Suomalainen media on pikkuhiljaa muuttumassa journalismin irvikuvaksi eivätkä edes isoimmat ja arvostetuimmat mediatalot tunnu tinkimättömästi pyrkivän siihen klassiseen journalistiseen hyveeseen eli puolueettomaan faktapohjaiseen tiedonvälitykseen. Luetuimmat iltapäivälehdet ovat toki olleet keltaista lehdistöä jo pitkään, mutta viime vuosikymmenen loppupuolella otettiin harppauksia huonompaan suuntaan. Iltalehden lukemisen lopetin vuonna 2007 ja Ilta-Sanomien lukemisen 2009 niiden muututtua kummallisiksi gonzojournalismin sanansaattajiksi. Valitettavasti myös Helsingin Sanomat ja YLE ovat myös siirtyneet entistä enemmän clickbait- ja sensaatiojournalismin tielle raivaten itselleen tilaa poliittisina mielipidevaikuttajina.

Viimeisin esimerkki tuli NYT:n tekemästä ja myös Helsingin Sanomien Facebook-sivullaan julkaisemasta jutusta, jossa Alexander Stubbin aamuisen twiittaamalla ilmoitetun hyväntuulisuuden implikoidaan olevan seurausta eduskunnan iltapäivällä tekemistä leikkauspäätöksistä. Osallistuin HS:n Facebook-keskusteluun parin lauseen asiallisella kritiikillä HS:n toimitusta kohtaan, jonka alle syntyneessä keskusteluketjussa käytiin hyvää debattia uutisen luonteesta. Keskustelu ei ollut epäkohteliasta kuin korkeintaan Alexander Stubbia kohtaan eikä siinäkään tapauksessa sävyltään tai sisällöltään ainakaan asiattomampaa kuin muu asiasta käyty keskustelu, mutta silti HS poisti viestini ja siitä seuranneen viestiketjun ilman mitään varoitusta.

Pidän äärimmäisen huolestuttavana sitä, että auktoriteetin asemaan noussut mediatalo sensuroi itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Jos joku poliitikko deletoisi kriitikoidensa kommentteja netissä tai vaatisi Helsingin Sanomia sensuroimaan itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, niin hän saisi takuuvarmasti ansaittua palautetta aiheesta. Lähdesuojaa ja sananvapautta korostavan yhteiskuntakriittisen median olettaisi hoitavan itseensä kohdistuneen palautteen muuten kuin sensuurilla. Jos mediatalot haluavat astua poliittiselle kentälle mielipidevaikuttajiksi, niin niillä tulee olla moraalinen velvollisuus vastata asialliseen arvosteluun siinä missä muillakin sen sijaan, että ne vaientavat soraäänet delete-napilla.

Kun Alexander Stubbin perheen turvallisuutta uhattiin vandalisoimalla heidän kotiaan, tai Stubbin oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen loukattiin heittämällä hänen päälleen nestettä, oli mm. HS:n kommenttipalstalla osalla keskustelijoista vahva ”sitä saa mitä tilaa”-mentaliteetti. Osa kommentoijista katsoi, ettei Stubbilla tule olla normaaleja kansalaisoikeuksia, koska ”maahanmuutto”, ”luokkayhteiskunta”, ”valehtelija” ja mikä nyt kulloinkin sopi kommentoijan agendaan, eikä tämä selkeästikään aiheuttanut HS:n moderaattoreille tarvetta puuttua keskustelun kulkuun. Niihin likasankoihin, mitä iltapäivälehtien kommenttipalstat ovat, en edes halua kurkistaa.

MV-lehden ja Magneettimedian kaltaisia lehtiä pidetään aivan oikeutetusti huonoina juuri sen takia, että ne rikkovat hyväksi koettuja journalistisia sääntöjä tuottaen ennakkoluuloihin ja perusteettomiin oletuksiin nojaavaa populistista propagandaa. Saman pitäisi koskea myös esimerkiksi Helsingin Sanomia tai YLEä silloin, kun ne toimivat samalla tavalla. Jos NYT olisi edes ilmoittanut artikkelin kirjoittajan nimen, niin sitä olisi hyvällä tahdolla voinut ehkä pitää jonkinlaisena pakinana. Nyt kirjoituksen tekijäksi on ilmoitettu vain ”toimitus”, joten on vaikeaa nähdä tilannetta muuten kuin mediatalon astumisena poliitikon saappaisiin.

Jos median halutaan toteuttavan sen klassista tarkoitusta puolueettomana tiedonvälittäjänä, ei hyväksyttävää journalistista etiikkaa toteuttava toimittaja voi työnsä puolesta, tai edustamassaan mediassa, esittää henkilökohtaisen aatteensa värittämää sisältöä tai ainakin sitä pitäisi pyrkiä välttämään, kuten nyt ei selkeästikään tehdä. Poliittiseen painikehään hyppääviltä median edustajilta taas tulee riisua niin sädekehä, lähdesuoja kuin muutkin asiallisen journalistin tavaramerkit, jotteivat he pääse käyttämään väärin heille myönnettyjä etuoikeuksia ja auktoriteettiaan henkilökohtaisen agendansa ajamiseksi. Vain näin voidaan taata journalismin tason parantuminen sen rappion sijaan, mitä nykyinen suomalainen media paljolti edustaa.

Media vahtii poliitikkoja, poliiseja, yrityksiä ja yksityishenkilöitä, siis koko yhteiskuntaa. Mutta kuka vahtii sitä osaa mediasta, joka selkeästi haluaa vallan vahtikoirasta kennelin kouluttajaksi?

PS. Kirjoituksen ydin on mediakritiikki, ei nyt kyseessä olevan poliitikon nimi.