Känkkä

Joskus kaikki tuntuu olevan fagotista, tuubasta, hanurista, perseestä, suolesta, saatanasta tai ihan mistä tahansa hankalasta paikasta. Tänään on ollut just sellainen päivä.

Aamu alkaa aina mukavasti silloin, kun YTV-touhut kompuroivat. Pari bussia jäi aamulla ilmeisesti ajamatta tai ne olivat hurauttaneet jossain landeosuuksillaan tieltä liukkailla keleillä, sillä meitsi tönötti bussipysäkillä yli parikymmentä minuuttia, joiden aikana kolmen sopivan bussin olisi pitänyt huristella siitä. Eipä kuulunut. Lopulta ikäkulu bussi oikeaan suuntaan linkutti paikalle. Matka kesti iäisyyden ja kylmäkin oli.

Meillä on duunissa jonkin verran porukkaa saikulla, omilla lomilla tai jollain epämääräisillä virityksillä. Sijaistajaa siis piisaa. Osa on päteviä, osa osittaispäteviä ja osa ei todellakaan tee oman vahvuusalueensa hommaa. Kanssani samaa duunia tekevä tyyppi on juuri vikaksi mainittua. Hän on mukava, yritteliäs ja fiksu, mutta kun se perusosaaminen puuttuu, on sitä itsellä huoli puserossa koko ajan. Ja sitten alkaa yllättäen kyrsiä, kun pitää huolehtia ja ohjata, vaikka omissakin hommissa olisi tarpeeksi.

Kotimatkalla bussissa oli niin täyttä, että seisomikseksi meni. Sitten kauhoin liian nopeasti ruokaa sisääni ja kiisin salille. Meinasi tulla siellä pinnistellessä huono olo siitä safkasta, mutta ilman tankkausta sinne olisi sipannut.

Nyt löhöän reporankana lattialla palelemassa. Kannettavan johto ei ylety sohvalle ja pöydän ääressä ei jaksa olla. Pentele. On se elämä joskus niin vaikeaa.