Turn Loose the Swans

Tapasin taannoin erään ystäväni keskustan kahvilassa. Ikäiseni nainen asui vuosia avoliitossa, joka purkautui parisen vuotta sitten. Sen jälkeen neiti on keskittynyt työhön, harrastuksiin ja matkusteluun sekä jättänyt deittailun ja muun säätämisen minimiin.

Nyt kun työtilanne on selkeytynyt ja asiat ovat muutenkin mallillaan, on naisemme alkanut katsastelle enemmän ympärilleen tositarkoituksella. Harrastusten, baareilun, sattuman ja matkustelun rinnalla hän on kokeillut pitkästä aikaa nettideittailua. Edellisestä kerrasta onkin reippaasti aikaa, sillä ex-avokki löytyi kymmenisen vuotta sitten juuri nettiyhteisön kautta. Niinpä neiti (31-v.) ei tyytynyt vain tsekkaamaan miesten ilmoja. Hän naputteli hauskan ja informatiivisen ilmoituksen, jossa ilmoitti etsivänsä tositarkoituksella ikäistään (30-37-vuotiasta) vapaata miestä, ja jäi uteliaana odottelemaan yhteydenottoja.

Yhteydenottoja on piisannut joka lähtöön. Erityisesti yksi ryhmä vastaajista on herättänyt huomiota - 45-60-vuotiaat, toisella kierroksella olevat miehet, joilla on sekä kovat että omaan taustaansa nähden hieman erikoiset vaatimukset.

-> Suurin osa miehistä on sivunnut ikäkysymystä korostamalla, että ikä on "vain numero". Eräskin, noin 25 vuotta neitoa vanhempi vastaaja todisteli naisten tarvitsevan kokeneen miehen ohjaamaan itseään.
Moni ikäiseni nainen tuskin haluaa itselleen ohjaajaa, ihan tiedoksi vain. Samalla moni nainen, kuten ilmoittajakin, pohtii vakavissaan perheasioita, joten ei välttämättä lähtisi perustamaan perhettä itseään 20 vuotta vanhemman miehen kanssa. Parinkymmenen vuoden ikäero suhteessa ei ole mikään pikkujuttu.

-> Usea on ylistänyt neidin olevan nainen parhaassa iässä ja varmasti iloinen, simpsakka ja edustava. Samalla kyseltiin, pitääkö neiti itsestään huolta ja urheileeko säännölisesti. Etsitäänkö tässä nyt sitten nuorta edustusvaimoa, jolla voi leuhkia kavereilleen ja osoittaa oman viriiliytensä?

-> Lähes kaikilla on lapsia edellisestä suhteestaan - sen sijaan naiselta halutaan varmistusta, että tällä ei varmasti omia lapsia ole, jotta uuden perheen perustaminen ja lasten hankkiminen voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä. Jos miehellä on kolme kersaa exänsä kanssa, miksi naisella ei saisi olla?

-> Omalla vauraudella, ammatilla, sivistyksellä, nuorekkuudella ja jopa potenssilla kehutaan niin estottomasti, että viestin lukijaa kummastuttaa. Nainen alkaa miettiä, että ollaanko tässä morsianta ostamassa.

-> Omien kuvien lähettäminen vaihteli melkoisesti, mutta eniten kummastuttivat tyypit, jotka lähettivät omakuvien lisäksi kuvia talostaan, autostaan tai lapsistaan. Onkohan se ihan viisasta - ja lasten kannalta turvallista?

-> Esittelyviestissä on esitetty toiveita, vaatimuksia, "koekysymyksiä", kieltoja ja päätöksiä, jotka ovat hämmentäneet neitosta, joskin myös huvittaneet. Esimerkiksi on toivottu naisen haluavan muuttaa mahdollisimman pian omakotitaloon espoolaiseen peltolähiöön, huomautettu (naisen) epäsäännöllisten työaikojen huonontavan perhe-elämän laatua, todettu miehen matkustavan työn vuoksi paljon ja siten naisen olevan vastuussa kodista ja ilmoitettu vihkisen olevan tällä kertaa sitten maistraatissa ja avioehdon olevan pakollinen. Kuka tahansa fiksu nainen ottaa ritolat tällaisen paatoksen jälkeen.

*

Ystäväni on itsenäinen ja reipas 3-kymppinen nainen, jolla on jo oma iskä. Hän haluaisi tavat suurin piirtein ikäisensä miehen, joka olisi kuta kuinkin samassa elämäntilanteessa. Hän haluaa harrastaa yhdessä, olla kiinnostunut samoista asioista, lasketella, käydä rokkikeikoilla ja festareilla sekä lähteä lomalla erikoisiin matkakohteisiin.

Deitti-ilmoon vastanneissa hämmentävää ei ollut ikä, vaan huono sisälukutaito. Kun ilmoituksessa pitää todistaa mahdoton mahdolliseksi, ovat onnistumisen edellytykset aika heikot. Moni onnistui uhoamansa nuorekkuuden sijaan paljastamaan totuuden, eli sen, että ikä on hävettävä asia. Nuorella tyttöystäväehdokkaalla halutaan ostaa takaisin nuoruutta, olla jotakin muuta kuin oikeasti on. Se tuntuu jotenkin surulliselta. Siksi ihastuinkin entisen työkaverini, 52-vuotiaan miehen, deitti-ilmoon (hän pyysi minua tarkistamaan sen), jossa hän kertoi avoimesti ikänsä ja etsivänsä samanhenkistä ikäistään naista. Vastauksia oli tullut paljon, yksi erottunut heti joukosta. Nyt on jo pari vuotta eletty uutta nuoruutta suhteessa, jossa molemmat saavat olla sellaisia kuin ovat.

Koottuja typeryyksiä elämän ylikierrosvaiheista, jolloin olisi pitänyt keskittyä selviämään päivästä suurin piirtein täyspäisenä - eikä suinkaan kokeilla jotain ääliömäistä...

1) Panique-vaiheessa ei kannata mennä mihinkään uuteen ja jännään kasvohoitoon. Lopputulos muistuttaa mansikkaa (värin ja pinnan puolesta) tai punajuurta (värin puolesta), kun stressi saa ihon reagoimaan jännästi.

2) Hermokimpun uusi hiuslook (vaikka kyse olisikin vain tasauksesta) menee usein pieleen ja tukka näyttää potta päässä leikatulta ja nukutulta. Jos värjää hiuksensa itse kotona, onnistuu värjäämään inkkarien sotamaalausta muistuttavat vauhtiviivat molempiin poskiinsa tai saamaan itselleen sideburnsit...

3) Kun yrittää stressipeikkoviikonloppuna halipulassaan todistella itselleen, että vätysmies todellakin kannatti heittää yli laidan, ei pidä missään tapauksessa käydä matchaamassa kyseistä henkilöä "todistaakseen asian". Kauhukseen huomaa, että kyseessä on about 97% match. Siinä vaiheessa heippaa sen entisen, mutta yhä olemassa olevan nickinsä hemmettiin ja vannoo, että matchaaminen saa jäädä ikuisiksi ajoiksi.

4) Kannattaa muistaa, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä vaatteista ja meikeistä. Sinun hillittysi on jonkun toisen punkkari, gootti tai lissu. Bless. Se, että on päällä bändipaita ja maiharit hameeseen yhdistettynä voi jonkun mielestä olla uhkaava. Holy Moses ja pari muuta.

5) Puhelin käy joskus sananmukaisesti kuumana. Onneksi sinä et käy. Epätoivo ei lämmitä, se viilentää. Siksi ei kannata lähteä liian ohuessa vaatekerrassa ulos. Hatshii.

6) Kukaan ei vielä ole keksinyt livepuheen takaisinkelausnappia. Tyvärr. Kannattaa toivoa, että ei ymmärretty niin pahasti väärin kuin voisi.

7) Aina stressatessaan kamalasti lihoaa viisi kiloa. Ollessaan riemuissaan ja syöpötellessään kuin pieni sika laihtuu kolme (kunhan ei ole parisuhteessa...). Kun stressaa, on parisuhteessa ja syöpöttelee, on sellainen setti, että kannattaa heivata se mies. Paino putoaa noin kuusi kiloa puolessatoista kuukaudessa.

8) Ei kannata ostaa punaista paitaa piristämään olemustaan, se piristää myöhemmin kuitenkin siskon vaatekaappia.

9) Stressipeikon ei pidä lähteä halipulaisena baariin, jottei tule lähdettyä pussailemaan sammakkoa, joka on aamulla muuttunut lohikäärmeeksi, vaikka olisi nukuttu kaikki vaatteet ja takki päällä, hanskat kädessä ja kengät jalassa.

10) Känkkävaiheessa on parasta olla ihan vain itsekseen. Ei oikeasti kannata ryhtyä jakamaan ongelmiaan joka suuntaan.

... mutta aina kannattaa ostaa kirja, kengät, lasi skumppaa, korvapuusti tai kupillinen teetä. :)

Kävin viemässä kaikki mahdolliset roskat roskiksiinsa. Silitin ylvästä, omistajansa ulkoiluttamaa rotukisua, joka armollisesti salli minun lähestyä. Pienen paijauksen jälkeen ylpeys suli, kissakaunokainen hypähti polvelle ja aloitti kunnon hurinan. Kissan kehräys on kyllä maailman rentouttavimpia ääniä - kunnes huomaa kaunoisen ankkuroituneen tukevasti housunpolviinsa kynsineen. :)

Aamulla sänkyni tuntui pitävän minusta lujasti kiinni kuin estäen nousemasta ylös. Ehdin kuin ehdinkin yleisillä välineillä ajoissa töihin ja sitten sorvin ääreen. Nyt väsyttää kovasti, mutta takana on antoisa, pitkä, väsyttävä ja tärkeä työpäivä. Tuli taas muistutus siitä, miten ihania työkavereita minulla on. Heidän kanssaan on kiva tehdä töitä ja viettää aikaa muutenkin.

Nyt on ihana hetki kaataa itselleen lasillinen hyvää punaviiniä, tehdä pari pientä voileipää ja kruunata koko possuttelu suklaalla. Sitten ajoissa nukkumaan. Huomenna saakin sitten nukkua pitempään.

Yleensä perjantaisin saa huokaista helpotuksesta, koska työviikko on ohi. Tällä kertaa se on mahdotonta, tiedossa on työpaikalle raahautumista huomennakin. Ensi viikko on todella raskas, joten sunnuntainakin pitänee laahata itsensä töihin. Blah.

Aion löhötä loppuillan sängyssä valtaisan lehtipinon, teemukin ja suklaapatukan parissa. Tosin epäilen nukahtavani heti tyynyn nähdessäni. :)

There were three women, a brunette, a redhead, and a blonde. They all worked together at an office. Every day they noticed that their boss left work a little early.

So one day they met together and decided that today when the boss left, they would all leave early too. The boss left and so did they.

The brunette went home and straight to bed so could get an early start the next morning. The redhead went home to get in a quick workout before her dinner date. The blonde went home and walked into the bedroom. She opened the door slowly and saw her husband in bed with her boss, so she shut the door and left.

The next day, the brunette and the redhead are talking about going home early again. They ask the blonde if she wants to leave early again. "No," she says, "yesterday I nearly got caught."

*

Tänään oli töissä sellainen päivä, että sanat eivät riitä kertomaan. Siksi on parempi keskittyä huonoihin vitseihin. Kun ei ole brunetti, punatukka eikä blondi, ei tarvitse tuntea osallisuutta mihinkään niistä...

Istuin tänään bussissa täysin reporankana psyykkisesti ja fyysisesti rankan duunipäivän jälkeen. Huomasin musasoittimen akkujen loppuneen, joten en päässyt pakenemaan täyden bussin puheensorinaa omiin maailmoihini.

Bussi oli pääasiassa täynnä töistä kotiin palaavia, ikkunasta apaattisesti tuijottavia aikuisia. Joukossa oli myös kaksi piukeasti pukeutunutta ja (luultavasti) telalla maalattua teinipimatsua, joiden keskustelun kuuntelematta jättäminen oli mahdotonta, koko homma kun hoidettiin karjankutsuvoimakkuudella ja raivostuneella teinidraivilla. Suurin osa aikuisista näytti kohtuullisen kauhistuneilta juttuja kuunnellessaan, minä taas ajattelin väsyneesti, että joko taas. Seuraavan katkelman tyyppisistä asioista kun saa teinien kanssa työn puolesta puhua alvariinsa. Siihen ei turru koskaan, eilisen tapahtumien valossa sisältöä kuulosti vielä karmaisevammalta kuvaukselta nykyhetkestä.

- ... ja kun se vaan auko päätään, mä ***tu löin sitä turpaan. Sit ne **tun idiootit ***tu vei mut reksin puhutteluun ja ***tu sano, et ei niin saa tehdä, ***tu...
- ... siis ***TU!
- ... joo, siis mitä ***tuu, jos mulle ***tu tulee aukoon, saa ***tu turpaan. Se on ***tu mun oikeus.
- ... niin, ***tu törkeetä, siis niinku aukoo!
- ... no, ***tu, iskäkin sano, et ***tu aina saa kostaa! Siis ***tu"
- ... ***tu sä oot ihan oikeessa, mä ***tu löisin kanssa, ***tu!

Suurin osa teineistä osaa edelleen hoitaa keskinäisiä ongelmiaan puhumalla joko keskenään tai aikuisten avustuksella, mutta yhä suurempi osuus hoitaa homman nyrkein. Villien huhujen ja nettikirjoitusten myllertäessä kukaan ei loppujen lopuksi edes selvitä, onko Nti A todellakin kutsunut Neiti B:tä hutsuksi ja kertonut Hra C:n olevan homo, kuten Nti D on kertonut Hra E:lle, joka yhdessä Nti F:n ja Hra G:n on asiasta suivaantuneena menossa "selvittelemään asioita" hihat käärittyinä. Tiettyjen tyyppien kohdalla tuntuu siltä, että ensin humautetaan, sitten vasta kysytään. Kenenkään mieleen ei edes tule muita keinoja hoitaa asia. Puhuminen kun taitaa olla nynnyjen hommaa. Kun aikuinen puuttuu asioihin, saa vastaansa jengin, joka varmaan piakkoin alkaa valittaa oman käden oikeuteensa puuttumisesta ihmisoikeusloukkauksena.

Aikuisen silmin nyrkkipuinti tuntuu käsittämättömältä. Kun asiaa käy läpi nuorten kanssa, nämä toisaalta myöntävät ongelman, toisaalta korostavat omaa "oikeuttaan" "puolustaa" itseään ja kaveriaan. Erityisesti tyttöjen aggressiivisuus ja uhkailu ovat lisääntyneet niin koulussa kuin vapaa-ajallakin; irc-gallu, mese ja tekstarit sinkoilevat illan ja yön. Sitten lähdetään, valmiina sanoista tekoihin.

Kamalin asia tässä aggreilussa on se, että sanoma väkivallattomista vaihtoehdoista menee erittäin huonosti perille. Kun osa vanhemmista vielä tuntuu kannattava silmä silmästä -metodia (tai lyönti juorusta -teesiä), ollaan nätissä sopassa. Turhaan siinä ammattilainen selittää nuorelle Suomen rikoslakia, koulujen järjestyssääntöjä ja yleisiä käytösnormeja, kun himassa kannustetaan, että turpaan vaan.

Suomalainen yhteiskunta on mielestäni alkoholi- ja väkivaltamyönteisyydessään uskomaton. Kännisekoilu on yleisellä tasolla lieventävä asianhaara, hauska sattumus ja sattuuhan sitä -toteilun aihe. Väkivallasta taas puhutaan sellaiseen sävyyn, että se kuuluu erottamattomasti suomalaisen (miehen, kasvavassa määrin naisenkin) kansanluonteeseen. Ihan tiedoksi vain, kukaan ei synny puukko kädessä. Harva on synnynnäisesti väkivaltainen. Perheväkivalta ei ole hyssyttelyn aihe vaan rikos.

Miten saisi tämänkin kansan tajuamaan, että väkivalta ei ratkaise mitään? Siitä vain seuraa lisää väkivaltaa.

Huomenna pohditaan taas nuorten kanssa työskennellessä vastauksia moniin kysymyksiin. Niitä vastauksia on monia, mutta vaikka vastaukset tiedetään, ne unohdetaan. Hetken aikaa mediassa ja valtakunnan politiikassa puhutaan yleisestä nuorten pahoinvoinnista, pohditaan keinoja ja luvataan rahaan. Asia unohtuu kuitenkin nopeasti, juustohöylä ja leikkuri tarttuvat nykyisinkin hauraisiin rakenteisiin, joita ei koskaan saatu laman jäljiltä korjattua, ja niistä höylätään pois vielä lisää. Seittimäisen ohut turvaverkko on hiutunut lähes puhki.

Moni ystäväni lähtee huomenna opettamaan, tekemään nuorisotyötä tai sosiaalityötä sellaisella median evästyksellä, että näiden olemattomien resurssien puitteissa viime aikojen tragediat olisi pitänyt pystyä ennakoimaan. He kaikki voisivat kysyä, miksi yleinen hyvinvointi nousee puheeksi aina katastrofien yhteydessä. Vuosien laiminlyöntejä ei korjata tukipaketeilla tai puheilla.

Jokaisen nuorten kanssa työskentelevän suurin pelko on se, että sairas ihminen hyökkää nuorten ja työtoverien kimppuun. Siitä muistutettiin tänään raa'asti.

Kauniista ilmasta huolimatta olo on harvinaisen haikea. Tuntuu siltä, että mitään ei saa tehtyä kunnolla, kauniit hetket valuvat hiekan lailla sormien läpi, elämässä on jatkuva kiire ja mieltä painaa huoli tekemättömistä töistä ja opinnoista.

Tiedän kyllä olevani sellainen perushuolestuja, mutta välillä tämä luonteenpiirre tympii. Sitten on vielä pakko mennä töihin aiemmin siltä varalta, että lähimmän työkaverin lapsi päättää sairastua... Minua taitaa vaivata kunnon syysväsymys, kun omat pohdinnat alkavat muistuttaa tsehovilaista kaihoilua. Kolmen sisarta kaipaa Moskovaan, minä ihan vain jonnekin, missä saisi olla rauhassa omine ajatuksineen.

Syksy on suosikkivuodenaikani. Olen usein pohtinut sen johtuvan kauniiden värien, kirpeän tuulen ja yleisen tunnelmallisuuden yhdistelmästä sekä siitä, että syksyn melankolia sopii luonteelleni paremmin kuin kesän hillitön riemu. Sisäinen teinini luultavasti tunnustaisi myös sen, että kesän kuumuus ahdistaa, syysvaatteet ovat niin paljon kauniimpia ja itsekin näyttää niiiiin paljon paremmalta ei-niin-helteisissä releissä...

Syysbiisit ovat myös tunnelmalle tärkeitä. Tämä on niistä kaikkein kauneimpia. Antti Litmasen sanoitus on kaunis, Ike Vilin käännös tunnelmallinen ja Amorphiksen tulkinta upea!

*

In the morning mist by the waning moon
through the woods she set on foot
With a sacred blade cut the berries down
Dug up the dreaded mandrake root

[Chorus:]
Tread my path to summer's end
This bequest I leave you she says
You will see what could be evergreen
Turn to copper and fade to gray

By the standing stones
Atropine eyes smiled at me
Sitting in a sluggish vertigo
Sands of time form another dream
No love without sacrifice
No lige springs without decay
The final kiss is a wormy one
In soils cold caress to rest we'll lay

Amorphis: Summer's End

Pöydällä palaa pari kynttilää, kohdevalo hohtaa himmeästi parvella ja työvalo pöydällä. Tietokoneen ruutu hohkaa kylmää valoaan.
Tee tuoksuu mukissa, pestyt lakanat kuivaustelineellä.
Pää on täynnä ajatuksia tulevasta työviikosta, yllättäviä töitä alkaa jo kasautua. Huolta pukkaa.
Illan pehmeä tunnelma on säilytettävä. Silloin kaivetaan esille My Dying Briden levyt, joiden avulla voi siirtyä kalliolaisesta todellisuudessa Yorkshiren tuulisille nummille. Voi kuvitella lähtevänsä Halifaxista itään, kohti Humisevaa harjua käsi kädessä Aaron Stainthorpen kanssa...

*

Pour yourself into me, our time approaches so near, that I sigh.
What danger in such an adorer?
We dance and the music dies.
We carry them all away,
as we glide through their lost eyes.
You lift me above myself,
with the ghostly lake of your mind.
Arise from your slumber in my arms.
Your beauty took the strength from me.
In the meadows of heaven, we run through the stars.
Romantic in our tastes.
We are without excuse.
We burn in our lust.
We die in our eyes and drown in our arms.

My Dying Bride: Sear Me MCMXCIII