Turn Loose the Swans

Joskus löytää täysin höpöstä teoksesta timanttisen totuuden - tai sitten sellaisen harvinaisen kohdan, joka kolahtaa.

Tämä toteamus on täydellisen sarkastisen totta - vaikka en pidä
a) kirjasta.
b) myöskään kirjan pohjalta tehdystä tv-sarjasta.
c) kirjan kirjoittajan tuotannosta.
d) lukupiireistä, joissa luetaan vain kirjoja, joilla on jotakin tekemistä elokuvien/tv-sarjojen kanssa. (Jatkan lukemista ihan all by myself.)

"Aina kun mies sanoo minulle olevansa romantikko, tekee mieli kirkua", hän sanoi. "Se tarkoittaa vain sitä, että miehellä on naisesta romantisoitu mielikuva, ja heti kun nainen muuttuu todelliseksi ja lakkaa esiintymästä miehen fantasian mukaisesti, mies kylmenee. Sen takia "romantikot" ovat vaarallisia. Pysykää erossa niistä."
(Candace Bushnell: Sinkkuelämää)

Minulla on monenikäisiä ja kaikenlaisia ystäviä. Jos heidät kaikki laittaisi samaan tilaan, syttyisi varmasti kolmas maailmansota ja pari pientä konfliktia. Kaikki ystäväni eivät tulisi/tule todellakaan toimeen keskenään. He ovat kaikki erilaisia, siksi niin ihania. Osan kanssa ystävyys on kausittaista, osan kanssa olemme kulkeneet pitkän tien yhdessä; osan kanssa olen usein eri mieltä, osan kanssa meillä on jokin kummallinen yhteys ja sama mieli asioista.

*

Tuttavien kanssa saa usein aikaan mielenkiintoisen keskustelun siitä, voivatko miehet ja naiset olla "vain ystäviä". Mielipiteet jakautuvat yleensä melkoisesti, ja tietysti omat ja lähipiirin kokemukset ratkaisevat. Sinällään mielenkiintoista, että on paljon myös niitä, joilla ei koskaan ole juurikaan ollut vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä, mutta joilla on siitä huolimatta hyvin varma käsitys asiasta.

Moni tuttavani on joutunut haastavaan tilanteeseen vastakkaista sukupuolta olevien ystävien/kavereiden kanssa seurustellessaan - varsinkin, jos pariskunnalla on täysin vastakkaiset kokemukset/näkemykset tällaisesta ystävyydestä. Joskus jopa homo- tai lesboystävät koetaan uhkaavina. Onhan minutkin luokiteltu kerran homopariskunnan välejä uhkaavaksi vampiksi. En oikein tiennyt, että olisiko tuosta arviosta pitänyt olla suorastaan otettu. Että tässä olisi nyt meikäläisessä aivan sukupuolisen suuntauksenkin muuttavaa vetovoimaa. Onneksi toinen osapuoli tuli lopulta järkiinsä...

*

Minulla on aina ollut varsin paljon miespuolisia ystäviä. Osa on homoystäviä, osa (entisiä) työkavereita, osa on tuttuja lapsuudesta asti, osaan tutustuttu missä milloinkin. Muutama miespuolisista ystävistäni on sellaisia, että heidän kanssaan on twistattu aluksi heilastelun tantereilla ja todettu, että tässä varmaan kannattaisi kyllä olla mieluummin kavereita - toisten kanssa se kaveruus sitten on toiminut, toisten kanssa ei.

En ole koskaan ihastunut ystävään, jonka kanssa on alunperin oltu täysin platonisesti ystäviä. Joko ystävikseni on valikoitunut tyyppejä, jotka eivät kiinnosta kuin ystävinä tai sitten en osaa nähdä ystäviä muina kuin ystävinä. Elämäni kamalin tilannehan oli sen, kun paras miespuolinen ystäväni päätti kolmenkympinkriisissään ihastua minuun ja ryhtyi hankalaksi. Tilanne korjaantui vasta hänen mentyään naimisiin ja perustettua perheen. Nyt olemme taas läheisiä ystäviä. Ilman mitään eteisvärinöitä.

*

Kuuntelin kahvilassa hyvän ystäväni murheita kahvikupin äärellä. Lähdimme kävelemään kauniiseen ulkoilmaan ja jatkoimme puhumista. Äkkiä mies huomautti, että hänestä tällainen "vain ystävyys" miehen ja naisen välillä on jotenkin vaikeaa. Hän on vastikään muuttanut erilleen pitkän suhteen jälkeen ja joutuu selkeästi ajattelemaan uusiksi suhteensa naissukupuoleen. Kun hän istuu yksiössään Kallion vieraasti kohisevassa maailmassa, joutuu hän myös ajattelemaan uusiksi paljon muutakin. Minä selitin reippaasti, että me ajattelemme asiaa varmasti eri tavalla, koska minulla on aina ollut paljon miespuolisia ystäviä ja hänellä ei minun lisäkseni juuri ole naispuolisia hyviä ystäviä. Olin huolestuneena pannut merkille sen, että jätkämäisesti minuun suhtautuvasta tyypistä oli sukeutumassa melkoinen smooth operator -kavaljeeri. Se ei koskaan tiedä hyvää muutosta kaveruussuhteessa. Nyt oli pakko pysyä tarkkana.

"Kauniin naisen kanssa on vaikea ystävä", hän totesi niskalleni, kun toikkaroimme meren jäällä. "Luojan kiitos minä en ole kaunis!" räkätin ja kumarruin rapsuttamaan valtaisaa haukkua, joka onneksi tupsahti jostakin luoksemme. "Kaikkien naisten kanssa on ihan mahdollista olla ystävä. Te miehet tarvitsette aina jonkun, joka kestää teitä siinäkin vaiheessa, kun vaimolta on mennyt hermot ja miesporukassa ei voi avautua", valistin parhaalla tiedetoimittajaäänelläni ja tarkoituksella hieman raa'asti ja epätodenmukaisesti. Nyt ei saanut hermostua tai taipua mihinkään suuntaan. Puhalsin hitaasti ilmaa ulos keuhkoistani, kyykistyin lumeen ja rapsutin innokasta koiraa.

"Sä et siis voisi kuvitella, että meidän välillä olisi jotain?" mies oli kiertänyt koiran toiselle puolella ja tuijotti minua korkeuksistaan. Aurinkolasit kätkivät silmät. Nostin omani otsalle ja vastasin rävähtämättä hänen piilotettuun katseeseensa. "En. Minusta on erikoista, että sinä äkkiä näet mut uudessa valossa. Sinähän olet moneen kertaan siunannut, etten vastaa yhtään naismakuasi. Ei millään pahalla, mutta frendeihin ei seota siinä vaiheessa, kun paha naisentuska iskee. Asia ratkaistaan jotenkin muuten. Kierretäänkö muuten Töölönlahden kautta? "

Kävelimme hiljaisuuden vallitessa aurinkoista kävelyreittiä. Mies oli tarttunut minua kädestä kuten niin usein aiemminkin. Käsi tuntui ruuvipihdiltä. "Sori, hän mutisi nolona. Olin hiljaa. "Mä en vain tiedä, mitä mä tekisin. Sulla on sellainen suu, että tässä puutteellisena aikana tulee kaikenlaista mielen", hän huokaisi. "Voi vittu, olisit sanonut aiemmin, niin olisin tullut kahville jesari suuvärkin päällä. Jos sä haluat sössiä pitkän kaveruuden siksi, että sulle tulee sopimattomia ajatuksia mieleen mun rohtuneesta ylähuulesta, mä olen oikeasti aivan älyttömän loukkaantunut", ähkäisin turhautuneena. Onnekseni miestä alkoi naurattaa. Räkätimme lopulta aivan hysteerisinä. Olin onnistunut luovimaan ulos tilanteesta tällä kerralla. Halasimme kaverillisesti Hakaniemessä, ja minä sipsutin kotiin.

*

Minulle ystävät ovat pienen lapsuudenperheen ja lähisuvun ohella tärkeintä maailmassa. Istun kotona sohvalla, halaan polviani ja toivon, että "ystäväperheeni" pysyy kasassa elämän tyrskyissä. Rohtuneista ylähuulista, ihmisen ikävästä ja elämän paradokseista huolimatta.

Päivän pohdintoja ja dilemmoja:

- Mistä yltiöpositiivisuus ajankäytön suhteen kumpuaa?
- Miksi söpön koiran nähdessään haluaisi aina päästä palluttamaan sitä?
- Miksi tuntee itseni pinnalliseksi, kun ostaa tehokasta kosteusvoidetta?

*

- Mistä äkillinen laskiaispullahimotus tulee?
- Miksi tietynlainen musiikki yököttää?
- Miksi kaikissa aikakauslehdissä on aina joku sairaan huono kirjoittaja?

*

- Miksi hauraat unelmat osoittautuvat vieläkin hauraammiksi?
- Miksi järkiminä ja höpöminä eivät saa sovittua asioista fiksusti?
- Miksi suklaa ei paranna kaikkea?

*

- Miksi kurkkua kuristaa, kun silittää sylissä koisivan lapsen palleroisia pieniä jalkoja?
- Miksi stressatessa juo aina liikaa lattea?
- Miksi hyväksynnän tarpeen määrä ei ole vakio?

Aina ei tarvita isoakaan naisporukkaa, jotta saadaan puhuttua suu puhtaaksi miehistä. Me saimme aikaan täysin hillittömän kahvittelun kahden heteronaisen, yhden lesbonaisen ja yhden homomiehen (+ tuttavistomme) viimeisten vuosien olosta ja elusta. Kaikki lähti siitä, kun homoystävämme halusi avautua "erityisesti suomalaisista miehistä".

Totesimme, että saisimme aikaan melkoisen yleispätevän, mutta toisaalta subjektiivisen ohjekirjan siitä, miten menestyä/sössiä suhteissaan, säädöissään ja yön bulevardeilla. Onnistumisakseli kun on loikkinut laudaturista "...ei menny ihan niinq Strömsössä..." -päätelmään ja tepsutellut "ihan kivasta..." elämää suurempaan katastrofiin. Melkein kaikelle pystyy nykyään jo nauramaan. Todella kipeät kokemukset sivuuttaa yleensä nopealla maininnalla, sillä pahimmille arville ei pysty koskaan nauramaan. Life hurts sometimes.

Useita mainintoja saaneet esimerkit:

1) Black Winter Day (Aidosti kamalat jutut)
Nämä ovat ne jutut, jotka fiksu on käsitellyt lähimpien ystäviensä (joskus jopa terapeutin) kanssa ja pystyy hiljalleen puhumaan niistä oksennuksen nousematta kurkkuun. Jos niistä ei ole puhunut kenellekään, jossain se möykky on. Onneksi ne jutut ovat ohi. Yleensä niihin liittyy suhteen toisen osapuolen osalta psyykkistä tai fyysistä väkivaltaa, pettämistä, nöyryyttämistä taloudellista/henkistä hyväksikäyttöä tai muuta vastaavaa paskaa. Aiheuttavat yleensä ystävissä halua tarttua pesismailaan.

2) Bye/Die (Ei vittu...)
Joskus tulee lähdettyä jostain syystä jonkun sellaisen tyypin matkaan, että myöhemmin ei oikeasti tajua käytöstään. Parhaimmillaan tämä on elämää suurempaa huumoria ensimorkkisvitutuksen jälkeen. Jos on tajunnut pitää vaatteet suurin piirtein päällään, huumoriosastolle pääsee helpommin. Jos on harrastanut räpeltävää ja epämääräistä vaakamamboa tai sen yritystä sekä räpellyksen myötä hajottanut spärdärin tai jättänyt sitä käyttämättä, morkkis voi kestää seuraavat viisi vuotta. Ensimmäisen vuoden jälkeen ehkä naurattaa.

Ykköspisteet edelleen sille tyypille, joka oli painunut sekaisen ja saastaisen poikamieskämpän kylppäriin sekä palannut sieltä alasti ja rusetti peeniksessä. Tapauksen kokenut ystävätär luuli olevansa piilokamerassa ja sai suostuteltua kiimaisen kaverin juomaa pari drinksua. Hän kippasi salaa kossukolajuomien kaikki kossut herran lasiin ja mies sammui. Nainen pääsi karkuun.

3) In the Heat of the Night (Suden suusta karhun suuhun)
Joskus sitä kompastuu toiseen tyyppiin paetessaan toista. Tässäkin on kaikki draaman ainekset kasassa. Pahimmillaan seuraa baariversio taistelevista metsoista tai elämää suurempi catfight. Toiseksi pahimmillaan sitä snogailee antaumuksella tätä nk. pelastavaa persoonaa sen jahtaajan nyyhkiessä taustalla tai roikkuessa jalassa. Parhaimmillaan saa katsella, miten se jahtaaja nuoleskelee vaikka ravintolan pylvästä näyttääkseen, että hyvin menee. Joskus tämä nk. pelastava persoona osoittautuu loistotyypiksi. Joskus päätyy ojasta allikkoon.

Jos karkaa saamattomalta tapaukselta, päätyy innokkaan käpälöitsijän kelkkaan. Sitä pakenee sitten miehen himokkaita kätösiä kiertämällä sohvapöytää tai zippaamalla itsensä makuupussiin, kun pitäisi ryhtyä nukkumaan. Silti matkaa kotiin seuravana aamuna pölkkärimainoksen ja puruluun risteytymää muistuttavana ja katselee junassa, että itseä 25 vuotta nuoremmilla pissiksillä on sama look. 40-vuotias ystävätär oppi, ettei koskaan ole liian myöhäistä hankkia elämänsä ekoja fritsuja.

4) Sugar Baby Love (Sievää snogailua)
Joskus kohdalle osuu täydellinen halipulahoito, joka tajuaa, että tässä on nyt tarkoitus vain snogailla sievästi ja söpöstellä vielä sievemmin. Yleensä näistä tyypeistä tulee hyviä tuttuja, kivoja kavereita, heiloja tai jopa poika-/tyttöystäviä. Nämä tyypit ehdottavat kohteliaasti kenties jotain muutakin kuin snogailua, mutta uskovat ein sujuvasti - sekä tarvittaessa ovat valmiita ennakkosuunnitelman muutokseen. He ovat sitä paitsi hyviä suutelijoita, kertovat hauskoja juttuja, eivät kuorsaa kovin pahasti, osaavat nauraa itselleen, eivät ole liian kännissä, eivät pode elämää suurempaa baakkista aamulla ja juttelevat mukavia aamuteellä. Pitävät myös huolta yhteystietojen vaihtamisesta.

5) Love Is Strange (Sokea kana löytää jyvän)
Okei, valkkaripönikän tyhjentäminen kahteen pekkaan kaverin kanssa oli elämän suurimpia mokia. Letissä oli helvetisti promilleja, horisontti heilui, olo oli kauhea ja festit olivat vasta alkutekijöissään. Suosikkibändi oli pian aloittamassa, mutta karsea viinimäärä hölskyi kurkussa ja olo oli pelottavan kurja. Tietysti sitä byyttasi melkein viereisessä seisoneen miehen housuille ja pyyteli anteeksi sieltä maatasosta, jonne oli siinä hötäkässä kellahtanut. Herrasmies lähti taluttelemaan naisparkaa bajaan, valkkasi suht siistin kopin, pyyhki sen, piti tukkaa takana, hieroi rauhoittavasti selkää, juotti varovasti vettä, pyyhki suun ympäryksen savetilla, auttoi korjaamaan meikin, siisti vaatteet, talutti SPR-teltalle saamaan pikkuapua, talutti ruokakojulle ja osti pientä syömistä, juotti lisää vettä, kysyi oloa, auttoi istumaan nurmelle, piti seuraa, lainasi villapaitaa ja olon parannuttua pyysi kanssaan katsomaan bändiä.

Sitten sitä nieleskeli nolouttaan, kiitteli tyyppiä vuolaasti ja tsekkasi salaa, ettei se vienyt lompakkoa tai kännykkää. Jotenkin pelastava ritari liittyi siinä sivussa luontevasti seurueeseen koko illaksi. Kun oli kotiinlähdön aika, sitä oli jo aika kiinnostunut tyypistä, mutta ajatteli vanhana kyynikkona sen olettavan nk. helpoksi nakiksi tai pitävän muuten epämääräisenä naisena. Kun mies saattoi kohteliaasti kotiin ja pyysi ujosti alaovella puhelinnumeroa, sitä ryhtyi ihan yhtä ujoksi ja hämmentyneeksi ja kysyi arasti, josko mies haluaisi teetä. Sitä istuttiin sitten teen ääressä kolme tuntia, kunnes ryömittiin sohvalle nukkumaan ja pussailemaan.

Siinä kävi sitten niin, että kahden vuoden päästä tuosta piipahdettiin ruokatunnilla maistraattiin. Nyt neljä vuotta myöhemmin pohditaan jo etukäteen, että missä vaiheessa lapselle kerrotaan muutakin, kuin että äiti ja isi tapasivat festareilla. Jotta sen toisen puolen siitä vinkusta juonut, rautavatsan ja hurjan toleranssin omaava kummitäti ei ehdi kertoa byyttausstooria ennen vanhempia.

6) Burn Fire Burn (Ex-files)
Joskus sitä lähtee kuuntelemaan örinää kaverin kanssa, joka bongaa keikalta jonkun namun ja lähtee sen matkaan. Kun itse hengailee hieman orpona ihmisjoukossa, tuntee kopautuksen olallaan. Kas, ex-heila/-jokin. Siinä sitten heitetään läppää, vittuillaan iloisesti ja samalla muistellaan, että tyypissähän oli kuitenkin ihan hauskojankin puolia. Muutaman viinilasillisen jälkeen saattaa muistaa myös muita hyviä puolia. Jotenkin on taas tähtiin kirjoitettu, että sitä päätyy exän kelkkaan, koska tietää exän mukavaksi, turvalliseksi ja mutkattomaksi sekä hyväksi sängyssä. Tätä ei tietenkään kehtaa kertoa kavereille, koska niille on tullut aikoinaan julistettua, ettei ikinä sekaantuisi tyyppiin, vaikka tämä olisi viimeinen mies/nainen maailmassa. Silti näistä ex-fileseistaan jää aina kavereilleen kiinni jossakin vaiheessa. Noloimmillaan (tai parhaimmillaan) vanha suola janottaa sen verran, että päätetää aloittaa alusta. Noloudesta huolimatta.

7) These Boots Are Made For Walking (Joskus on järki päässä)
Toisinaan tuntee baarissa istuvansa liukuhihnan ääressä. Se hihna pukkaa kohdalle monenlaista yrittäjää: maailman huonoimpia koomikkoja, känni-idiootteja, epätoivoisia yrittäjiä, ikivonkaajia, ex-heiloja, limaisia setiä, pikkupoikia... Näiden päälle seuraan saattaa vielä liittyä joku Periaatteessa Ihan Kiva, joka nyt ei vaan kiinnosta. Sitä väistelee tyyppejä parhaansa mukaan, kunnes juuri ennen valomerkkiä pinkaisee narikkaan välttääkseen The Isojaon. Kun trekkaa kotiin korot kopsuen, on matka Hakaniemeen todellinen Huonojen, Epätoivoisten ja Viimehetkisten Iskuyritysten Bulevardi. Kotona huokaa helpotuksesta, keittää teetä, poistaa meikit, yleensä muistaa sammuttaa kännykän ja menee unille...

8) Beyond Hell (Aamuyön ritarit ja rinsessat)
... mutta jos kännykän unohtaa äänelliselle, saa huomata monen luurijuopon kaipaavan aamuyöllä lempeä. Empiirisen tutkimuksen mukaan alle promillea soittelevista rinsessoista ja rinsseistä onnistaa. Silti paras varotoimi on äänetön puhelin.

Hämmentynyt tuttavani soitti kesken kiireitteni ja pyyteli kovasti anteeksi soittoaan ja häiritsemistä. Eipä hänellä ollut ketään muutakaan, jolle asiasta soittaa, joten ymmärrän häntä paremmin kuin hyvin. Meillä on nimittäin yhteinen ongelma. Tai siis "ongelma". Hän elää tällä hetkellä sen kanssa joka päivä, minä vietän latenttivaihetta.

Tuttavani on elänyt suurimman osan elämästään a) yksin, b) sinkkuna ja c) nauttien omasta ajasta ja tilasta. Ihan niin kuin minäkin nyt.

Nyt tuttavani d) seurustelee nyt pitkästä aikaa e) yrittää luovia oudossa tilanteessa "oikein" ja f) sattuu seurustelemaan vastakohtansa kanssa siinä mielessä, että mies on ollut enimmäkseen parisuhteessa.

Kun hynttyyt lyö yhteen kaksi aikuista, joiden parisuhdehistoria on täysin erilainen, ei olla helpolla tiellä. Olen seurustellut kaksi kertaa pitkän parisuhdehistorian omaavien ihmisten kanssa: toisella oli takanaan kaksi pitkää avoliittoa sekä aktiivinen sinkkuvaihe, toisella taas takanaan hyvin nuorena solmittu avioliitto ja aktiivinen uuden suhteen hakeminen. Minulla oli takanani reilu 10 vuotta asumista solussa, alivuokralaisena ja yksin. Ja enimmäkseen sinkkuna. Kun satuin vielä olemaan kumpaakin miestä nuorempi ja huomattavasti modernimmin kasvatettu, oltiin tässä kombossa monien ongelmien äärellä. Tuttavani on nyt osittain samanlaisessa veneessä.

*

Neiti 38 vuotta on asunut viimeiset 20 vuotta kimppakämpässä veljensä kanssa, solukämpässä monen eri tyypin kanssa, vuokralla yksin, jaetussa vuokrakämpässä äitinsä kanssa ja viimeiset kuusi vuotta yksin pienessä omistusasunnossaan.

Herra 42 vuotta asuu nyt ensimmäistä kertaa elämässään yksin. Opiskeluaikana hän asui solussa, josta muutti ensimmäisen avokkinsa kanssa yhteen. Avoeron jälkeen hän muutti kimppakämppään tuttunsa kanssa, josta siirtyi sitten yhteisasujaksi tulevan aviovaimonsa kanssa. Erottuaan reilu vuosi sitten mies muutti ensimmäistä kertaa omaa asuntoon yksin.

Neiti ja Herra tutustuivat harrastuksen merkeissä Herran eron aikoihin. Herra taisi olla aktiivisempi, Neiti ei ollut kovinkaan valmis aloittelemaan mitään miehen kanssa, joka oli juuri eronnut. Herra oli kuitenkin hurmaava, hauska ja sinnikäs, joten Neiti suostui lähtemään kahville, leffaan ja keikoille. Ja siitä se hiljalleen lähti, vaikka kompastelua tapahtui alusta asti. Kriisiä pukkaa vähintään kerran kuussa edelleenkin.

*

Herra ei oikein ymmärrä neidin tarvetta viettää aikaa yksin, kun Herraa itseään yksinäisyys ahdistaa. Neitiä taas ahdistaa jatkuvasti kyljessä kyhnivä mies. Neidistä on kiva tulla töistä kotiin, ottaa pienet tirsat, käydä salilla, tehdä herkullinen illallinen ja vetäytyä paksun kirjan kanssa ajoissa sänkyyn. Kivaa on viettää myös miehen kanssa aikaa, mutta hänen mielestään omaakin aikaa tarvitaan.

Neitiä nyppii suunnattomasti Herran perinteinen käsitys naisten ja miesten töistä. Herran mielestä miehen ei kuulu osata silittää, ja Herra ei usko Neidin osaavan käyttää iskuporakonetta. Neiti taas on kätevä käsistään, tykkää pitää pienen maailmansa siistinä ja odottaa mieheltä tasapuolista kontribuutiota kotitöihin.

Herra ei ymmärrä, miksi neidin pitää olla niin aktiivisesti yhteydessä ystäviinsä ja perheeseensä. Kyse ei ole narsistisesta mustasukkaisuudesta vaan puhtaasti ällistyksestä. Herran mielestä tässä nyt pitäisi olla enimmäkseen kahden - mutta Neidillä on teatteri-iltaa äidin kanssa, kirjallisuuspiiriä työkaverien kanssa ja juoksulenkit siskon kanssa. Herra harrastaa, mutta viettäisi mieluiten illan television ja Neidin seurassa. Herra suhtautuu myös epäilevästi Neidin miespuolisiin hetero-, homo- ja bi-kavereihin. Mihin niitä tarvitaan, kun hän on kerran olemassa? Herra taas ihmettelee, miksi Neiti ei ole mustasukkainen ex-vaimon suhteen. Neidin mielestä se nyt vain on ex. Joka asuu muun hyvän lisäksi kaukana.

Neiti oli pyörtyä, kun Herra ehdotti vakavissaan alle vuoden tuntemisen jälkeen yhteen muuttamista. Herran mielestä molempien pienet asunnot vain myyntiin ja yhteistä isompaa kehiin. Herran mielestä Neiti ei ole tosissaan, Neiti taas kokee Herran kiirehtivän asioiden edelle.

*

Neiti on elänyt aktiivista yksineläjän elämää: ystävät, sisar perheineen, äiti, harrastukset, veli perheineen, matkustelu, lukeminen, musiikki ja elokuvat ovat täyttäneet vapaa-ajan. Ystävät ja perhe ovat olleet turvaverkko, joka on kantanut aina. Ystävyys- ja perhesuhteita on vaalittu ja arvostettu.

Herra taas on elänyt ilmeisen perinteistä parisuhde-elämää, jossa on ollut oman rutiininsa ja varsin perinteinen työnjako. Kaveripiiri on huomattavasti pienempi, suurin osa on ilmeisesti ollut pariskuntakavereita, joiden kanssa ei enää eron jälkeen ole oltu yhteyksissä. Vanhemmat patistavat uusiin naimisiin, mutta pitkään kaukosuhteessa ollut veli kuulemma käskee opetella olemaan itsekseenkin. Ja on yleensä Herran kiukuksi samaa mieltä Neidin kanssa.

*

Neiti ja Herran käyvät jatkuvaa dialogia ja pyrkivät selittämään toimintaansa ja valintojaan.Minä olen ihaillut ja ihmetellyt heidän kärsivällisyyttään ja ajatellut, että yritteliäisyys kertoo suurista tunteista ja halusta sitoutua, vaikka lähtökohdat ovat todella kaukana toisistaan. Neiti yrittää saada Herran seisomaan parisuhteessakin omilla jaloillaan, ja Herra taas yrittää muokata neidistä vaimomaisempaa. Melkoinen paradoksi. Saapa nähdä, mihin kaikki lopulta johtaa.

Leipomisblogi. Neulomisblogi. Perheblogi. Ruokablogi. Sisustusblogi. Muotiblogi. Tuunausblogi. Virkkausblogi. Puutarhablogi. Vauvablogi.

Moni tuttavani bloggaa. Suurin osa bloggaa yllä mainitsemistani aiheista ja ihmettelee, miksen minä bloggaa. Mutisen "joskus bloganneeni huvikseni nimettömänä" ja hymähtelen, että mistä bloggaisin. Okei, kirjallisuudesta, kenties. Olen sitä joskus pohtinut. Sitten jämähdän lukemaan loistavia ulkolaisia kirjallisuusblogeja ja totean, että kompetenssini ei riitä. Toisaalta harrastan niin paljon työperäistä lukemista, etten jaksa analysoida vapaa-ajalla. Vielä toistaiseksi osaan napsauttaa työlukumoodin pois päältä, mikä on usein vain ja ainoastaan hyvä asia.

*

Ikäisteni naisten kodin- ja kädentaitoiset blogit ovat jotenkin hämmentäviä. Tuntuu, että suurin osa tuttavista tuunaa, leipoo, kutoo, ompelee, virkkaa, entisöi, sisustaa, kasvattaa vatsaa/kukkasipuleja, koristelee kakkuja ja etsii vimmaisesti uutta testattavaa muista blogeista ja netistä. On sinänsä hassua, että lähes kaikenlaisista blogeista löytyy samanlaista trendien aallonharjalla pysyttelemisen meininkiä kuin muotiblogeistakin. Moni myös pahoittelee tekeleittensä yhteydessä, että ei ole ehtinyt kokeilla/testailla/etsiä mitään uutta ja jännää. C'mon, eikö harrastamisen ole tarkoitus olla hauskaa? Tietty, jos asiaan suhtautuu intohimoisesti, siinä kai haluaa olla hyvä ja ajankohtainen sekä näyttää tehneensä parhaansa.

Juu, minusta leipominen ja kokkaaminen ovat molemmat sekä kivoja juttuja että ärsyttäviä velvollisuuksia tilanteesta riippuen. Yksin asuessaan sitä on usein aika laiska kokkaamaan. Siksi yritänkin kutsua tuttuja ruokavieraiksi, jotta tulisi tehtyä jotain kivaa ruokaa. Kavereille on kiva leipoa. Ruokablogit ovat siinä mielessä ihania, että niissä ruoka näyttää "aidolta", ei epärealistiselta mainoskamalta. Kivoja soveltamisvinkkejä saa helposti. Ehkä olen vielä liian penska/penskaton, mutta ystävieni kakunkoristeluhysteria aiheuttaa minussa suurta ihmetystä. Kun yritin varovasti kysyä asiasta yhdeltä erinomaisen taitavalta hurahtaneelta, sain osakseni tyhjän katseen ja luennon marsipaanista. Tunsin itseni tyhmäksi. Enkä tajunnut mitään.

Inhoan kutomista, mutta tykkään virkkaamisesta. Tuunaan laiskahkosti, sillä en omista ompelukonetta. Tuunausintohetkellä ajatus laahautumisesta siskon koneen äärelle ei oikein nappaa. Siksipä ehkä pitäisi se oma kone hankkia. Sisustamisintoa minulle ei juuri ole. Pieni kotini on kotoinen sekamelska perintöhuonekaluja ja Ikeaa. Tavaraa tuntuu aina olevan liikaa. Lienee samaa sukua sille, miten suhtaudun muotiin: periaatteessa uteliaasti, mutta käytännössä välinpitämättömästi. Paitsi kenkien suhteen.

Vauva- ja perheblogit ovat mielestäni yleisesti ottaen pelottavia. Niitä pitävät yleensä sellaiset äidit, joiden maailma on Koti ja projektina Lapset. Juuri se jengi, joille Virpi Salmi piruili varsin onnistuneesti Hesarin kolumnissaan jokin aika sitten. Ja juuri se jengi, joka päivittää FB.n statustaan äitilässyllä 12 kertaa vuorokaudessa. Onneksi on olemassa myös kieli poskessa pidettyjä mutsiblogeja, joiden parissa lapsetonkin kuolee nauruun ja saa takaisin uskonsa tulevaisuuteen. Joskus tekisi penskamaisuudessaan mieli päivittää omaa statustaan hurjilla kommenteilla festareista ("IIIIIIIH! Nyt on Slayer!!!!"), mutta sillä saa taas vaihteeksi epämääräisen naisen maineen. Ja se jatkuva päivittäminen on sitä paitsi kohtuullisen noloa.

Arvostan äitejä ja perhe-elämää, mutta arvostan myös suhteellisuudentajua ja avarakatseisuutta. Siinä vaiheessa kun oma elämäntapa julistetaan kritiikittä ainoaksi oikeaksi, päiväkodit ristitään vankiloiksi, yksinhuoltajat suoraan huonoiksi äideiksi ja sinkkunaiset varattuja miehiä metsästäviksi hyeenoiksi, minun avarakatseisuuteni loppuu. Nuorten kanssa työskennellessä huomaa, että suurimpaan liriin joutuu yleensä näiden liikaa omistautuneiden ja sitten aidosti syrjäytyneiden perheiden kanssa.

*

Ehkä näissä perinteisten kodin- ja kädentaitojen blogeissa olen jotenkin hämmentynyt siitä, miten yhdistän tämän kaiken tietynlaiseen asenneilmastoon. Onko tämä uuskonservatismia, jonka aalto on viime vuodet liplatellut ahkerasti Suomen rantoja laajoja? Onko tämä kunnianosoitus perinteisille taidoille ja itse tekemiselle? Onko tämä ns. naisten töiden nostamista valokeilaan?

Yhteisöllisyys on se, mitä arvostan näissä blogeissa: itse tehtyjen juttujen sosiaalinen jakaminen on varmasti voimaannuttavaa, virikkeellistä ja hauskaa. Mutta silti... Olen ehkä sitten liian pentu, liian uusavuton, liian laiska, liian epäkäytännöllinen tai liian teoreettinen tämänlaiseen puuhasteluun. Ehkä yksi syy on myös ikuinen kriittisyys omiin tuotoksiin sekä pelko siitä, että leppoisasta väsäilystä tulisi ryppyotsaista kilpailua.

*

Minä tykkään kirjoittaa. Se on minulle ajattelun selventäjä ja pään järjestyksessä pitäjä. Kirjoitan paljon niin koneella kuin käsinkin, yleensä tuhoten sen, mitä kirjoitan. Kirjoittamalla en hae lopputulosta, sillä kirjoittaminen itsessään on matka. Ja lopputulos. Kirjoittamisen jälkeen on aina helpompi hengittää.

Sinä olet tuulessa hioutunut mies,
luoto jota laineet alati lyö
Sinä olet taivaalla palelevan Otavan valo,
sen kaupungin säihke syö

Sinä olet poika kuin pulpetin puu,
kannen alla viiltoja lapsuuden
Sinä olet roudassa rapiseva lähiön talo,
verkkoa kellareiden

Sinun ihosi on totinen peitto,
jota vasten aika hankautuu
Vie sydämeesi kivinen tie
Isiesi lailla olet, kosketusta vailla,
vapiseva mies

Sinussa on ontuva rintamamies,
isoisän viivaksi vaiennut suu
Ja se sirpale sielussa hankailee
kuin peritty hiljaisuus

Sinä olet poika ja kadonnut tie,
avainnauhan alla sun sydämes lyö
Sinä olet taivaalla palelevan Otavan valo,
hankia pakkasyön

Sinun ihosi on totinen peitto,
jota vasten aika hankautuu
Vie sydämeesi kivinen tie
Isiesi lailla olet kosketusta vailla,
vapiseva mies

Kosketusta vailla vapiseva mies

(Vuokko Hovatta)

Menin eilen illalla nukkumaan rättiväsyneenä. Heräsin kolme tuntia myöhemmin. Ja valvoin sitten loppuyön. Kiitti vain, täysikuu.

Nyt samainen kuu möllöttelee taas taivaalla ja katselee härnäävästi ikkunasta sisään. Olen vielä eilistäkin väsyneempi ja kunnon unien tarpeessa. Huomenna olisi tarkoitus kävellä kirpakassa pakkasessa, harrastaa kyldyyriä, opiskella, siivota, kokata, tavata ystäviä ja tavata vielä lisääkin ystäviä baarissa.

Olen viime aikoina nukkunut varsin hyvin ja herännyt kohtuullisen pirteänä. Tässä väsymystilassa oikein säpsähtää sitä, millaista oloa piti jatkuvan unen puutteen vuoksi suurin piirtein normaalina reilu vuosi sitten, kun sinnitteli jatkuvasti 4-6 tunnin yöunilla..

Yritän vielä lueskella ja kirjoitella hetken, vaikka silmät tuntuvat painuvan väkisin kiinni. Sitten toivon, että nukkuisin makeasti ainakin kahdeksan tuntia.

Okei, monena aamuna peilikuvani on viholliseni. Näytän väsyneeltä ja turpealta. Painoa pitäisi pudottaa, pitäisi mennä nukkumaan ajoissa, pitäisi nyppiä kulmat ja levittää valovoidetta kulmaluulle, jotta katse avautuisi. Silti olen suurin piirtein tyytyväinen koko hoitoon, vaikka finniongelmasta tunnutaan siirtyvän suoraan ryppyihin ja silmäpusseihin. Näillä mennään. Ja onhan kone suurin piirtein kunnossa, eli olen suurin piirtein terve, mikä on iso asia. Se vain usein jää tajuamatta pikkuasioista valitettaessa.

*

Viime päivinä mm. Talouselämä-lehdessä on kohistu Suomeen rantautumassa olevasta pikkutyttöjen Top Model -muotilehdestä. Aikuisen oikeasti, monikaan sivu ei ole kuvottanut vähään aikaan yhtä paljon kuin lehden netti- ja forum-sivustot. Lehden kohderyhmä alkaa kuusivuotiaista. Ei sen ikäisten kuuluisi pohtia selluliittiä, meikkaamista, kauneuden arvottamista tai vatsan litteyttä. Eihän?

Kun minä oli kuusivuotias, jännintä olivat esikoulu ja koulu, lukeminen, elokuvat videolta, perjantain karkkipäivä, puihin kiipeäminen, pulkkamäki, uusi polkupyörä, oma huone, jännät telkkaohjelmat, iskän levyhylly, kaverin äidin hurjat vanhat vaatteet, Barbit, voimisteluleiri, mummolan ullakko, kummitädin kirjeet, kesäreissu Tukholmaan, pianonsoitto ja reissu Lintsille. Ei elämä ollut silloin täydellistä, oli tuhmia ja kiusaavia tyttöjä ja poikia ja ikäviä hetkiä. Mutta elämä ei pyörinyt ulkonäön ympärillä. Sisältö tuli muualta.

*

Olen tehnyt vuosi töitä nuorten parissa. Ahdistus, häpeä ja pelko omasta ulkonäöstä ja olemuksesta saa aikuisen surulliseksi. Niin pojilla kuin tytöilläkin on komplekseja siitä, mitä he ovat ja mitä "pitäisi" olla. Osalla on vielä vanhemmat, jotka täydentävät yleistuhoa moitiskelemalla nuorten ulkonäköä, luonnetta ja älyä täysin sordiinotta. Olen kerran heittänyt yhden isän ulos tapaamisesta tämän todettua, että kun tytöstä nyt tuli tuollainen rumanpuoleinen, tuskin se pääsee edes kaupan kassaksi. Äidin ilmeestä ja tyttären vapisevasta leuasta päätellen samantyylinen puhe on kotona yleistä. Minä nousin korkeille koroilleni, avasin oven ja pyysin rauhallisesti miestä poistumaan.

Kaikkien lasten, nuorten ja aikuisten tulisi voida elää maailmassa, jossa heitä arvostetaan omana itsenään. Heidän ulkonäkönsä ei olisi tärkein asia. Erityisesti naisia syyllistetään ulkonäöstään: koskaan ei ole liian kaunis tai hoikka. Liian näyttävä ja avoin pukeutuminen taas kutsuu törkeään käytökseen ja seksuaaliseen väkivaltaan. Ideaali on mahdoton saavuttaa.

*

Minusta on kiva laittautua ulos mennessä, mutta en jaksa laittautua lähtiessäni aamukahdeksalta sunnuntaiaamuna hakemaan maitoa lähi-Siwasta. Töissä lähden siitä, että näytän siistiltä ja huolitellulta. Työssäni pääasia on sisältö, ei kuori.

Ideaalissa maailmassa kuka tahansa oli turvassa vaikka kävellessään alasti kaupungin keskustassa. Meidän maailmassamme tietynlainen pukeutuminen aiheuttaa ongelmia. Kun 14-vuotias tyttö kulkee kadulla/koulussa/kauppakeskuksessa puolet pakarasta paljastavissa farkkumikroissa, puolet rinnoista paljastavassa valkoisessa, tiukassa topissa ja korkeakorkoisissa kengissä, hän asettuu alttiiksi muullekin kuin katseille. Moni ajattelee, että kaikki huomio on tyhjää parempaa, vaikka olo olisikin hieman pelokas ja ahdistunut.

*

Kuusivuotias ei ole miniaikuinen. Hänen ei kuulu pukeutua seksikkäästi, laastia naamaansa meikkiarsenaalia ja pohtia takamuksensa kokoa. Eihän?

"When the moon is high across the garden..."

*

Yö oli tumma ja salaperäinen. Askeleet upposivat yön vaippaan, ääntäkään ei kuulunut. Muu maailma eli ja hengitti ympärillä. Liikenteen äänet, huutelevat ihmiset, humalainen puhe, riehakkaat huudahdukset, ensimmäiset tai viimeiset yhteiset askeleet kaduilla, koko öisen elämän sinfonia.

*

"If the moon should pour out of the sky..."

*

Minun maailmani oli kuin pysähtynyt. Seisoin keskellä liikkuvaa massaa kuin lasikuutiossa, vaikka jalkani kuljettivat minua eteenpäin. Ajatukseni liukuivat toistensa lomaan kuin säikähtäneet pilvet. Hämmennys ja kummastus vuorottelivat. Sormet kietoutuivat omien sormieni lomaan. Tie rullasi allani. Monet ovet avautuivat ja sulkeutuivat edessäni ja takanani.

*

"When the nightshade blooms in your eyes..."

*

Katselin öistä maisemaa. Tuuli oli kylmä. Mitään ääniä ei kuulunut. Näin maiseman rinnalla heijastuksen valaistusta lasikuutiosta. Oman hahmoni etualalla, toisen hahmon taustalla. Mietin risteäviä polkuja, kerran lausuttuja sanoja, elämän paradokseja ja maailman kauneutta. Yön musta sametti ympäröi myös lasikuution. Sametti pehmentää. Sametti kaunistaa. Sametti suojaa.

*

"If you lay your hands on me gently..."

*

Taivas oli huikaisevan sininen, auer pehmeän vadelmanpunainen. Muutama pilvi laahautui laiskasti halki taivaan kaaren. Auringon kulta kietoutui yön samettiin vielä hetkeksi. Päivän koitto oli kauneimmillaan, aurinko muutti yön sametin turkoosiseksi silkiksi. Auringon paiste oli terävyydestään huolimatta lempeän pumpulinen. Lasikuutio kylpi valossa.

*

".... just traces of the glow..."

*

Kirpeä pakkanen nipisteli nenänpäätä, kun astelin keskellä Lumikuningattaren puutarhaa muistuttavaa maisemaa. Väsymys haihtui, mennyt haalistui ja työntyi taka-alalle, tilalle tuli nykyhetki. Kahvimukillinen kädessä lämmitti, maailma oli kirkas ja selkeä. Hetken samanaikainen kauneus, selkeys, vahvuus ja pehmeys viehättivät. Askeleet narskuivat lumessa. Paksut käsineet suojasivat sormia, mutta poskia ja nenäpäätä pisteli koko ajan pahemmin. Tein matkaa eteenpäin. Nykyhetkessä. Omassa elämässäni.