Turn Loose the Swans

"...a voice is heard
Echoes from the hollow soul
A golden word
Wrapped in books of skin and blood
From harmony lives a vision of your guilt
And treachery smiles, oh so very sweet..."
(MDB: Echoes From A Hollow Soul)

Eksyin Oikotien asuntosivuille pitkästä aikaa. Rahattoman on turha haaveilla, mutta silti katselin kaiholla asuntoja ja kauhulla hintoja. Ilman lottovoittoa ei tässä työtilanteessa asuntoa ostella.

Asun ihan mukavassa vuokra-asunnossa ihan mukavassa ja suhteellisen rauhallisessa talossa. Minulla on tarpeeksi tilaa, vaikka parvella uinuminen joskus tympiikin. Asunnon vuokra on alueeseen nähden varsin kohtuullinen, asunto tosin ei ole missään priimakunnossa. Kesällä kämppä on tukalan kuuma, ja avoimista ikkunoista tunkee sisään niin pienhiukkasia kuin ötököitäkin.

Pidän itseäni varsin maltillisena haaveilijana - villeissä unelmissani asun tietyssä upeassa, isossa talossa meren rannalla, mutta arkipäivän haaveissani unelmoin parvekkeellisesta kaksiosta (tai hurjina hetkinä kolmiosta) kantakaupungissa. Sen ei tarvitsisi olla iso ja fiinissa osoitteessa. Kunhan minä ja tavarani mahtuisimme sinne.

*

Minä ja tavarani asumme varmasti ajasta ikuisuuteen vuokralla. Niinpä istunen tulevinakin iltoina teemuki sylissä ikkunan ääressä ja tuijotan tummuvaa taivasta tsehovilaisine unelmineni.

Minulla on luonteenpiirre, jota moni ystäväni kutsuu heikkoudekseni. Minusta on nimittäin ihanaa tutustua uusiin ja erilaisiin ihmisiin.

Vaikka olenkin pohjimmiltani aika ujo, minun on nykyään helppo jutella monenlaisille ihmisille. Opettelin epävarmana teinini puhumaan luokan edessä, tutustumaan vieraisiin ihmisiin ja muutenkin ruoskimaan piiloon pelokkaan tunteen ja jännityksestä tanssivan sydämen. Myöskin työni on pakottanut esiintymään, ohjaamaan ja johtamaan peloista ja jännityksestä huolimatta.

Olen aina ollut peruslörppö, joten tunnustus ujoudesta saa aikaan monenlaisia naurunremakoita tuttavapiirissä. Ei kuulemma näy mitenkään. Silti se pieni ujo tyttö pilkistelee kaiken takana - yhdessä sen toisen tytön kanssa, joka saa morkkiksen kaikesta. Siis ihan kaikesta. Olen ärsyttävän perusluterilainen tässäkin asiassa.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka tykkäävät jutustella baaritiskillä tuttujen, puolituttujen ja tuntemattomien kanssa, kuunnella erilaisia mielipiteitä ja tavata erilaisia ihmisiä. Koen jotenkin ahdistavaksi sen tuttavapiirissäni kovin helposti syntyvän mallin, jossa kaikki ystävät ovat samanlaisen taustan omaavia (korkeakoulu), samantyyppisessä työssä (siisti sisätyö), harrastavat hillittyjä asioita (tai vakiintuvat hillitysti) ja kerääntyvät samanlaisten aktiviteettien pariin. Tuollaisessa ankkalammikossa ei tarvitse olla kuin pikkuisen menevämpi, niin pulinaa seuraa - sen olen varsin hyvin saanut itsekin kokea.

Olen saanut myös kuulla ihan tarpeeksi ei-akateemisista miesystävistäni ja miespuolisista kavereistani. Siinä vaiheessa kun lopetin suhteen aggressiivisesti käyttäytyvään mieheen, ystäväni selittivät hänen huonon käytöksensä ja aggressionsa matalammalla koulutustasolla. En ihan allekirjoittanut... Monessa tilanteessa todellakin "lika barn leker bäst", mutta siitä huolimatta moinen kapeakatseisuus kummastuttaa. Koulutus on monessa suhteessa tärkeä tekijä, mutta ei tohtorin tutkinto tee daijusta vähemmän daijua. (Yleensä käy päin vastoin...)

Huvittaviakin tilanteita näistä koulutusjutuista on syntynyt: kaverini, joka ajaa työkseen rekkaa, on maailman parhaita seuralaisia missä vain. Hän on hauska, kielitaitoinen, kiinnostunut monista asioista ja lukenut paljon. Kyseinen kundi on luultavasti myös kuunnellut iltasatuinaan käytöksen kultaisia ohjeita tai kirjoja, sillä kohteliaampaa, sulavammin käyttäytyvää ja etiketin paremmin hallitsevaa miestä saa etsiä. Kun hyvät tavat ovat selkäytimessä, niistä ei tarvitse tehdä teatraalista numeroa. Hänen kanssaan oli mahtista käydä tuttavaporukan kanssa oopperassa ja sitten syömässä. Rekkakuski hurmasi kaikki leidit, ja juristi, ekonomi ja insinööri käyttäytyivät kuin new lad -trendin ykkösidolit.

*

Olin kaverin kanssa pari viikkoa sitten baarissa. Tapasin kivan tyypin baaristiskillä. Olin niin tyhmä, että annoin sille numeroni, vaikka koko miessukupuoli vituttaa edelleen. Olen myös vannonut suuriäänisesti, että meitsihän ei tänä keväänä kenenkään kanssa ala säätämään. Nyt se sitten viestittelee innokkaasti ja pyytää leffaan.

Näin tässä aina käy. Haluan tutustua uusiin ihmisiin. Ujosteleva sisäinen ääneni käskee unohtaa koko homman ja morkkisääni muistuttaa, että olin juonut tuona iltana kuusi annosta alkoholia, hyhhyh, ja käyttäynyt varmaan todella huonosti (en ollut). Järkiääni (kaveri) ulvoo sopraanoäänellä, että mene nyt sen kanssa leffaan, ettei ihan kaikesta tarvitse tehdä elämää suurempaan ongelmaa. Huokaus. Minulle taitaa tämä elämä olla toisinaan melkoisen iso ongelma...

Olethan sammuttanut valosi? :)

Ovikello soi. Oven takana seisoi alakerran pikkuneitin äitinsä ja koiranpennun kanssa. Suloinen sekarotuinen noutaja oli hoidossa ja pikkuneiti halusi tuoda sen mulle näytille ja rapsutettavaksi, koska pidän koirista. Tuli hyvä mieli. :)

Keskustelu ja näkemykset naisen oikeudesta päättää omasta ruumiistaan kulminoituvat nykyään yhä enemmän kysymykseen abortista, ehkäisystä ja syntyvyydestä. Pohjoismainen aborttilainsäädäntö, perhesuunnittelu ja naisen oikeudet ovat periaatteessa maailman huippua, mutta alueelliset erot asioiden toteutumisen suhteen ovat suuret (suuret kaupungit vs. pohjoiset lestadiolaisalueet/pikkukunnat). Kun seuraa eurooppalaisen ja amerikkalaisen aborttikeskustelun tiukkaa, vanhoillista laitaa, pohdiskelee huolestuneesti, olisiko samanlainen asenteiden tiukkeneminen Suomessakin mahdollista. Kyllä, jos Päivi Räsänen ja hänen kaltaisensa saavat aikaan poikkeuksia lainsäädäntöön:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1669083

Yhdysvalloistta abortti- ja ehkäisykysymyksen ympärille on syntynyt kaksi vastakkaista liikettä: Pro-choice ja Pro-life. Molemmat lobbaavat voimakkaasti oman asiansa puolesta: Pro-choice lähtee naisen oikeudesta päättää omasta ruumiistaan, Pro-lifella syntymättömän oikeuden menevät äidin oikeuksien ohi.

Karkean ja osittain ylimalkaisen poliittisen jaottelun mukaan choice-kanta on enemmän demokraattien, life-kanta republikaanien. Pro-life lobbaa aborttiklinikkojen sulkemisen puolesta, ja sen kannattajat ovat häirinneet/pahoinpidelleet klinikoille tulijoita ja työntekijöitä sekä sytyttäneet pari klinikkaa tuleen. Pro-choice haluaa taata kaikissa osavaltioissa, myös raamattuvyöhykkeellä, tasapuolisen mahdollisuuden saada ohjausta ja tietoa perhesuunnittelusta, seksuaalikasvatusta kouluihin sekä yhtäläisen oikeuden aborttiin.

Uskonnollisen oikeiston Pro-life-näkemykset muistuttavat usein tiukkaa katolista tulkintaa abortista, mutta liberaalimmat Pro-lifen kannattajat sallisivat abortin esimerkiksi alaikäisille ja raiskauksen uhreille. Pro-choice-liikkeenkin sisällä käydään keskustelua aborttivapauden sääntelystä, vastuukysymyksistä ja terveydestä. Kysymys koulujen seksuaalikasvatuksesta ja ehkäisyneuvonnasta lienevät nyt, uuden demokraattipresidentin kaudella, suuria kysymyksiä.

*

Amerikkalainen ystäväni Helen kävi paljon treffeillä ennen nykyisen aviomiehensä tapaamista. Hän on opettaja ja Pro-choice-vaihtoehdon kannattaja. Koko hänen itärannikolta, lähinnä Bostonista, oleva sukunsa äänestää demokraatteja, kannattaa Pro-choice-linjaa ja on arvojensa puolesta liberaalia porukkaa.

Helen kävi muutaman kerran treffeillä mielenkiintoisenoloisen miehen kanssa ja kirjoitti eräänä yönä ahdistuneena joutuvansa heittämään "lähes täydellisen" tyypin yli laidan. Mies oli Kansasista (ei hyvä, mutta menisi), juristi (ok), urheilullinen (ok), sivistynyt (ok), paljon matkustellut (ok), komea (ok), hyväkäytöksinen (ok) ja Columbian yliopiston kasvatti (ok). Kaksi kaiken muun ylikäyvää miinusta olivat puoluekanta (kallellaan republikaanisuuntaan) ja ennen kaikkea Pro-life-kannatus. Kukaan ei pitänyt ihmeellisenä, että tämä ratkaisia asian.

*

Suomessakin on oma Pro-life-jenginsä, jonka ydinhahmona on aborttia äänekkäästi vastustava pastori Mika Ebeling. Suomessa abortti- ja syntyvyyskeskustelun myrskynsilmässä ovat viime aikoina tosin olleet lestadiolaiset niin liikkeenä kuin uskonsa yksittäisinä edustajinakin.

*

Oma kantani näkyy tässäkin kirjoituksessa: jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus päättää omasta ruumiistaan ja sen loukkaamattomuudesta.

Kauniin päivän jälkeen tulee jossakin vaiheessa ilta. Pimeä hiipii rannoilla, ja yön valtakausi alkaa. Suuntaan jo nyt pimeää kohti parhaassa mahdollisessa seurassa. My Dying Briden uusin levy tipahti postiluukusta, ja minä palvon hämärää sen äärellä.

Mitä tapahtuu, kun sekoitetaan lyhyen tähtäimen hyöty, ajattelemattomuus, typeryys ja pakko?

Vastaus: Ongelmia pitkäksi aikaa

Kävelin lumisateessa liian ohuessa takissa ja liukkaissa kengissä. Huomasin taas juoksevani karkuun velvollisuuksia. Pää on liian täynnä ajatuksia, ajatukset kiertävät pakonomaista kehää, ja mieli muistuttaa Haminan asemakaavaa.

Valaistut ikkunat ilkkuvat lapsellisuudelleni ja edelleen liian helposti tunneasioissa huojahtavalle mielelleni. Vaikka viikonloppuna ei mitään varsinaista tapahtunutkaan, sai tiettyjen vanhojen tuttujen tapaaminen liikkeelle muistoja, kaverien kanssa jutellessa muisti elämän haurauden ja katsoi myös itseään, menneisyyttään ja tulevaa uudessa valossa.

Tulppaanien avautuvia kelloja kynttilänvalossa katsellessani yritän tehdä töitä, mutta menevä ja kaunis ranskalainen musiikki ja komeine (lääh!) esittäjineen saa ajatukset jonnekin ihan muualle kuin pohjoismaiseen kirjallisuuteen, kaverin firmalle tehtävään tekstimuokkaukseen ja omiin duuneihin.

Jos eräiltä ystäviltäni kysyisi ongelmieni syytä, saisi varmaan selityksen lapsellisuudestani ja kummallisuudestani, jotka molemmat heidän mukaansa vain lisääntyvät vuosi vuodelta. Kun vapauden kaipuu ja oman tilan valtaaminen eivät tapahdu "yleisillä" ehdoilla, on sitä yleensä konfliktissa niiden ihmisten kanssa, joilla on ahdas maailmankatsomus. On toisaalta surullista, toisaalta kadehdittavaa, että on niin varma ainoista oikeista toimintatavoista. Vaikka he ovat minulle edelleen tärkeitä ystäviä, on minulla muutakin elämää. Paita ja peppu -ystävyyssuhteen löystyminen esimerkiksi paikkakunnan muutoksen takia on ihan ymmärrettävää; oman lisänsä siihen tuovat siviilisäätymuutokset sekä tarkka näkemys siitä, mitä minkinikäisen pitäisi tehdä milloinkin.

Puhuin "sopivuusasiasta" hyvän ystäväni kanssa, joka on tempoillut muunlaisissa ongelmissa. Hänellä on ollut kyse siitä, että elämässä on viime aikoina tapahtanut paljon - ja lähinnä ikäviä asioita. Hänellä on ollut valtaisa tarve puhua asioistaan, mutta osa ystävistä on ottanut etäisyyttä. Kyllä ymmärrän, että on omissa asioissakin on tekemistä, mutta silti sellainen "kylmän olkapään tarjoaminen" ja sitten selän takana päivittely ei tunnu kivalta. Elämäämme pohtiessamme päädyimme vahingossa radalle. Olimme molemmat pikkuisen ihmeissämme sunnuntaiaamulla - heräsimme kumpikin omasta kodistamme, omasta sängystämme, ihan yksin, mallikelpoisesti kotiin päätyneinä ja ilman darraa. Mutta silti... Leidit olivat pikkuisen baanalla...

Kun on ollut himassa liikaa ja sitten lähtee pitkän kaavan mukaan baanalle pitkästä aikaa, saa pienestäkin ajateltavaa. Se jotenkin konkretisoituu epätasaisen, mutta monin osin ansiokkaan Letting the Body Lead -kirjan perusajatuksiin. Kirja kertoo nuoresta naisesta, ristiriidasta rakkauden, osallisuuden, osattomuuden ja naiseksi kasvamisen heteiköissä. Suosikkikohtiini kirjassa kuuluu kirje, jonka päähenkilö saa Islantiin entiseltä opettajaltaan, naiselta, jota hän ihaili kouluaikansa ja jonka esimerkin innoittamana hän itsekin päätyi matkalle Islantiin - siitä huolimatta, että opettajan kokemukset Islannissa olosta eivät olleet pelkästään positiivisia. Myös päähenkilö oppii Islannissa monenlaista ja itsestään ja naisena olemisesta.

Opettajan kirje päättyy sanoihin, jotka ovat saaneet minut monasti mietteliääksi:
"Being a woman in a body, and letting that body lead, is an act of blind trust. Trust in what you want and deserve, and in your power to speak for it." (Jenn Crowell: Letting the body lead)

...olisi ideaali ja ihana mesta, jos piirit eivät olisi liian pienet...