Turn Loose the Swans

Usein sanotaan, että me ihmiset olemme nykyään koulussa kiireeseen. Pitää olla aikataulua, suunnitelmaa, harrastusta, projektia, palaveria, tapaamista ja miittingiä jatkuvalla syötöllä, jotta tuntee olevansa jotain. Jos sanoisi ystävälleen, että aikaa on tapaamiseen milloin vain, osoittaisi olevansa "social pariah".

Minulla on usein kiire siksi, että YTV on vaihtelevan epäluotettava, yritän tehdä töitä, opiskella, harrastaa, tavata kavereita ja vain olla. En hae kiirettä. Kun haluaa kokea paljon, saa kokea myös kiireen. Osaan myös vain olla ja köllötellä.

Eilinen oli tyypillinen päivä. Aamulla pikajuoksu kaupan kautta bussille, pitkä työpäivä käytävillä lojuvine makarooneineen, rikkoutuneine vesiputkineen ja myöhästyvine busseineen. Onneksi ehdi treenaamaan hetken, sitten taas pikavauhtia kotiin, suihkuun, hyppäys vaatteisiin ja keskustaan tapaamaan työkaveria. Matkalla toisen työkaverin luokse saatoin hengähtää. Illasta tulikin oikein mukava hyvän seuran, ruoan ja juoman parissa.

Kotona saatoin taas käpertyä tuhisemaan uniani, kunnes aamulla oli taas aika herätä spinning-tunnille. Nyt ajattelin laahata luuni kauppareissulle, vaikka tämä oman masun rapsuttelu lattialla onkin oikein kivaa. :)

Johonkin aivan naapurustooni on muuttanut Hurmuri, uskomattoman suloinen chow-chown pentu. Olin aamulla myöhästyä bussista, kun nallenaama tepasteli vastaan ja aidon pelimiehen elkein flirttasi minkä ehti. Kun rapsuttelin karvakasaa vasemman korvan takaa, killitteli Hurmuri minua sininen kieli lerppuen ja ilmeestä saattoi päätellä tädin päätyneen mappiin "TOSI helpot nakit". Kun bussi huristi nallen ohitse hengeahdistuksinen minä kyydissä, oli haukku matkalla jo pokaamaan seuraavaa naista. Nopea kaveri!

Täysikuun aika on ylipäätäänkin vaarallista aikaa, sitä näkee kauhu-unia existä, pieleen menneistä asioista ja ylipäätäänkin nukkuu ihan älyttömän huonosti. Ei auta illalla juotu kaakao, ei leppevä iltakirja tai villasukatkaan. Ei.

Aamulla torkuin bussissa ja luin Metrosta alennusmyynneistä ja Nightwishin nimmareista. Itse olen etsinyt kiihkeästi vain muutamaa asiaa:
(elämän tarkoituksen ja graduinnostuksen lisäksi)
- petrolinsinistä feikkipashminaa
- juuri oikean (tumman) lilaa, työhön sopivaa olkalaukkua
- juuri oikean tummaa lilaa kynsilakkaa ja huulipunaa

Olen oppinut, että sitä mitä haluan, en koskaan löydä. Siltikään en suostu etsimään itselleni vaaleanpunaista t-paitaa. En ole mikään babe-possu.

Menin illalla aikaisin nukkumaan, koska ei ollut pakko tehdä töitä. Luin pätkän hyvää kirjaa, selailin lehteä ja käperryin unille.

Aamulla heräsin verkkaisesti ja löhdin liikkeelle. Kaupunki tuoksuu verkkaisina arkiaamuina aivan toisenlaiselta. Kun sitä juoksee kiireessä pitkin ratikkakiskoja kohti pysäkkiä, keskittyy vain haistamaan tuulen viileyden. Kun tepsuttelee hieman rauhallisemmin, ehtii kummasti huomioida vieläkin enemmän. Tosin, heti kun lähtee liikkeelle vähän myöhemmin, on ratikka täynnä kimeä-äänisiä pikkukoululaisia, joiden limsat loiskahtelevat ja eväät lentelevät. Ja pikkuneidin/-herrat sinkoilevat ympäriinsä. Ala-asteen opettajan elämä ei ole kahdehdittavaa, saisin tinnituksen viikossa... :)

Ihan tavallinen työpäivä koitti kauniina ja aurinkoisena. Astelin balalaika kainalossa bussiin, ja kuski kehui "banjoani". Jos kyseessä ei olisi aito matkamuisto wanhasta kunnon Neukkulasta, olisi varmaan tullut aamuäreydessä tinautettua setää soittimen terävällä kulmalla. Sitä tuskin "vene värk" olisi kestänyt, joten korjasin selväsanaisesti virheen ja hymyilin niukasti. Aikainen aamuherätys ei saa minua vielä kovinkaan höveliksi. (Ja jos joku aikuinen ei erota banjoa balalaikasta, sietää saada korjauksen tietoihinsa...)

Lihaksissa on miellyttävä jomotus. Eilinen bodypump-tunti tuli riuhdottua tosinaisellisen irvistyksen saattelemana, joten painoista ei tingitty. Tänään en salille jaksanut laahautua hyvistä aikeista huolimatta, vaan ajattelin tepsutella ympäriinsä kivassa ilmassa ja sitten tehdä töitä. Nyt pitäisi myös jaksaa venytellä, sillä se on jäänyt luvattoman vähälle. Kun asuin vielä opiskelupaikkakunnallani, kävin syvävenyttelyissä ja joskus joogassa ja pilateksessa sekä bodylogicissa. Olemus oli huomattavasti virtaviivaisempi ja lihassärky vähäisempi. Sitä olotilaa pitäisi tavoitella. Pilates tai balletone kuuloistaisivat ihan kivoilta. Oman salini pilates-ajat eivät oikein minulla sovi.

Rapsuttelin tuossa äsken varmaan maailman suloisimpiin kuuluvaa koiranpentua. Kullanruskea kiinanpystykorvan pentu taapersi vastaan sininen kieli lerputtaen ja käänsi nallennaamansa puoleeni. Olen niin helppo nakki pörröisten koirien suhteen, että rapsutin nallea heti. Olin myös vähällä napata pörrön kainaloon ja ottaa hatkat. Tuollaista karvakasaa olisi kiva paijailla kotona. :)

Lähitulevaisuudessa pitäisi laahata itsensä vaateostoksille. Koska tunnen itseni samanlaiseksi kuin Nemi eräässä suosikkisarjakuvistani (norsu, valas, mursu, virtahepo ja possu, muutaman mainitakseni), vihaan tarpeeseen shoppailua yli kaiken. Kun minun pitää löytää housut, ei varmaan löydy. Vastaan tepastelee oletettavasti 245 paria upeita kenkiä, 150 kivaa laukkua ja 45 kivaa toppia, mutta housuista tulisi lähinnä mieleen joko ruotsalainen glamrokkari tai bolivialainen lammaspaimen.

Olenpas tänään positiivinen. Taidan lähteä ihailemaan aurinkoa ja saamaan siitä asennetta ja energiaa!

Viikonloput ovat uskomattomia. Niiden aikana ehtii tehdä ja tapahtua melkein mitä tahansa. Kaikki kunnia arkipäiville, ne ovat täynnä monenlaista, yleensä asiaa, mutta viikonloppuisin sitä ehtii kokea Hunting High and Lown ääripäät ja välimuodot.

Olin eilen kauniin ilman innoittamana kahvilla ja pitkällä kävelyllä ystäväni kanssa. Syksyn lehtien ja mehevien korvapuustien lomassa puhuimme työstä (paljon!), musiikista (ihanat keikat!) ja miehistä (oi, kuinka häilyviä...).

Yllättäen sinkkunaisilla keskustelu kääntyy jossain vaiheessa miehiin. Eräs tuttavani oli käynyt menestyksekkäillä treffeillä, ja toivoimme hänelle parasta mahdollista onnea jatkossa. Pohdimme omaa viimeaikaista tuuriamme ja totesimme, että parina viime vuonna tuuri on ollut lievästi sanottuna kieroutunut. Nyt osalle menneestä voi jo nauraa, mutta paljon on sellaista johon etsii vastausta edelleen.

* * * * * *
Nauroimme, että me ja monet ystävämme voisimme yhdessä kirjoittaa puolifiktiivisen kirjan siitä, mitä kaikkea voikaan kohdata, kun yössä yksin tai kaverin kanssa vaeltaa.
Vastaan voi tuttavapiirimme otoksen mukaan tulla muun muassa:
- perinteisiä siviilisäätynsä unohtajia (ikuisuusvaiva)
- yllättäviä lapsensaunohtajia (yhä yleisempi)
- äkillisiä sika limppuun -tyyppejä (joita paetaan vaikka pöytää kiertäen)
- korskeita kissapetoja (paljon melua, vähän totta)
- yllätys-vanisheja (katovat yllättäen ilman mitään selitystä)
- häilyviä (kiinnostaa/ei kiinnosta/ehkä kiinnostaa)
- työnarkomaaneja (joille tuntee olevansa välttämätön paha)
- portfoliomiehiä (tuntee olevansa työhaastattelussa)
- äidille morsian -tyyppejä (äiti käski pariutua)
- lapsille äiti -miehiä (vaimo jätti, tarvitaan kodinhoitaja)
- jahtimiehiä (osan tunnistaa kaukaa, osan ei)
- Taiteilijoita (palvontaa odotetaan)
- runoilijoita (runoilevat yleensä naisellisista ruumiinosista)

Jos joku mies luulee, että näistä asioista puhuminen on silkkaa miesten haukkumista, hän on väärässä. Me naiset olemme mestareita itseanalyysissa, jossa itseä ei säästellä.

Eräs miespuolinen tuttavani saikin melkoisen shokin siirryttyään naisvaltaiseen työpaikkaan ja osastolle, jossa työskenteli pääasiassa nuoria naisia. Parin ensimmäisen viikon jälkeen hänestä tuntui, että naiset vain arvostelevat miehiä kahvitauolla. Kuukauden jälkeen hän tajusi, että kyytiä saavat yhtä lailla naiset itse, yhteiskunta, länsimainen "tasa-arvo", arvorelativismi, moraali ja käsitykset elämisideaalista. Miehelle asian tajuaminen oli järisyttävää; monia asioita tuli katsottua kuulemma aivan uudella tavalla. Hänen tuttavapiirissään yleisvire oli varsin äijämäinen, lähempien kavereiden kanssa asioista saatettiin puhua vähän eri vinkkelistä. Lähikaverit olivat kuitenkin aluksi yllättyneitä tämän tuttavani "takinkäännöksestä", kuten he sitä kutsuivat.

* * * * * *
Kävelin kotiin tapaamisestamme ilta-auringon yllättävässä lämmössä. Omassa elämässä on edessä portin sulkeminen taas kerran. On portteja, jotka saa suljettua kerralla, lukittua ja unohdettua. Sitten on niitä, jotka heilahtavat yllättäen auki. Sitä ryntää paikalle, työntää portin kaikin voimin kiinni ja yrittää lukita. Avain ei käänny lukossa tai salpa ei toimi. Portin jättää rauhaan ja luottaa, että se ei enää avaudu. Vaikka avautumisesta ei mitään seuraisikaan, mielenrauha on taas hetkeksi mennyt.

Joskus epäilen, että olen avaruudesta maapallolle lähetetty mutaatio. Jostain syystä tämä epäilys iskee usein työaamuisin. Tai aamuisin yleensä.

Aamu oli silmiähivelevän kaunis. En vain ehtinyt nauttia siitä, sillä minulla oli liian kiire naamioida itseni norminäköiseksi työpäivää varten ja kiitää bussille.

Päivä alkoi loistavasti bussijuoksulla. Tuli vissiin tehtyä taas uusi ratamatkakojen maailmanennätys aamukiireessä. Bussikuskin mielestä kiitoni ainakin vaikutti hauskalta, siltä hän nauroi myös kaikilla leuoillaan ja masuillaan. Bless him. Onneksi ei tänään sattunut kipsuttelukorkoja ja hametta ylle, kuski olisi varmaan ajanut tieltä siinä vaiheessa!

Jos tämä päivä alkoi kieli poskessa, se myös jatkui niin.
- Aiheutin hermoromahduksen työkaverilleni
("... puuttuuko tästä aikataulusta tarkoituksella se...")
- Sain itse hermoromahduksen ("Kuka pösilö on syönyt mun jugurtin?")
- Vastasin puhelimeen päin seiniä (entisen duunipaikan nimellä)
- Menin tapaamiseen väärään aikaan ("Oliko kello vasta 10?")
- Ongin vesilätäköstä kaksi taistelevaa isänmaantoivoa ("Mut me urheillaan!")
- Rauhoittelin ennen kahtatoista jo pari tölkkiä energiajuomaa kiskoneita pienokaisia ("Mun on pakko hyppiä näin...")
- Kaadoin epähuomiossa limsani sekaa tuoremehua

Kaverit ovat tulossa kylään. Toivottavasti en ole laittanut omenapiirakkaan suolaan sokerin asemesta...

Siili heräsi tänään autuaasti tuhisten. Vaikka nuha ei olekaan vielä hävinnyt, tunsi siili olonsa oikein hyväksi. Piikit olivat sekaisin ja olo uninen, joten siili käpertyi takaisin peittojen alle ja ajatteli vahingoniloisena kaikkia, jotka joutuivat lähtemään töihin. (Sillä hetkellä siili ei ajatellut huomista.) Pian siili nukkui taas.

Nyt on taas aika lähteä taapertamaan pienin(?) mustin jaloin pitkin maailmaa ja hankkimaan murua rinnan alle. Siili on myös ajatellut käydä kurkkaamassa, josko jostain irtoaisi piikkientrimmausaika.

Rauhaisasti tuhisevaa ja taapertavaa päivää kaikille! *tuh*

Kävin kiinnostavalla, lämminhenkisellä ja hyödyllisellä yritysvierailulla tänään. Päivä oli pitkä ja antoisa. Kun ohjelma oli ohi, kiitokset kiitelty ja lähtö edessä, lähdin suunnistamaan kohti juna-asemaa. Kaikki paikallaolijat kuuluvat autoilevaan luokkaan, joten kulkuohjeet olivat hieman epäilyttävät. Tsekkasin tilanteen myös kartasta ja hyvään suuntavaistooni luottaen lähdin karttamuistelun ja ohjeiden perusteella radan suuntaan. Vaikka keli olikin sateinen, ajattelin pienen kävelyn tekevän hyvää.

Alku oli lupaava. Astelin rivakasti oikotietä, jonka piti viedä radan vierelle. Äkkiä tie loppui aitaan. Ihan uuteen, tanakkaan ja ivalliseen aitaan. Ei hemmetti. Heitin sateenvarjon kainaloon ja sipsuttelin aidan viertä hetken, kunnes löytyi ylityspaikka. Jatkoin voitonriemuisena matkaa. Saavuin seuraavalle aidalle, jonka ei myöskään pitänyt olla siinä. Nyt jo alkoi harmittaa. Kipusin taas yli. Pääsin sille radan vierellä kulkevalle polulle, joka päätyi kerrostalon umpipihaan. Kiersin laajan lenkin, jotta pääsin eroon betonimurjusta ja jatkoin kohti asemaa. Koska olo oli nihkeä, päätin hakea jotain hyvää kaupasta. Lounaastakin oli jo aikaa, nälkä vaivasi.

Seisoin kassajonossa Play-kaakao kädessäni. Edessäni seisoi nainen paplarit päässä ja hänen edessään pöllyiseltä vaikuttava teinipariskunta julisti jollekulle viholliselle(?) puhelimeen, että he ovat ***tu tän **tun lähiön, ***tu kovimmat, ***tu, jotta ***tu, sopii ***tu tulla ***tu koettamaan, ***tu. Sipsuttelin odottelemaan junaa, joka laahautui hitaasti mutta varmasti keskustaan.

Asun Helsingissä kantakaupungissa. Olen asunut myös pienen kaupungin keskustassa, keskisuuren kaupungin keskustassa, keskisuuren kaupungin lähilähiössä ja keskellä landea - sekä Suomessa että ulkomailla. Pidän kaupungissa asumisesta, on se sitten pieni tai suuri - mieluummin suuri.
Toisaalta vuosi keskellä lehmiä ja vehreää brittiläistä maaseutua oli myös ihanan rentouttava. En kyllä varmaan kykenisi muuttamaan pysyvästi maaseudulle Suomessa, sillä pitkät välimatkat ja keskustalainen perusklangi ahdistavat jo ajatuksenakin.

Kukin saa asua, missä haluaa. Ymmärrän maaseudulla asuvia kavereitani, joille maanvelijelysammatti, luonto, hiljaisuus ja halu antaa lapsille luontoympäristö menevät kaiken edelle. Ymmärrän kavereitani, joita ajatus ratikkareittien ulkopuolella asumisesta ahdistaa. Ymmärrän niitä, jotka asuvat vanhoissa pienlähiöissä, jotka ovat kohtuullisen lähellä. Mutta en ihan oikeasti ymmärrä niitä, jotka asuvat Espoossa tai Vantaalla keskellä metsää lähiöissä, joissa palvelut ovat miten kuten ja joissa perheissä on pakko olla kaksi autoa.

Kaikki ihmiset muuttuvat ja maailma muuttuu. Yksi parhaista ystävistäni osti paritalon puolikkaan espoolaisesta metsälähiöstä. Talo on ihan kaunis, mutta kaupat ja palvelut ovat kaukana. Bussimatka Leppävaaraan tai Helsinkiin kestää ikuisuuden, ja ystäväni valittaa, että koska mies kulkee autolla, hän on jumissa Espoossa, eikä kukaan tule koskaan käymään. Eikä hän nyt jaksa aina minnekään lähteä, kun ei ole sitä autoakaan.

Helsinki ei ole maailman napa, eikä maailman upein kaupunki. Asun silti siellä mielelläni. Piikki lihassa on työmatka, jonka aikana pääsee pohtimaan sitä, että kuka hemmetti on oikeasti sitä mieltä, että YTV:n touhu toimii. Joka-aamuinen jännitys: tuleeko se bussi vai ei...

Joskus pitää tehdä teiniasioita, kuten lähteä kuolemaa = niskajumia sekä univelkaa uhmaten kuuntelemaan metallia viikolla. Tarkoitukseen sopi loistavasti ysäridöödsin lippulaiva Entombed, joka meuhasi Tavastialla eilen sunnuntaina. Ihan hyvin jaksoivat sedät heilua. :)

Viikkokeikoilla on on usein monenlaista porukkaa, mutta yleensä ilahduttavan selvänä. Eilinen ei tehnyt poikkeusta. Suurin osa porukasta oli paikalla maanantainen työpäivä mielessä, mutta se yksi prosentti sitten ördäsi ja liehui muidenkin edestä. Vain tosimäntti huiskii olutta kanssaihmisten niskaan juomisen sijasta. Jos keikalla on pakko vetää bisseä, voi sen juoda, ei kaataa muiden niskaan. (Itse pystyttelin perinteiseen keikkatyyliin cokiksessa.) Osalla jengistä myös pitin käsite oli vähän hakusessa. Pitti on yleistä hauskanpitoa, jossa sattuu ja tapahtuu. (Erityisesti sattuu...) Siinä ei tarvitse erikseen lähteä vetämään ketään pataan, mustelmia tulee muutenkin... ;)

Ihan hyvä keikka, lopussa oli jotain kummallista teknistä ongelmaa - tai sitten kaivoin korvatulppani niin syvälle korviin, etten kuullut mitään... ;)

Uni maistui siilille erinomaisesti. Sillä oli suuria vaikeuksia kömpiä lehtikasan virkaa toimittavan peiton alta ihmisten ilmoille. Ensin esiin putkahti tuhiseva nenä, sitten muu siili, piikit vähän sekaisin. Siili on tehnyt viikolla liikaa töitä, joten univelka tuntuu.

Siili oli eilen kaverin kanssa ulkona ihan kiltisti ja sivistyneesti. Siili totesi, että vaikka punaviini onkin hyvää ja kaverin seurassa hauskaa (kuten aina), ei kyseisessä baarissa ollut ainuttakaan hyvännäköistä miestä. (Vaikka siili ei olekaan saalistaja, vaistoja pitää silti ylläpitää.)Komeaa pitkätukkamiestä, jolla oli paita napaan asti auki, ei lasketa. Jos aikuinen (tai ihan minkä ikäinen vain) mies lähtee baariin esittelemään napakarvojaan, on asenne muuhunkin elämään pikkuisen korskea. Kuka nainen jaksaa korskuvaa miestä? :D

Kaveri lähti biker-tuttujensa kanssa jatkoille, siili tepsutteli kohti kotoista Kallion kirkkoa ja kömpi peittonsa alle. Ja heräsi ihan just äsken. Pitäisiköhän palata lehtikasaan?