Cliffs of Gallipoli

Kun istuu marraskuisessa illassa kotonaan tekemässä töitä huonoa metallia kuunnellen ja mieli jossain ihan muualla kuin työssä, tulee kyllä jälleen kerran pohtineeksi kaikenlaisia lainalaisuuksia, kuluneita sanontoja ja muuta epämääräistä dadaa, jonka katsotaan kuuluvan "normaalin aikuisen" elämään.

*

Vähän aiemmin sitä on pudistellut hengessään päätään kuultuaan kahvilassa kahden parikymppisen gimman suuria suunnitelmia loppuvuodestaan, ostoksistaan ja "kyl mä varmaan viikon sisään saan duunin, josta saa vähintään 2500 kuussa käteen, jotta voi shopata". Wow, mistähän tällainen hieman yli 3-kymppinen akateeminen suorittaja saisi sellaista duunia, noin niin kuin ihan lonkalta?

Toisessa pöydässä keskusteltiin myös työstä. Pari ikäistäni naista pohti, että pitäisikö ryhtyä duuniin seksilinjoilla omien duunien lisäksi. Toinen naisista arveli, että hänellä ei pokka riittäisi, toinen taas pohti, että voisi ryhtyä bloggaamaan keskusteluaiheistaan. Tahtomattani tuli mieleen Belle de Jour ja pseudonyymin tarkoituksellinen paljastaminen brittiläislehdissä tänään. Suomessa ja belleksi bellen paikalle ole niinkään helppoa päästä varsinkaan, kun pienen väestöpohjan vuoksi maassamme anonymiteetti on varsin ohut...

*

Kun astelin viimassa pitkin Pohjoisrantaa ja katselin Tervasaareen rantaviivaa, pohdin puolihuolimattomasti syksyäni. Takanani on harmaata ahertamista, pieniä ilopilkkuja vähäisen vapaa-ajan touhuissa, huolta omasta ja työtoverien terveydestä sekä pohdintaa omista rajoista.

Vaalirahakohun, sikainfluenssasotkujen, ihmisoikeuspohdintojen, epärealististen tositeeveeunelmien, teollisuuden irtisanomisten ja kuntatalouden säästöjen valossa alkaa suomalaista syysmenoa pitää melkoisena Gallipolin taisteluna: huonolla valmistelulla, paniikkiratkaisuilla, "pikapäätöksillä", lyhytnäköisyydellä, asioiden mielenkiintoisella esittämisellä ja lyhyen tähtäimen etujen tavoitteluilla saadaan aikaan ennätysmäärä tuhoa.

Gallipolissa onnistuttiin tuhoamaan kymmenien tuhansien sotilaiden elämä, Suomessa taas onnistutaan sössimään sinällään yksinkertaiset asiat niin hyvin, että paljosta melusta tulee iso jälkilasku. Vertaus Gallipoliin tuli mieleen siinä vaiheessa, kun sosiaalipuolella duunissa oleva ystävätär avautui oman alansa nykytilanteesta, itsellä nuorispuolella oli hyvin samanlaiset kokemukset.

Sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla järjenkäytön suositeltavuus ja kohtuus tuntuvat olevat vanhanaikaisia hyveitä. Kun 15-kesäinen poika mainitsee, ettei himassa ole rahaa ruokaan, koska mutsi halusi tilata jonkun BB-ekstrakanavan ja Seiska-lehden sekä tarvitsee askin röökiä päivässä, ollaan sellaisessa ytimessä, jossa sanat eivät riitä kertomaan. Onneksi mummin luona saa käydä syömässä, koulussa voi päivällä syödä kunnolla, kirjastosta saa kirjoja ja levyjä ja juokseminen on halpa harrastus.

Kuntatasolla höylätään kuluja pienemmäksi juuri niiden ihmisten kohdalla, jotka tarvitsisivat apua. Kun vahingot ovat tapahtuneet, maksetaan kallista laskua myöhemmin. Kun katselee edellisen laman aikaan syntyneitä nuoria, kasvavaa määrää oppimis- ja keskittymisvaikeuksia sekä kasaantuvia ongelmia, katselee säästöjen seurauksia hyvinkin konkreettisesti. Tässä vaiheessa osan kohdalla ei ole vielä myöhäistä, mutta pian on.

*

Töiden teon sijaan tulee mietittyä omaa, harmaata elämäänsä. Sen harnaudessa on omat hyvät puolensa; sen taakse pääsee pakoon niin monenlaisia asioita. Kun katson kaupassa kimaltavia pikkujoulureleitä, tunnen lähinnä ahdistusta. Onneksi töihin voi painella vanhoissa ja kulahtaneissa loimissaan tekemään sitä harmaata työtä, joka sisältää niin paljon näkymätöntä. Juuri sellaista näkymätöntä, joka on helppo tietämättömän poistaa tarpeettomana.