Turn Loose the Swans

... mutta joskus menneisyyteen kurkistaminen ja palaaminen tekee hyvää.

Kiitos, menneisyys!

*pyyhkii onnen kyyneliä*

Heräsin aamulla kummalliseen tunteeseen.
Olin nähnyt yöllä unta toisesta Haamusärystäni.
Ravistin itseni irti hauraasta kaipuun tunteesta.
Aloin tiskata.

*

Takana on kaunis aurinkoinen päivä.
Olen kävellyt ulkona, juonut teetä ja tehnyt töitä.
Illan tullen tein pitkän kävelyn hyvän ystävän kanssa.
Kävelyn jälkeen söimme iltapalaa hänen luonaan.

*

Lähdin lyhyelle kotimatkalle makeasti haukotellen.
Ulkona oli pimeää, heijastin unohtunut takista.
Astelin välinpitämättömästi halki katujen.
Kohta olisin kotona.

*

Käännyin kotikadulle.
Satuin katsomaan eteeni.
Ei kai. Ei. Eikun kyllä. Ei vittu.
Katse alas. Älätunnistaälätunnistaälätunnista.

*

Ai hei, mitä kuuluu?
Juu, ei olla nähty vähään aikaan.
On ollut kiirettä. Paljon.
Joo, kovaa kiirettä.
(Hymyilehymyilehymyile)

*

No, mitä sulle kuuluu?
Ihan hyvin töissä vai?
Ai, olit sillä keikalla.
Oli kuulemma hyvä.
(Oleasiallinenoleasiallinen)

*

Joo, tehtiin pitkä lenkki.
Väsyttää melkoisesti.
Joo, jää keikka väliin.
Pidä hauskaa.
(Pysykaukanapysykaukana)

*

*nopea halaus*
Hauskaa iltaa!
Kädenheilautus
Muka-rennosti kohti omaa ovea.

*

Haamusärky.
Nojasin otsani hissin oveen.
Se ei kysynyt mitään.
Se silti pohti jotain.
Onneksi en katsonut suoraan silmiin.
Onneksi.
Onneksi ei olla nähty useammin.
Mitä jos se kysyy joskus?
Ei se kysy.
Jos kysyy, kierrä.
Ei se uskalla.
Ei se kehtaa.
Etkä sinä vastaa.
Haamusärky.
Aika multaa muistot.

Luen paljon ja monenlaista. Jatkuvasti. Sekaisin. Kaikkialla. Kuulun myös ihmisiin, joista on hauskaa tietynlaisia (naisten) opaskirjoja. Ei siis miehenmetsästysoppaita, mutta hauskoja eri aikakausien opaskirjoja siitä, miten täällä pallolla nyt pitäisi pärjätä. Niistä voi nykytyttö oppia monenlaista - solmimaan solmion (ellei iskä olisi sitä jo opettanut), avaamaan tukkeutuneen viemärin, tervaamaan veneen, kattamaan pöydän 1930-luvun tyyliin, käyttämään viuhkaa, keittämään Juuri Oikealaista Teetä, ajamaan automobiilia sekä näyttämään freesiltä krapulassa (ehkä).

Suurin suosikkini on Marjorie Hillsin Live Alone and Like It: A Guide for the Extra Woman vuodelta 1936. Mahtava kirja, joka ei todellakaan ole mikään vanhapiikaopas tai sinkkuelämämäinen miehenmetsästysraamattu. Sen sanoma on yksinkertainen: elämä on turhan lyhyt tuhlattavaksi turhaan typeryyteen, siksipä naisen pitää itse tehdä itselleen loistoelu. Ei ole ihan kaikille naisille - eikä kyllä myöskään miehille - valjennut. Osa naisista kun odottaa miehen tekevän elämästään ihanan. Moni mies taas luulee, että miehettömän naisen elämä on niin kurjaa, että kuka tahansa suurin piirtein urospuolinen kelpaa. Ettäjee.

Luen edelleen suurella mielenkiinnolla kaikenlaisia vanhempia opaskirjoja. Ne ovat melkoisia kuvia omasta ajastaan ja trendeistään. Osa niistä on ollut aikanaan vallankumouksellisia, osa taas peruskauraa. Muutama kasarin juppikulttuurin huippuvuotisista opuksista ei kasarin takavuotisesta muodikkuudesta huolimatta aiheuta muuta kuin irvistelyä, siksi huonosti kirjoitettuja ja tekonäppäriä ne ovat. Verratuna uusimpaan lukemaani nk. opaskirjaan ne ovat kuitenkin puhdasta neroutta. Kaverini kun lainasi minulle Viivi Avellanin Sinkkunaisen käsikirjan, kun arveli minun tarvitsevan "kevyttä piristystä". Mitään niin kamalaa en ole lukenut vähään aikaan. Kinkkuelämää-fani (kaveri) meets Sarah Jessica Parker, hyis*tana -tyypin (minut). Kaveri sanoi, että se on "pienin osin ihan hauska". En kyllä huomannut...

Olen kirjoittanut ja lukenut viime ajat pääasiassa tiukkaa asiaa. Asiatekstejä, tietokirjoja, vakavahenkistä kaunokirjallisuutta, elämäkertoja, lisää tietokirjoja, tutkimuskirjallisuutta, teorioita... Ilman tätä korkealaatuisen asiakirjoittamisen määrääkin Viivin pimuteos olisi ollut tuskallista lukemista. Niiden jälkeen se aiheutti melkein ripulin. Siis oikeasti, miten mikään firma on kehdannut julkaista sen? Päätin lukea sen loppuun asti, mutta en vain pystynyt. Olen siis varmaan sitten vääränlainen sinkku. Minulla on siis elämä miesten, shoppailun, krapulan ja viinan sijasta. Jos teoksen tarkoitus on olla hauska (ei ole), voimaannuttava (ei ole), kohua herättävä (ei ole), humoristinen (myötähäpeä ei ole huumoria) ja uutta tuova (ei tuo), pieleen menee. Sinkkuelämää-sinkkuja on onneksi ainakin Suomessa onnellisen vähän. Tällaisen scheissen jälkeen on helpottavaa lukea Arne Toftegaard Pedersenin ihanaa teosta Urbana odysseer - Helsingfors, staden och 1910-talets finlandssvenska prosa. Siinä Helsinki elää ja hengittää jo ennen Tulenkantajia. Ah! <3