuinen, kuten niin monesta somessa ja Ilta-sanomien uutisen alle lähetetystä kommentistakin.

Mutta vaikka kuinka kiukuttaisi toimittajien ammattitaidottomuuden tai jonkin muun syyn takia, ei valtion tehtävä ole riistää keneltäkään heidän henkeään, joskaan ei myöskään palkita ihmisoikeusrikoksista. Siispä on keksittävä jotain muuta.

Yksi keino laajentaa viranomaisten mahdollisuuksia ehkäistä tämän kaltaisia sisäpoliittisia uhkia on tietysti kiristää kansalaisuuden ehtoja niin, että vain mielekkäästi kotoutuneet voivat saada karkotukselta suojaavan kansalaisuuden. Koska paikallisen kielen osaaminen ja lakien kunnioittaminen ovat myönteinen merkki maahanmuuttajan sopeutumisesta uuteen kotimaahansa, tulisi kansalaisuus myöntää ainoastaan suomea kiitettävästi puhuvalle, omasta toimeentulostaan huolehtivalle ja muuten nuhteettomalle maahanmuuttajalle. Jos edellä mainitut ehdot eivät täyty, ei muulla kansalaisuuteen tarvittavalla kriteeristöllä ole juurikaan merkitystä. Kun maahanmuuttaja on demonstroinut käytöksellään olevansa suomalaisten luottamuksen arvoinen, voidaan hänelle myöntää kansalaisuus, joka takaa pysyvästi täysivaltaisen suomalaisen oikeudet ja velvollisuudet.

Itselläni herää myös kysymys, että onko oleskelulupien, jopa kansalaisuuden, peruminen juridinen optio tällaisissa tapauksissa? Kansalaisuuden peruminen tuskin on mahdollista ainakaan heidän kohdallaan, joilla ei ole kuin Suomen kansalaisuus, mutta muiden kohdalla tilanne lienee vain lainsäädännöstä kiinni. Oli miten oli, on tietysti hyvä, asiaa ovat ovat pohtineet meidän netti-besserwisserien lisäksi myös ihan ammattilaiset.

Sisäministeriön työryhmän tehtävänä oli luoda julkishallinnolle toimintamalli, “jolla vähennetään taistelualueelta palaajiin liittyvää väkivallan ja radikalisoitumisen riskiä ja jolla edistetään heidän palaamistaan suomalaiseen yhteiskuntaan”. Tämän oudon ristiriitaisen lausunnon myötä lähettäisin työryhmälle sellaisen idean pohdittavaksi, että mahtaisikohan vauvoja räjäyttelevän, ihmisiä elävältä polttavan ja kauloja katkovan terroristijärjestön alueilta palaava aavikkosoturi olla jo hieman radikalisoitunut? Veikkaisin, että jopa sinne lähtiessä saattaa näillä veijareilla olla vähän radikaaleja ajatuksia huolimatta siitä, onko hän todistettavasti tehnyt jotain laitonta tai ei. Mielesätni näiden n. 80 Supon seuraaman, Suomesta ISIS-alueille lähteneen, kohdalla moinen ennakko-oletus on sisäisen turvallisuuden kannalta varsin perusteltu. Siihen nähden näiden pohdintojen lähtökohta pitäisi olla se, tarvitseeko suomalainen yhteiskunta näitä ISIS-alueilta palaavia ihmisiä mihinkään ja voidaanko heitä koskaan oikeasti integroida osaksi sekularisoituvaa vapaata demokratiaa? Ensimmäiseen kysymykseen vastaus on ei, ja toiseenkin vain varovainen ehkä.

Vaikka ulkomaisissa terroristijärjestöissä taistelleiden paluumuuttajien kohtelu on toki pohtimisen arvoinen ongelma, niin katson kyllä suomalaisen oikeusvaltion legitimiteetin kärsivän merkittävästi, jos yksikään Lähi-idässä edes kurkunleikkaajien hangaroundina pyörinyt ihminen menisi missään jonossa yhdenkään lainkuuliaisen ihmisen edelle. En usko, että yksikään aikuinen ihminen olisi lähtenyt ISIS:n hallitsemille alueille ymmärtämättä ja kannattamatta järjestön ylikorostamaa vapauden sekä ihmisoikeuksien vastaista aatetta. Sillä perusteella on vaikeaa ajatella, että pelkästään riittämätön näyttö sota- tai muihin rikoksiin osallistumisesta olisi riittävä peruste henkilön oikeutuksesta saada erityiskohtelua maassa, jossa lähes kaikki muut ihmiset ovat jättäneet osallistumatta koko yhteiskuntajärjestelmämme tuhoamiseen tähtäävän järjestön toimintaan.

Eritoten teidän, jotka pelkäätte äärioikeiston ja oikeistopopulismin nousua, kannattaa nyt osallistua aiheesta käytävään keskusteluun oikeiden ratkaisujen löytämiseksi. Koska jokainen terrori-isku, tai jopa terroriepäily, kallistaa julkisen mielipiteen vaakaa suoraan äärioikeiston suuntaan. Mitä luulette, montako terrori-iskua pitää tapahtua, tai montako ISIS-paluumuuttajaa pitää mennä asuntojonoissa kotimaisten asunnottomien edelle ennen presidentinvaaleja, jotta Laura Huhtasaari valitaan presidentiksi?

Toisaalta, jokaisen islamistien terroria ja uusia terrori-iskuja pelkäävän kannattaa myös osallistua tähän samaan keskusteluun asiallisesti ja ratkaisukeskeisesti klikkimedian huonosti kirjoitettujen uutisten taivastelemisen sijaan. Ellei tavoitteena tietysti ole nostaa poliittista kannatusta tanssimalla terroristien uhrien haudoilla, kuten Turun iskun jälkeen ikävä kyllä eräiltä mauttomilta opportunisteilta nähtiin.

Asia on juridisesti sekä vapausaatteen kannalta erittäin monimutkainen ja jokaisen tapauksen kohdalla tarvitaan varmasti tarveharkintaa. Oli miten oli, sen kuitenkin on varmaa, ettei tavallisia lainkuuliaisia ihmisiä tule pakottaa altistumaan riskeille, joita aikamme pahamaineisimman terroristijärjestön ideologiaa syleilleet ihmiset takaisin tullessaan tänne tuovat.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005345630.html
https://www.facebook.com/anna.cantellforsbom/posts/10155133831368990
http://vnk.fi/documents/10616/1266558/Taistelualueilta+palaavat+raportti+29032017/435a1edf-25e8-4232-b23a-aea35e0242ad

Olisiko mielestäsi oikein, että saisin vapautuksen jostain lailla määrätystä kansalaisvelvollisuudesta siksi, että olen omien valintojeni seurauksena päätynyt työskentelemään insinöörinä tai vaikkapa harrastamaan kiiltokuvien keräilyä? Apulaisoikeusasiamies on tehnyt päätöksen, jonka mukaan urheilijoiden erivapaudet muihin asevelvollisiin verrattuna ovat epätasa-arvoistavia, joten käytäntöjä aiotaan muuttaa. Ja onhan se selvää, että jos kahta suomalaista koskee eri säännöt vain sen takia, että toisella on eri työt tai harrastukset, niin silloin ei puhuta tasavertaisuudesta tai oikeudenmukaisuudesta.

Osan inttiajastani vietin urheilijatuvan naapurituvassa, joten urheilijoiden palveluksensa aikana hyödyntämät etuoikeudet ovat tuttuja. Ison osan normaalista palveluksesta urheiluporukka pystyi välttämään pelkästään harjoittelemalla normaalisti; lajiharjoite aamupäivällä ja lihaskuntoharjoittelua tai palauttavaa iltapäivästä. Joskus tosin saattoi harjoittelu unohtua ja mennä tuvassa nukkumiseksi tai pleikkarin pelaamiseksi, mutta kantahenkilökunnan into puuttua näiden etuoikeutettujen väärinkäytöksiin oli minimaalista. Ehtivät urheilijat käymään ruodussakin tovin, mutta treeneineen, suihkuineen ja varusteiden vaihtoineen varsinainen palvelus jäi lyhyeksi ja pirstaleiseksi. Urheilijoiden porukka oppi nopeasti myös sopimaan metsäleirien ajaksi lajiharjoitusleirejä valmentajiensa kanssa, joten metsässä heitä ei voinut normaalisti olettaa näkevänsä muiden asevelvollisten kanssa. On sanomattakin selvää, että nämä etuoikeudet näkyivät ja kuuluivat tavalla, joka koetteli muun miehistön oikeudenmukaisuuskäsitystä.

Nyt apulaisoikeusasiamiehen käsittelyssä oli Puolustusvoimien "urheilukoulu", joka käytännössä on ammattiurheilijoita varten rakennettu teatteri, jossa näytellään asevelvollista, mutta jatketaan kuitenkin täysipäiväisenä urheilijana. Apulaisoikeusasiamies selvityksessään ilmoitti, että 180 päivän asepalvelusajasta urheilukoululaiset palvelivat vain n. 66 päivää. Pääesikunta, ja moni siviilikin, katsoo urheilijoiden erivapaudet perustelluiksi, koska urheilijat ovat esikuvia, harjoittavat jo mahdollisesti ammattiaan ja ammattiurheilijan ura voi päättyä jo varsin nuorella iällä.

Urheilijoiden erivapauksia puoltavilta tuntuu kuitenkin unohtuvan, että samat kriteerit koskevat montaa muutakin ammattia, ja että jokainen meistä on uravalintansa tehnyt omasta vapaasta tahdostaan. Kukaan ei tule puoltamaan minulle mitään erivapauksia vain siksi, että olen omien valintojeni seurauksena opiskellut insinööriksi eikä pidäkään. En kuitenkaan katso, että tällaisia etuoikeuksia ja positiivista syrjintää pitäisi harjoittaa minkään muunkaan ammattikunnan kohdalla.

Koko kohussa naurettavimpia ovat nimenomaan urheilijoiden antamat lausunnot, joissa tietysti puolletaan heille annettuja etuoikeuksia kaikin voimin ja ilman moraalifilosofisen pohdinnan häivääkään. Jokaiselle apulaisoikeusasiamiehen päätöstä kritisoineelle urheilijalle tiedoksi: Valtion ydintehtävä ei ole turvata teille etuoikeuksia, jotka on muilta evätty. Teidän urheilu-uranne, aikanne tai tulevaisuutenne eivät ole tärkeämpiä kuin kenenkään muunkaan. Urheilijaksi jopa poikkeuksellisen nokkelana ajattelijana ja karismaattisena esiintyjänä pidetty Teemu Selännekään ei kykene ymmärtämään, miksi ei ole meidän muiden velvollisuus palkita häntä vapaaehtoisesti tekemistään uravalinnoista.

Voitteko kuvitella, että Suomea eivät oikeasti pidä pystyssä hiihtäjät, potkupalloilijat tai galvanoitua kumilaattaa työkseen kepakoivat karpaasit, vaan korkeasti koulutetun kansamme tulevaisuus lepää teknologisten innovaatioiden ja laadukkaiden lopputuotteiden kivijalalla? Siihen nähden toivoisin, että suomalaiset löytäisivät esikuvansa esimerkiksi fyysikoista, insinööreistä, putkimiehistä, siivoojista, yrittäjistä ja muista tätä maailmaa aidosti eteenpäin vievistä oman alansa huippuosaajista kuin pienessä etuoikeuksilla vuoratussa tynnyrissä elävistä urheilijoista.

Vuoden asepalvelus leikkasi vuoden nuoruudestani, vuoden työurastani ja samalla vuoden tulot työurani loppupäästä vaikka minun aikani on minulle yhtä tärkeää kuin kenen tahansa muun aika on hänelle itselleen. Ei ole mitään perustetta ajatella, että urheilijan tulevaisuus olisi meidän muiden ihmisten tulevaisuutta arvokkaampi, siksi kaikkia tulee kohdella kansalaisvelvollisuuden suhteen tasavertaisesti. Urheilijoiden lisäksi tämän periaatteen tulisi koskea myös kaikkien uskontokuntien edustajia ja kaikkia sukupuolia, mutta tällä hetkellä esimerkiksi jehovantodistajien vakaumus ja naisten sukupuoli antavat heille lain edessä erioikeudet muihin suomalaisiin ihmisryhmiin nähden.

Yksi ratkaisu ongelmaan olisi siirtyä ehdottamaani aktiivireserviläismalliin, jossa kansalaisen viitseliäisyys maanpuolustustaitojen harjoittelussa palkittaisiin pienemmällä verotuksella. Maanpuolustukseen liittyvät tasa-arvo-ongelmat poistuisivat näin myös eri ammattinharjoittajien, sukupuolten, uskonnonharjoittajien ja muiden viiteryhmien väliltä.

Suomalaisessa politiikassa yhdistyy puolitotuuksista rakennetut mielikuvat, korruptio, omien virheiden kieltäminen, epärehellisyys ja mustasukkainen omista etuoikeuksista kiinnipitäminen. Meillä on poliittisia virkanimityksiä, puoluetukea jaetaan vähintäänkin kyseenalaisin perustein, vaalitapamme suosii jo vallassa olevia puolueita, julkisrahoitteinen YLE on jälleen antanut eduskuntapuolueille huomattavasti enemmän palstatilaa ja ruutuaikaa kuin eduskunnan ulkopuolisille puolueille ja ehdokkaille, gallupeissa tilan vievät eduskuntapuolueet. Istuvat kansanedustajat saavat meidän eduskunnan ulkopuolistenkin haastajien maksamana pitkän vaaliloman sekä kulukorvauksia maakuntakierroksilleen.

Viimeisin osoitus harkitusti rajatusta totuudesta on Vihreiden julkistama vaalirahoitusilmoituksia kuvaava graafi, jossa Vihreiden ehdokkaat esitettiin ainoina vaalirahoituksen ennakkoilmoitukset kokonaisuudessaan täyttäneenä joukkona. Kuin alleviivatakseen alentuvaa asennettaan eduskunnan ulkopuolisiin vaikuttajiin, jo 31.3.2015 kaikki vaalirahoitusilmoitukset palauttanut Piraattipuolue sai ”kunniamaininnan”, kun oli tehnyt saman kuin Vihreät vain puolisentoista viikkoa aikaisemmin. Ilmeisesti Vihreiden viestintäosaston mielestä heidän peräänkuuluttamansa avoimuus on on aidosti noteeraamisen arvoista vain heidän itsensä toteuttamana. Vain totuutta sopivasti rajaamalla kuvalla pystyi antamaan vaikutelman, että nimenomaan Vihreät ovat palauttaneet vaalirahoituksen ennakkoilmoituksensa, tosin hekin vasta ennakkovaalien alkamisen jälkeen.

Vihreiden viestintä kertoi, että ”Kaikkien eduskunnan ulkopuolisten puolueiden ja vaalilistojen sisällyttäminen ei ole mitenkään mahdollista niin, että samalla kuvan luettavuus säilyy”. En suostunut uskomaan, että maailmasta olisivat pikselit loppuneet kesken ja niinpä tartuin haasteeseen. Kuvankäsittelytaidoillani en koskaan uskaltaisi kehuskella, mutta ainakaan digitaalinen kanvaasi ei vielä ollut Photoshopista loppunut toisin kuin Vihreistä annettiin ymmärtää.

En hoksannut, että vaalirahoituksia käsittelevällä nettisivustolla on ihan dataakin jaossa, joten minun graafissani ei näy muiden pienten puolueiden tai valitsijayhdistysten ehdokkaiden ilmoitusprosentteja. Onneksi on minua nokkelampiakin ihmisiä, jotka tekevät parempia kuvia kuin minä. Tässä Jasmin Syrjälän tyylinäyte.

Kuten näemme, ei sellaisten varsin universaalisti kannatettavien arvojen kuin avoimuus, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus, kannattaminen ja toteuttaminen ole kiinni pikseleiden määrästä, vaan nimenomaan viitseliäisyydestä ja vilpittömästä halusta toimia oikein. Ennen niin puhtoisella ja vilpittömällä imagolla edenneistä Vihreistäkin näyttää viimein kuoriutuneen poliittinen termiitti, joka oman kannatuksensa eteen on valmis nakertamaan kansalaisten uskoa suomalaiseen politiikkaan ja poliitikoihin.

”Maan tapaa” ja häikäilemätöntä oman edun tavoittelua edustavien pyrkyrien sijaan Suomeen tarvitaan aidosti avoimia, rehellisiä ja oikeudenmukaisia poliitikkoja. He kannattavat vaalitavan muuttamista paremmaksi ja vastustavat poliitikoille ja virkamiehille myönnettyjä erityisoikeuksia, puoluetukijärjestelmää, poliittisia virkanimityksiä, julkisen palvelutuotannon valjastamista ammattipoliitikkojen sanansaattajiksi sekä kaikkea muuta epäoikeudenmukaisuutta.

Eduskuntapuolueet, ja varsinkin nykyiset kansanedustajat, lähtevät näihin vaaleihin sellaisella etumatkalla, ettei sitä voi aivan sisäistää ennen kuin asettuu itse kilpailemaan puoluekoneistojen, eturyhmäpoliitikkojen ja kymmenientuhansien eurojen vaalibudjettien kanssa. Mikä vetoapu vaalityölleni olisi ollutkaan, kun olisin saanut naamani pariksi tunniksi YLEn suoraan lähetykseen. Kuinka paljon mille tahansa eduskunnan ulkopuoliselle taholle olisi ollut apua siitä, että olisimme saaneet satojatuhansia tai miljoonia euroja toimintamme pyörittämiseksi. Kuinka paljon helpompaa vaaleihin olisi lähteä vajaalla ehdokaslistalla ja ilman julkkisehdokkaita, jos käytössä olisi mikä tahansa muu kuin suhteellinen vaalitapa.

Älkää ymmärtäkö väärin, en halua Piraattipuolueelle miljoonia veroeuroja, vaalibusseja ja TV-mainoksia. Toivon ennemminkin, ettei kukaan pääsisi eturyhmänsä tai veronmaksajien kustannuksella ostamaan itselleen julkisuutta, ääniä ja vaikutusvaltaa. Toivon, että jokainen ehdokas kilpailisi aidosti osaamisellaan ja käytännössä antamillaan esimerkeillä siitä, että hän osaa olla avoin, rehellinen ja oikeudenmukainen. Se muutos voidaan kuitenkin tulla näkemään vain äänestäjien valintojen kautta.

Muista äänestää viisaasti.

-Tere Sammallahti-
146, Uusimaa