Sekavaa selitystä

Minulla on luonteenpiirre, jota moni ystäväni kutsuu heikkoudekseni. Minusta on nimittäin ihanaa tutustua uusiin ja erilaisiin ihmisiin.

Vaikka olenkin pohjimmiltani aika ujo, minun on nykyään helppo jutella monenlaisille ihmisille. Opettelin epävarmana teinini puhumaan luokan edessä, tutustumaan vieraisiin ihmisiin ja muutenkin ruoskimaan piiloon pelokkaan tunteen ja jännityksestä tanssivan sydämen. Myöskin työni on pakottanut esiintymään, ohjaamaan ja johtamaan peloista ja jännityksestä huolimatta.

Olen aina ollut peruslörppö, joten tunnustus ujoudesta saa aikaan monenlaisia naurunremakoita tuttavapiirissä. Ei kuulemma näy mitenkään. Silti se pieni ujo tyttö pilkistelee kaiken takana - yhdessä sen toisen tytön kanssa, joka saa morkkiksen kaikesta. Siis ihan kaikesta. Olen ärsyttävän perusluterilainen tässäkin asiassa.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka tykkäävät jutustella baaritiskillä tuttujen, puolituttujen ja tuntemattomien kanssa, kuunnella erilaisia mielipiteitä ja tavata erilaisia ihmisiä. Koen jotenkin ahdistavaksi sen tuttavapiirissäni kovin helposti syntyvän mallin, jossa kaikki ystävät ovat samanlaisen taustan omaavia (korkeakoulu), samantyyppisessä työssä (siisti sisätyö), harrastavat hillittyjä asioita (tai vakiintuvat hillitysti) ja kerääntyvät samanlaisten aktiviteettien pariin. Tuollaisessa ankkalammikossa ei tarvitse olla kuin pikkuisen menevämpi, niin pulinaa seuraa - sen olen varsin hyvin saanut itsekin kokea.

Olen saanut myös kuulla ihan tarpeeksi ei-akateemisista miesystävistäni ja miespuolisista kavereistani. Siinä vaiheessa kun lopetin suhteen aggressiivisesti käyttäytyvään mieheen, ystäväni selittivät hänen huonon käytöksensä ja aggressionsa matalammalla koulutustasolla. En ihan allekirjoittanut... Monessa tilanteessa todellakin "lika barn leker bäst", mutta siitä huolimatta moinen kapeakatseisuus kummastuttaa. Koulutus on monessa suhteessa tärkeä tekijä, mutta ei tohtorin tutkinto tee daijusta vähemmän daijua. (Yleensä käy päin vastoin...)

Huvittaviakin tilanteita näistä koulutusjutuista on syntynyt: kaverini, joka ajaa työkseen rekkaa, on maailman parhaita seuralaisia missä vain. Hän on hauska, kielitaitoinen, kiinnostunut monista asioista ja lukenut paljon. Kyseinen kundi on luultavasti myös kuunnellut iltasatuinaan käytöksen kultaisia ohjeita tai kirjoja, sillä kohteliaampaa, sulavammin käyttäytyvää ja etiketin paremmin hallitsevaa miestä saa etsiä. Kun hyvät tavat ovat selkäytimessä, niistä ei tarvitse tehdä teatraalista numeroa. Hänen kanssaan oli mahtista käydä tuttavaporukan kanssa oopperassa ja sitten syömässä. Rekkakuski hurmasi kaikki leidit, ja juristi, ekonomi ja insinööri käyttäytyivät kuin new lad -trendin ykkösidolit.

*

Olin kaverin kanssa pari viikkoa sitten baarissa. Tapasin kivan tyypin baaristiskillä. Olin niin tyhmä, että annoin sille numeroni, vaikka koko miessukupuoli vituttaa edelleen. Olen myös vannonut suuriäänisesti, että meitsihän ei tänä keväänä kenenkään kanssa ala säätämään. Nyt se sitten viestittelee innokkaasti ja pyytää leffaan.

Näin tässä aina käy. Haluan tutustua uusiin ihmisiin. Ujosteleva sisäinen ääneni käskee unohtaa koko homman ja morkkisääni muistuttaa, että olin juonut tuona iltana kuusi annosta alkoholia, hyhhyh, ja käyttäynyt varmaan todella huonosti (en ollut). Järkiääni (kaveri) ulvoo sopraanoäänellä, että mene nyt sen kanssa leffaan, ettei ihan kaikesta tarvitse tehdä elämää suurempaan ongelmaa. Huokaus. Minulle taitaa tämä elämä olla toisinaan melkoisen iso ongelma...