Epätodellista

Siis: voiko lomailija laiskemmin päiväänsä viettää: aamupäivän pakolliselta rundilta palattua evästä ääntä kohti, tunnin päikkärit, ja sen jälkeen läppärin siirto lähipistorasiaan ja kone peiton päälle. Vuoroin torkuskelua, vuoroin näpyttelyä. Tätä jo kaksi tuntia...

Niin vain torkuttaa makoisasti. Viikon lazyagenda ei aivan pidä paikkaansa, sillä jotkut kuviot on vaan pakko hoitaa. Yhä pähkäimessä, mistä juniorille pitkä takki vanhojen tanssien frakin päälle? Kirpparit naukuvat tyhjyyttään, ja sukulaisilla ei ole lainata. Uutta ei kerta kaikkiaan ole järkevää hankkia, sillä jo lainavermeen niskaan vetäminen kauhistuttaa pojua :)

Tämä ilta mennee näissä merkessä, huomisillaksi luvassa hyvää seuraa, ja torstai-ip siis tanssit. Perjantai-ip lähtö naapurikuntaan josta edelleen viikonlopun konserttiturneelle hyvässä ja nuoressa seuruessa. Paluu vasta sunnuntaina, joten koko lailla tiiviiksi muodostui lomaviikkoni anyway.

... miten onkaan taas olo kuin kissalla kermakupilla :) Piiiitkän aamun jälkeen taas yksin - mutta ei yksinäinen olo. Viimeiset pari kolme tuntia kuluivat puolentoista hengen tuolissa istuen (voiko noin sanoa), ja kaikenmaailman asioita haastellen...

On huojentava helpotus, että maailmassa on ihminen, jolla ajatukset ovat samalla aaltopituudella ja jonka kanssa on äärimmäisen yksinkertaista ja luontevaa keskustella. Edellisessä elämässä kun keskustelut sujuivat vastapelurin ehdoilla ja hänen ajatusmaailmaansa mukaillen. Tai olisi pitänyt sujua. Siksipä jouduinkin niskaperseotteella kartanolle ja maitojunalla kotiin.

Loppupäivä sujunee samalla lazyday-mentaliteetilla, sillä en ole varannut mitään ehdotonta äksöniä tehtäväksi. Lomaviikko on myös edelleen avoin, ja aion mennä päivä kerrallaan. Suunnitteleminen ei ole ominta alaani...

... ainokainen työpäivä ennen talvilomaa. Jokohan olisi aika alkaa ajankäytön suunnittelu? Jotain ekstraa ja arjesta poikkeavaa, sitähän se olisi parhaimmillaan. No, viimeiset pari viikkoa ovat olleet juuri sitä, mutmut ehkä jotain muutakin vielä.

Jos vaikka käyttäisi nuo pari risteilylippua? Talvinen Tallinna tai Tukholma eivät kyllä oikein kiehdo, raakaa meri-ilmaa molemmissa. Kai sitä voisi vaikka laivaankin jäädä? Kuulostaa risteilyn väärinkäytöltä :) Tai jos ottaisi pikapyrähdyksen ja siivittäisi kaupunkilomaselle?

Ihan tässä menee pyörälle päästään valinnan runsautta miettiessään. Toisaalta kestoväsymys olisi nujerrettava, ja silloinhan reissaaminen ei ehkä olisi paras vaihtoehto. Olisipa joku, joka sanoisi: nyt mennään! Varmasti lähtisin. Ehkä. Kai?

... keli aamulla: pahin tänä talvena? Tai sitten se vain tuntui siltä kun oli ajettava motaria Keravalle. Muulloin kun arkiajot ovat omaa, tuttua ja sujuvasti soljuvaa reittiä pitkin töihin. Yhtä tärinää ja rytyytystä koko matka. Ja sama toisin päin. Vielä kun ruokinta-aika oli ehtinyt mennä, olo oli jokseenkin hintelä töihin palatessa.

Oli kuitenkin kiva törmätä entisiin työkavereihin; puolentoistasadan joukosta bongasin lähemmäs kymmenen tuttua. Voi sitä halailua... Aika oli vain niin kortilla, ettei kuulumisia juuri ehtinyt vaihtaa. Hassua sinänsä: naispuoliset olivat entisensä näköisiä, miehet rutkasti ukottuneita (7 vuodessa).

Kotona odottikin sitten lumisouvi. Paitsi että taivaalta oli tipahdellut lunta yli 10 cm, myös mökkeröisen katto oli romauttanut oven eteen melkoiset kinokset. Siinä vaille 2h meni ennen kuin homma oli pulkassa. Kiva ilma, ja vain farkkujen polvet olivat märät ja hiukan sen vuoksi vilutti. Sainpa kuitenkin myös bodyguard juniorin aikaiseksi...

... ja ihan omaa syytään (ansiotaan). Eilen oli tarkoitus lähteä reippailemaan ulos, sekä mahdollisesti käymään valokuvamuseoon. Miten kävikään: reippailukaveri tuli niin myöhään, että alkuperäissuunnitelma meni uusiksi. Kulttuuria haettiin kirkolta leffateatterista ja reippailua sitten hmm muulla keinoin.

Ilta sujui leffan jälkeen rattoisasti höpöttäen, saunoen ja viihtyen. Neljän pintaan taidettiin viimein nukahtaa, ja aamu venähti punkassa kuin huomaamatta kello yhteen... Huh. Ei ihme, että loppupäivä on mennyt väliin torkahdellen ja taas torkahdellen, yksin tällä kertaa. Hetki sitten suunniteltiin tulevaa viikkoa ja kaiketi sinne taas tapaaminen järjestyy.

Uuteen ihmiseen tutustuminen on ajan ja voimien kulumisesta huolimatta tosi jännittävää. Aina sitä toivoo parasta, ja että kerrankin natsaisi niin lopullisesti, että se ihminen jäisi rinnalle taapertamaan. Enää ei vaan uskalla satavarmasti luottaa että näin kävisi - edes tällä kerralla. Se on mentävä päivä päivältä ja luettava toista ihmistä: hänen ilmeitään, sanomisiaan, tunteitaan tai niiden osoituksia. Toinen ihminen ei ole minä, ja kaikesta lukemisesta huolimatta jotain saattaa jäädä huomaamatta ja tilanne yllättäen kääntyä muuksi.

... Ikäneitoni tuotiin korjaamolta, ihmeen aikaisin muuten eli iltakasin pintaan. To-aamuna polkaisin iloisena liikkeelle, tästä se taas alkaa. Katin villat: viiden km:n jälkeen lämpötilan viisari oli jo huolestuttavan ylhäällä, ja työpaikalle päästessäni se oli tapissa. Puhelu korjaamolle, ja sieltä kehotus viedä auto näytille töiden jälkeen.

Kieli keskellä suuta suhailin paluuruuhkassa, ja seurasin huolestuneena mittarin liikkeitä. 5km ennen korjaamoa varoitusvalo räpsähti, kilometri sen jälkeen paisuntasäiliön korkki posahti taivaan tuuliin. Korjaamon pihalle kurvatessani konepelti hohki kuumuutta ja sihisi höyrystä. Ukot viittilöivät ajamaan suoraan halliin - kuin jossain sairaalan ensiavussa konsanaan.

Termostaatin vaihtoon meni tämä kerta. Ilmeisen oikea toimenpide, sillä tämänpäiväiset ajot olivat silkkaa herkuttelua. Paitsi, että väsytti raadollisesti koska ystäväni sumusta ja usvasta oli poikennut kylään - ja lähti vasta puolen yön jälkeen. Ei maltettu lopottaa höpöttämistä, kun aiheita näytti riittävän loputtomasti. Seuraavaan kertaankin vielä jäi. Aamuviiden herätys salille tuntui vähän kovalle, mutta otinpa pisteet kotiin siitäkin :)

Niin, sunnuntai meni auvoisissa tunnelmissa haaveksien. Maanantaikin vielä, kunnes kotimatkalla koitti paluu arkeen: kilometrin päästä kotiportilta havahduin unelmistani tajutessani mittaristossa punaisen lämpötilan mittarin varoitusvalon ja: viisari osoitti kaakkoon. Nopea pähkäily: menenkö luottokorjaamolle 2km:n päähän? Rohkea rokan söi: kurvatessani korjaamon pihaan konepellin alta jo höyryt pursuilivat valtoimenaan.

Diagnoosi: paisuntasäiliö posahtanut. Uuden saanti keskiviikkona: millä ilveellä pääsen töihin? Ikäneito jäi sinne, ja minä siirryin tutkailemaan julkisten kulkuja. Aamulla rohkeasti pysäkille vartoomaan, ja kas kummaa: 5 minuuttia ja bussi tuli! Loppumatka sujui yhtä suvereenisti. Oli tosi tyytyväinen fiilis. Mukanani iso kassi, jossa makuupussi, sillä hölmöhän olisin ollut, jos olisin palannut yhdeksi yöksi kotiin. Onneksi lapset asuvat Hgissä.

Työpäivän jälkeen pyysin jäädä tunniksi töihin, sillä olin menossa reippailemaan uuden tuttavuuteni kanssa. Tulikin edettyä ihan tohinassa Ruskeasuolle asti, vaikka ystävän jalka oli hiljan leikattu. Paluukäveltyä poikettiin kaakaolle Pirkkolan uimahallille, ja miten ollakaan: valomerkki sieltäkin saatiin ennen kuin maltettiin lopettaa höpöttäminen. Voi, on niin teinimäinen olo, ja valahtaa ihan pehmeäksi, kun eräs henkilö pujahtaa ajatuksiin...

... sillä unia tuli ja meni hyökyaallon tavoin. Enää niitä ei muista, mutta yö oli todentotta täynnä erilaista viihdettä. Ensiherääminen kuuden pintaan oli harmillinen, mutta onneksi vain välilasku aamuun. Seuraavat neljä tuntia kuluivat jälleen Unimatin screeniä katsellen.

Harkinnassa nyt, josko pukeutuisi naparetkeilijän roolivarusteisiin, nakkaisi kameran olalle ja lähtisi maastoon, jotta saisi edes muutaman talvikuvan 2011 tallennettua. Varusteet ovat muistini mukaan vintillä, johon kulku vie ulkopuolelta metallitikkaita myöten. Jospa koettaisi pärjätä normivermeillä...

Mieli on kevyt, sillä eilinen oli kiva päivä, vaikka vei energiaa: sekä fyysistä (reissaaminen) että tarkkaavaisuusenergiaa (seukkaaminen). Valokuvaussessio toivottavasti palauttaa osan, ja mitä parempia kuvia, sitä parempi mieli?

... kotona, ja kohta pääsee seulomaan päivän merkillisiä tapahtumia - tämä tietysti vasta purressa matkalla Höyhensaarille. Lauantaiksi aika menokas touhu päällänsä. Aamupäivä, no se meni pojun asioita värkkäillessä, loivassa siivouksessa ja valmistautumisessa iltaa varten.

Nimittäin: ensin oli serkuttelutapaaminen stadissa, ja koetin epätoivon vimmalla päästä lähtemään jo kahdelta kun olisi pitänyt poiketa keskimmäisen luona ennen sitä. Eihän se onnistunut. Niinpä posotin suoraan stadiin parkkiin ja hyppäsin ratikkaan - vähän väärään suuntaan ajavaan. Vain vartin myöhästyminen ei haitannut.

Parin tunnin seukkaamisen jälkeen hajottiin tahoillemme, ja itse suunnistin Forumiin, jossa sain kuin sainkin uuden puhelimeni verkkoasetukset kohdalleen. Löysäillen kohti puoli seiskaa, jolloin seisoin jo tanakasti treffipaikan edustalla. Seuraavat 4,5h sujuivat järkyttävän nopeasti hyvässä seurassa :) Puhetta riitti puolin ja toisin, ja ruokailu jäi melkein toissijaiseksi vaikka hyvää (kai) olikin. Kesken hyvän illan siis suunnistettiin autoillemme, ja vielä oli poikettava pojun luona ennen kotiiin jatkamista.

Lauantaiksi siis aika menokasta?

... on vihdoin viikonloppu. Kivasti rytmittyy elämä tämän mukaan. Voisipa olla aika laveaa olemista mikäli ei olisi viikkotaulutusta ja viikonloppuja? Sauna lämpesi poikkeuksellisesti jo tänään, josta syystä sekä kovasta työviikosta johtuen ihminen on aivan totaalisen pihalla.

Huomenna lauantaina ei välttämättä olisi ehtinyt saunanlämmityksiin, kun on pikaisesti järjestetty serkkutapaaminen stadissa. Aamusta nukun niin älyttömän pitkään kuin kykenen, ja jätän jokatoisviikkoiset siivoukset huitsin nevadaan. Ehtiihän sitä kerran kuussakin siivota, ehtiihän?

Jospa tällä iällä olisi jo aika oppia priorisoimaan tekemisiään ja jättämään vähemmän tärkeämmät tulevaisuuteen? Ei siinä mitään pahaa tapahtuisi, jos ei olisikaan niin jämpti? Näinköhän vielä oppisi uusiin systeemeihin? Toistaiseksi sitä on ollut aika kehityskelpoinen, vieläköhän suunta olisi sama?