Hallituksen ilmoitus saavutettujen etujen leikkauksista saivat ammattiyhdistysliikkeessä sekä sen eduskunnassa istuvissa kumileimasimissa aikaan odotettua ahdistusta. Osa suomalaisista ilmeisesti elää vieläkin siinä illuusiossa, että kestävyysvaje on vain porvareiden salajuoni eikä kansantaloudessa ole mitään muuta ongelmaa kuin se, että julkinen sektori kuluttaa liian vähän lainarahaa eikä työntekijöillä ole vielä tarpeeksi etuisuuksia.

AY-jyrät kiiruhtivat uhkailemaan hallitusta ja kertomaan kuinka ”sopimusyhteiskunta” on romutettu. AY-liike pitää jopa perustuslain vastaisena sitä, että poliittista valtaa pitää demokraattisilla vaaleilla valittu eduskunta eikä esimerkiksi herrahissillä Hakaniemen saunaosastolle hilattujen, eläkeviroissaan pöhöttyvien, järjestöjyrien kollektiivi. Ehkäpä AY-liike näkee ”sopimusyhteiskunnan” ytimenä sen, että se kiristää demokraattisilla vaaleilla valittua hallitusta uhkailemalla ”koko Suomen pysäyttämisellä” ja jatkuvalla lakkoilulla, jolla kustaan ihan jokaisen suomalaisen pakkiin? AY-liikkeen mielestä hallituksen vallankäyttö edustaa myös ”sanelua”, mutta ilman demokraattisten vaalien antamaa mandaattia TuPo-pöydissä, kolmikannoissa ja muissa yhteiskunnallisissa neuvotteluissa yleislakolla uhkaileva työmarkkinajärjestö jotain ”sopimista”?

SDP:n Antti Rinne kritisoi välittömästi hallitusta ”sopimusyhteiskunnan” romuttamisesta. Rinne entisenä AY-jyränä valittelee, että työntekijän oikeutta sopia työehdoistaan kavennetaan, mutta enpä ole kuullut sitä kritiikkiä Rinteeltä tai muualtakaan viime vuosien YT-aallon ollessa käynnissä. Eipä ole annettu työntekijöille oikeutta neuvotella omista sopimuksistaan töiden jatkumisen ehtona, vaan neuvottelupöydissä istuvat liittojen luottamusmiehet jopa silloin, kun irtisanominen koskee liittoon kuulumatonta työntekijää. Ehkäpä aatetoverit kuivaavat Rinteen krokotiilinkyyneleet seuraavassa SAK:n saunaillassa.

Vihreiden Ville Niinistökin valitteli, että satavuotista työmarkkinaperinnettä ollaan nyt romuttamassa ”sanelupolitiikalla”. Tiedoksi Ville Niinistölle ja muille poliittisille broilereille, että yksityinen sektori elää kiihtyvää muutoksen aikaa, koska sen on pakko reagoida muuttuviin globaaleihin trendeihin. Tätä faktaa vasten on erittäin suotuisaa, että satavuotiset työmarkkinaperinteet heitetään romukoppaan ja mietitään niitä keinoja, joilla yhä useampi suomalainen työllistyy ja joilla taloutemme kurja tila saadaan korjattua. Suomalaisen vasemmiston lempilapsi ja itseisarvo, eli valtava julkinen sektori, on Niinistön mielestä pahimpana kärsijänä, koska julkisen sektorin yksityistä sektoria pidempiä lomia vihdoin ja viimein leikataan. Eikö se ole juuri sitä epäoikeudenmukaisuutta, että julkisella sektorilla lomaillaan tavallista pidempään yksityisen sektorin työntekijän piikkiin? Eivätkö puntit nyt ole vain tasan sen sijaan, että jotakuta olisi oikeasti sorsittu työmarkkinoilla?

Siis jumalauta nyt oikeasti, Suomessa hallitus koostuu demokraattisilla vaaleilla valittujen puolueiden kollektiivista, johon muuten SDP:llä, Vihreillä ja muilla oppositiopuolueilla oli paikka auki vielä hallitusneuvottelujen aikaan. Eikä muuten kuulunut mitään kitinöitä ”sopimusyhteiskunnasta” tai ”sanelupolitiikasta” silloin, kun SDP, Vasemmmistoliitto ja Vihreät istuivat hallituksessa sanelemassa, että suomalaisten veronmaksajien piikkiin voidaan vielä jatkaa julkisen sektorin velkakarkeloita.

Hallituksen ei tarvitse kysyä oppositiolta lupaa päätöksentekoon, vielä vähemmän sen tarvitsee kysellä sitä yksittäisiltä kansalaisjärjestöillä, joilla ei tule kansallisessa päätöksenteossa roolia kuin korkeintaan neuvonantajana. AY-liikkeelle annettiin mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntasopimuksen syntyyn, toisaalta sen mielipidettä on kuunneltu hallituksen sorvatessa uusinta leikkauspakettiaan.

Oli hallituksen eilisestä leikkauslistasta mitä mieltä tahansa, niin sana ”sopimusyhteiskunta” on samanlainen ontto termi kuin ”konsensuspolitiikka” ja ”kolmikanta”, eikä niiden tarvitse ohjata hallituksen työskentelyä millään tavalla. Ne ovat tapoja, joilla asioita on joskus hoidettu, mutta eivät suinkaan mitään itseisarvoja. Jos hallitus päättää käyttää toisenlaisia keinoja, ei se tarkoita, että olisi toimittu kategorisesti väärin, kuten monet tuntuvat kuvittelevan.

HALLITUKSEN YDINTEHTÄVÄ ON TEHDÄ ÄÄNESTÄJIEN ANTAMALLA MANDAATILLA PARHAAKSI KATSOMIAAN PÄÄTÖKSIÄ. Huudan sen nyt tuohon, koska suomalaisen parlamentarismin toimintamekanismi näyttää velkakrapulaisilta vastarannankiiskiltä unohtuneen. En minäkään ole hallituksen kaikista toimista samaa mieltä, mutta tämä on ehdottomasti parempi kokonaisuus kuin mikään velkarällästäminen ja saavutettujen etujen lisääminen, mitä hallituksen ulkopuoliset tahot ovat lähinnä ehdotelleet.

PS. Nettifoorumeilla on näkynyt arveluita siitä, että Sipilän olisi jotenkin poikkeuksellisen helppoa leikata esim. sunnuntailisistä, kun hänen ei itse tarvitse käydä sunnuntaisin töissä. Minä en erityisemmin pidä kepusta, mutta voin kyllä huoletta sen verran puolustaa Sipilää, että yrittäjänä ja pääministerinä hän on takuuvarmasti tehnyt enemmän ylitöitä, ihan sunnuntai-sellaisia, kuin suurin osa suomalaisista tulee elämänsä aikana koskaan tekemään. Sipilä on ajallemme poikkeuksellinen poliitikko, kuten muutkin hallituksessa istuvat puolueet; ne ovat valmiita takuuvarman imagotappion ja kannatuksen laskun uhallakin tekemään sen, mikä on oikein ja tarpeellista.