Turn Loose the Swans

Aina potiessani flunssaa tai jotain muuta tylsää oloa, känkkää tai kiukutusta aiheuttavaa tautia alan kuunnella lapsuusbiisejä. Siispä tämän päivän olen tehnyt töitä vaakatasossa youtuben tahdissa. Siinä vaiheessa kun pääsin E-Typeen asti, katsoin parhaaksi mitata kuumeen. Juu, onhan sitä pikkuisen. Nyt päässä soi E-Typen Africa, jota ei saa pois edes Leonard Cohenia kuuntelemalla. Huh. Kiitti vaan sille kaverille, jonka fanituksen vuoksi sitäkin liehulettiä joutui teininä kuuntelemaan...

Olen todellakin päivän aikana palannut 1980-luvun lapsuusvuosiin kaivamalla kaikenlaisia uskomattomia biisejä ja orkestereita esiin netin kätköistä. (Loudness, Molly Hatchet, Dogs D'Amour, Stryper, Vixen, Ratt, Cinderella...) Muutaman kerran on ollut pitelemistä niin naurussa kuin itkussakin. Tuoreemmat muistot löytyivät 1990-luvun dööds-pörinöistä. Kyllä sieltäkin melkoista kuraa löytyi, huvittuneisuusaspekti vaan ei ole (vielä?) niin suuri. Okei, ne truuiivl-bläkkisbändit kyllä jaksoivat ruiskia sillä sianverellä ihan reippaasti.

Musiikki toi taas monenlaisia muistoja menneistä vuosista ja fanituksista. Joskus sitä pohtii, että niinköhän sitä jämähtää jonkin tietyn aikakauden tyyliin kuten Riitta Väisänen ja kumppanit. Radalla on hupaisaa katsella niin kasarille jääneitä kuin palanneitakin - ja erityisesti aikakautta ihailevia teinejä. Seitsemäntoistavuotiaat, Mike Monroeta idolinaan pitävät rock-kuko(npoja)t ovat niin söpöjä, kuten tukka silmillä ja Megadeth-paidassa painelevat seiskaluokkalaisetkin. Jokainen sitten päättäköön, mitä pitää yli 4-kymppisestä miehestä, joka kulkee niissä Mike Monroe -kuteissa arjessa ja juhlassa (aidolle Monroelle tämä sallitaan...), viikon kajalit poskilla. Kovinkaan hellyttäväksi ei voi myöskään sanoa kaveria, joka yrittää näytää speedmetallistilta edelleen, vaikka elopainoa on tullut kolmekymmentä kiloa lisää (se vararengas pillifarkkujen päällä on pelottava, samaten ratkeamistilassa olevat housut...).

Koska menneissä rämmittiin, oli jossain vaiheessa pakko osua Bon Joviin, jonka kohdalla pelottaa edelleen se, että osaa niin kammottavan monia kasarin biisejä ulkoa. Bon Jovista on tullut samanlainen ikääntynyt stadionrock-yhtye kuin Metallicastakin. Oma Jovi-fanitukseni loppui New Jersey -levyyn ja Metallican kohdalla Black-albumiin. Toisin on käynyt parin saman aikakauden bändin suhteen. Pitkään harmittaa se, ettei aikataulullisesti ehtinyt kuuntelemaan Slayerin ruttausta jäähalliin varsinkin, kun koko Regn in Blood tuli vetäistyä läpi. Slayerin kohdalla kenelläkään ei ole varaa nauraa varsinkin, kun sedät soittavat parikymmentä vuotta itseään nuoremmat sällit suohon ja Tom Araya hymyilee harmaantuneen leveästi päälle.

Kuulostan hinkuvalta hyeenalta yskiessäni, savua hengittäneeltä muulilta puhuessani ja norsulta niistäessäni. Lisäksi näytän jalalliselta maitovalaalta liikkuessani, muistutan nassuni osalta possua ja liikun yhtä sutjakkaasti maalla kuin hylje. Tänään ei totisesti ole ollut hyvän vaikutuksen päivä. Toivottavasti tauti menee hyljemäisen köllöttelyn ja runsaan (ei-alkoholipitoisen) juomisen myötä nopeammin ohi.(Ainakin lotisen kuin vesipatja...)

köhköhköhköööööhhhh-snurfffff... (hatshii...)

Muun hyvän lisäksi olen syönyt kuin kolme arkansasilaista pikkukaupunkia joulun aikaan. Röyh.

On todella mukavaa kuulostaa rykivältä tai kähisevältä hillybilly-laulajalta. Miespuoliselta...

(Hups, tämä merkintähän meni aluksi vahingossa piiloon...)

Nyt se pahuksen flunssa taisi iskeä. Olen taistellut kaikenlaisia tauteja vastaan tunnollisesti puoli syksyä ja katsellut, miten työkavereita ja teinejä kaatuu milloin kuumeeseen, keuhkokuumeeseen kuin megaflunssaankin.

Veikkaan, että syyn sairastuttamisestani saa YTV. Kun kastuin ja kylmetyin lämpimistä vaatteista, hyvistä kengistä ja isosta sateensuojasta huolimatta maanantaina kahdesti, tiistaina kerran ja keskiviikkona kerran, ei mikään ihme, että nyt nuhisee. Kun bussi on vähintään puoli tuntia myöhässä ja sitä seisoo pysäkillä, jossa on metri lunta eikä katoksesta tietoakaan, voisi saman tien kertoa jo sairastuvansa. Mahtavaa. Huominen puheääneni tuskin kestää mitään.

Saapas nähdä, paljonko bussi on huomenna myöhässä. Haaveilen omasta autosta, vaikka se on epäekolginen ja kallis. Silloin ei tarvitsi elellä huonosti ja vaihteleva-aikatauluisesti kulkevien bussien orjana. Talviaikaan työviihtyvyyteni suurin este on kyllä YTV. Aamubussi pysyy yleensä suurin piirtein ajassa. Iltapäivällä se voi olla melkein 10 minuuttia edellä tai vartin jäljessä aikataulusta. Siinä ei paljon naurata.

Näin sattumalta vanhan kaverin kaupasta tullessani. Taidanpa ängetä joskus kylään, vaikka se asuukin nykyään maan ääressä. Sillä on maailman suloisin karkeakarvainen mäyräkoira!

Lumisateisina päivinä ehtii pohtia paljon, koska...
... kaikki kulkuvälineet ovat myöhässä
... kaikki kulkuvälineet jäävät jumiin
... kaikki muut ovat vielä enemmän myöhässä
... lumisade saa sisäisen luovuuteni (eikun **tutukseni) kukkimaan.

Seuraavat huomiot/pohdinnat ovat varsin spontaanissa järjestyksessä:
- Miksi kantakaupungissa on kaikkialla edelleen metri loskaksi muuttuvaa lunta?
- Onko jonkun bussi ollut ajoissa?
- Kuinka moni on saanut jo lumipallosta tai bussista (siis bussin roiskuttamasta liasta)?
- Onko joku oikeasti nähnyt lumiauran muualla kuin kehillä tai Espoossa?
- Kuka on ollut ajoissa töissä maanantaina?
- Onko YTV tai VR ottanut päähän?
- Tuleeko loskaksi muuttuvasta lumesta muka joulufiilis?
- Miksi autoissa on neljä pyörää? Miten olisi jalakset?
- Monetko kengät ovat menneet pilalle?
- Miksi känniset ihmiset kaatuvat aina vesilätäkön viereen ja selvät sinne lätäkköön?
- Kuinka usein on normaalia lisätä huulikiiltoa (tunnin kuluessa)?
- Miksi känniset kauppaopistosutturat rynnivät lavan reunaan vuosisadan huudolla heti nähtyään Ari Koivusen?
- Kohottavatko ilmapallot mielialaa`?
- Onko ilmaisessa viinassa enemmän promilleja?
- Miksi valkovenäläistä on pakko heilutella aina mustiinpukeutuneiden ihmisten lähellä?
- Nukunko minä tarpeeksi?
- Jos raapisi solistia säärestä, menisikö se poikki?
- Miksi viski maistuu aina niin hyvältä?
- Miksi niin moni nainen kuolaa ällötysmiesten perään?
- Onko pakko ryhtyä naurattamaan ihmistä silloin kun se nauraminen sattuu?
- Mistä lähtien verkkatakki on ollut bileasuste? (Urheilusukat puuttuivat.)
- Saako joululauluille nauraa?
- Kuinka paljon uneen vaikuttaa kolme isoa cokista myöhään illalla?
- Miksi minulla ei voi olla lentävää, katettua mattoa, joka veisi minut töihin?
- Miksi ei ole itsenäisyyspäiväänlaskeutumislomaa? Se voisi alkaa vaikka ensi maanantaina.

Helsinki muistuttaa entistä enemmän siperialaista pikkukaupunkia. Lunta sataa, kinosta kertyy, sähköjä katkeaa, viima heittää jäähileitä silmiin ja naama jäätyy. Tosin Siperiassa lumimassa ei muutu parin päivän sisällä loskaksi.

Pikkujoulukausi on viimeöisestä keskustan trafiikista päätellen alkanut riemukkaasti. Elttaantuneet festarijampat (siis, anteeksi rokkistarat) leuhahtelivat eestaas keskustassa, kun astelin kaverin kanssa Baseen. Suurin osa otti tuntumaa Manskuun ihan konkreettisestikin. Kuluneet bootsit antavat tanakat lennot, mutta onneksi bisse pysyy suorassa.

Base ei pettänyt tälläkään kertaa, pikkujoulutoimitusjohtajat pysyivät poissa ja joulu oli lohdullisen kaukana, vaikka glögi tekikin kauppansa. Lievää huvitusta seurueellemme aiheutui vajaapukeisista pikkugimmoista, joita seuralaiseni arvioi noin 16-vuotiaiksi. Vielä suurempaa huvia oli kaukaa tarkkailla lähipöytien miesten ilmeitä, katseita, "salakatseita", vilkaisuja, paikanvaihtoja ja muuta touhotusta näiden vuoksi.

Olimme saada sydärin Basesta poistuessamme, sillä Yrjönkadulta Kalevankadulle livahtaessamme olimme onnistuneet missaamaan suomalaiskansallisen ravintola Villi Wäinön kammottavan etufasadin. Kun nyt aamulla netistä tsekkasin, että onko kyseessä Rymy-Eetun, Zetorin ja Amarillon kaltainen junttirysä, pohdin kyllä syvästi, että karkottaako tyylitön julkisivu potentiaalisia asiakkaita. Se ei ainakaan sovi Kalevankadun henkeen kovinkaan hyvin - eikä varsinkaan ulkoasultaan siihen taloon, jonka alakerrassa se on.

*

Pikkujouluaikaan radalla on monenlaista jengiä:
- perheenäidit, jotka eivät juuri muuten ulkoile ja dokaile
- perheenisät, jotka kerrankin päästetään ulos dokaamaan
- eroa harkitsevat perheelliset, jotka piilottavat sormuksen
- työpaikkamuhinoijat
- normaalistikin ulkoilevat, jotka dokaavat nyt kovempaa tahtia
- ne, joiden ulkoiluun, dokaamiseen tai käytökseen aika ei vaikuta mitenkään
- bilettäjät, joille booli on tehnyt tepposensa
- jengi, joka yrittää hyötyä toisten humalatilasta

Kiitos viimeksi mainitun jengin, oli yksi kaverini saada viime yönä pataansa. Neiti oli tanssimassa kaveriensa kanssa vakkariyökerhossaan, joka oli hyvin täynnä hyvin humalaisia ihmisiä, erityisesti todella huonossa hapessa olevia naisia. Solidaarisena siskona hän oli ensin käynyt sanomassa yökerhon henkilökunnalle, että nyt on kyllä paikalla sellaista jengiä, joka ei pysty pitämään huolta itsestään. Hän kun ei pystynyt katselemaan miehiä, jotka kourivat näitä naisia niin rinnoista kuin haaroistakin. Oven ulkopuolella hän oli sitten katsellut, kun maailmasta mitään tietämätön nainen oli vähällä lähteä epäilyttävänoloisen miehen mukaan. Neiti kavereineen oli mennyt haastattelemaan kaksikkoa, jolloin mies oli ollut käydä päälle. Nainen oli toennut sen verran, että oli ilmaissut halunsa mennä kotiin. Yksin. Niinpä solidaariset siskokset pakkasivat tuntemattoman naisen kanssa samaan taksiin, kun tämä sattui asumaan lähes naapurissa. Taksissa nainen oli jo kiitellyt, että auttoivat. Taksikuskin avulla nainen oli kannettu kämppäänsä, jossa onneksi oli kämppis paikalla. Onnellinen loppu tällä stoorilla.

Itse sitä on kohtuullisen vainoharhainen kondiksensa kanssa, joten sitä katselee aina huolissaan muiden perään. Toinen nuorisopuolella duunissa olevan kaverini sanoaa ihan samaan tapaan, että hän ei kestä huonossa kunnossa toreilla ja turuilla tallaavia nuoria tyttöjä ja naisia. Jos maailma olisikin mukava paikka, näiden puolesta ei tarvitsisi olla huolissaan. Koska maailma on kaikkea muuta kuin mukava paikka, (seksuaalisen) väkivallan uhka vaanii.

Pikkujoulukausi on jotenkin irrationaalinen valon ja varjon liitto. Pinnalta kaikki on monelle kultaa, kimallusta, hauskuutta, iloa ja riehakkuutta. Todellisuus on mustaa, vähemmän kaunista, väkinäistä, hampaat irvessä etenevää ja todellisuuspakoista. Arki koittaa juhlan jälkeen, eikä se aina ole kaunis.

Parhaat pikkujoulut ovat koostuneet yhdessäolosta, hyvästä ruoasta, maistuvasta viinistä, juttelusta, ajanvietosta ja naurusta. Tänäkin vuonna työporukassa ensin etkottelemme kevyesti, sitten syömme maittavan illallisen ja lopuksi katsomme fiiliksemme mukaan, kutsuuko koti, pubi vai yökerho. Kaikki saanevat kannattajansa, ja joukkoon liittyy muitakin. Siinä porukassa on turvallista monessakin mielessä. Kaverista kun pidetään aina huolta.

- elähtäneet hevikukot kävelevät pitkin Manskua kuvitellen kävelevänsä Losissa - liukkaalla ilmalla tulee kuluneissa bootseissa vedettyä näyttävät lipat
- pikkukenkäsipsutus on taitolaji, josta voisi jo melkein jakaa tyylipisteitä
- suomalaiset alkavat kulkea baarista baariin jo brittityyliin, eli paljain säärin ja takitta pistellään menemään - onneksi tämä on vähemmistöä - eikä vielä ole näkynyt paljaita sandaalivarpaita lumihangessa
- karaokessa tärkeintä on mylviä mahdollisimman suurella volyymilla ja surffata pöydällä - kun siellä pöydällä on viisi ihmistä, se ihan varmasti kaatuu
- lasi menee rikki, kun sen pudottaa maahan
- omaa ikäänsä alkaa pohtia siinä vaiheessa, kun katselee ylimeikattuja, totaalisen alaikäiseltä näyttäviä pikkupimuja bikiniyläosassa, salsahameessa ja polvimittaisissa mokkasaappaissa...
- ... samaan aikaa voi tosin hirnua miehiä, jotka ovat tipauttaa silmänsä (osa himosta, osa kauhusta)
- vaikka olisi pukeutunut muuten täysin peittävästi, kunnon kaula-aukkoa aiheuttaa vipinää
- "kunnon kännit" on samaan tapaan suhteellinen käsite kuin lupaus aikaisesta kotiinpaluusta
- on aivan ihanaa olla kotona lähes selvänä, mennä unille ja herätä huomena virkeänä!

Kuuntelin pitkästä aikaa vanhaa suosikkiani, Melanieta. Tämä on aivan ihana biisi.

*

Little sisters of the sun lit
Candles in the rain
Fed the world on oats and raisins
Candles in the rain
Lit the fire to the soul
Who never knew his friends
Meher Baba lives again
Candles in the rain
To be there is to remember
Lay it down again
Lay down
Lay down
Lay it down again
Men can live as brothers
Candles in the rain...

Lay down lay down, let it all down
Let your white birds smile up at the
Ones who stand and frown
Lay down lay down, let it all down
Let your white birds smile up at the
Ones who stand and frown

We were so close, there was no room
We bled inside each others wounds
We all had caught the same disease
And we all sang the songs of peace

So raise the candles high cause if you
Don't we could stay black against the night
Oh raise them higher again and if you
Do we could stay dry against the rain

We were so close, there was no room
We bled inside each others wounds
We all had caught the same disease
And we all sang the songs of peace
Some came to sing, some came to pray
Some came to keep the dark away

So raise the candles high
Cause if you don't we could stay
Black against the sky
Oh oh raise them higher again
And if you do we could stay dry against the rain

Melanie: Candles in the Rain

Maailman suloisin pieni koirapallero lyllersi rappukäytävässä vastaan ja ryntäsi tuhisemaan tossujen eteen. Pitihän sitä rapsuttaa ja tutustua pieniin näykkiviin pentuhampaisiin. Ihana pallero. Tuli heti iloinen mieli, kun katseli tarmokasta hännänheilutusta. :)

Kävimme tänään vanhemman kollegan kanssa ostoksilla. Ihan työjuttuja, mutta hyvin se meni näinkin. Oli kiva tepsutella kaupungilla yhdessä, etsiä tarvikkeita ja käydä kahvilla. Vaikka työpäivän lopuksi kaupungilla ryntäily onkin tuubasta, ei onneksi tarvinnut kamalasti pujotella ihmisten joukossa. Ehkä kävimme oikeissa kaupoissa.

Nyt pitäisi vähän siivota. Ajattelin huiskia kamat paikoilleen ja jättää puunaamisen ja imuroinnin huomikseksi. Laiskamato iski.