S lennék valakié, Lennék valakié. ...

Kirjahyllyn järkkääminen on pölyistä puuhaa. Samalla kun panikoi, että mihin penteleeseen sitä saakaan kaikki böcket tungettua, silmäilee jo viettelevää Akateemisen alekirjojen katalogia. Se on houkuttelevampi kuin suurin osa miehistä.

Olen lykännyt kirjahyllyn organiseeraamista jo pitkään. Niinpä pöydille, lattialle, sängyn viereen, keittiöön, hyllyjen väliin, laukkuihin ja kaappeihin on piiloutunut uskomaton määrä kirjoja, jotka pitäisi saada vielä jonnekin. Sitten kun hyllystä kiskoo työpapereita ja muuta kamaa, saa kaikki kirjat tungettua sinne. Sitä spatseeraa pari minuuttia polleana itseensä, kunnes kompastuu johonkin ja kippaa sen puolimetrisen paperikasan lattialle ja alkaa pohtia, että mihin hiivattiin sen tällä kertaa taikoisi. Sitä kun ei voi kiikuttaa roskiin tai paperinkeräykseen. Taidanpa kuluttaa huomisillan köhisemällä paperien parissa. Jee.

Kirjojen parissa joogatessani katselin FST:ltä ajatuksia herättävää dokumenttia nyt jo edesmenneestä Alice Timanderista, joka oli ruotsalainen "premiärlejon", kuten hän itse sanoi. Täti oli aina halunnut tulla nähdyksi, joten hän kulki uskollisesti kaikissa mahdollisissa julkkistilaisuuksissa päästäkseen mukaan sceneen jo vuosikymmeniä sitten. Scenessä hän roikkuikin siihen asti, että kuoli viime vuonna yli 90-vuotiaana.

Täti Timander ei suinkaan ollut vain gaaloissa liehuva diiva, vaan myös aikoinaan, 1930-luvulla, nuorin ruotsalainen naishammaslääkäri. Dokumentissa dokumentaristi ja Timander pohtivat rakkauden olemusta ja puutetta. Timander summaa oman julkisuushakuisuuteensa yksinkertaisesti: Jag längtar efter att bli sedd. Hänelle julkisuudessa näkyminen, ensi-illat, kameroiden räpsyminen ja huomio (ulkoisesta olemuksesta) olivat kaikken tärkeimmät. Hänen lastensa, vanhimman suulla tarina kerrottuna, näkemys asioista on omalla tavallaan vielä surullisempi. Timander myöntää, ettei osannut olla äiti, inhosi fyysistä kosketusta ja liehui mieluummin töissä ja gaaloissa kuin kotona.

Samaten kuin Alice Timanderilla, monella muulla julkisuuteen haluavalla on suuri halu herättää huomiota, tulla nähdyksi - ja tulla yleisön rakastamaksi. Vaikka moni sanookin uhmakkaasti haluavansa jättää arven maailmaan, provosoida tai herättää keskustelua, paskat siitä mikä onkaan kivaa, on perimmäinen motiivi joka tapauksessa se huomion herätäminen, nähdyksi tuleminen - ja ainakin siten olemassa oleminen. Että saisi olla Joku. Edes hetken.