Onpas ollut kauhea ilma koko viikonlopun. Taivalsimme eilen ystäväni kanssa kohti Kirjamessuja, mutta jo hyvin aikaisessa vaiheessa nostimme kädet pystyyn ja kipitimme ratikkapysäkille. Nuhakuume tässä työtilanteessa ei tee hyvää, joten se terveellisestä urheilusta. Päätimme jo etukäteen suorittaa ilmaislippuinemme vain pikakierroksen, mikä osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi. Koko Messukeskus oli täynnä rynniviä keski-ikäisiä naisia (veskataklauksia) ja keski-ikäisiä miehiä (kyynärpäätaklauksia). Matkasimme siis nopsasti syömään hyvää pizzaa, ja sitten kipitin kotiin tuhisemaan sohvalle. Onnistuin olemaan ostamatta yhtään kirjaa. Kunnon rahattomuus auttaa akuuttiin kirjahamstraukseen.
*
Koko työpäivä on mennyt pöhistessä triviaalien asioiden parissa. Siitä huolimatta on ehtinyt sählätä ties mitä. Vapaahetkinä olen sitten toiminut kuuntelevana korvana opiskelukaverille, joka on lievästi sanottuna ahdistunut orastavassa parisuhteessaan. Neiti tapasi miehen, jonka kanssa on seurustellut heinäkuusta lähtien. Kun toinen tekee myyntityötä matka- ja toimistoduunipäivineen, ja toinen pakertaa nuorisopuolella pitkää joustamatonta työpäivää, ollaan kivassa sopassa.
Alunperin neidin itsenäisyyteen ja riippumattomuuteen ihastunut mies ei tajua, että kaverini haluaa pitkän ja emotionaalisesti raskaan työpäivän jälkeen olla ihan rauhassa kotona edes hetken. Usein se tarkoittaa sitä, että hän lyö kännyn kiinni, laittaa rauhoittavaa musiikkia soimaan ja venyttelee nautinnollisesti tai ottaa tirsat. Hän ei halua joka päivä rynniä tapaamaan miestä keskustan kahvilaan, vilkkaaseen ravintolaan tai miehen kotiin toiselle puolelle kaupunkia. Kaverilla on myös tiiviit suhteet sisaruksiinsa, läheisiä ystäviä ja omia harrastuksia, joita hän ei ole valmis vaihtamaan 24/7-nyhjäykseen ainakaan tässä vaiheessa suhdetta.
Kun joustavan työajan tekijä ei tajua sitä, että kaverin työssä ei voi yleensä puhua puhelimessa kesken päivää kuin lyhyillä tauoilla, on suhde samassa kurssissa Titanicin ja jäävuoren kanssa. Jatkuva vaatiminen ja valittaminen saa miehen vaikuttamaan egoistiselta ja omistushaluiselta tyypiltä, joka haluaa suitsia naisen elämää ja aikatauluttaa koko viikon ennakkoon. Kun kaverini käväisi luonani eilen viiden aikaan illalla hakemassa kasan kirjoja ulkoiluttaessaan naapurinsa koiraa, soitti mies kahdesti tunnin aikana ja kummasteli loukkaantuneena, miten nainen ei ollutkaan vielä kotona, vaikka oli sovittu yhteisestä leffaillasta. (No, asia oli sovittu ajat sitten ja ajaksi kello kahdeksan...) Sitten hän oli kesken Bondien kehdannut vielä epäillä, että kaverillani on jotain vispilänkauppaa hänen selkänsä takana, kun nainen oli mennyt lauantaina johonkin ennalta sovittuun kulttuuririentoon äitinsä kanssa.
Neiti 35 vee, jonka parisuhdehistoriaan mahtuu kaksi pitkää suhdetta, kaksi lyhyttä säätöä ja nyt tämä seurustelu, on yrittänyt selittää miehellä tarvettaan omaan tilaan, keikkailtoihin ystävien kanssa ja harrastuksiin useamman kerran. Hän haluaa edetä rauhassa ja tunnustellen. Viimeksi eilen asiasta oli keskusteltu. Mies paljasti loukkaantuneena, että oli laskenut heidän olevan naimisissa viimeistään kesällä. Hän kun ei halua "tuhlata aikaansa". Kaverini järkyttyi pahasti, koska asiasta ei ollut puhuttu halaistua sanaa tähän mennessä.
*
Tänään istui sohvallani unettoman yön ja uuvuttavan työpäivän viettänyt pohtija teemuki kädessä ja miettimässä suhteensa tilannetta. Minä istuin vieressä kuuntelemassa. Tulin pohtineeksi puolihuolimattomasti ristiriitaa siinä, että suurin osa tuttavanaisiston elämästä radeeratuista miehistä on ollut joko niitä päättämättömiä vätyksiä tai sitten näitä kavereita, joilla on valtaisa vakiintumiskiire. Eipä mikään ihme, että moni lisäkseni on vakiintumassa rauhaisaan vanhapiikatätiyteen, kun ei jaksa miettiä, että kuuluuko miehestä ikänä vai onko tässä taas tiedossa jotain psykodraamaa, kun ei voinut kokouksen vuoksi vastata puhelimeen kaksi tuntia sitten.
Neiti 35 vee aikoo keskustella miehen kanssa huomenna rauhallisessa kahvilassa ja kertoa seurustelun loppuvan, jos painostus jatkuu samanlaisena. Hän on käytännössä jo valmistautunut suhteen loppumiseen hakattuaan päätään ymmärtämättömyyden seinään jo jonkin aikaa. Laittaessaan takkia päälleen hän paljasti myös seikan, jonka vuoksi miehen olisi voinut lempata jo eilen Bondin jälkeen. Jätkä oli äänestänyt keskustalaista miestä. Helsingissä. Puistattavaa.
*
Kun istuin sohvalle lukemaan työpapereita, huokasin entistä syvempään helpotuksesta. Minulla on kivat vanhemmat, ihana siskon perhe, pieni suku, paljon ystäviä ja loistavat työkaverit. Olen liian vanha, liian itsellinen, liian äänekäs, ulkoisesti kaukana tyttöystävämateriaalista ja liian työlleni omistautunut, jotta vanhapiikatätiyteni olisi uhattuna.
Toisen opiskelukaverini isän sanat tulivat jostain syystä mieleeni; tämä yrityselämässä pitkän uran tehnyt kosmopoliitti laukaisi 6-kymppisillään, että on vaimonsa kanssa onneksi epäonnistunut tytärtensä vaimomatskuksi kasvattamisessa. Koska miesten "kunnollinen tyttöystävä" -kriteerit ovat hänen mukaansa edelleen 1950-luvulta, ei hän todellakaan halua naittaa ketään tytärtään tällaiselle tyypille. "Sellaiset tyypit äänestävät kaiken lisäksi yleensä vielä kepuakin..."
