Goodbye, vätys!

Kuu paistaa kirkkaasti. Minä istun pöydällä ikkunan ääressä teemuki kädessä ja katson sen loistetta. Kuun valossa on ennekin tehty päätöksiä monenlaisia.

Sain kuluneella viikolla viestiä mieheltä, jonka kanssa kävin pari kertaa ulkona keskikesällä. Sitten mies vain katosi jonnekin. Kun en ihan tavalliseen viestiini saanut vähään aikaan vastausta eikä herrasta kuulunut mitään, nielin kiukkuni, mapitin aluksi ihan kiinnostavalta vaikuttaneen herran Vätykset-mappiin ja jatkoin elämääni.

Vätystelevän miehen paluuyritys sai aikaan megalomaanisen vitutuksen, sillä olen saanut tarpeekseni miehistä, joiden kanssa käydään pari kertaa ulkona (joko päätyen jossain vaiheessa peuhaamaan/koisimaan samaan punkkaan tai ihan vain platoniseen säätöön) ja sitten herra häipyy kuin gruusialainen rantarosvo. Sitten meilataan kuin mitään ei olisi tapahtunut muutaman kuukauden tai puolenkin vuoden kuluttua.

En ole ainut näihin selkärangattomiin olioihin törmännyt nainen, mutta se ei vähennä kiukutusta. Kun nilviäinen sitten yrittää paluuta jossain vaiheessa, sitä raivostuu kyseisen tyypin typeryydestä. Ensin sieltä tulee makeileva ja "REIPAS" kuulumistenkyselymeili. Jos siihen erehtyy vastaamaan "Ihan hyvää kuuluu, kiitos", saa seuraavaksi jo pyynnön kaffelle tai jonnekin muualle. Kun siihen vastaa kieltävästi tai jättää vastaamatta, saa narinat niskaansa.

Päätin jo vätykseksi osoittautuneen miehen deittailuaikana, että jos kyseinen mies osoittautuu samaan nilviäislajiin kuuluvaksi kuin kaksi edellistäkin deittiä, minä raavin radeerauskumilla kaikki turhat miehet elämästäni. Niinpä jäljelle ovat jäänet sukulaiset, vanhat kaverit, homoystävät ja työkaverit.

Kun kaverit huokailivat baari-illan jälkeen paikan komistuksia, en minä muistanut ainuttakaan. Tulin kotiin ja hymyilin tyytyväisenä. Elämässä pitää keskittyä olennaiseen. Kuten työhön, perheeseen, ystäviin, harrastuksiin ja kauniisiin syyspäiviin.