Tere Sammallahti

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla julkaistiin kirjoitus, jossa työmarkkinajärjestöjen edunvalvojat löytävät niin suloisella tavalla sovun yhdistäen voimansa koko muuta yhteiskuntaa vastaan. Kirjoituksen rivien välistä pystyi näkemään kuinka SAK:n entinen puheenjohtaja ja SDP:n kansanedustaja, Lauri Ihalainen potkii maassa makaavaa suomalaista parlamentarismia munuaisiin samalla, kun EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen repii uhrilta kelloa kädestä ja lompakkoa taskusta.

Ihalainen ja Laatunen muistuttavat näennäisen sovittelevasti, että tiukalla sääntelyllä, yleissitovuudella, kolmikannalla ja muilla työmarkkinajärjestöjen sanelemissa raameissa tehdyillä päätöksillä hallitus on lunastanut itselleen työrauhan. Suomeksi tulkattuna tämä passiivisaggressiivinen uhkaus tarkoittaa sitä, että muutoksia voidaan tehdä, kunhan ne eivät heikennä työmarkkinajärjestöjen valtaa. Monen korvaan tämä kuulostanee pirujen seinille maalailulta. Mutta katsokaapa mitä tapahtui, kun hallituksessa pohdiskeltiin ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan laajentamista myös ammattiliittojen ja työttömyyskassojen ulkopuolisille jäsenille.

Näitä asioita ei tietysti ammattiliittojen markkinointimateriaaleista löydy, mutta työntekijän ei esimerkiksi tarvitse kuulua liittoon saadakseen ansiosidonnaista työttömyystukea, pelkän työttömyyskassan jäsenyys riittää. Ammattiliittojen kyljessä toimivat työttömyyskassat maksavat vain 5,5 % ansiosidonnaisen työttömyysturvan kokonaiskuluista. Loput 94,5 % tulee veronmaksajien kukkaroista, eli myös liittoihin ja kassoihin kuulumattomilta. Tätä taustaa vasten olisi oikeudenmukaista ulottaa ansiosidonnainen koskemaan kaikkia suomalaisia. Mutta juhlapuheissa muka työntekijöiden oikeuksia ajaville ammattiliitoille tämä ei tietenkään sovi, koska se veisi niiltä yhden suurimmista propaganda-aseistaan ja murentaisi niiden valtaa merkittävällä tavalla.

Ammattiliittojen likaisten temppujen osasto tulkitsikin tällaisen, veroja maksavan työntekijän aseman parantamisen, ja minä siteeraan SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutolaa, “hyökkäykseksi AY-liikettä kohtaan”. SAK myös vaatii, siis ei pyydä, vaan vaatii, Suomen hallitukselta selvitystä asiaan liittyvistä yksityiskohdista. Huutola vieläpä uhkaa, että AY-liike on valmis työtaistelutoimiin, toisin sanoen uusiin lakkoihin ja koko kansantalouden päälle paskantamiseen, jos hallitus yrittää tehdä työmarkkinauudistuksia ilman AY-liikkeen antamaa lupaa.

Toisin sanoen, demokraattisesti valittua eduskuntaamme yritetään uhkailla ja kiristää taipumaan ammattiliittopomojen antamiin käskyihin. Puhe työrauhasta siis tarkoittaa sitä, että ongelmia ei tule niin kauan kuin kulloinenkin hallitus nöyrästi hyppii Hakaniemen veroparatiisipomojen pillin tahtiin ja ojentaa työmarkkinajärjestöille vallan päättää kaikkia kansalaisia koskevista asioista. Hallituksen työrauhaa uhkaa vain se, että hallitus yrittäisi vahvistaa suomalaista demokratiaa palauttamalla eduskunnalle oikeuden itsenäiseen päätöksentekoon.

Laatunen ja Ihalainen ovat kyllä huolissaan Suomen pärjäämisestä taloudellisessa kilpailussa, mutta keinot asiaintilan parantamiseksi ovat sitä samaa työmarkkinajargonia, johon takertumalla Suomi on rimpuillut taloudellisesti jo vuosikymmeniä, eritoten viimeisen kymmenen vuoden talouskurimuksen ajan. Puhutaan maltillisista palkkaratkaisuista, työelämän sääntöjen kehittämisestä ja vientialojen tukemisesta, mutta mitään normista poikkeavaa tai konkreettista kumpikaan ei ehdota.

Kirjoituksessa puhutaan myös luottamuksen tärkeydestä. Vaade luottamuksesta tosin on tässä tapauksessa yksisuuntaista ja tarkoittaa työmarkkinajärjestöjen luottavan siihen, ettei laillisesti valittu eduskuntamme kyseenalaista työmarkkinajärjestöille luovutettua valtaa. Ihalaisen ja Laatusen mielestä on huono asia, että hallitus on palauttanut työmarkkina-, perhe- ja sosiaalipoliittisen valmistelun eduskuntaan. Siinä on nimittäin sellainen riski, että kulloinenkin eduskunta ja hallitus heijastelisikin kansalaisten haluja eikä työmarkkinapolitrukkien päähänpistoja! Kaupantekijäisiksi nämä parlamentaarisesti lukutaidottomat vielä syyttävät hallitusta vallanhimosta, koska se on halunnut palauttaa päätösvaltaa takaisin demokraattisesti valitulle eduskunnalle!

Työmarkkinajärjestöjen strategiaan siis kuuluu uhkailu, kiristys, pelottelu, korruptio ja valheellinen propaganda. Nämä eivät ole tavallisten kansalaisjärjestöille, vaan mafialle ja muille rikollisjärjestöille tyypillisiä toimintatapoja tyyliin: “Onpa sinulla siinä kivasti rullaava kansantalous. Olisi sääli, jos sille sattuisi jotain”.

Viimeaikaisten lausuntojen perusteella äärimmäisen autoritäärisesti liittojaan johtavilta työmarkkina-kummisediltä on suuruudenhulluudessaan päässyt unohtumaan, ettei tätä maata johdeta Hakaniemestä tai Etelärannasta. Ylin lainsäädäntövalta kuuluu Suomen demokraattisesti valitulle eduskunnalle, se tulisi kaikkien pitää mielessä.

Työmarkkinajärjestöt eivät ole muuta kuin yhdistyksiä, kansalaisjärjestöjä, joilla tulee olla lainvalmistelussa rooli korkeintaan asiantuntijalausuntojen antajana. Äänestäjät eivät yksinkertaisesti ole antaneet työmarkkinajärjestöille lupaa päättää kaikkien suomalaisten asioista, vaikka eri puolueissa vaikuttavien korruptoituneiden eturyhmäpoliitikkojen siunauksella niin on annettu tapahtua jo vuosikymmenien ajan.

Se on sama kuin minä masinoisin vaikkapa Suomen Ekomodernistit ja Haukilahden urheiluampujat neuvottelemaan Suomen ympäristö- ja aselainsäädäntöä muutoksista. Yhdenkään demokratian luonnetta ymmärtävän kansalaisen ei tulisi moista hyväksyä, koska olisi moraalitonta ja demokratiaa rapauttavaa ojentaa eduskunnalle kuuluva valta demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin. Silti, iso osa suomalaisista ei osaa kyseenalaistaa työmarkkinamafian valta-asemaa ja vaikutusvaltaa jopa puolueiden sisällä.

Saamme joka viikko lukea toinen toistaan ylimielisempiä lausuntoja työmarkkinajärjestöiltä, aivan niin kuin ne olisivat ylin hallinnollinen elin Suomessa. On korkea aika kitkeä nämä suuruudenhullut visiot pois työmarkkinajärjestöistä, hyvällä tai pahalla. Kaikkeen työmarkkinacapojen ärhentelyyn pitää jatkossa reagoida nopeasti ja armottomasti, jotta suomalainen parlamentarismi ei enää koskaan joudu työmarkkinamafian panttivangiksi.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005598062.html
https://yle.fi/uutiset/3-10110442

Hallituksen ilmoitus saavutettujen etujen leikkauksista saivat ammattiyhdistysliikkeessä sekä sen eduskunnassa istuvissa kumileimasimissa aikaan odotettua ahdistusta. Osa suomalaisista ilmeisesti elää vieläkin siinä illuusiossa, että kestävyysvaje on vain porvareiden salajuoni eikä kansantaloudessa ole mitään muuta ongelmaa kuin se, että julkinen sektori kuluttaa liian vähän lainarahaa eikä työntekijöillä ole vielä tarpeeksi etuisuuksia.

AY-jyrät kiiruhtivat uhkailemaan hallitusta ja kertomaan kuinka ”sopimusyhteiskunta” on romutettu. AY-liike pitää jopa perustuslain vastaisena sitä, että poliittista valtaa pitää demokraattisilla vaaleilla valittu eduskunta eikä esimerkiksi herrahissillä Hakaniemen saunaosastolle hilattujen, eläkeviroissaan pöhöttyvien, järjestöjyrien kollektiivi. Ehkäpä AY-liike näkee ”sopimusyhteiskunnan” ytimenä sen, että se kiristää demokraattisilla vaaleilla valittua hallitusta uhkailemalla ”koko Suomen pysäyttämisellä” ja jatkuvalla lakkoilulla, jolla kustaan ihan jokaisen suomalaisen pakkiin? AY-liikkeen mielestä hallituksen vallankäyttö edustaa myös ”sanelua”, mutta ilman demokraattisten vaalien antamaa mandaattia TuPo-pöydissä, kolmikannoissa ja muissa yhteiskunnallisissa neuvotteluissa yleislakolla uhkaileva työmarkkinajärjestö jotain ”sopimista”?

SDP:n Antti Rinne kritisoi välittömästi hallitusta ”sopimusyhteiskunnan” romuttamisesta. Rinne entisenä AY-jyränä valittelee, että työntekijän oikeutta sopia työehdoistaan kavennetaan, mutta enpä ole kuullut sitä kritiikkiä Rinteeltä tai muualtakaan viime vuosien YT-aallon ollessa käynnissä. Eipä ole annettu työntekijöille oikeutta neuvotella omista sopimuksistaan töiden jatkumisen ehtona, vaan neuvottelupöydissä istuvat liittojen luottamusmiehet jopa silloin, kun irtisanominen koskee liittoon kuulumatonta työntekijää. Ehkäpä aatetoverit kuivaavat Rinteen krokotiilinkyyneleet seuraavassa SAK:n saunaillassa.

Vihreiden Ville Niinistökin valitteli, että satavuotista työmarkkinaperinnettä ollaan nyt romuttamassa ”sanelupolitiikalla”. Tiedoksi Ville Niinistölle ja muille poliittisille broilereille, että yksityinen sektori elää kiihtyvää muutoksen aikaa, koska sen on pakko reagoida muuttuviin globaaleihin trendeihin. Tätä faktaa vasten on erittäin suotuisaa, että satavuotiset työmarkkinaperinteet heitetään romukoppaan ja mietitään niitä keinoja, joilla yhä useampi suomalainen työllistyy ja joilla taloutemme kurja tila saadaan korjattua. Suomalaisen vasemmiston lempilapsi ja itseisarvo, eli valtava julkinen sektori, on Niinistön mielestä pahimpana kärsijänä, koska julkisen sektorin yksityistä sektoria pidempiä lomia vihdoin ja viimein leikataan. Eikö se ole juuri sitä epäoikeudenmukaisuutta, että julkisella sektorilla lomaillaan tavallista pidempään yksityisen sektorin työntekijän piikkiin? Eivätkö puntit nyt ole vain tasan sen sijaan, että jotakuta olisi oikeasti sorsittu työmarkkinoilla?

Siis jumalauta nyt oikeasti, Suomessa hallitus koostuu demokraattisilla vaaleilla valittujen puolueiden kollektiivista, johon muuten SDP:llä, Vihreillä ja muilla oppositiopuolueilla oli paikka auki vielä hallitusneuvottelujen aikaan. Eikä muuten kuulunut mitään kitinöitä ”sopimusyhteiskunnasta” tai ”sanelupolitiikasta” silloin, kun SDP, Vasemmmistoliitto ja Vihreät istuivat hallituksessa sanelemassa, että suomalaisten veronmaksajien piikkiin voidaan vielä jatkaa julkisen sektorin velkakarkeloita.

Hallituksen ei tarvitse kysyä oppositiolta lupaa päätöksentekoon, vielä vähemmän sen tarvitsee kysellä sitä yksittäisiltä kansalaisjärjestöillä, joilla ei tule kansallisessa päätöksenteossa roolia kuin korkeintaan neuvonantajana. AY-liikkeelle annettiin mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntasopimuksen syntyyn, toisaalta sen mielipidettä on kuunneltu hallituksen sorvatessa uusinta leikkauspakettiaan.

Oli hallituksen eilisestä leikkauslistasta mitä mieltä tahansa, niin sana ”sopimusyhteiskunta” on samanlainen ontto termi kuin ”konsensuspolitiikka” ja ”kolmikanta”, eikä niiden tarvitse ohjata hallituksen työskentelyä millään tavalla. Ne ovat tapoja, joilla asioita on joskus hoidettu, mutta eivät suinkaan mitään itseisarvoja. Jos hallitus päättää käyttää toisenlaisia keinoja, ei se tarkoita, että olisi toimittu kategorisesti väärin, kuten monet tuntuvat kuvittelevan.

HALLITUKSEN YDINTEHTÄVÄ ON TEHDÄ ÄÄNESTÄJIEN ANTAMALLA MANDAATILLA PARHAAKSI KATSOMIAAN PÄÄTÖKSIÄ. Huudan sen nyt tuohon, koska suomalaisen parlamentarismin toimintamekanismi näyttää velkakrapulaisilta vastarannankiiskiltä unohtuneen. En minäkään ole hallituksen kaikista toimista samaa mieltä, mutta tämä on ehdottomasti parempi kokonaisuus kuin mikään velkarällästäminen ja saavutettujen etujen lisääminen, mitä hallituksen ulkopuoliset tahot ovat lähinnä ehdotelleet.

PS. Nettifoorumeilla on näkynyt arveluita siitä, että Sipilän olisi jotenkin poikkeuksellisen helppoa leikata esim. sunnuntailisistä, kun hänen ei itse tarvitse käydä sunnuntaisin töissä. Minä en erityisemmin pidä kepusta, mutta voin kyllä huoletta sen verran puolustaa Sipilää, että yrittäjänä ja pääministerinä hän on takuuvarmasti tehnyt enemmän ylitöitä, ihan sunnuntai-sellaisia, kuin suurin osa suomalaisista tulee elämänsä aikana koskaan tekemään. Sipilä on ajallemme poikkeuksellinen poliitikko, kuten muutkin hallituksessa istuvat puolueet; ne ovat valmiita takuuvarman imagotappion ja kannatuksen laskun uhallakin tekemään sen, mikä on oikein ja tarpeellista.