Tere Sammallahti

Olisiko mielestäsi oikein, että saisin vapautuksen jostain lailla määrätystä kansalaisvelvollisuudesta siksi, että olen omien valintojeni seurauksena päätynyt työskentelemään insinöörinä tai vaikkapa harrastamaan kiiltokuvien keräilyä? Apulaisoikeusasiamies on tehnyt päätöksen, jonka mukaan urheilijoiden erivapaudet muihin asevelvollisiin verrattuna ovat epätasa-arvoistavia, joten käytäntöjä aiotaan muuttaa. Ja onhan se selvää, että jos kahta suomalaista koskee eri säännöt vain sen takia, että toisella on eri työt tai harrastukset, niin silloin ei puhuta tasavertaisuudesta tai oikeudenmukaisuudesta.

Osan inttiajastani vietin urheilijatuvan naapurituvassa, joten urheilijoiden palveluksensa aikana hyödyntämät etuoikeudet ovat tuttuja. Ison osan normaalista palveluksesta urheiluporukka pystyi välttämään pelkästään harjoittelemalla normaalisti; lajiharjoite aamupäivällä ja lihaskuntoharjoittelua tai palauttavaa iltapäivästä. Joskus tosin saattoi harjoittelu unohtua ja mennä tuvassa nukkumiseksi tai pleikkarin pelaamiseksi, mutta kantahenkilökunnan into puuttua näiden etuoikeutettujen väärinkäytöksiin oli minimaalista. Ehtivät urheilijat käymään ruodussakin tovin, mutta treeneineen, suihkuineen ja varusteiden vaihtoineen varsinainen palvelus jäi lyhyeksi ja pirstaleiseksi. Urheilijoiden porukka oppi nopeasti myös sopimaan metsäleirien ajaksi lajiharjoitusleirejä valmentajiensa kanssa, joten metsässä heitä ei voinut normaalisti olettaa näkevänsä muiden asevelvollisten kanssa. On sanomattakin selvää, että nämä etuoikeudet näkyivät ja kuuluivat tavalla, joka koetteli muun miehistön oikeudenmukaisuuskäsitystä.

Nyt apulaisoikeusasiamiehen käsittelyssä oli Puolustusvoimien "urheilukoulu", joka käytännössä on ammattiurheilijoita varten rakennettu teatteri, jossa näytellään asevelvollista, mutta jatketaan kuitenkin täysipäiväisenä urheilijana. Apulaisoikeusasiamies selvityksessään ilmoitti, että 180 päivän asepalvelusajasta urheilukoululaiset palvelivat vain n. 66 päivää. Pääesikunta, ja moni siviilikin, katsoo urheilijoiden erivapaudet perustelluiksi, koska urheilijat ovat esikuvia, harjoittavat jo mahdollisesti ammattiaan ja ammattiurheilijan ura voi päättyä jo varsin nuorella iällä.

Urheilijoiden erivapauksia puoltavilta tuntuu kuitenkin unohtuvan, että samat kriteerit koskevat montaa muutakin ammattia, ja että jokainen meistä on uravalintansa tehnyt omasta vapaasta tahdostaan. Kukaan ei tule puoltamaan minulle mitään erivapauksia vain siksi, että olen omien valintojeni seurauksena opiskellut insinööriksi eikä pidäkään. En kuitenkaan katso, että tällaisia etuoikeuksia ja positiivista syrjintää pitäisi harjoittaa minkään muunkaan ammattikunnan kohdalla.

Koko kohussa naurettavimpia ovat nimenomaan urheilijoiden antamat lausunnot, joissa tietysti puolletaan heille annettuja etuoikeuksia kaikin voimin ja ilman moraalifilosofisen pohdinnan häivääkään. Jokaiselle apulaisoikeusasiamiehen päätöstä kritisoineelle urheilijalle tiedoksi: Valtion ydintehtävä ei ole turvata teille etuoikeuksia, jotka on muilta evätty. Teidän urheilu-uranne, aikanne tai tulevaisuutenne eivät ole tärkeämpiä kuin kenenkään muunkaan. Urheilijaksi jopa poikkeuksellisen nokkelana ajattelijana ja karismaattisena esiintyjänä pidetty Teemu Selännekään ei kykene ymmärtämään, miksi ei ole meidän muiden velvollisuus palkita häntä vapaaehtoisesti tekemistään uravalinnoista.

Voitteko kuvitella, että Suomea eivät oikeasti pidä pystyssä hiihtäjät, potkupalloilijat tai galvanoitua kumilaattaa työkseen kepakoivat karpaasit, vaan korkeasti koulutetun kansamme tulevaisuus lepää teknologisten innovaatioiden ja laadukkaiden lopputuotteiden kivijalalla? Siihen nähden toivoisin, että suomalaiset löytäisivät esikuvansa esimerkiksi fyysikoista, insinööreistä, putkimiehistä, siivoojista, yrittäjistä ja muista tätä maailmaa aidosti eteenpäin vievistä oman alansa huippuosaajista kuin pienessä etuoikeuksilla vuoratussa tynnyrissä elävistä urheilijoista.

Vuoden asepalvelus leikkasi vuoden nuoruudestani, vuoden työurastani ja samalla vuoden tulot työurani loppupäästä vaikka minun aikani on minulle yhtä tärkeää kuin kenen tahansa muun aika on hänelle itselleen. Ei ole mitään perustetta ajatella, että urheilijan tulevaisuus olisi meidän muiden ihmisten tulevaisuutta arvokkaampi, siksi kaikkia tulee kohdella kansalaisvelvollisuuden suhteen tasavertaisesti. Urheilijoiden lisäksi tämän periaatteen tulisi koskea myös kaikkien uskontokuntien edustajia ja kaikkia sukupuolia, mutta tällä hetkellä esimerkiksi jehovantodistajien vakaumus ja naisten sukupuoli antavat heille lain edessä erioikeudet muihin suomalaisiin ihmisryhmiin nähden.

Yksi ratkaisu ongelmaan olisi siirtyä ehdottamaani aktiivireserviläismalliin, jossa kansalaisen viitseliäisyys maanpuolustustaitojen harjoittelussa palkittaisiin pienemmällä verotuksella. Maanpuolustukseen liittyvät tasa-arvo-ongelmat poistuisivat näin myös eri ammattinharjoittajien, sukupuolten, uskonnonharjoittajien ja muiden viiteryhmien väliltä.

Puolustusvoimiemme toimintakykyä heikentävät suomalaisen maanpuolustuksen menneisyyteen jämähtäneet, tehottomat ja kansalaisia eriarvoistavat toimintamallit. Poliitikoiltamme ja Puolustusvoimilta meni neljä vuotta runoilla kirje reserviläisille sodan ajan sijoituksesta. Modernit ja tehokkaat armeijat taas rakentavat reservinsä ytimen hyvin koulutetuista, hyvin varustetuista ja nopeaan toimintaan kykenevistä sotilaista, siis täysin päinvastaisella konseptilla kuin tsaari Nikolai II:n 1800-luvulla aloittamaan asevelvollisuusperinteeseen jämähtäneessä Suomessa.

Järkevä maanpuolustuspolitiikka lähtee tosiasioiden myöntämisestä. Maanpuolustusjärjestelmämme ei pysty tällä hetkellä vastaamaan nopean ja epäsymmetrisen, eli nykyaikaisen, sodankäynnin haasteisiin. Suurin osa reservistämme ei kertausharjoittele ollenkaan ja se kertaava vähemmistökin käy vain kerran 2-5 vuodessa parin päivän leirillä. Uudet kalustohankinnat, kuten panssarivaunut ja panssarintorjuntakalusto, luovat illuusion modernisoidusta armeijasta. Noilla kalustohankinnoilla kuitenkin lähinnä kurotaan kiinni aikaisemmin laiminlyötyjen investointien puolustuskykyymme jättämiä aukkoja, eikä valmiiksi rikkinäisiä helikoptereita tai ylijäämäpanssarivaunuja ostamalla voida muutenkaan ratkaista menneisyyteen lukkiutuneen asevelvollisuusarmeijamme ja rupukuntoisen reservimme aiheuttamia haasteita.

Hitaasti kehittyvän kriisin aikana reservimme saataisiin varmasti valmiuteen ajallaan, mutta mitä tapahtuisi kriisin eskaloituessa nopeasti? Monenko viikon ennakon tarvitsemme reservimme ytimen varustamiseen, kouluttamiseen ja muuten taistelukuntoon saattamiseen, ja onko potentiaalinen vihollinen valmis odottamaan niin kauaa? Reservin terävin kärki saadaan varmasti viikossa tai parissa aseisiin, mutta varusvarastolla käynti ei vielä tee kenestäkään tehokasta taistelijaa.

Maanpuolustuskykyämme on enää turha ylläpitää nykytasossaan, vaan se pitää saada aivan uudelle, korkeammalle, tasolle. Tilanteen korjaamiseksi maanpuolustukseen liittyvistä stereotyyppiseen maskuliinisuuteen ja tunteikkaaseen nationalismiin nojaavista perinteistä sekä jäykistä ja aikaansa jäljessä olevista toimintamalleista tulee luopua. Tilalle on keksittävä jotain aivan muuta. Tässä ehdotukseni:

Asevelvollisuus korvataan koulutustarpeesta riippuen 3-6 kuukauden vapaaehtoisella maanpuolustuskurssilla, jolle voi hakea kuka tahansa nykyisessä asevelvollisuusiässä oleva Suomen kansalainen sukupuoleen katsomatta. Maanpuolustuskurssilta valmistuneet voivat hakea maanpuolustuskorkeakouluun tai siirtyvät halutessaan aktiiviseen reserviin, johon kuuluvat velvoitetaan osallistumaan nykyistä tiheämmin kertausharjoituksiin, mahdollisiin virka-aputehtäviin ja säännölliseen määrään ampumaratapäiviä vuodessa. Aktiivireserviläiset myös säilyttäisivät nopean toiminnan mahdollistamiseksi sotilasvarusteitaan lähtövalmiudessa kotonaan.

Asevelvollisuudesta luopuminen mahdollistaisi maanpuolustusresurssien keskittämisen ammattisotilaisiin, jotka kouluttavat ja johtavat niin maanpuolustuskurssilaisia kuin hyvin varusteltua aktiivireserviläisten joukkoakin. Tämä ammattisotilaiden ja aktiivireserviläisten joukko toimisi myös rekrytointialustana haettaessa vapaaehtoista miehistöä mm. rauhanturva- ja mahdollisiin NATO-operaatioihin.

Aktiivireserviläisistä kootaan paikallisesti sodanajan yksiköitä, joita kertausharjoitetaan mahdollisimman muuttumattomalla kokoonpanolla tiiviimmän ryhmäkoheesion ja yksikkönsä paremman toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Näille yksiköille, olivat ne sitten minkä kokoisia tahansa, määrätään kriisitilannetta varten kokoontumispaikka, jonne jäsentensä on saavuttava valmiusvarustuksessaan mahdollisimman nopeasti tiettyjen kriisitilanteelle ominaisten ehtojen täyttyessä tai erikseen kutsuttaessa. Näin meillä olisi potentiaalisesti mahdollisuus koota kokonaisia toimintakykyisiä prikaateja vain muutamassa tunnissa ympäri maata.

Korvaukseksi ja kannustimeksi maanpuolustuskurssille sekä aktiivireserviläisyydelle osallistumisesta annettaisiin verovähennysoikeus, tai jokin muu rahallinen kannustin, reserviin kuulumisen ajan. Maan suvereniteetin takaavan puolustuskyvyn ylläpitäminen on valtion tärkein tehtävä, joten reilun korvauksen maksaminen vapaaehtoisille on perusteltua. Maanpuolustusvelvollisuus pidettäisiin voimassa, jolloin aktiivireservin ulkopuoliset suomalaiset olisivat valmiustason kohotessa tai kriisitilanteessa silti velvoitettuja osallistumaan myös aseelliseen maanpuolustukseen.

Näin armeijamme toimintakyky ja -nopeus paranisi, reservi saisi parempaa koulutusta ja pysyisi paremmin taistelukykyisenä, resurssit kohdistettaisiin pitkäjänteisesti motivoituneimpiin reserviläisiin ja samalla pääsisimme eroon yhdestä aikakautemme suurimmasta tasa-arvo-ongelmasta eli sukupuoleen sidotusta rauhanajan pakkotyövelvoitteesta, jota myös asevelvollisuudeksi kutsutaan.

Yksi modernisoinnin kulmakiviä olisi myös myös Puolustusvoimien ylimmän johdon tarpeenmukainen uusiminen. Henkilökohtaisesti kieltäydyn riskeeraamasta henkeäni esimerkiksi Gustav Hägglundin kaltaisten ihmisten komennossa. Jos ei kykene ymmärtämään mikä on biologisen sukupuolen mahdollistaman valinnanvapauden ja sukupuoleen perustuvan juridisen pakon ero, niin ei ole henkisesti tarpeeksi kypsä poistumaan edes peräkammarista saati tekemään päätöksiä toisten ihmisten elämästä ja kuolemasta.

Maailmanhistoria todistaa, että ajastaan jäljessä olevan armeijan on riskialttiimpaa joutua korvatuksi jonkin toisen maan armeijalla, kun nostoväki on todennäköisesti alakynnessä ammattisotilaita vastaan siinä välineurheilussa, jota myös sotimiseksi kutsutaan. Vain maanpuolustukseen liittyvien toimintamallien uudistamisella maanpuolustuskykymme voidaan rakentaa niin uskottavaksi, ettei sen kestävyyttä tulla kokeilemaan jatkossakaan.