Tere Sammallahti

Pakolaiskriisin ympärillä pyörivä kohu jatkuu päivä päivältä omituisempana eikä eilinen YLEn A2-illan myötähäpeää herättänyt roskajournalistinen kumbayaa-kokoontuminen tilannetta helpottanut. Kiistan eri ääripäiden retoriikka ja teot muuttuvat viikko viikolta radikaaleimmiksi siinä, missä maltillisemmatkin tahot ovat juuttuneet lähinnä käymään tunteisiin vetoavaa imagokampanjaa ja lyömään vastapuolta leimakirveellä. Ainoa, mitä Suomessa ei pakolaiskriisin myötä ole vielä kukaan ehdottanut, on faktoihin pohjautuvan tilanneanalyysin perusteella laadittu realistinen toimenpidesuunnitelma.

Kaiken pöyristymisen, loukkaantumisen, nimittelyn, stereotyyppisen yleistämisen ja muun joutavanpäiväisen jeesustelun sijaan olisi hienoa nähdä vastauksia seuraaviin kysymyksiin.

Kuinka monta turvapaikanhakijaa Suomeen tulee?

Valtiovarainministeri Stubb arvioi tulijoiden määrän olevan n. 30 000 tänä vuonna, mutta jos turvapaikanhakijoita tulee pelkästään Tornioon 500 päivässä, niin se tarkoittaa n. 44 000 turvapaikanhakijaa tästä päivästä vuoden loppuun mennessä, n. 64 000 kuluvan vuoden aikana yhteensä ja ensi vuonna 182 500. Ottaen huomioon Lähi-Idän ja Afrikan poliittisen epästabiiliuden sekä länsimaiden haluttomuuden kriisien ratkaisijaksi, voi pakolaiskriisin loppu olla useamman vuoden päässä. Moni maahanmuuttoidealisti ei tunnu edes pitävän tulijoiden määrää tai kriisin mahdollista kestoa merkityksellinä detaljina, aivan kuin resurssimme olisivat loputtomat.

Näyttää siltä, että arviot turvapaikanhajikoiden määrästä noudattavat tällä hetkellä samaa kaavaa kuin talouden tunnuslukujen ennustaminen talouskriisin ajan; joko ongelman olemassaolo kielletään tai sitten tehdään täysin epärealistinen arvio, jota sitten budjetin ylittyessä korjataan velkarahalla.

Mitkä ovat pakolaiskriisin kustannukset ja millä aikavälillä?

Valtiovarainministeri Stubb kertoo, että ensi vuonna 15 000 turvapaikanhakijan kustannukset ovat 114 miljoonaa euroa. Lukua on vaikeaa pitää realistisena ottaen huomioon, että maahanmuuttoviraston mukaan yhden turvapaikanhakijan ylöspito maksaa 43 euroa päivässä, jolloin 15 000 ihmisen ylöspidon kustannus on 235 miljoonaa euroa vuodessa. Jos puolet oletetusta 64 000:sta turvapaikanhakijasta saa turvapaikan, on ensi vuoden lisäkustannus n. 502 miljoonaa euroa. Kun turvapaikanhakijalle, tai -saajalle, järjestetään oma asunto, koulutus ja terveydenhuolto, sekä perheet yhdistetään, niin kustannus todennäköisesti kasvaa tavalla, jota kukaan ei pysty luotettavasti arvioimaan.

Näin ollen lienisi parempi, jos vastaanottajamaat investoisivat esimerkiksi taistelujoukkoihin, joilla kaadetaan pakolaiskriisin aiheuttaneet hirmuhallinnot pakolaiskriisin ratkaisemiseksi. Toissijaisesti jäljelle jääneitä kehitysapurahoja tulisi suunnata pakolaisleirien rakentamiseen lähelle kriisimaita, jolloin voisimme auttaa useampia pakolaiskriisin uhreja.

Mihin kaikki turvapaikanhakijat majoitetaan?

Tilanteen hallitsemattomuudesta ja kaoottisuudesta kertoo se, että turvapaikanhakijoita kuljettavat liikennöitsijät lähtevät ajamaan osaa vuoroistaan ilman määränpäätä, koska vastaanottokeskukset ja väliaikaiset majoitustilat ovat yksinkertaisesti täynnä. ELY-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Jaana Suokonautio arvioi, että kroonisesta asuntopulasta kärsivälle pääkaupunkiseudulle olisi tulossa jopa 10 000 pakolaista seuraavan vuoden aikana. Väistämättä herää kysymys, että mihin asuntoihin pakolaiset aiotaan Helsingissä asuttaa, kun opiskelijoillekin siellä rakennetaan asuntoja merikonteista ylikuumentuneiden vuokramarkkinoiden lieventämiseksi. Kuntaliitostakin varoitellaan, että asunnottomuus tulee räjähtämään ilman radikaaleja muutoksia asuntotarjonnassa.

Tällä aikataululla helpoin tapa olisi järjestää maakunnissa olevia tyhjiä kiinteistöjä pakolaisille asumuksiksi, tosin silloin jouduttaisiin tinkimään pakolaisten oikeudesta valita asuinpaikkansa. Toinen vaihtoehto on antaa pakolaisille mahdollisuus rakentaa omat väliaikaismajoituksensa, jolloin jouduttaisiin tinkimään rakennusmääräysten reunaehdoista. Oli miten oli, koko maassa on jo yöpakkasta ja ongelmaan asuntojen riittämättömyydestä olisi pitänyt herätä jo kuukausia sitten.

Mistä turvapaikanhakijoille töitä?

Suomessa on 200 000-350 000 työtöntä, riippuen laskijasta ja laskentametodista, samalla kun työmarkkinoille on tulossa 15 000-60 000 kielitaidotonta, joista isolla osalla ei todennäköisesti ole suomalaiset standardit täyttävää koulutusta. Ainoa tapa nostaa turvapaikanhakijoiden työllisyysastetta merkittävästi on purkaa TES:n yleissitovuus, tinkiä niihin asetetuista minimipalkoista ja purkaa muutenkin työmarkkinasääntelyä, jotta alhaisen koulutustason kielitaidottomat maahanmuuttajat pääsevät kilpailuttamaan työpanostaan työmarkkinoilla.

Ironista tässä on se, että samalla kun poliittinen vasemmisto kannattaa vapaampaa pakolaispolitiikkaa, on juuri vasemmiston lempilapselle eli AY-liikkelle maahanmuutto varsinaista myrkkyä, kuten esimerkiksi PAM:n lausunto todistaa. Siksi suhtaudunkin skeptisesti pakolaisten mahdollisuuksiin työllistyä Suomessa.

Millaisia sisäpoliittisia haasteita turvapaikanhakijat Suomessa aiheuttavat?

ISIS on ilmoittanut tuovansa Eurooppaan taistelijoitaan pakolaisten joukossa ja Venäjän ilmoitus tuhota ISIS tehnee pakolaisuudesta monelle kalifaatin puolesta taistelleelle houkuttelevan vaihtoehdon. Islamistien hyökkäyksiä on nähty ennenkin Euroopassa, joten uhan ottaminen vakavasti on mielestäni perusteltua. Yksi tapa vähentää islamistiterroristien aiheuttamia riskejä on seuloa tulijat mahdollisimman tarkkaan ja päästää maahan vain he, joilla on passit ja henkilöllisyyspaperit mukana helpottamassa taustojen selvittämistä.

En myöskään voi jättää noteeraamatta eräiden pakolaisten esittämiä vaatimuksia esimerkiksi ruoan, majoituksen, terveydenhuollon ja muiden etuisuuksien suhteen, puhumattakaan tulokkaiden mukanaan tuomista uskontoon tai heimoajatteluun kytkeytyvistä riidoista, joita on jo selvitelty väkivalloin ympäri Eurooppaa. Jos välittömästä kuolemanvaarasta pelastautuneella ihmisellä loppuu muutamassa päivässä kärsivällisyys ja kunnioitus vieraanvaraisuuttamme kohtaan, voi vain kuvitella mikä tilanne on esimerkiksi puolen vuoden päästä, kun suurin osa pakolaisista on edelleen työttömänä ja mahdollisesti vailla jo nyt kaipaamiaan etuisuuksia.

Miten kotouttamiseen liittyvät ongelmat ratkaistaan?

Parinsadan vuosittaisen humanitaarisen maahanmuuttajan kotouttaminen on osoittautunut meille lähes ylivoimaiseksi haasteeksi eikä metodiin liene luvassa merkittäviä muutoksia, jos julkisesta keskustelusta tai käytettävissä olevista resursseista voi mitään päätellä. Esimerkiksi Vihreät julkaisivat ”Vihreitä ratkaisuja turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kotouttamiseen”-listan, jossa tarjotaan ratkaisuja kaavalla ”Miten X hoidetaan? = Tuetaan X:ää/X:ään on osoitettava lisää resursseja”. Ainahan voi populistisesti vaatia itsestäänselvyyksiä kuten, että tarvitaan kielikoulutusta, työtä ja asuntoja, mutta silloin pitää olla vastauksia myös kysymyksiin autettavien määrästä, kustannuksista, jne.

Esitettyjen kotouttamiskeinojen tulisi sisältää edes jotain konkretiaa. Samalla meidän tulee hyväksyä, että pieni osa turvapaikanhakijoista ei yksinkertaisesti kykene tai halua kotoutua Suomeen, jolloin heidät voidaan perustellusti poistaa maasta viemästä resursseja muilta avuntarvitsijoilta.

—————————————–

Vasta kun näihin kysymyksiin saadaan realistisia vastauksia, on päästy pakolaiskeskustelussa tasolle, joka vie oikeasti yhteiskuntaamme eteenpäin ja johtaa lähemmäs pakolaiskriisin ratkaisua. Varmaa on ainoastaan se, että nykyisellä populistisella lässytyksellä ja ongelman kieltämisellä ei saada merkittäviä tuloksia aikaan pakolaiskriisin suhteen.

Viime kesäkuussa lomaillessani Kreikassa Lesboksen saarella tutustuin ulkopuolisen silmin siihen, miltä pakolaisten matka Eurooppaan näyttää. Joka päivä Molyvoksen kaupungin liepeille rantautui kumiveneitä täynnä Turkin puolelta tulevia pakolaisia, jokaisella mukanaan korkeintaan reppu, kassi tai joku perheenjäsen sylissä. Koko muun elämänsä he olivat jättäneet kotiseuduilleen, koska aluetta hallitsee säälimätön, brutaali ja äärimmäisen väkivaltainen hallinto, oli se sitten ISIS, Assadin hallinto, heimopäälliköt tai leopardihattuiset sotapäälliköt. Katsellessani noita surullista matkaansa taittavia ihmisiä heräsin ensimmäistä kertaa siihen ajatukseen, että paradoksaalisesti väkivalta saattaa olla ainoa ratkaisu lähi-idän ja Afrikan ongelmavaltioiden stabiloimiseksi ja pakolaisongelman ratkaisemiseksi.

Molyvoksesta Mytiliniin matkalla olevilla pakolaisilla on tästä risteyksestä vielä n. 36 kilometriä käveltävänä. Silti pahin oli heille takana ja tunnelma vaikutti olevan korkealla.

Pakolaisongelman syy on kriisialueiden oloissa ja eritoten niiden väkivaltaisten hirmuhallintojen aiheuttamissa humanitaarisissa kriiseissä. Maahanmuuttokriittisten keskittyminen pakolaisten kännyköihin, vaatteisiin, saamiinsa rahallisiin avustuksiin tai rastinen leimaaminen halventavilla nimityksillä ja yleistyksillä on aiheen vierestä puhumista eikä ratkaise itse ongelmaa, kuten ei ratkaise myöskään maahanmuuttoidealistien ajatus avoimista ovista ja kymmenistätuhansista vuosittain maahan tulevista pakolaisista. Lähi-idän ja Afrikan väestön siirtäminen susirajalle rakennettaviin vastaanottokeskuksiin auttaa itse ongelman ratkaisussa yhtä paljon kuin rajojen sulkeminen hätää kärsiviltä. Siksi näistä ”keinoista” kiisteleminen on keskittymistä epäolennaiseen.

Jos kehittyneet maat eivät keinolla tai toisella auta kriisialueilla, meille jää kaksi vaihtoehtoa:

1. Maahanmuuttoidealistien vaihtoehto: Pidämme inhimillisen kärsimyksen helpottamiseksi rajat auki ja koitamme vuosittain kotouttaa kymmeniätuhansia pakolaisia, kun aikaisemmin olemme epäonnistuneet muutaman sadan vuosittaisen humanitaarisen maahanmuuttajan kotouttamisessa. Tällöin maahanmuuttoidealistien tulee antaa selkeitä ja rehellisiä vastauksia kysymyksiin pakolaisten määrästä, heistä aiheutuneista yhteiskunnallisista kustannuksista, sisäpoliittisista haasteista ja tehokkaista kotoutumiskeinoista.

2. Maahanmuuttokriitikoiden vaihtoehto: Pistämme rajat kiinni ja sulkeudumme kansainvälisen yhteisön ulkopuolelle koittaen samalla unohtaa miljoonien ihmisten inhimillisen kärsimyksen. Tällöin maahanmuuttokriitikoiden tulee antaa selkeistä ja rehellisiä vastauksia esimerkiksi siitä, millä keinoin luvattomat rajanylitykset aiotaan estää ja miten realistiset mahdollisuudet meillä on karkottaa ihmisiä, joiden lähtömaata ei enää ole olemassa?

Minä en usko, että kumpikaan vaihtoehto on realistinen pitkällä tähtäimellä vaan kummatkin johtavat ennen pitkää telttakylien syntymiseen myös Suomessa. Molemmat vaihtoehdot tarkoittavat myös kriisialueiden jäämistä hirmuhallinnoille, jolloin iso osa Lähi-itää ja Afrikkaa jää sikiämispaikaksi väkivaltaisille ääriliikkeille aj sen seurauksethan me jo tiedämme. Juuri länsimaiden välinpitämättömyys tietyistä kriisialueista on johtanut pakolaiskriisin eskaloitumiseen kuluvalla vuosikymmenellä; tällä hetkellä pelkästään syyrialaisia pakolaisia on jo lähes kymmenen miljoonaa ja pakolaiskriisin pahentuessa myös Suomen suuntaan kohdistuu kasvavaa hallitsematonta muuttopainetta, halusimme me sitä tai emme.

Ahkerat syyrialaiset työllistivät itsensä mm. myymällä hedelmiä Mytilinin Ermou Streetillä. Suomessa tähänkin tarvittaisiin liuta lupia.

Jokainen kansa, me suomalaiset mukaan lukien, on joutunut lunastamaan itsemäärämisoikeutensa verellä, eikä Syyria, Irak, Afganistan, tietyt Afrikan valtiot tai muutkaan maailman kriisialueet tule näillä näkymin tekemään poikkeusta ihmiskunnan vuosituhantisessa historiassa. Koska aseettomia siviilejä ei voida asettaa esimerkiksi murhanhimoisen ISIS:n kaltaista aseistautunutta järjestöä vastaan, tarvitsevat syyrialaiset ja irakilaiset länsimaiden apua taistelussa ääri-islamistien kukistamiseksi. Tässä kohtaa NATO, muut länsimaat, Venäjä, Afrikan Unioni ja arabimaat voisivat auttaa ja yhteistyön myötä jopa kyetä lähentymään toisiaan kaikkia hyödyttävällä tavalla. Kansainvälisesti hyvänä neuvottelijana tunnettu Suomi voisi ulkopoliittisten osaajiensa johdolla ottaa isomman roolin mm. Syyrian kriisin ratkaisemisessa patistamalla länsimaita avaamaan diplomaattiset yhteydet uuden liittouman kokoamiseksi.

Realistisisesti minkä tahansa maan hyvinvoinnin ja itsenäisyyden turvaavat ensisijaisesti sen omat kansalaiset ja toissijaisesti hyvän puolesta taistelevat liittolaiset. Näin ollen kriisialueilta tulevien aikuisten paikka ei lähtökohtaisesti ole maanpaossa, vaan kotimaassaan taistelemassa sortajiaan vastaan, vaikka ketään ei tietysti siihen voi pakottaakaan. Kukaan ei odota länsimaiden kansalaisilta enempää eikä vähempää enkä näe, miksi odotukset muiden kohdalla olisivat erit?

Syyrian ja Irakin kriisialueilta tuleville taistelukuntoisille ihmisille tulisikin Suomessa tarjota mahdollisuutta osallistua sotilaskoulutukseen. Esimerkiksi vuoden koulutuksen jälkeen näitä eri puolilla NATO-maita koulutettuja yksiköitä voitaisiin lähettää NATO-joukkojen tuella kukistamaan niitä hallintoja, jotka ajoivat pakolaisiksi joutuneet kodeistaan. En voi olla kuvittelematta, että kriisimaista tulevat ihmiset taistelisivat mieluummin oikeudestaan asua kotikulmillaan kuin toisella puolella maailmaa toisten almuilla eläen. Siksi uskon, että ratkaisu kriisialueiden ongelmiin löytyy pakolaisista itsestään, kunhan heille annetaan varustuksen, koulutuksen ja organisoituneiden liittolaisten tuella aito toivo voitosta ja paremmasta huomisesta.

Syyriasta Turkin kautta tulleet pakolaiset odottavat lääkärintarkastuksen jälkeen Mytilinin satamassa laivaa mantereelle.

Näillä keinoilla ISIS-saasta ja Assad voidaan pyyhkiä Maan päältä pois, minkä jälkeen huomio voidaan kiinnittää aina sinne, mistä kulloinkin alkaa virrata pakolaisia. Parhaassakin tapauksessa uskonnollisen ekstremismin ja vallanhimon aiheuttamien konfliktien lopettaminen vie vuosia tai vuosikymmeniä, todennäköisesti vuosisatoja, mutta se työ on parempi aloittaa ennemmin kuin myöhemmin. Joka tapauksessa pakolaiskriisiin johtavien ongelmien ratkaisu on myös kehittyneiden maiden etu ja ihmisten auttaminen omassa maassaan on pitkällä tähtäimellä paljon halvempaa ja paikallisille paljon parempi vaihtoehto kuin miljoonien ihmisten yhtäkkinen siirtyminen maasta toiseen.

Inhimillisinä ja empaattisina ihmisinä meidän tulee auttaa hätää kärsiviä, mutta samalla meidän tulee myös hakea aktiivisesti ratkaisua pakolaiskriisiin. Se on kuitenkin varmaa, että nykyisessä julkisessa keskustelussa pyörivät vaihtoehdot, eli rajojen sulkeminen pakolaisvirran tyrehdyttämiseksi tai ovien leväyttäminen selälleen, eivät ole ratkaisuja itse pakolaiskriisin syihin. Ikävä kyllä myös ”rauhanomainen ratkaisu” kuulostaa varsin naiivilta ehdotukselta ISIS:n ja Assadin hallinnon kaltaisten, kansanmurhaavien, vauvoja räjäyttelevien, ihmisiä elävältä polttavien ja kaikkia ihmisyyden rajoja koettelevien, entiteettien kanssa.

Sic vis pacem, para bellum.

PS. Saattaa toki olla, että ovi Syyrian kriisin ratkaisijoiksi on länsimailta kiinni, koska Venäjä on siirtynyt taistelemaan Assadin hallinnon puolelle. Länsimaat ovat katsoneet maailman kriisipesäkkeiden liekkejä liian kauan vierestä ja nyt meille näyttää jäävän vain laskunmaksajan rooli.