Haikeaa elämää

Minua on tänään
mm.
kuunneltu (aika moni ihminen ja ihan syystä),
haukuttu (tylsyydestä),
ymmärretty (väsymyksestä, työstä, elämästä),
ylistetty (työstä, luonteesta),
tulkittu (tahallaan) väärin (ambitioista, sanomisista, työstä),
pelätty (työn tuloksista, sanomisista),
naurettu (syystä, syyttä, ihaillen, ivaten, iloisesti),
ihailtu (kengistä),
kummasteltu (kengistä, puheista, hiuksista),
ihmetelty (puheista),
ylenkatsottu (elämäntilanteesta, varallisuudesta, ammatista),
kadehdittu (elämäntilanteesta),
surkuteltu (elämäntilanteesta, varallisuudesta, ammatista, opinnoista),
autettu (työssä) ja
huitaistu (pehmovasaralla...).

Huomaan käsitteleväni usein elämäntilanteeseni ja siviilisäätyyni liittyviä asioita. Se kertoo varmasti siitä ristiriidasta, johon olen koko ikäni asian tiimoilta törmännyt. Viimeksi tänään. Se kertoo varmasti myös jotain iästäni. Kaverini lohdutti, että kymmenen vuoden päästä alkaa pieni jakso, jolloin saan olla rauhassa. Sitten alkaa mummoilu...

Töissä kuuntelin aamulla työkaverien huolta lastensa terveydestä. Oli korvatulehduksia, flunssaa, täitä, vatsatautia, rokkoa, ihottumaa ja urheiluvammoja. Samaan aikaan kannettiin huolta lapsen hoidosta, omasta jaksamisesta, parisuhteesta, lainoista, isovanhemmista ja työstä. Istuin ihan hiljaa kuunteluoppilaana, kun yksi työtovereista laukaisi puoleeni kääntyen, etten varmaan ymmärrä, kuinka helppoa elämäni on - ja kuinka monesta asiasta kuitenkin jään paitsi. Olin jotenkin tilanteesta hieman pöllämystynyt. Vauvarokosta minun sinkkuuteni parissa sekunnissa.

Työkaverini oli jo kyselemässä tänä vuonna avioituneelta kollegaltamme tämän perheenperustamissuunnitelmia, joten minä jäin omiin ajatuksiini. Olemme samanikäiset, mutta elämäntilanteemme ovat täysin erilaiset. Hänellä on takanaan nopea valmistuminen, jo nyt pitkä työura, avioliitto, omistuasunto lähiössä, pari lasta ja hinku hankkia niitä lisää. Minä olen pitkään opiskellut (tosin koko ajan oman tai läheisen alan töissä), vaihtelevaurainen, lähes koko aikuisiän sinkkuna kulkenut, vuokra-asunnnossa Kalliossa asuva, eikä lapsia edes ajateltuna. Kaltaiseni ikisinkku pääsee kuitenkin helpommalla kuin avioitunut/avoutunut, lapseton nainen. Minulta ei odoteta mitään, masunympärystäni ei mittailla eikä perhesuunnitelmia kysellä.

Minua surkutellaan, koska elämäni on tyhjää ja merkityksetöntä ilman perhettä. Minua kadehditaan, koska voin tehdä vastuuttomasti ihan mitä haluan, koska lapset ja mies eivät ole esteenä. Minua kauhistellaan työni raskauden vuoksi. Minua kadehditaan työaikojeni takia. Aina on jotain liikaa ja liian vähän. Onko niin ihan kaikkien ihmisten kohdalla?

Ihmiset määritellään perinteisessä ajattelussa yleensä joko perheen tai työn kautta. Perhe on yleensä ollut naisten viitekehys, työ miesten. Miksi se ei voi olla jokin muu asia ihan yleisemminkin? Niin, harrastukset määrittävät paljon, varallisuus sääntelee elämää, asuinpaikka jakaa ihmisiä, ulkonäkö auttaa asettamaan "oikeaan" lokeroon... Ne ovat helppoja ja päälle liimattuja tapoja erottaa ihmiset toisistaan. Mutta entä ajatuksen taso?

Moni ihminen mukautuu vallitsevan elämäntilanteensa perusideologiaan ja täysin absudeihin näkemyksiin.

Perheellisen ja lapsellisen kuuluu arvostaa ydinporukkaansa ja dissata baarikärpässinkkuja.
Perheelinen ja lapsellinen ei saa sanoa, että joskus lähettäisi mielellään koko klaaninsa Marsiin saadakseen olla hetken ihan yksin ja rauhassa.

Yksinhuoltajan on täytynyt tehdä jotain tosi pahasti väärin, kun lapsi joutuu kasvamaan rikkonaisessa perheessä. Nyt hän vain antaa yhteiskunnan maksaa elämänsä.
Yksinhuotaja ei saa valittaa väsymystään, pelkojaan ja turhautumisiaan. Hän ei saa hakea yhteiskunnan apua. Kärsimys kirkastakoon kruunun.

Lapsettoman pariskunnan täytyy työskennellä rakentaakseen tulevaisuutta itselleen ja lapselle tai yrittää lasta uutterasti.
Lapseton pariskunta ei saa sanoa, että lapset eivät voisi vähempää kiinnostaa. Heillä ei ole koiraa lapsen korvikkeena, vaan siksi koska koira on lasta kivempi. Lapseton pariskunta ei saa olla onnellinen lapsettomana. Lapseton pariskunta ei ole perhe.

Sinkun täytyy itkeskellä iltaisin yksin sohvalla, juosta nettitreffeillä tai vaania hirveässä soosissa pokauskohteita baaritiskillä ennen ja jälkeen valomerkin.
Sinkku ei saa olla tyytyväinen elämäntilanteeseensa, keskittyä uraan, ystäviin, matkusteluun, sukuun ja maailmanparantamiseen. Jos sinkku ei etsi aktiivisesti seuraa, on hän hutera vanhapiika tai -poika, jolla ei käy flaksi. Sinkun tulee elää pariutuakseen.

*

Lapsiperhe saa lähteä yhdessä festareille, äiti ja isä saavat lähteä viettämään romanttista viikonloppua hotelliin, yksinhuotaja saa lähteä ystävien kanssa tuulettumaan tai lukea lehteä rauhassa sohvalla. Lapseton ja parisuhteessa oleva saa nauttia elämästään parhaansa mukaan. Sinkun ei tarvitse toteuttaa stereotypioita. Eivätkö kaikki saisi vain elää mahdollisimman onnelllista ja täysipainoista elämää, jossa ollaan mm. onnellisia, haikeita, iloisia, surkeita, kateellisia ja tyytyväisiä? Eikö jokaisella ole oikeus tarttua hetkeen, omaan hyvään hetkeen?

*

Minä istun sohvalla tekemässä töitä. Olen tyytyväinen siitä, että saan olla yksin pitkän ja meluisan työpäivän jälkeen. Huominenkin päivä tulee olemaan pitkä, rasittava ja antoisa.

Haluaisin kenties jossain vaiheessa, että illat jakaisi kanssani joku muu. Nyt siihen ei ole oikea aika. Tähän hetkeen kuuluvat rauha ja positiivinen haikeus. Minun hetkeeni.