Opintotuen tuloraja on jopa suomalaisessa tulonsiirto- ja kyttäysjärjestelmässä outo kummajainen: Siitä on haittaa niin opiskelijoille, yrittäjille, verottajalle kuin koko kansantaloudellekin, mutta silti opiskelijaköyhyydestä huolissaan olevat poliitikot eivät saa tätä kannustinloukkua purettua. Opintotuen tuloraja on yksi niistä monista tavoista, joilla työnteosta on tehty suomalaiselle mahdollisimman luotaantyöntävä vaihtoehto ja häviäjiksi jäävät erityisesti ne pienituloiset opiskelijat, joita juhlapuheissa muka halutaan auttaa.
Opintotuen tulorajan kanssa kikkailu oli opiskelijan arkipäivää jo 2000-luvun alussa, kun itse vielä opiskelin Oulun ammattikorkeakoulussa. Tein tuolloin henkilöstövuokrauspalvelun kautta kesätöitä kumi- ja kemianteollisuuden yrityksessä. Ylityö- ja tulospalkkioiden kannustamana työviikot venyivät parhaimmillaan yli seitsemäänkymmeneen tuntiin, jolloin tienestit saattoivat lähennellä 4000:tta euroa. Ensimmäisen kovapalkkaisen kesän ilo muuttui aika nopeasti katkeruudeksi, kun tajusi joutuvansa maksamaan useamman kuukauden opintotuen takaisin. Tuntui turhauttavalta, että ahkeruudesta rangaistiin niin kovalla kädellä vaikkei se ollut keneltäkään pois, päinvastoin.
Seuraavina kesinä olin sitten ajankäytön suhteen viisaampi. Kun työt aloitettiin toukokuussa, niin hanskat lyötiin naulaan pari kuukautta myöhemmin ennen heinäkuun loppua, ettei tulorajat vahingossakaan pauku. Tällä tavalla kukaan ei voittanut: Minä jäin ilman lisätienestejä, kipeästi työvoimaa etsinyt teollisuusyritys jäi ilman työntekijää ja verottaja ilman verojaan. Olisihan sitä voinut painaa pitkiä ja raskaita viikkoja aina syyskuulle asti, ja tietysti koko talven ajan viikonloppuisinkin, mutta opintotuen takaisinperintä olisi leikannut nettohyödyn olemattomaksi. Niinpä oli taloudellisesti kannattavampaa jäädä aikaiselle kesälomalle ja säästää itsensä ylimääräiseltä byrokratialta.
Järjestelmä pakotti tuolloinkin laskutaitoisen opiskelijan pidättäytymään työnteosta, koska pahimmillaan työntekoon käytetty aika saattoi näkyä nettotulojen tippumisena. Työtä tekemällä käteen siis saattoi lopulta jäädä vähemmän rahaa kuin työstä kieltäytymällä. Tällaisen kannustinloukun ylläpitäminen tuntui järjettömältä silloin ja tuntuu siltä edelleen.
Viitisentoista vuotta myöhemmin, vuonna 2019, noin 40 000 suomalaista opiskelijaa joutui joutui Kelan takaisinperintään tehtyään “liikaa töitä” vuonna 2017. Jokainen voi kuvitella, millaisia ongelmia systeemiin piilotettu reilu vuoden viive voi takaisinmaksun suhteen aiheuttaa. On surullista, mutta silti ymmärrettävää, että tulonmenetyksen ja takautuvan rangaistuksen pelossa moni opiskelija mieluummin kieltäytyy työstä. Kuten jo todettua, tästä on haittaa niin opiskelijoille, yrityksille, kansantaloudelle kuin verottajallekin. Kukaan ei voita järjestelmässä, joka rankaisee työnteosta ja kannustaa työstä kieltäytymiseen.
Kuka tahansa ymmärtää tulorajoihin liittyvät kannustinongelmat, mutta silti niiden poistoa on vastustettu mm. vetoamalla opiskelijoiden unohtumisella työelämään ja jäämisellä ikiopiskelijoiksi, jotka eivät koskaan suorita tutkintoaan loppuun. Tämä oli aivan todellinen ongelma vielä vuosituhannen taitteessa, mutta nykyään yliopistolaissa hyväksyttävälle opintoajalle on asetettu takaraja. Toisin sanoen, tulorajojen poistamisella tuskin olisi vaikutusta opintoaikoihin, mutta antaisi opiskelijoille mahdollisuuden tehdä enemmän töitä oman hyvinvointinsa eteen.
Opintotuen tulorajan säilyttämistä puolletaan myös vetoamalla siihen, että opintotuki on opinnot mahdollistava tulonsiirto, eikä sitä pitäisikään maksaa taloudellisesti hyvin toimeentuleville. Tämä on sinällään ymmärrettävä näkemys, mutta kokonaistaloudellisesti ja kannustivaikutuksiltaan silti perustelematon ratkaisu, kuten Palkansaajien tutkimuslaitoksen raportissa arvioidaan.
Raportin luvuista käy ilmi, että nykyinen tuloraja heikentää työnteon kannustimia ja lisää tulonsiirtojen tarvetta. Pelkästään tulorajan nostaminen 18 000 euroon nostaisi valtion saamia nettotuloja 5,9 miljoonaa euroa. Ajatelkaa, valtio käyttää joka vuosi vähintään 5,9 miljoonaa euroa järjestelmään, joka tekee työnteosta taloudellisesti kannattamatonta! Toki verotuloja merkittävästi tärkeämpää kuitenkin olisi se, että yhä useampi opiskelija saisi mahdollisuuden parantaa elintasoaan omalla työllään, yritykset saisivat tarvitsemaansa työvoimaa ja taloudellinen toimeliaisuus Suomessa parantuisi.
Pitää muistaa, että kyse ei ole pelkästään opintojen aikaisista tuloista, vaan työnteolla on pitkä liuta muitakin positiivisia vaikutuksia. Ansioluettelon parantuminen, kokemus työelämästä, työyhteisöstä saadut sosiaaliset kontaktit ja työelämäverkoston kasvaminen parantavat opiskelijoiden elämänlaatua sekä helpottavat työllistymistä myöhemmin työuralla. Nämä ovat monelle työelämään hyppäävälle nuorelle äärimmäisen tärkeitä asioita, vaikka niiden rahallisen arvon laskeminen onkin mahdotonta.
Olisi myös yhteiskunnallisesti äärimmäisen tärkeää, että järjestelmämme kannustaa ennemmin työntekoon kuin työn välttelemiseen. Millaista mittaamatonta haittaa niin yhteiskunnalle kuin ihmisten ajatusmaailmallekin aiheuttaa kyttäysjärjestelmä, joka palkitsee työn välttelemisestä ja rankaisee työn tekemisestä? On absurdia, että tilanteen on annettu jatkua tällaisena vuosikymmenien ajan, eikä asia ole opiskelijajärjestöjen aktiivisuudesta huolimatta tullut korjatuksi eduskunnassa.
Opintotuen tulorajan poistaminen tai nostaminen siis hyödyttää niin opiskelijaa, yhteiskuntaa kuin yrityksiäkin. Tämä kaikkia hyödyttävä uudistus, opintotuen tulorajan poistaminen, pitäisikin ajaa välittömästi eduskunnassa läpi. Tavoitteen toteutumiseen voit vaikuttaa tulevissa eduskuntavaaleissa, äänestämällä viisaasti. #terestroika
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kela-perii-opintotukia-takaisin-40-000-opiskelijalta-tekivat-liikaa-toita/7279714#gs.kck2cIBB
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2009/20090558
http://www.labour.fi/tutkimusjulkaisut/raportteja/raportteja-37/
