Turn Loose the Swans

- minulla on kuumetta (taas)
- kävin työterveyslääkärillä (vaihteeksi)
- töissä on täysi kaaos (ihan yllättäen)
- elämänlaatu on kateissa (ollut koko vuoden)
- meillä on taas joku vitin typerä koulutus (normaalin ja tärkeän työnteon sijasta)
- minua väsyttää (koko ajan)
- töitä on pakko tehdä vielä pari tuntia (vaihteeksi)

Alan tuntea itseni vanhaksi, marisevaksi ja sairauksillaan hekumoivaksi kääkäksi, joka valittaa kaikesta. Paitsi että olen järjettömän duunimäärän, tämän kevään aikana pakolla päätettävien opintojen ja jatkuvan sairastelun noidankehässä, jossa marina on ainut tapa saada edes osa paskasta fiiliksestä ulos. Tässä kuumeessa kun ei voi lähteä edes purkamaan raivoa salille. Kyllä kyrsii.

Mitä pitäisi tehdä, kun kaikki menee todellakin aivan metsään? Oikeasti.
Vuosi 2009 ei ole alkanut mitenkään loistavasti minun osaltani. Jos olisin taikauskoinen, koputtelisin varmaan seiniä täällä himassa ja pohtisin, kuka on noitunut minut. Kuolemanväsymys ja sairastelu jatkuvat, ja pinna on katkennut ajat sitten. Nyyh.

Kaiken muun hyvän lisäksi ikävän lähellä asuva ex-heilani on aktivoitunut. Se satmaraani on alkanut käyttää samaa lähikauppaa, joten viimeisen viikon aikana minut on kutsuttu kahville ja kävelylle tai lasilliselle kolmesti. Herra on selkeästi saanut monoa joltain muikilta ja päättelee minun rynnivän hänen syliinsä kuin työmatkalaiset Jakomäen bussiin.

Satun edelleen olemaan niissä fiilareissa, että miessukupuoli kiinnostaa yhtä vähän kuin kilo skeidaa, mutta nykyinen väsyneenkipeä olotilani saattaa muodostaa vakavia vaaranpaikkoja. Kun olo on surkea, väsynyt ja halipulainen, saattaa tehdä typeryyksiä. Kaverini ohje olikin siksi varsin loistava: pitää hankkia ja ryhtyä käyttämään lohenpunaisia mummokalsareita tai puuterinvärisiä sloggimaxeja, jättää biksaraja puunaamatta ja antaa säärikarvojen rehottaa. Sitten tulisi viimeistään järkiinsä hädän hetkellä.

P.S.
Olen todellakin überherkissä fiilareissa. Onnistuin tiristämään kolme onnenkyyneltä luettuani Dagens Nyheterin nettiversiosta Vickan-sessan kihlauksesta. Ei mene hyvin...

Here we are, now lay the burden down
We're coming to the end of our road
Sorrowful yet glorious somehow
To be humming this one last ode
So calm and still... it wasn't all that bad, or was it now?
Fulfilled... it doesn't only hurt to end it now

The funeral

The memories beneath the dust of years
They seem like those of someone deceased
There's no more to be done, or hoped or feared
Just waiting for the final release
So calm and thrilled... it wasn't all that bad, or was it now?
Still it doesn't only hurt end it now

Is life over, this life's over?
Or has it only just begun?
It grows colder, starts to moulder...
Coming apart yet still not done
Forever one

Sentenced: End Of The Road
[Music: Tenkula & SENTENCED, Lyrics: Lopakka]

Tuijotan kynttilän liekkiä käsi poskella ja pohdin elämääni sekä kiroan sitä, että pohdin asioita liikaa. Kiva jatulintarha tämä minun pääni ja elämäni...

Inkivääritee on sitten ihanaa! Olen juonut niin monta mukillista, että lotisen kuin vesipatja. Ei niin kovin ihanaa... :)

Olen tänään kiistellyt makuasioista - just niistä, joista fiksu/laiska ihminen ei jaksa natkuttaa ikuisuuksia. Minulla on paljon sellaisia kavereita, joiden mieltä ei missään asiassa muuteta puskutraktorilla, ilmalaivalla tai risiiniöljylläkään, joten en yleensä jaksa nähdä vaivaa, vaikka tietäisin olevani oikeassa. Tänään tulikin sitten kaivettua krokotiili kaapista ja ryhdyttyä hankalaksi.

1) Aloitin aamulla leppoisasti keskustelemalla säästä, joka ystäväni mielestä oli helvetistä ja minun mielestäni aivan ihana. Tähän meni ketterästi 15 minuuttia. (Ystävälleni kaikki paahtavan helteen ja +25 celsiuksen alle jäävät lämpötilat ovat helvetistä.)

2) Jatkoin säähavaintojani tuumaamalla pohojoosesta olevalle tutulle jotakin pakkasen purevuudesta. Sain taas vartin luennon aiheesta pakkanen ja "pakkanen". Tänään oli jälkimmäistä, kuulemma. Yritä siinä sitten sanoa, että eteläsuomalainen, poskipäänsä joka ainut lapsuuden talvi palelluttanut kaupunkilaisneiti ei kenties pääse samalle tasolle lappilaisen poronperässähiihtäjän (hran oman nimike itselleen), eräoppaan ja ahavaposken kanssa.

3) Musiikkipuolella päästään kunnon miinakentälle. Minä menin (jälleen kerran) toteamaan, etten tajua pätkääkään ihmisten suunnatonta innostusta Volbeatiin. En siis oikeasti tajua. Mielestäni moni bändi on tehnyt samat asiat jo aiemmin, paremmin ja raskaammin. Menin vielä toteamaan, että kaikenlaista junttimusaa sitä Tuskaan raahataankin, ei saa kunniallinen synkistelijä keskittyä nk. olennaiseen. Ihmettelen, etten saanut singosta. Volbeat kuulemma pelastaa Tuskan. Minun mielestäni niin tekee My Dying Bride. Olisi pitänyt lopettaa tähän, mutta tuli sitten haukuttua vielä Bullet for My Valentinekin. Siitäkin sai sapiskaa. Kaikkea sitä...

4) Laskiaispulla on pyhä asia. Siihen kuuluu mantelimassa. Piste. Turha tyrkyttää minulle hillopullaa, jos mantelimassaista on tarjolla. (Tähänkin meni tänään vartti...)

5) Mielestäni kevään muodin värit ovat aivan kauheita. Opin, ettei niin kannata todeta Henkan jonossa siinä vaiheessa, kun kaikilla mimmeillä on niitä kulahtaneen värisiä releitä kainalossaan. Kerpele. Minä taidan lähteä kesävaateostoksille nettiin ja Morticiaan...

Kuuntelin tänään tanssitunnilla parin mimmin pärpätystä jälleen kerran kohtuullisen vittuuntuneena. Opettajan selittäessä tanssikuvioita nämä koko ajan pieleen tanssineet lörppöliisat keuhkosivat tällä kertaa parisuhteistaan ja niiden ongelmista. Koska ohjeita ei kuunneltu, huitaisi yksi muikeista minua kaksi kertaa naamaan lähtiessään väärään suuntaan ja minä törmäsin häneen kunnolla samasta syystä. Koko kolmikko sotki autuaasti toisen salin puoliskon tanssikuviot, koska ei kuunnellut ohjeita. Ennen kuin ehdin hankkia nipoviittaa harteilleni, myöskin naamaansa pari huitaisua saanut ja silmälasinsa nipin napin pelastanut keski-ikäinen nainen sähähti kolmikolle jotakin vähemmän kaunista. Toivottavasti ne törpöt eivät tanssi koko kevättä samassa ryhmässä...

Pitkän sairastelun jälkeen liikkuminen on jälleen nautinnollista. Nyt on siinä mielessä parempi tilanne kuin viimeksi, että taudin jäljiltä on niin voipunut, että ajatuskin pump-tunnista pökerryttää. Huomenna menekin toiselle tanssitunnille, torstaina ehkä korvaamaan jollekin tunnille ja lopuksi illalla venyttelemään. Monesti sairastelun jälkeen on tullut paineltua veren maku suussa spinnaamaan, mikä ei välttämättä ole kaikkein paras vaihtoehto...

Sairastamisen jälkeen huomaa myös kaipaavansa unta saman verran kuin pikkulapsi. Taas nukuttaa...

Sairasvuoteelta aletaan nousta hiljalleen. Silti jäivät väliin niin Laibach kuin Napalm Deathkin. Eilinen Opethin ja Enskan missaaminen kirveelee myös pitkään, vaikka molemmat bändit on tullut nähtyä viime vuosina varsin usein.

Silloin kun elämä on jämähtänyt raatamis-, vaikeus- ja ärsytysuomiinsa, on kirjojen ja musiikin merkitys kirjaimellisesti elämää suurempaa. Kun istuu ihanan kirjan parissa, kuuntelee tunnelmaan sopivaa musiikkia ja siemailee teetä sohvalla, huomaa elämä kaikesta huolimatta voittavan.

Tuskaa odotellessa...

Pour yourself into me, our time approaches
so near, that I sigh. What danger in such an
adorer? We dance and the music dies. We
carry them all away, as we glide through
their lost eyes. You lift me above myself,
with the ghostly lake of your mind. Arise
from your slumber in my arms. Your beauty
took the strength from me. In the meadows
of heaven, we run through the stars.
Romantic in our tastes. We are without
excuse. We burn in our lust. We die in our
eyes and drown in our arms.

MDB: Sear Me MCMXCIII

... on mahtavaa sairastaa, sairastaa ja sairastaa.

Kun on tottunut viettämään aikaansa kulahtaneessa pyjamassa, tukka pystyssä, ilman meikkiä ja tapaamatta ihmisiä, on kahvittelu kaverin kanssa huikea kokemus. Kun fiksaa tukkansa ihan kivasti, meikkaa ja pukeutuu pitkästä aikaa oikeisin vaatteisiin, näyttää - jos ei suorastaan ihanalta - niin ainakin ihan kivalta.

Samaan aikaan sitä nyyhkii Niagaran lailla sitä tosiasiaa, että vaakataso kutsuu vielä hetken. Ei, ei FME-karkeloihin. Ei, Opeth ja Entombed saavat tulla toimeen minutta. Ei, Napalmikuolokin saa jäädä. Jos sitä Tiamatin keikalle selviäisi. Jos.

Kuumeinen olo jatkuu edelleen, joskin hieman lievempänä. Onkin ollut tässä reporankatilassa hupaisaa kuunnella, lukea ja yrittää ymmärtää ihmisten Ystävänpäivän/Alla Hjärtans Dagin/Valentine's Dayn ahdistusta. Muista Briteissä asuessani amerikkalaisen puolitutun tytön kuvauksia huomiottomasta rakkauden päivästä sekä suomalaista kummastuneisuutta sen äärellä.

*

Puhuin miespuolisen ystäväni kanssa puhelimessa pitkään monista asioista. Hän oli äärettömän ärsyyntynyt tämän katkerasti saamattoman Timo Hännikäinen Ilman-pamfletista. Itse en olisi jaksanut ottaa asiaa edes puheeksi, siksi ohuelta ja säälittävältä koko pamfletin idea tuntui. Tietysti henkilökohtaisuus on tiettyyn rajaan asti tehokas keino konkeretisoida asia, mutta yleispätevyyden puute voi myös ärsyttää. Se, että "provosoidakseen" ehdottaa toisen sukupuolen (tässä tapauksessa naisten) pakollista bordellipalvelusta, kertoo varsin paljon kirjoittajan naiskäsityksestä. Ei mikään ihme, ettei flaksi käy. Ystäväni pinna kuitenkin paloi sen vuoksi, että hänen mielestään Hännikäinen alentaa yhtä lailla oman sukupuolensa ehdotuksellaan, jonka mukaan mies saa vain bordellista. Huono vertaus sikälikin, että bordellit moni nivoo suoraan ihmiskauppaan ja heikomman alistamiseen.

*

Kun istuin viikonloppuna junassa, kiinnitin jälleen kerran huomiota pääkaupunkiseudun kehyskuntien radanvarsissa sijaitseviin identtisten puutalo- ja kerrostalolähiöiden radanvarsiseisakkeisiin. Olen asunut lapsuuteni ihanassa vanhassa puutaloröttelössä pikkukaupungissa ja sen jälkeisen elämäni vaihtelevanlaisissa kerrostaloissa kaupunkien keskustoissa tai niiden lähettyvillä. Olen ylipäätäänkin tottunut asumaan paikoissa, joissa on asumisen ja elämän tuntu; en paikoissa, joissa on keskelle peltoa rakennettu suuri määrä omakotitaloja, rivareita ja matalia kerrostaloja vieri viereen, minikokoisille tonteille, kauas palveluista ja elämästä.

Kaverini perhe muutti vielä osittain rakenteilla olevaan peltolähiöön vuosi sitten. Kaverini on kotona vauvan kanssa, ja mies käy autolla töissä Vantaalla. Lähimpään kauppaan on pitkä matka, tie kurainen ja jalkakäytävä puuttuu. Kaverini valittaa, ettei kukaan käy koskaan, kun matka on niin vaikea. Kun menen hänen luokseen, matkustan ensin junalla, sitten bussilla ja lopuksi oikaisen kuraisen metsäpolun kautta. Aikaa menee yli tunti suuntaansa Helsingin keskustasta. Great.

*

Tietyissä tilanteissa sitä haluaisi asua muuallakin kuin Helsingin kantakaupungissa; silloin kuin vastapäätä oleva baari ei taaskaan kunnioita terassimusiikin soittoaikoja tai saa äänieristystään kondikseen; silloin kun kuumana iltana olisi ihana astella pihalla paljain jaloin; silloin kun kaverin lasten kanssa lähdetään ulos leikkimään.