Epätodellista

On ollut riittävän rauhallinen vkl tähän asti. Kun ei mitään suunnittele, voi ainakin toivoa saavansa olla rauhassa, ja tämä on toteutunut tänä vkl. Koko lauantain pyjamassa, eikö ole onnea? Tai no, saunassa ei ollut pyjamaakaan.

Puolitoista sukkaparia enää tehtävänä. Ehkä onnistuu jos oikein ahkeroi. Työpäivän mittaan ei kovin pitkää neulosta ehdi/jaksa tehdä, ja illalla on niin kuitti että vähiin jää. Onneksi on vielä sunnuntai ennen loppurutistusta. Ja onneksi tästä askarehtiimisesta tykkää.

Ja onneksi aamullakin saa nukkua niin pitkään kuin sinni antaa myöten, tai ainakin loikoa tunnin, kaksi heräämisen jälkeen. Ja onneksi ei ole kukaan/mikään vaatimassa muuta ennen tätä etuoikeutta. On tämä sitten onnellista kaikin puolin :)

Työviikko oli enteellinen seuraaviin kahteen viikkoon nähden. Joulu on kohdallaan, ja asiat sen mukaisesti ihan ahterista. Mikään ei pelaa, ja ainoa hyvä mikä siitä seuraa, on, että meikäläisten työpanosta tarvitaan tosi kipeästi.

Loppuviikosta tajusin lisäksi, että systi tosiaan tulee aikuisen naisen ikään, mikä taas tarkoittaa sukkien neulomista. Kiirettä pukkasi, ja sainkin parin valmiiksi lauantaina klo 14:15. Lähtö synttäreille kuudeksi.

Sunnuntaina olisi saanut nukkua, mutta mikä ihme pisti heräämään jo seiskalta? Nyt on mieletön väsy, sillä päiväksi olin varannut menon kyläkoulun joulumyyjäisiin, jonne loppujen lopuksi menin jalkaisin. Naama oli kylmän kangistama kun viimein pääsin perille. Kiva nähdä kyläläisiä, ja tukea toimikuntia vaikka arpoja ostamalla.

Nyt ei vaan malta mennä nukkumaan, vaikka on viideltä herääminen. Laistaisiko saliaamun?

... siis ihan tavallista nollausta: itsekseen olemista, pään tyhjäämis(yritys)tä, pyrkimystä rauhoittumiseen kaiken tylytyksen jälkeen. Keinoja siihen: itsensä helliminen (hemmotteluhoitoja), saunominen, sukanneulonta. Ylipäätään kaikki sellainen, jossa voi olla itsensä kanssa kahden.

Pitkään veivasin, lähteäkö tänään kummityttären esikoisen synttäreille, edestakainen matka 80 km. Velvollisuudentuntoko patistaa, sillä itsekäs minä jäisi vain kotiin? Tietäen suvun olevan kuitenkin tärkeä elementti, on itsekkyys unohdettava ja lähdettävä seurustelemaan. Huoh.

Sen verran huonosti tämän menon olen kuitenkin hoitanut, että lapsukaisen lahjus on hommaamatta. On ilmeisesti toimittava vastoin vakaumustaan, ja käytävä sunnuintaikaupassa...

... vaikka haettu (ja himoittu) työpaikka talon sisällä meni toiselle. Tänään on kuitenkin koetettava keskustella ao. henkilön kanssa aiheesta 'miksi oon mä suruinen'. Nimittäin, tuntuu, ettei hänen kanssaan juuri nyt jaksa jutskata, hymyillä tai yhtään mitään. Ja koetettava saada hänet ymmärtämään se tosiasia, etten kyseenalaista esimiestemme valintapäätöstä tai ettei vika ole hänessä.

Ei vain jaksa kovin kauan enää tässä työtehtävässä. Pelko brakaamisesta seuraa kannoilla päivästä toiseen. Mieluusti löytäisi jotain muuta sitä ennen, vaikka joka kerran työhakemusta maailmalle lähettäessä sydän vuotaa verta. Ei millään haluaisi jättää nykyistä työnantajaa/työyhteisöä, joka on parasta mitä ihmiselle voi kohdalle osua.

Tämänvuotiset haut ovat vetäneet vesiperän; muutamaan on tullut kohtelias, epäävä vastaus, useimpien jäädessä vain avaruuteen.

... koko päivitysjuttu. Sivusto on saanut uuden, tosi miellyttävän ja modernin lookin - samalla kuitenkin aiempi helppo 'lisäys'-linkki oli piilotettu. Melkein jo pelästyin, tähänkö tämä päättyi. Aivan sattumalta hiirulainen osui oikeaan paikkaan, ja: täällä ollahan taas.

Hyvä että juuri tällaisena iltana joutui pähkäilemään moista, sillä mitään varsinaista asiantynkää ei tässä ole. Kunhan tavanomaista ns. tajunnanvirtaa (josta sanasta en varsin tykkää). Pähkäilenpä tulevaa viikonloppua, joka on jälleen kerran tiukahko, jo kolmas vkl peräkkäin.

Tiukkaa on ollut työviikkokin. Aamusta esinaisemme piipahti selän takana, ja totesin tuolloin, että kohta on teepannullinen juotu kun ei muuten puhe kulje. Kurkkua kuivasi koko ajan, ja puhelin oli vähän päästään pistettävä 'mutelle' jotta sai kulautettua rauhassa. Ei uskalla arvioidakaan, kuinka monta puhelua on pudonnut. Kun ei kerkeä, ei kerkeä.

Depeche Mode - Personal Jesus mahtava kappale!
http://youtu.be/cNd4eocq2K0

... joskin ohjelmaa oli yli oman tarpeen. Läksin töistä suoraan baanalle, ja ajelin Tampereelle. Sukulaistäti siellä jo vartosi, ja meillä oli oikein mukava ilta, molemmilla sukkaneule käsissä :) Olin niin kuittiväsy, että nukahdettuani unta riitti tajuttomaksi asti.

Lauantaina käytiin tädin asioilla, ja sitten oli vuorossa Kädentaidon messut. Ovella oli iskeä paniikki, sillä väkeä oli mielettömästi. Mihin tahansa silmänsä käänsi, joka puolella ihmisiä tuli kohti, käveli ohi, ohitti takaa tai edestä. Tovin ovipieleen nojaamisen jälkeen tilanne rauhoittui ja sukelsin sekaan. Tarjontaa oli järkyttävä määrä, ja mikä parasta: se oli tasokkaampaa kuin moniin vuosiin muistan nähneeni.

Messuilta suunnistin naapurikaupunkiin hyvän kaverini luo, ja juttu jatkui kuin ei taukoa edellisestä näkemisestä olisi ollutkaan. Juttua riitti aamuyöhön asti... Aamupäivällä käytiin näpsimässä ekat talvikuvat, ja sitten oli kotiin lähdön aika. Tuhatta ja sataa kotiin, pikaevästä ja kaupunkiin, johon oli sovittu leffareissu. Hyvä, ruotsalainen elokuva.

Melko täydellinen vkl, 10+

... reissu oman porukan kesken. Lahden yli vilauksessa, kipaisu hoitoihin, joista kolmen tunnin jälkeen hotelliin katsomaan, onko meillekin jätetty yksi huone yöpymiseen. Huone löytyi, ja lepäämisen jälkeen kasiksi illalliselle ja revyytä näkemään.

Erikoinen menu, ja meuhkaava revyy. Hm. Tulipahan nautittua elämänsä ensimmäinen tequila, vielä näillä kymmenillä :) Muutamaksi tunniksi vielä yökerhoon, jossa juuri oli menossa passeli musiikkivalikoima sekä lattialla tilaa tanssia. Ja sitä käytettiin hyväksi: seuraavana aamuna sen tiesi.

Kotiinpaluu olikin siitä syystä yhtä tuskaa: oli kuin veitsenterillä olisi kävellyt. Terminaalista bussilla asemalle, sieltä taksilla entiseen kaupunginosaani jossa ikäneitoni Clio yksinään värjötteli. Koto sweet koto, on se ihanaa. Muualla hyvä, kotona paras?

... täällä nimittäin viluttaa. Eikä pakkasta ole kuin reilun asteen verran. Kuinkahan käy talvella, josta on povattu vähintäin viime talven veroista? Kynttilöillä saa onneksi nimellistä lisälämpöä, joka tosin lienee osin kuvitteellista :)

Noh, lisää vällyä niskaan. Tai, jalat tässä kyllä kylmät ovat. Kotiin palatessani muuten hämmästyin liikenteen melua; olin kuvitellut ettei täällä kuulu juuri mitään, ja kuitenkin melu oli lähes korvia huumaava. Jopa tällä hetkellä, sisällä istuessani, liikenteen kuulee selvästi. Vaikuttaako sään kylmeneminen tähän?

Hrr-rr. Puolen tunnin päikkärit takana, ja olisi mielellään jatkanut unia vielä toisen mokoman. Halpaa huvia. Ilta käy armottoman lyhyeksi, jos sen käyttää nukkumiseen, joten ylös oli noustava, sillä erilaista kirjoitettavaa riittää pitkälle iltaa.

... la vai su. Onneksi on kaksi vaihtoehtoa :) Jospa seuraisi säätilannetta ja menisi pihahommiin nätillä säällä ja okt-messuille sitten toisena? Printtasin talon kuvat tänään, josko niille olisi käyttöä. Olispa jännä, jos projekti nytkähtäisi liikkeelle. Se kyllä melkein vaatisi ulkopuolista tönäisyä...

No, joka tapauksessa menen kun kerran kiinnostaa. Tarjolla on paljon mielenkiintoista ja havainnoivaa tietoa, sekä varmaan myös ideoita monelta rakentamisen alueelta. Olen useinkin käynyt rakentamisen messuilla yksikseni, mutta nyt olisi kiva kun olisi joku, itselle erityisen tärkeä ihminen mukana. Tilanne on jotenkin erilainen aiempiin verrattuna, kun on tontti olemassa ja suunnitelmatkin jossain vaiheessa...

Se on mentävä vain yksin - vaikka itsekseenhän ei siellä tarvitse olla. Messuvierailla on vain jokaisella omat intressinsä ja omat projektinsa, joten sikäli... Ikuisuuskysymys tämä.

Kaikkea ei voi saada, saa nähdä jos edes talon saisi tehtyä...

... eli kävi kuten uumoilin. Harkinnassa oli eilen, tehdäkö rästiin jääneet kotihommat vai painuako kamera kaulalla maisemiin. Riskistä huolimatta valitsin ensimmäisen vaihtoehdon. Toistaiseksi harmaapilvinen sää ei houkuta lähtemään liikkeelle, joten luvassa kalsaripäivä?

Toki pilvisenäkin päivänä voi saada hyviä otoksia, tuurilla. Kontrastien tai varjojen puuttuminen on kuitenkin sen verran häiritsevä tekijä, että vaikuttaa motivaatioon. Tuleepa niitä uusia aurinkoisia, tai muuten kirkkaita päiviä vielä, joten eipä heitetä kirvestä kaivoon.

Aamuyöstä eli ennen viittä heräsin kummalliseen tunteeseen. Kunnolla herättyäni tajusin sen olevan mökkeröiseeni kantautuvan kompin jumpsutusta. Käväisin ulko-ovella, ja nyt kuului jo musiikkiakin. Hiukan epäröin, ja sitten uteliaisuus sai voiton. Hissuttelin postilaatikoille sadan metrin päähän (samalla sain aamulehden völjyyn), ja koetin paikantaa mölyn aiheuttajan. Todennäköinen "syyllinen" oli läheinen okt, jossa oli ainakin kirkkaat valaistukset, ja musiikki kantautui vain hetkittäin, ehkä silloin kun ovesta kuljettiin?

Onneksi uni palasi kehiin, ja heräsin vasta kymmeneltä aamukahveille, tuoreen lehdykän kera.