Turn Loose the Swans

...on ihan oikeesti tavallaan se, että käy läpi lehtiloodaansa, jota on taas kartuttanut roikkumalla kerrostalonsa lehtilaatikossa.

Yep. Olen hyvä valehtelemaan itselleni.

Kirjahyllyn järkkääminen on pölyistä puuhaa. Samalla kun panikoi, että mihin penteleeseen sitä saakaan kaikki böcket tungettua, silmäilee jo viettelevää Akateemisen alekirjojen katalogia. Se on houkuttelevampi kuin suurin osa miehistä.

Olen lykännyt kirjahyllyn organiseeraamista jo pitkään. Niinpä pöydille, lattialle, sängyn viereen, keittiöön, hyllyjen väliin, laukkuihin ja kaappeihin on piiloutunut uskomaton määrä kirjoja, jotka pitäisi saada vielä jonnekin. Sitten kun hyllystä kiskoo työpapereita ja muuta kamaa, saa kaikki kirjat tungettua sinne. Sitä spatseeraa pari minuuttia polleana itseensä, kunnes kompastuu johonkin ja kippaa sen puolimetrisen paperikasan lattialle ja alkaa pohtia, että mihin hiivattiin sen tällä kertaa taikoisi. Sitä kun ei voi kiikuttaa roskiin tai paperinkeräykseen. Taidanpa kuluttaa huomisillan köhisemällä paperien parissa. Jee.

Kirjojen parissa joogatessani katselin FST:ltä ajatuksia herättävää dokumenttia nyt jo edesmenneestä Alice Timanderista, joka oli ruotsalainen "premiärlejon", kuten hän itse sanoi. Täti oli aina halunnut tulla nähdyksi, joten hän kulki uskollisesti kaikissa mahdollisissa julkkistilaisuuksissa päästäkseen mukaan sceneen jo vuosikymmeniä sitten. Scenessä hän roikkuikin siihen asti, että kuoli viime vuonna yli 90-vuotiaana.

Täti Timander ei suinkaan ollut vain gaaloissa liehuva diiva, vaan myös aikoinaan, 1930-luvulla, nuorin ruotsalainen naishammaslääkäri. Dokumentissa dokumentaristi ja Timander pohtivat rakkauden olemusta ja puutetta. Timander summaa oman julkisuushakuisuuteensa yksinkertaisesti: Jag längtar efter att bli sedd. Hänelle julkisuudessa näkyminen, ensi-illat, kameroiden räpsyminen ja huomio (ulkoisesta olemuksesta) olivat kaikken tärkeimmät. Hänen lastensa, vanhimman suulla tarina kerrottuna, näkemys asioista on omalla tavallaan vielä surullisempi. Timander myöntää, ettei osannut olla äiti, inhosi fyysistä kosketusta ja liehui mieluummin töissä ja gaaloissa kuin kotona.

Samaten kuin Alice Timanderilla, monella muulla julkisuuteen haluavalla on suuri halu herättää huomiota, tulla nähdyksi - ja tulla yleisön rakastamaksi. Vaikka moni sanookin uhmakkaasti haluavansa jättää arven maailmaan, provosoida tai herättää keskustelua, paskat siitä mikä onkaan kivaa, on perimmäinen motiivi joka tapauksessa se huomion herätäminen, nähdyksi tuleminen - ja ainakin siten olemassa oleminen. Että saisi olla Joku. Edes hetken.

Olen vaihteeksi elänyt kirjojen maailmassa lomaani. Joulu meni syödessä, ulkoillessa, lukiessa tuoliin käpertyneenä ja namit vieressä, nukkuessa ja vielä kerran syödessä.

Lukeminen on maailman ihaninta tekemistä. Hyvä kirjaa vangitsee, sitä ei halua päästää käsistään ja lukutauot ärsyttävät.

Luin vinon pinon kirjoja vanhempieni luona. Kaksi ääriesimerkkiä, vaikkakin samaan chick lit -genreen liitettyjä, olivat Rajaa Alsanean The Girls of Riyad ja Kicki Normanin Väninnorna och Kung Carl. Mielenkiintoiset lukea peräkkäin. Jälkimmäinen oli kyllä melkoista muotihöttöä, vaikka herättikin loppupuolellaan miettimään sitä, mitä olisi tehnyt vastaavassa Sara-Niklas-Diana-draamassa. GoR taas herätti hyvinkin paljon ajatuksia koko matkallaan - sekä halun lukea lisää nykytilanteesta.

*

Kävin eilen Akateemisessa "vain ohimennen" ja poistuin neljä kirjaa kassissa. Mahtavaa. Mitenkäs se opiskelu mahtaakaan sujua... :/

*

Kirjaostoiltani kotiin tultuani aloin järjestää kirjojani. Tuomas Vimman Helsinki 12 -opuksen välistä löytyi sivun 25 kohdalta kaverin käsialalla kirjoitettu lappu: "Vittu, mitä omahyväistä paskaa. Huomaa, että on Pitkänsillan eteläpuolelta oleva - tai sellaiseksi haluava..." Herra Vimma lienee tyytyväinen, että kuudennen polven kalliolainen ei tykännyt.

Minä puolestani toivoisin jonkun hankkivan ja kokoavan itselleni lisää kirjahyllyjä...

... tekee iltapalaksi homejuusto-katkarapu-pähkinäsalaattia. Todellista kevytruokaa...(Röyh. Taas)

Huomenna pitäisi mennä salille. Moon nimittäin se suuri valkoinen valas, joka heiluttelee rasvaevällään painoja letkeästi hytisten. Ugh.
(Joo. Tiedän. Valailla ei ole rasvaevää. Mut mä olenkin mutaatio.)

...en ymmärrä, että miksi aina jouluna tulee syötyä kuin kuusitoista pientä(?) porsasta. Tämä joulu ei ole ollut poikkeus. Voisinpa siis vyöryä taas lenkille, vaihteeksi. Stadiin palattuani lähden salille. Ihan melkeis varmana...

We're walking in the air,
we're floating in the moonlit sky;
the people far below
are sleeping as we fly.

I'm holding very tight,
I'm riding in the midnight blue,
I'm finding I can fly
so high above with you.

On across the world
the villages go by like dreams
The rivers and the hills,
the forests and the streams.

Children gaze open mouthed, taken by surprise;
Nobody down below believes their eyes.

We're surfing in the air,
we're swimming in the frozen sky,
we're drifting over icy
mountains floating by.

Suddenly swooping low on an ocean deep,
rousing up a mighty monster from his sleep;

We're walking in the air,
we're dancing in the midnight sky
and everyone who sees us
greets us as we fly.

Annie Haslam: Snowman

C'est la belle nuit de Noël
La neige étend son manteau blanc
Et les yeux levés vers le ciel
À genoux, les petits enfants
Avant de fermer les paupières
Font une dernière prière.

Petit papa Noël
Quand tu descendras du ciel
Avec des jouets par milliers
N'oublie pas mon petit soulier.
Mais avant de partir
Il faudra bien te couvrir
Dehors tu vas avoir si froid
C'est un peu à cause de moi.

Le marchand de sable est passé
Les enfants vont faire dodo
Et tu vas pouvoir commencer
Avec ta hotte sur le dos
Au son des cloches des églises
Ta distribution de surprises.

Il me tarde que le jour se lève
Pour voir si tu m'as apporté
Tous les beaux joujoux que je vois en rêve
Et que je t'ai commandés.

Et quand tu seras sur ton beau nuage
Viens d'abord sur notre maison
Je n'ai pas été tous les jours très sage
Mais j'en demande pardon.

(trad. Petit papa Noël)

Nyt alkaa jo tulla pieni rauhoittumisen fiilis, kun oravanpyörä on hellittänyt. Lenkkikamat vaan aamulla niskaan ja ulos, niin olo paranee entisestään. Uni ei toivottavasti ole enää musta tunneli, johon kaadutaan suorin vartaloin aamukolmelta ja josta kiskoudutaan kellonsoittoon puoli seitsemältä. Nyt voi kääntää kylkeä ja jatkaa unituhinaansa hyvillä mielin. Hah!

Hyvän fiiliksen saa myös tapaamalla vanhoja kavereita. Niitä fiiliksiä saa myös torpattua iisisti siinä vaiheessa, kun logistiikka pettää. Julkinen liikenne ja minä - vuoden epäsuhtainen aisapari...

Tuli nukuttua noin 11 tuntia. Ilmankos on olo pikkuisen pöllähtänyt. Sitten intouduin tekemään vatsalihasliikkeitä jumppapallolla ja siivoamaan pikkuisen.

Nyt onkin hyvä hetki keittää pannullinen teetä ja ryhtyä lukemaan hömppälehteä siskoa odotellessa! :)

Joululoma on alkamasssa, takki on tyhjääkin tyhjempi ja peilistä kurkistaa kulahtanut ilmestys. Naamasta näkee, että syksy on mennyt töitä tehdessä. Kovin paljon muutakaan ei ole elämään mahtunut. Kasvot ovat vanhentuneet ainakin viisi vuotta, kroppa rupsahtanut täysin ja kapasiteetti on edelleen osittaiskäytössä valtaisan univelan vuoksi.

Tällä viikolla on ollut hieman aikaa nähdä kavereita pitkästä aikaa. Oman elämän tapahtumaköyhyys on vain korostunut. Dokaajien, pokaajien, lasten, matkojen, teatterielämysten, illallisten ja juhlien joukossa on mukava kertoa, miten suurin osa illoista on kulunut työpaperien, opintopaperien tai unien parissa - ja sairastaessa. Maaninen, hetkellinen todellisuuspako on onnistunut kirjojen avulla.

Lomallakin pitäisi jatkaa opintoja. Kyllä se onnistunee. Loman suunnitelmani on yksinkertainen: unta, ulkoilua, urheilua, syömistä, lukemista, opiskelua. Pieni lepohetki aikaa saada gimma edes pikkuisen back on track ennen seuraavaa rutistusta.

Minulla on kaksi lupausta uudelle vuodelle: valmistuminen ja aktiivisen treenauksen ylläpitäminen. Niiden on pakko pitää.