Turn Loose the Swans

Olen istunut puolen iltaa teemuki kädessä torkkuen ja aina välillä ihaillut ikkunan takana avautuvaa hohtavaa kaupunkia.

Kaunista!

Silti olisi kiva, jos huomenna olisi pikkuisen vähemmän lumisadetta ja pakkasta. Muuten ei tämä neiti selviä baarista yöllä kävellen kotiin...

Päässä on taas liikaa ajatuksia rauhallisesta perhejoulusta huolimatta.

Taidan mennä lenkille ja ajatella niitä vaikeita juttuja myöhemmin.
Jos kykenen...

Auttaisikohan syöminen tähän(kin) ongelmaan?

Tuuli ulvoo nurkissa.
Autoja ajaa harvakseltaan ohi.
Muuten on aivan hiljaista.
Lumi on kietonut vaippaansa koko kaupungin.

*

Olen siellä, mistä kaikki alkoi.
Siellä, josta en pääse eroon.
Siellä, jonne palaan.
Paikassa, joka pysyy kaiken taustalla.

Haluaisin joskus kirjoittaa sen ulos.
Sopeutumattomuuden.
Häpean.
Turvallisuuden.

Ahdistuksen.
Tuttuuden.
Kaiken hyvän.
Menneisyyden.

Onko minulla siihen tarpeeksi perspektiiviä?
Onko minulla siihen oikeutta?
Osaanko minä?
Miten sen kaiken saa mahtumaan?

Olen niin kaukana.
Olen niin lähellä.
Olen siinä edelleen polviani myöten.
Juureni.

*

Lumi peittää kaupungin vaippaansa.
Pienessä piirissä on hyvä.
Pienen piirin ulkopuolella pienuus ahdistaa.
Siksi käperrynkin turva-alueeni sisälle.
Nukun.

En muistanutkaan, miten ihanaa on kävellä tuulessa ja tuiskussa pitkin aution kaupungin katuja. Lumisateen myötä kaupunki tuntui löytäneen sisäisen valonsa ja kietoutuneen pehmeään vaippaan, kauneuden ja haurauden pehmeyteen.

Kun laskeuduin alas rantaan, ihailin lumen peittämää koksikasaa, joka näytti pienois-Himalajalta. Autiosta Merihaasta oli upeat näkymät kohti Skattaa, kun kahlasin omissa ajatuksissani pitkin siltaa kohti Pohjoisrantaa. Tuuli tempoi huppuni alta pilkistäviä hiuksiani ja repi kaulaliinaani. Lumessakahlauksessa oli sama rytmi kuin Niskalaukauksen biisissä.

Pohjoisrannan rauhassa kävellessäni ihailin maisemaa ja tunsin taas kiukkua Tervasaaren siltasuunnitelmia kohtaan. Lumisade sulki maailman pienemmäksi ja tiiviimmäksi, kadut tuntuivat hehkuvan valoa, talojen ikkunat loistivat kirkkaammin ja lämpimämmin. Keskikaupungilla lumen valo menetti teränsä, joten palasin jälleen rantaan kiertääkseni kotiin. Hissin peilissä punaposkinen hahmo näytti tyytyväiseltä ja onnelliselta.

Pitkä iltalenkki pelasti todellakin päivän, sillä loppuilta kului kynttilänvalossa ja puhelin kädessä setvien kaveripiirin ongelmia. Vuoden loppu, tilinpäätös menneestä, on monelle muullekin kuin minulle kova paikka. Itse tosin vetäydyn yksinäisyyteeni nuolemaan haavani, enkä vedä vuosisadan perseitä ja ryhdy ongelmiin lain kanssa. Nyt istuin nojatuolissani katsellen valoa hehkuvaa ulkomaailmaa samalla, kun Mokoman Kuu saa valtansa auringolta vuorotteli mielessäni My Dying Briden Turn Loose the Swansin kanssa.

Jouduin miettimään mielessäni ja hyvän ystäväni kanssa sitä, kuinka paljon kaveria voi auttaa, kuinka paljon ystävän on seistävä toisen tukena. Vielä vaikeampi paikka taas on se, missä vaiheessa pitäisi kenties ottaa yhteyttä aikuisen ihmisen vanhempiin, jos tilanne vielä huononee. Ystävälläni on oman kaverinsa suhteen tämä ongelma. Itse samaan tilanteeseen joutuneena en kadehdi häntä lainkaan. Joskus itse mietin, millaisiin tilanteisiin sitä saatan itsekin tulevaisuudessa joutua: pitääkö kukaan silloin minun puoltani?

Ystäväni ja minä jaamme saman ongelman: haluaisimme pelastaa maailman ja sen ihmiset. Kun tarvon punaposkisena hangessa pohtien syntyjä syviä, toivon ratkaisujen joskus olevan yhtä yksinkertaisia kuin hyvää oloa tuova hetki lumisateen hiljaisuudessa.

Ponkaisin yöretkeni paluuaikaan nähden varsin ajoissa ylös ja ryhdyin kasaamaan itseäni exculle ytimeen. Onneksi kaverin hiustevärjäysproggis oli jotenkin viivästynyt, joten ehdin köllötellä teen ja sanomalehden parissa oikein mukavasti.

Siinä vaiheessa soitti laskuhumalainen/alkukrapulainen ystävätär, joka oli päätynyt eilen vahingossa baariin. Hän oli ollut kämpänhajotusbileissä (siis rempanaloitusbileissä) jossain Länsi-Helsingissä ja lähtenyt sieltä sitten hieman siistittynä versiona baariin, jossa oli tavannut Ihanan Pojan (juuri niin, POJAN) Jota On Pussannut Kännissä Jo Kaksi Kertaa Valomerkin Aikaan.

Pojan kanssa oli sitten tullut pussattua kolmannen kerran ja sovittua, että jossain vantaalaisessa korpilähiössä asuva nuorimies tulisi ystävättäreni luoksen yöksi ihan siveästi unosille.

Säätiedotuksensa lukenut ystävätär ehti jo unelmoida ihanasta pusihaliaamusta yhdessä lumen tuiskutessa ja tuulen ulvoessa romanttisesti ikkunan takana.

Aamulla poikanen oli sitten voinut Hyvin Huonosti pitkään ja hartaasti ja muistanut puoli kahdeltatoista, että äidin luokse piti mennä syömään yhdeksi. Ja eikös sieltä sitten mamma soittanut melkein samalla hetkellä ja ohjeistanut, mitkä pyykit pitää ottaa mukaan pestäväksi.

Hyvin kalpea pojunen oli sitten lähtenyt jolkottelemaan bussipysäkille edes kunnolla hyvästejä sanomatta ja ystävätär oli jäänyt kämppäänsä voimaan huonosti ja olemaan vihainen kohtalolle ja minulle, koska olin pari viikkoa sitten varovasti tiedustellut, että onkohan 29-vuotiaan, päämäärätietoisen naisen nyt ihan viisasta tapailla 23-vuotiasta mammampoikaa, joka opiskelee toista vuotta matematiikkaa...

Puhelun jälkeen tuli entistä suurempi into pinkaista kaupungille. Oikeastaan tuollainen viima on pieninä annoksina ihanaa, se saa tuntemaan, että on elossa.

...kuulaassa ja kauniissa illassa tapaa kummallisia ihmisiä, kohtaa monenlaista outoa ja saa monenlaisia ehdotuksia, kun lähtee karkuun naapurikämpän humalaista kuoroölinää.

Onkohan se naapurin jengi treenaamassa kuorosotaan tai vastaavaan töhellykseen?

Kuka kertoisi heille, että Ultra Bran laulu ja stemmat olivat tarkassa harmoniassa? Kuka kertoisi heille, että CMX:n Pelasta maailma sai heidän määkiessään aivan uuden merkityksen? Kuka kertoisi, ettei edes Pate Mustajärvi ole esittänyt Pitkää kuumaa kesää NOIN kännissä?

Minä menin metelikapakkaan juomaa limsaa (ja yhden tarjotun siiderin) sekä kuuntelemaan vuoden kummallisimpia kohteliaisuuksia, joista päätellen Suomen Tissimiehet RY (tai sen veljesyhdistys) on pitänyt pikkujoulunsa tänään Hellsingissä - mahdollisesti yhdessä Suomen Huuliyhdistyksen kanssa. (YEP...)

Niiden outojen ehdotusten ja ankeriasmaisten välttelyeleiden jälkeen sipsuttelin sievästi kotiin kuunnellakseni Fields of Nephilimin She-biisin ennen unia.

*tuh*

... omistan ihan liian vähän tarpeeksi lämpimiä sukkiksia, jotta voisin sipsutella hameessa huoletta. Toisaalta taas lämpimät kenkäni ovat hameen kanssa lähinnä hellyttäviä, eivät tyylikkäitä.

No, ihan sama, synkkää pörinää soittimeen, hellyttävän tyylittömästi valmiiksi ja menoksi vain. Tulee ainakin edettyä livakasti, jos ei muuta...

Viime yönä unta sai viisi tuntia, nyt taidetaan päätyä lähemmäs neljää.
Ei seitan.

Sain tänään yhden elämäni omituisimmista kohteliaisuuksista.
Minulla on kuulemma kauniisti taipuva niska.
Olikohan se kohteliaisuus vai sellainen näkemys, josta pitäisi nostaa äläkkä...

Saiskohan ensi yönä edes viisi tuntia unta?
Huoh.
No, töitä tehdään, kun töitä on...

"Voi, ulkona tulee lunta! Nyt tanssitaan!"

Aamukasista asti hoidossa olleet kaverin lapset villiintyivät täysin kesken Hevisauruksen kuuntelun (saatoin sillä välin vaihtaa salakavalasti levyksi Rainbown) ja alkoivat sitten tanssia Gates of Babylonin tahdissa. Kohta pitääkin pukea muksut ja lähteä palauttaamaan heidät mutsilleen sekä lähteä itse kaupungille lahjaostoksille.

Lähdin eilen varsin skeptisellä mielellä kuuntelemaan Eternal Tears of Sorrow'n keikkaa, joka osoittautui todella hienoksi. Samaten virolainen folkkimetalli upposi erinomaisesti. Onneksi keikan jälkeen tuli hipsittyä aika nopeasti kotiin, sillä lapset tulivat punaposkisina ja innokkaina Hevisauruksen, Kilven, Northern Kingsin ja hölkkähevilevyjen kanssa jo kahdeksalta. Yritin saada heidät innostumaan esimerkiksi Amorphiksesta (örinä ei miellyttänyt), The Gatheringista (ei ollut kiva), Type 0 Negativesta (tyttö innostui Pete-sedän äänestä) tai Slayerista (ei kiva, mutta laulaja näytti merirosvolta). Onneksi sentään Dio ja Rainbow saivat armon. Ei millään pahalla, mutta se Hevisaurus on melkoista kukkua, ja hölkkähevibändien tahdissa voi vain polkea spinning-pyörää. Ugh.

No, nyt on saatava pienet tanssijat talvipukineihinsa ja lähdettävä baanalle taas.Sitten tehdään taas töitä...