Epätodellista

... tuli täyteen eilen. Sopivasti tekstasi hän, ja pääsin asiasta mainitsemaan (1 sadasta muistaa minkäänlaisia 'merkkipäiviä' tai muita numeraalisia kohokohtia). Odotteli lentoaan - ja palattuaan maankamaralle ilmoitti halukkuutensa osallistua juhlintaamme.

Ilta kului varsin sopuisissa merkeissä, edellisestä merkinnästäni huolimatta. Löydettiin sopiva keskusteluasento - ja asenne, joten ehkä tästä vielä eteenpäin päästään - puoli vuotta kerrallaan :) Mistä sitten keskusteltiin? Samoista aiheista kuten usein: eroista ja niitä ympäröivistä aiheista yms. En saanut pukattua vaihdetta eteenpäin, vaikka vienosti sitä yritin.

Tänään loivaa valmistautumista viikonloppuun. Suunnitelmissa mökille lähtö iltapuolella (läppäri mukana, toivottavasti mokkula löytää signaalin...), huomista löysäilyä siellä, joko perjantaina tai lauantaina tansseihin lähtö ja sitä varten kaverin nouto kotoaan. Kilometrejä tulee, mut meillä likoilla (Ikäneidolla ja itselläni) on hauskaa ajellessamme.

Maanantai. Kuinkahan sitä istuisi, ettei juilisi kovin pahasti? Nukuin kuin tukki kymmeneen, puuhastelin rauhallisesti tovin, makoilin auringossa pari tuntia, nukuin vällyissä tunnin ja loikoilin toisen tunnin. Näin mittava väsyneisyys on täysin epäminää.

Juniori kävi isänsä kanssa laskunmaksusessiossa. Vanha mies, joka ei oikein tule toimeen jälkikasvunsa kanssa, vaan ärsyttää nämä milloin milläkin sanomisellaan. Myös minut: vaikka täällä blogissa kirjoittelen ikäviä, ovat ne lähinnä itselleni tarkoitettuja päiväkirjamerkintöjä. Ihmisten kanssa ainakin yritän keskustella myönteisessä hengessä ja myönteisistä asioista.

Tällaisiin ikävään sävyyn puhuviin ihmisiin törmää tuon tuostakin, ja mikäli mahdollista, yritän vältellä seuraavia kertoja. Maailmassa on niin paljon kivoja aiheita puhuttavaksi, miksi siis murista ja mollata epäkohdista tai havaitsemistaan epätyydyttävistä asioista? Masentavat minua tuollaiset. Näitä purinoita ei onneksi kukaan lue ja pääse sanomaan jotta siinähän purmatat itsekin :)

Niinpä. Perjantaina hermo petti, ja laitoin tt-lääkärille spostia. Selvitin selkätutkimuksieni nykytilanteen, ja pyysin tulevan viikon saikkua. Sain viikkoni. Myös yritin epätoivoisesti saada puhelimitse tk-lääkärille soittoaikaa viikon päähän, mutta eihän sinne päässyt edes yhteyteen kun linjat olivat aivan tukossa. Tuomittu systeemi?

Lauantaina väsytin itseni moninaisissa pikkupuuhasteluissa, vaikka koetin toimia energiasäästäväisesti. Myös vastoin tervettä järkeä lähdettiin kaverini kanssa lavalle, sillä tanssiminen on ollut tähän mennessä täysin ok. Tanssittiin mahdollisimman vähin elkein, ja kuitenkin selkäni väsyi ja jouduttiin istuskelemaan normia enemmän. Palatessa nukuin melkein koko matkan...

Tänään en ole ollut oikein tässä maailmassa, ja sitä jo ehdin kaveriltani anteeksi pyydellä. Särkyalue on laajentunut, ja jopa maatessa jomo on jatkuvasti läsnä. Keskiviikkona pääsen erityismagneettiin, ja sitä sekä tuloksia odotellessa pelko tulevasta vain kasvaa. Koetan kuitenkin pitää rohkeutta yllä, sillä vain sen avulla pysyy järjissään.

... kiva päivä. Alkuviikon rankkuuden tajusi vasta eilen kotiin päin ajaessaan, sillä siksi paljon helpottunut olo oli. Illan mittaan olo nollautui lisää, ja myöhäisillalla ystäväni kurvasi pihaan, tuli jäätelölle :) ja jäi yksin tein yöksi. Yöni oli levoton, sillä työasiat alkoivat rullata päässä. Uni ei meinannut tulla lainkaan.

Niinpä aamun herääminen oli pitkällinen toimenpide: seiskalta ensin herätti puhelimeni, josta en ollut muistanut nollata juniorin aamuherätysaikaa. Sen jälkeen unta ja valvetta vuoroon, kunnes 10 jälkeen oli pakko nousta ettei aurinko ehtisi mennä metsän taakse. Aamiainen on ehdottomasti nautittava ulkosalla tällaisella kelillä.

Koeponnistettiin viime kesänä hankkimani teltta, ja sepä olikin yllättävän mukava oleilupaikka - taidettiin olla siellä höpöttämässä peräti pari tuntia. Torkuskellen välillä toki. Rankasavotta jäi väliin, kai hyvä niin. Loppupäivä oli lähinnä pilvinen, joten ulkoista kesäfiilistä ei ehtinyt saada kuin maistiksi. Mökissä taasen on koleahkoa, sillä patterit ovat nollilla. Villaa ylle siis, talvesta tuttuun tapaan.

... käynnistyi normihaipakkamerkeissä. Töissä on minun viikkoni huolehtia ulkoa tulevasta sposteista. Ja niitähän riittää, sekä niihin liittyviä toimenpiteitä. Välillä jo hiukset lentelivät kun ei tauon taukoa... Selästä nipisteli jatkuvalla syötöllä... Onneksi tuolista pääsee välillä kimpoamaan ylös asioita hoitelemaan, ja silloin olo helpottaa välittömästi.

Tähän nakitukseen kun osaisi suhtautua sillä tavoin välinpitämättömästi, että se vaan hoidellaan siinä kuin puhelutkin. Huoh.

Onneksi on vajavainen viikko; torstai on kuin taivaan lahja, vaikka meidän työhömme se on pahin kirous (arkipyhä). Nyt illasta on jo helpottanut, ja kotiin ajaessa mieli oli jopa hilpeä. Ei paha sekään, että huomenna voi nukkua hiukan normaalia pidempään - vaikka kaksipiippuinen juttu tuokin: on mentävä terveyskeskukseen kun tt-huoltomme on puutteellinen.

Eilen lauantaina oli kesän ekat latotanssit (seuraavat = lopetustanssit elokuussa). NYT minulla oli ihka oma tanssipartneri, kuten viime vuonna yksin käydessäni, seinän vierellä istuessani salaa haaveilin. Kokemus oli hieno, kuten tiesinkin vain seinäkukkasena oltuani. Orkka esiintyi vimpan päälle hyvin, tanssijoita oli enimmillään juuri sen verran, että pyörähtely oli vaivatonta, ja kavaljeerini oli ihana viemään. No, olimmehan jo harjoitelleet muutamissa lavatansseissa.

Ilta oli kokemus hänellekin, ja olin siitä hyvin iloinen. Ilmassa oli "vanhan ajan romantiikkaa", tosin ilman nurkan takana pullonsuusta ryyppääjiä. Minä selkä-, hän jalkavaivaisena olimme hyvä pari. Porukka näytti olevan toisilleen tuttuja, ja ilmeisiä jälleennäkemisen riemunkiljahduksiakin kuului. Itse tunnistin vain muutaman kyläläisen. Olen täällä edelleen "muualta tullut".

Tämä päivä kuluikin normirauhallisissa merkeissä: pitkistä aamu-unista johtuen myöhäinen aamiainen, keskustelua mielenkiintoisista aiheista - sain jopa sanottua mielessäni kauan pyörineen asian... Vielä kunnon päivällinen, ja olen nyt jälleen yksin. Omalla rauhallakin on puolensa. Suunnittelemani rankasavotan jatko-osa saa odottaa, lepuutan sisätiloissa selkääni.

... mut ilman autoa. Töistä suoraan "luotto"korjaamolle jossa fixaavat Ikäneitoni iskarit. Ynnättynä eilinen jarruremppa laskusta saattaa tulla jonkinlainen. Toivoen parasta ja peläten pahinta niinpä niin. Oli kyllä kiva ajella tänään kun tiesi jarrujen olevan kunnossa. Hassua sinänsä miten orpo voi olo olla kun tietää autonsa olevan muualla...

Reilussa vuodessa jäin tähän ikikoukkuun eli autoon. Mikäli voin valita, ei enää paluuta hienon ja toimivan julkisliikenteen piiriin eli pääkaupunkialueen ahtaisiin lähiöihin. Täällä maalla on niin mukavaa: yhä edelleen nautin töistä palatessani, kun alkavat nämä vainiot tien molemmin puolin. Tulee aivan välitön rauhoittuminen, oli päivä ollut miten hektinen tai muutoin kelju tahansa.

Se, missä seuraavat parikymmentä vuotta (toivottavasti) saan viettää, on vielä pimennossa. Siinä suhteessa onkin parasta mennä päivä kerrallaan ja nauttia jokaisesta niistä. Huomaa selvästi että on alkamassa viikonloppu: mieli on mitä parhain ja sovinnollisin koko maailmaa kohtaan!

Kummallinen tunne tuollainen ärtymys. Se on tunne, joka viime aikoina on näyttäytynyt aika usein ja äkillisesti. Ärtymys on useimmiten kohdistunut joko työkavereihin ( hirmu kälättäjiä ja melusaasteen tuottajia, tai muuten tyhmien kommenttien esittäjiä) tai työvälineisiin so. ohjelmiin jotka takkuavat minkä kerkeävät. Seurauksena on ollut pako paikalta (työkaverit) tai hiusten repiminen ja kuulokkeiden nakkaaminen työpöydälle (työvälineet).

Syy? Pitkällisen pohdinnan jälkeen olen päätellyt oudon tunteen aiheuttajaksi salakavalan, hiutuvan selkäkivun. Se on pysyvästi takavasemmalla, josta silloin tällöin kohottautuu näkyviin jolloin pääsee ähkäisy tai peräti ulvaisu. Minulta.

Kuitenkin tila pysyy sen verran aisoissa, ettei kehtaa (?) pyytää sairaslomaa, jota jokseenkin varmasti kuitenkin saisi. Jos ei muuten, niin em. ärtymyksen vuoksi. No, en muuten ole ainoa ärtynyt töissä... muutama muukin tiuskaisee ihan reippaasti tai näyttää muuten sisintään. Toistaiseksi tällaiset purkaukset on ymmärretty ja kuitattu puolin ja toisin huumorilla. Mutta entä sitten, kun alkaa tuntea ärtymystä ärtymyksestään?

... vasta puoli ysiltä. Tuli päivälle pituutta. Töiden jälkeen juniorin vienti parturiin, samalta suunnalta vanhan kuntohärvelini nouto työkaverille. Pojun vienti kotiin, käynti ruoka- ja sahakaupassa, ja illaksi vielä kirkolle yhteen tapaamiseen.Nyt kivistää selkää ikävästi, eikä auta vaikka sen asettaisi miten.

Myös sunnuntainen Naisten Kymppi oli koettelemus. Lähdettiin 2. ryhmän hännillä tarkoituksena reipas kävely. Toisethan porhalsivat vauhtiin heti kun mahdollista minun jäädessäni suosiolla käveleskelemään. Lonkat kivistivät alusta lähtien, selkä vasta 8 km jälkeen. Maaliin kuitenkin pääsin puolessatoista tunnissa, ei paha!

Illalla sauna ja saunavieras. Yöllä heräsin kivistykseen, joka hetkeksi laukesi paikallishoidosta. Valvotti kuitenkin viiteen asti... Töissä oli vähän puolipahimmoinen olo. Viestinvaihdon jälkeen sain lähetteen fysiatrille, jolle samoin tein varasin ajan, tosin vasta ensi viikolle ja senkin stadiin. Kunhan jotain?

... on ollut tänään. Normihommien lisäksi tuli käytyä rankasavotassa: sähkölinjan alle oli viime syksynä jätetty kaikki hoikat haaparungot, joita oksimalla ja myöhemmin pätkimällä saa kivan lisän liiteriin. Puolen tunnin pätkiä ahertamalla selkä ei äitynyt ihan kamalaksi. Illasta kyllä tuntuu...

Onneksi huomenna voi herätä kaikessa rauhassa ennen Naisten Kympille lähtöä. Lyhyet lenkit viikolla antoivat uskoa siihen että kykenen tuon matkan tarpomaan. Koko porukasta on kolmannes jo pudonnut, joten hyvä näin. Enää huolettaa paikan päälle meno: mihin on järkevää tai mahdollista jättää auto?

Täällä on aika vileetä nyt, sillä jostain syystä uuni (ei onneksi siellä kypsyvä pizza) savusi ihan mielettömästi ja on ollut pakko tuulettaa joka läven kautta. Ilta on viilennyt kovaa kyytiä, ja varmaan on hyvä käydä levittämässä harsot kasvimaan ylle.