Turn Loose the Swans

Tämän vuoden Tuska tuli vietettyä tavallista rauhallisemmissa merkeissä, mutta hauskaa oli silti. Tänään on opiskeltu jo täydellä teholla, käyty salilla ja suhattu eestaas.

Vaikka Tuskan ohjelmistosta onkin maristu kaikissa mahdollisissa yhteyksissä, oli meillä kivaa. Oli myös ihanaa missata se parin viime vuoden megatungos ja hälinä.

Perjantaipäivä oli onneksi varsin maltillinen, sillä lauantai sitten menikin pitkäksi. Onneksi lauantaina oli myöskin viileämpää, muuten olisi hukka perinyt. Vaikka skumpatellessa ennen festaria uhkasi tulla kylmä, oli muuten oikein mukavaa.

Aikataulun muutos sekoitti jo etukäteen tiedetysti hieman, joten esimerkiksi Sabaton oli jäädä väliin. Keikan loppu kuulosti kuitenkin hyvältä. Sen jälkeen jäimme vahingossa kuuntelemaan Jon Oliva's Painia Profane Omenin sijasta - tai sitten seurueemme vanha Savatage-fani toteutti suunnitelmansa tarkoituksella... Faceless-kuuntelun jälkeen ahtauduimme kuuntelemaan Korpiklaania, joka oli erinomaista taustamusaa omalle sähellyksellemme.

Hyvissä ajoin siirryimme päälavan suuntaan, sillä ryhmämme kuuluu Rakkauskalan truefaneihin. Amorphiksen aikana sitten oltiin todellakin mahdollisimman edessä ja megafiilareissa. Oli hauska tsekkailla hieman nuorempien fanien kummastuneita ilmeitä Magic ja Mayhem -kohdassa. :D

Amorphiksen jälkeen me vanhan liiton tyypit lähdimme pikavauhtia kuuntelemaan Pestilencea. "Toimii lyhyistä hiuksista huolimatta", kommentoi metallipuristimme. Samainen puristi märisi antaumuksella ST:n keikasta etukäteen, mutta suureksi riemuksemme setä lähti heilumaan kohti lavaa. Me muut siirryimme tässä vaiheessa kalja-alueelle, josta sitten poistuimme loppuvaihessa etsimään puristiamme. Onneksi hän ei ollut päässyt lavalle asti.

Loppuilta sujui ensin syödessä, sitten juodessa sekä lopuksi kaatokännissä (eräät), huojuvassa etukenossa (eräät), puoliunessa (eräät), rällätessä (eräät) tai iloisessa hupsassa (minä). Osa heräsi kotoa, osa muualta; osa heräsi seurassa, osa yksin; osalla oli baakkis, osalla ei.

Koska minulla ei ollut baakkista ja olin muutenkin varsin iloisissa fiilareissa, olin Kaisaniemessä taas skumppapiknikillä hyvissä ajoin. Vaikka Stam1nat ja Eluveitiet tulikin hytkyttyä läpi, odotimme kaveriporukassamme vain yhtä orkesteria. Onneksi My Dying Bride ei pettänyt. Siinä vaiheessa kun bändi aloitti Turn Loose the Swansin, huomasin monen ihmisen lisäksemme nieleskelevän. Upeassa keikassa oli vain yksi vika, se kesti vain 60 minuuttia. Kele. Koska emme halunneet pilata tunnelmallista afterglowtamme, otimme alueelta rivakat ritolat ja siirryimme syömään hyvin.

Onnistunut viikonloppu, vaikka monenlaista miettimistä tulikin taas.

Tänään se jatkuu.
- Yesh! Paljon hyvää musaa! (X)
- Amorphis (X)
- iso vesipullo (X)
- pari limsapulloa (X)
- kovan limsan pullo (X)
- aurinkorasva laukussa (X)
- meikkipussi (X)
- viuhka (X)
- aurinkolasit (X)
- asupaniikki (X)
- lämpöhalvausoletus meets sadepelko(X)
- toive pilvistä, joista ei sada mitään (X)
- riemu kaverien näkemisestä (X)
- tiedossa kaikenlaista outoa säätöä (X)
- saippuaoopperan seuraamista (X)
- pohdintoja elämästä (X)

Tänään se alkaa.
- Yesh! Paljon hyvää musaa! (X)
- vesipullo (X)
- limsapullo (X)
- kovan limsan pullo (X)
- aurinkorasva (X)
- meikkipussi (X)
- viuhka (X)
- aurinkolasit (X)
- asupaniikki (X)
- lämpöhalvausoletus (X)
- toive pilvistä (X)
- riemu kaverien näkemisestä (X)
- tiedossa kaikenlaista outoa säätöä (X)

MÄ VIHAAN HELLETTÄ!

Tiedän, että suurin osa tämän maan asukeista rynnii puolipukeissa pitkin katuja humalaisen hirven innolla. "Ihanaa, kun on lämmintä, pitkän talven jälkeen, nyt ulos, ei mitään aurinkorasvaa, nyt nautitaan..."

Minä pidän puolipilvisestä tai yläpilvisestä säästä, jolloin lämmintä on maksimissaan +22 astetta, ei enempää. Hyvänä lisänä nyt on kunnon UV-varoitus, hikisen pienen sian olo ja jatkuva jano. Lääh. Aavistan vaikeuksia, pökertyneitä ihmisiä, muutamia auringonpistoksia ja paljon sammahtaneita Tuskassa...

Illalla Candlemass. Tavastialla lienee lämmin tunnelma...

On pirun ärsyttävää huomata, mitä koko kevään sairastaminen on tehnyt mimmille.

Aiemmin olin tottunut, että vaikka fysiikka pettää, hengen voima on sen verran vahva, että pysyn pystyssä ja elämä rullaa eteenpäin ihan puhtaan itsepäisyyden voimalla. Kun on ollut pakko vetää alle kolmen tunnin yöunilla pari viikkoa, on siinä painettu hampaat irvessä. Sitä on vain tiennyt, että kaikesta selvitään.

Tarvittaessa tilanne on ollut myös se, että kun on joutunut henkisesti koville, on kroppa vaatinut liikuntaa. Sitten endorfiinikicksit ovat kiskoneet ylös kuopasta.

Syksy oli raskas. Töissä oli kaikenlaista mieltä askarruttavaa ja isoja ongelmia. Stressitaso oli maksimissa jo lokakuussa. Joulua kohti kontattiin kauhu sydämessä, mutta onneksi jaksettiin. Joulubreikki kerättiin voimia, urheiltiin ja rentouduttiin. Ajattelin, ettei kevät voisi olla pahempi. How wrooooooong I was...

Kevät alkoi kuumeella ja jatkui samaan tapaan. Kun sairastaa enemmän kuin ikinä elämässään, alkaa pohtia jo monenlaista. Normaalisti pahinkaan nuha ei nosta kuumetta, nyt kuume ponkaisi jatkuvasti ylös kunnes jäi "päälle" lähes kuukaudeksi. Normaalisti en syö koskaan lääkkeitä, nyt apteekit tulivat tutuiksi. Normaalisti jaksan elää varsin aktiivista elämää, nyt ihan perusasiat olivat ponnistuksia vaativia. Töissä oli pakko olla, sillä muuten työt olisivat jääneet tekemättä, siirtyneet muille - tai minun olisi ollut pakko tehdä ne kuitenkin, aikatauluista viis.

Väsyneen mielen ja kauhukunnossa olevan kropan lisäksi kulunut talvikausi on luonut melkoisen epävarmuuden. Sen lisäksi se on pakottanut pohtimaan oman jaksamisen rajoja ja muutakin suhtautumista elämään. Kun itse siunasin moneen otteeseen, että annoin ambivalentin kesäheilan feidaantua rauhassa elämästäni ja toivotin koko miessukupuolen hornaan, ovat monen ystäväni olleet sitä mieltä, että sen miessukupuolen olisi voinut noutaa hornasta jossain vaiheessa.

*

Olen koko päivän siivonnut vaatekaappia ja saanut melkoisia känkkiä kaikenlaisten releiden sopimattomuudesta. No, tätä liikuntavaihdetta jatkettaessa saadaan gimman entisenlaiseen - ja mieluummin parempaan - kuntoon jossain vaiheessa. Siihen asti täytyy vain kiristää ne korsetin narut helvetin tiukalle Tuskassa.

Onpas ollut ihana ja rauhallinen juhannuslauantai. On ihan hyvä ladata akkuja ensi viikkoa varten, sillä Tuska-viikolla riittää monenlaista hulinaa.

Olen tänään viettänyt rauhaisaa aikaa himassa ja ulkona. Luin aamulla pitkään ja hartaasti hyvää kirjaa, kuuntelin tuulen huminaa ja mutustelin marjapiirakkaa.

Lopulta väänsin nassuni ulkoilukuntoon ja polkaisin pitkän pyörälenkin Helsingin rantoja pitkin. Välillä istahdin ihailemaan merta ja haistelemaan tuulta. Vaikka pyöräni on vanha ja minä itse kaukana virtaviivaisesta cyklomaanikosta, tuli taas paineltua kunnon vauhtia suurimman osan kanssapyöräilijöistä ohi tukka liehuen.

Illan olen istunut kotona lukemassa ja kuuntelemassa monenlaista omaa ja lainattua musiikkia. Candlemass on jo kaivettu esille... :)

... on pakko olla monenlaista.

Hieman hömppää (Virve Sammalkorpi: Paula ja Klaus), vähän puolihömppää (Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus), ripaus asiaa (Gayatri Spivak: Maailmasta kolmanteen), tujaus tietoa (Göran Hägg: Retorik i dag) , rapsaus lehtiä (Hubla) ja kierros klassikkoa (Italo Calvino: Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle).

...tekeminen on minut tapani toimia.

Kun muut rakastavat hellettä, minä odotan puolipilvistä.
Kun muut kittaavat kaljaa, minä siemailen vettä tai kuohuviiniä.
Kun muut kasaavat kärryynsä makkaraa, minä kokoan rahkaa ja maitoa.
Kun muut talsivat marketin parkkipaikalle, minä menen torille.
Kun muut istuvat tunteja autossa, minä kävelen salille.
Kun muut lähtevät maalle, minä palaan kaupunkiin.
Kun muut etsivät rauhaa, minä etsin sitä myös. Omalla tavallani.

kädet aamulla
matkalla kohti ruumista
toisen lämmintä
toisen kaukaista kotia
ja kuulauluja
tähtilauluja
ihmislauluja hyviä

tyhjiä teitä puhaltaa
tuuli kantaa sanoja
toisen helliä toisen hyvyyden muistoa
ja mieslauluja
naislauluja
eläinlauluja hyviä

näin sidottuna pyörään
sen laidoilla eläinten radat
sen akselilla aurinko
puolilla hämärän pedot

oli kirja siinä sanottiin
ja iltaisin taloissa puhuttiin
että tästä on paha mennä enää
että tästä ei ihminen pääse
on jääminen tähän saa istua pölyyn
ajatella sanoin ajatella kuvin
jotka katsovat itseään
saa unohtaa mikä oli

tai voi katariinanpyörässä
sidottuna käsistä
aivan hitaasti kääntyä
päin hiljaisuuden ääniä

CMX: Katariinanpyörä

Viime päivinä olen ollut vehreyden ja rehevyyden vanki, ihailija ja ihmettelijä. Sateiden vuoksi koko luonto on tuntunut röyhähtäneen uskomattomaan kasvuun ja rehentelyyn.

Pieni synnyinpaikkakuntani tuntuu tällaisella ilmalla olevan luonnon armoilla. Nurmi ja heinikko kasvavat, pensaat ja puut levittäytyvät peittäen taakseet talot ja rakennukset. Tuuli ja myrsky ajavat ihmiset sisälle. Vain minä kuljen Amorphis seuranani teitä pitkin.

Katselen vanhoja taloja, jotka hiljalleen rapistuvat paikoilleen. Niiden pihalla istuu joskus rollaattorin kanssa hiljalleen kulkeva vanhus, joka katselee ympärilleen kuin muistellen niitä aikoja, jolloin umpeen naulatuissa ikkunoissa oli verhot ja ikkunanlaudalla pelargonia. Lopulta vanhus lähtee taivaltamaan vanhustentaloja kohti.

Toisaalle rakennetaan mahtailevia taloja, rumia konehalleja ja kömpelöitä kauppoja. Niiden ympäristö näyttää kuolleelta, kliiniseltä ja aneemiselta. Vanhojen talojen ympärillä syreenit kukkivat, puut taipuvat tuulessa ja heinikko vilisee ketokukkia. Eräässä talossa asuu vanha nainen, joka ei vuosiin ole juuri hoitanut puutarhaansa, joku sukulainen käy toisinaan ajamassa kulkutiet pitkään heinään ja nurmeen. Ehkä juuri sen vuoksi hänen pihansa on niin kaunis; sen villiintyneisyydessä kukat tuoksuvat, puut peittävät harmaantuneen rakennuksen ja syreenit aateloivat romahtamispisteessä olevan ulkorakennuksen. Vanha nainen istuu lahossa keinussa säästä välittämättä ja katselee valtakuntaansa. Näen katseessa ylpeyttä.

Pohdin usein myös lapsuudenkotini kohtaloa. Olen sen suojissa elänyt muutamaa ensimmäistä elinvuottani lukuunottamatta sen ajan, minkä täällä vietin. Ylioppilaaksi tulon jälkeen lähdin maailmalle. Rakastan tätä vanhaa talonrotiskoa, pihaa, puita ja rauhaa. Toivon, että vanhempani voivat asua tässä mahdollisimman pitkään. Sen jälkeistä aikaa en halua ajatella. Vaikka en kaipaakaan tälle paikkakunnalle takaisin, haluaisin voida siirtää tämän talon ja pihan jonnekin muualle. Kun istun taas tänä iltana vanhan huoneeni sängyllä lukemassa, kuuntelen vanhan talon tarinoita, tuulen huminaan puissa ja sateen ropinaa peltikatolla. Se kaikki pidättää minua vielä hetken. Sitten maailman kumu kutsuu minut taas mukaansa.