Viime kesäkuussa lomaillessani Kreikassa Lesboksen saarella tutustuin ulkopuolisen silmin siihen, miltä pakolaisten matka Eurooppaan näyttää. Joka päivä Molyvoksen kaupungin liepeille rantautui kumiveneitä täynnä Turkin puolelta tulevia pakolaisia, jokaisella mukanaan korkeintaan reppu, kassi tai joku perheenjäsen sylissä. Koko muun elämänsä he olivat jättäneet kotiseuduilleen, koska aluetta hallitsee säälimätön, brutaali ja äärimmäisen väkivaltainen hallinto, oli se sitten ISIS, Assadin hallinto, heimopäälliköt tai leopardihattuiset sotapäälliköt. Katsellessani noita surullista matkaansa taittavia ihmisiä heräsin ensimmäistä kertaa siihen ajatukseen, että paradoksaalisesti väkivalta saattaa olla ainoa ratkaisu lähi-idän ja Afrikan ongelmavaltioiden stabiloimiseksi ja pakolaisongelman ratkaisemiseksi.

Molyvoksesta Mytiliniin matkalla olevilla pakolaisilla on tästä risteyksestä vielä n. 36 kilometriä käveltävänä. Silti pahin oli heille takana ja tunnelma vaikutti olevan korkealla.

Pakolaisongelman syy on kriisialueiden oloissa ja eritoten niiden väkivaltaisten hirmuhallintojen aiheuttamissa humanitaarisissa kriiseissä. Maahanmuuttokriittisten keskittyminen pakolaisten kännyköihin, vaatteisiin, saamiinsa rahallisiin avustuksiin tai rastinen leimaaminen halventavilla nimityksillä ja yleistyksillä on aiheen vierestä puhumista eikä ratkaise itse ongelmaa, kuten ei ratkaise myöskään maahanmuuttoidealistien ajatus avoimista ovista ja kymmenistätuhansista vuosittain maahan tulevista pakolaisista. Lähi-idän ja Afrikan väestön siirtäminen susirajalle rakennettaviin vastaanottokeskuksiin auttaa itse ongelman ratkaisussa yhtä paljon kuin rajojen sulkeminen hätää kärsiviltä. Siksi näistä ”keinoista” kiisteleminen on keskittymistä epäolennaiseen.

Jos kehittyneet maat eivät keinolla tai toisella auta kriisialueilla, meille jää kaksi vaihtoehtoa:

1. Maahanmuuttoidealistien vaihtoehto: Pidämme inhimillisen kärsimyksen helpottamiseksi rajat auki ja koitamme vuosittain kotouttaa kymmeniätuhansia pakolaisia, kun aikaisemmin olemme epäonnistuneet muutaman sadan vuosittaisen humanitaarisen maahanmuuttajan kotouttamisessa. Tällöin maahanmuuttoidealistien tulee antaa selkeitä ja rehellisiä vastauksia kysymyksiin pakolaisten määrästä, heistä aiheutuneista yhteiskunnallisista kustannuksista, sisäpoliittisista haasteista ja tehokkaista kotoutumiskeinoista.

2. Maahanmuuttokriitikoiden vaihtoehto: Pistämme rajat kiinni ja sulkeudumme kansainvälisen yhteisön ulkopuolelle koittaen samalla unohtaa miljoonien ihmisten inhimillisen kärsimyksen. Tällöin maahanmuuttokriitikoiden tulee antaa selkeistä ja rehellisiä vastauksia esimerkiksi siitä, millä keinoin luvattomat rajanylitykset aiotaan estää ja miten realistiset mahdollisuudet meillä on karkottaa ihmisiä, joiden lähtömaata ei enää ole olemassa?

Minä en usko, että kumpikaan vaihtoehto on realistinen pitkällä tähtäimellä vaan kummatkin johtavat ennen pitkää telttakylien syntymiseen myös Suomessa. Molemmat vaihtoehdot tarkoittavat myös kriisialueiden jäämistä hirmuhallinnoille, jolloin iso osa Lähi-itää ja Afrikkaa jää sikiämispaikaksi väkivaltaisille ääriliikkeille aj sen seurauksethan me jo tiedämme. Juuri länsimaiden välinpitämättömyys tietyistä kriisialueista on johtanut pakolaiskriisin eskaloitumiseen kuluvalla vuosikymmenellä; tällä hetkellä pelkästään syyrialaisia pakolaisia on jo lähes kymmenen miljoonaa ja pakolaiskriisin pahentuessa myös Suomen suuntaan kohdistuu kasvavaa hallitsematonta muuttopainetta, halusimme me sitä tai emme.

Ahkerat syyrialaiset työllistivät itsensä mm. myymällä hedelmiä Mytilinin Ermou Streetillä. Suomessa tähänkin tarvittaisiin liuta lupia.

Jokainen kansa, me suomalaiset mukaan lukien, on joutunut lunastamaan itsemäärämisoikeutensa verellä, eikä Syyria, Irak, Afganistan, tietyt Afrikan valtiot tai muutkaan maailman kriisialueet tule näillä näkymin tekemään poikkeusta ihmiskunnan vuosituhantisessa historiassa. Koska aseettomia siviilejä ei voida asettaa esimerkiksi murhanhimoisen ISIS:n kaltaista aseistautunutta järjestöä vastaan, tarvitsevat syyrialaiset ja irakilaiset länsimaiden apua taistelussa ääri-islamistien kukistamiseksi. Tässä kohtaa NATO, muut länsimaat, Venäjä, Afrikan Unioni ja arabimaat voisivat auttaa ja yhteistyön myötä jopa kyetä lähentymään toisiaan kaikkia hyödyttävällä tavalla. Kansainvälisesti hyvänä neuvottelijana tunnettu Suomi voisi ulkopoliittisten osaajiensa johdolla ottaa isomman roolin mm. Syyrian kriisin ratkaisemisessa patistamalla länsimaita avaamaan diplomaattiset yhteydet uuden liittouman kokoamiseksi.

Realistisisesti minkä tahansa maan hyvinvoinnin ja itsenäisyyden turvaavat ensisijaisesti sen omat kansalaiset ja toissijaisesti hyvän puolesta taistelevat liittolaiset. Näin ollen kriisialueilta tulevien aikuisten paikka ei lähtökohtaisesti ole maanpaossa, vaan kotimaassaan taistelemassa sortajiaan vastaan, vaikka ketään ei tietysti siihen voi pakottaakaan. Kukaan ei odota länsimaiden kansalaisilta enempää eikä vähempää enkä näe, miksi odotukset muiden kohdalla olisivat erit?

Syyrian ja Irakin kriisialueilta tuleville taistelukuntoisille ihmisille tulisikin Suomessa tarjota mahdollisuutta osallistua sotilaskoulutukseen. Esimerkiksi vuoden koulutuksen jälkeen näitä eri puolilla NATO-maita koulutettuja yksiköitä voitaisiin lähettää NATO-joukkojen tuella kukistamaan niitä hallintoja, jotka ajoivat pakolaisiksi joutuneet kodeistaan. En voi olla kuvittelematta, että kriisimaista tulevat ihmiset taistelisivat mieluummin oikeudestaan asua kotikulmillaan kuin toisella puolella maailmaa toisten almuilla eläen. Siksi uskon, että ratkaisu kriisialueiden ongelmiin löytyy pakolaisista itsestään, kunhan heille annetaan varustuksen, koulutuksen ja organisoituneiden liittolaisten tuella aito toivo voitosta ja paremmasta huomisesta.

Syyriasta Turkin kautta tulleet pakolaiset odottavat lääkärintarkastuksen jälkeen Mytilinin satamassa laivaa mantereelle.

Näillä keinoilla ISIS-saasta ja Assad voidaan pyyhkiä Maan päältä pois, minkä jälkeen huomio voidaan kiinnittää aina sinne, mistä kulloinkin alkaa virrata pakolaisia. Parhaassakin tapauksessa uskonnollisen ekstremismin ja vallanhimon aiheuttamien konfliktien lopettaminen vie vuosia tai vuosikymmeniä, todennäköisesti vuosisatoja, mutta se työ on parempi aloittaa ennemmin kuin myöhemmin. Joka tapauksessa pakolaiskriisiin johtavien ongelmien ratkaisu on myös kehittyneiden maiden etu ja ihmisten auttaminen omassa maassaan on pitkällä tähtäimellä paljon halvempaa ja paikallisille paljon parempi vaihtoehto kuin miljoonien ihmisten yhtäkkinen siirtyminen maasta toiseen.

Inhimillisinä ja empaattisina ihmisinä meidän tulee auttaa hätää kärsiviä, mutta samalla meidän tulee myös hakea aktiivisesti ratkaisua pakolaiskriisiin. Se on kuitenkin varmaa, että nykyisessä julkisessa keskustelussa pyörivät vaihtoehdot, eli rajojen sulkeminen pakolaisvirran tyrehdyttämiseksi tai ovien leväyttäminen selälleen, eivät ole ratkaisuja itse pakolaiskriisin syihin. Ikävä kyllä myös ”rauhanomainen ratkaisu” kuulostaa varsin naiivilta ehdotukselta ISIS:n ja Assadin hallinnon kaltaisten, kansanmurhaavien, vauvoja räjäyttelevien, ihmisiä elävältä polttavien ja kaikkia ihmisyyden rajoja koettelevien, entiteettien kanssa.

Sic vis pacem, para bellum.

PS. Saattaa toki olla, että ovi Syyrian kriisin ratkaisijoiksi on länsimailta kiinni, koska Venäjä on siirtynyt taistelemaan Assadin hallinnon puolelle. Länsimaat ovat katsoneet maailman kriisipesäkkeiden liekkejä liian kauan vierestä ja nyt meille näyttää jäävän vain laskunmaksajan rooli.