Puolustusvoimiemme toimintakykyä heikentävät suomalaisen maanpuolustuksen menneisyyteen jämähtäneet, tehottomat ja kansalaisia eriarvoistavat toimintamallit. Poliitikoiltamme ja Puolustusvoimilta meni neljä vuotta runoilla kirje reserviläisille sodan ajan sijoituksesta. Modernit ja tehokkaat armeijat taas rakentavat reservinsä ytimen hyvin koulutetuista, hyvin varustetuista ja nopeaan toimintaan kykenevistä sotilaista, siis täysin päinvastaisella konseptilla kuin tsaari Nikolai II:n 1800-luvulla aloittamaan asevelvollisuusperinteeseen jämähtäneessä Suomessa.

Järkevä maanpuolustuspolitiikka lähtee tosiasioiden myöntämisestä. Maanpuolustusjärjestelmämme ei pysty tällä hetkellä vastaamaan nopean ja epäsymmetrisen, eli nykyaikaisen, sodankäynnin haasteisiin. Suurin osa reservistämme ei kertausharjoittele ollenkaan ja se kertaava vähemmistökin käy vain kerran 2-5 vuodessa parin päivän leirillä. Uudet kalustohankinnat, kuten panssarivaunut ja panssarintorjuntakalusto, luovat illuusion modernisoidusta armeijasta. Noilla kalustohankinnoilla kuitenkin lähinnä kurotaan kiinni aikaisemmin laiminlyötyjen investointien puolustuskykyymme jättämiä aukkoja, eikä valmiiksi rikkinäisiä helikoptereita tai ylijäämäpanssarivaunuja ostamalla voida muutenkaan ratkaista menneisyyteen lukkiutuneen asevelvollisuusarmeijamme ja rupukuntoisen reservimme aiheuttamia haasteita.

Hitaasti kehittyvän kriisin aikana reservimme saataisiin varmasti valmiuteen ajallaan, mutta mitä tapahtuisi kriisin eskaloituessa nopeasti? Monenko viikon ennakon tarvitsemme reservimme ytimen varustamiseen, kouluttamiseen ja muuten taistelukuntoon saattamiseen, ja onko potentiaalinen vihollinen valmis odottamaan niin kauaa? Reservin terävin kärki saadaan varmasti viikossa tai parissa aseisiin, mutta varusvarastolla käynti ei vielä tee kenestäkään tehokasta taistelijaa.

Maanpuolustuskykyämme on enää turha ylläpitää nykytasossaan, vaan se pitää saada aivan uudelle, korkeammalle, tasolle. Tilanteen korjaamiseksi maanpuolustukseen liittyvistä stereotyyppiseen maskuliinisuuteen ja tunteikkaaseen nationalismiin nojaavista perinteistä sekä jäykistä ja aikaansa jäljessä olevista toimintamalleista tulee luopua. Tilalle on keksittävä jotain aivan muuta. Tässä ehdotukseni:

Asevelvollisuus korvataan koulutustarpeesta riippuen 3-6 kuukauden vapaaehtoisella maanpuolustuskurssilla, jolle voi hakea kuka tahansa nykyisessä asevelvollisuusiässä oleva Suomen kansalainen sukupuoleen katsomatta. Maanpuolustuskurssilta valmistuneet voivat hakea maanpuolustuskorkeakouluun tai siirtyvät halutessaan aktiiviseen reserviin, johon kuuluvat velvoitetaan osallistumaan nykyistä tiheämmin kertausharjoituksiin, mahdollisiin virka-aputehtäviin ja säännölliseen määrään ampumaratapäiviä vuodessa. Aktiivireserviläiset myös säilyttäisivät nopean toiminnan mahdollistamiseksi sotilasvarusteitaan lähtövalmiudessa kotonaan.

Asevelvollisuudesta luopuminen mahdollistaisi maanpuolustusresurssien keskittämisen ammattisotilaisiin, jotka kouluttavat ja johtavat niin maanpuolustuskurssilaisia kuin hyvin varusteltua aktiivireserviläisten joukkoakin. Tämä ammattisotilaiden ja aktiivireserviläisten joukko toimisi myös rekrytointialustana haettaessa vapaaehtoista miehistöä mm. rauhanturva- ja mahdollisiin NATO-operaatioihin.

Aktiivireserviläisistä kootaan paikallisesti sodanajan yksiköitä, joita kertausharjoitetaan mahdollisimman muuttumattomalla kokoonpanolla tiiviimmän ryhmäkoheesion ja yksikkönsä paremman toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Näille yksiköille, olivat ne sitten minkä kokoisia tahansa, määrätään kriisitilannetta varten kokoontumispaikka, jonne jäsentensä on saavuttava valmiusvarustuksessaan mahdollisimman nopeasti tiettyjen kriisitilanteelle ominaisten ehtojen täyttyessä tai erikseen kutsuttaessa. Näin meillä olisi potentiaalisesti mahdollisuus koota kokonaisia toimintakykyisiä prikaateja vain muutamassa tunnissa ympäri maata.

Korvaukseksi ja kannustimeksi maanpuolustuskurssille sekä aktiivireserviläisyydelle osallistumisesta annettaisiin verovähennysoikeus, tai jokin muu rahallinen kannustin, reserviin kuulumisen ajan. Maan suvereniteetin takaavan puolustuskyvyn ylläpitäminen on valtion tärkein tehtävä, joten reilun korvauksen maksaminen vapaaehtoisille on perusteltua. Maanpuolustusvelvollisuus pidettäisiin voimassa, jolloin aktiivireservin ulkopuoliset suomalaiset olisivat valmiustason kohotessa tai kriisitilanteessa silti velvoitettuja osallistumaan myös aseelliseen maanpuolustukseen.

Näin armeijamme toimintakyky ja -nopeus paranisi, reservi saisi parempaa koulutusta ja pysyisi paremmin taistelukykyisenä, resurssit kohdistettaisiin pitkäjänteisesti motivoituneimpiin reserviläisiin ja samalla pääsisimme eroon yhdestä aikakautemme suurimmasta tasa-arvo-ongelmasta eli sukupuoleen sidotusta rauhanajan pakkotyövelvoitteesta, jota myös asevelvollisuudeksi kutsutaan.

Yksi modernisoinnin kulmakiviä olisi myös myös Puolustusvoimien ylimmän johdon tarpeenmukainen uusiminen. Henkilökohtaisesti kieltäydyn riskeeraamasta henkeäni esimerkiksi Gustav Hägglundin kaltaisten ihmisten komennossa. Jos ei kykene ymmärtämään mikä on biologisen sukupuolen mahdollistaman valinnanvapauden ja sukupuoleen perustuvan juridisen pakon ero, niin ei ole henkisesti tarpeeksi kypsä poistumaan edes peräkammarista saati tekemään päätöksiä toisten ihmisten elämästä ja kuolemasta.

Maailmanhistoria todistaa, että ajastaan jäljessä olevan armeijan on riskialttiimpaa joutua korvatuksi jonkin toisen maan armeijalla, kun nostoväki on todennäköisesti alakynnessä ammattisotilaita vastaan siinä välineurheilussa, jota myös sotimiseksi kutsutaan. Vain maanpuolustukseen liittyvien toimintamallien uudistamisella maanpuolustuskykymme voidaan rakentaa niin uskottavaksi, ettei sen kestävyyttä tulla kokeilemaan jatkossakaan.