Harvest

Riittämättämyys ja sopimattomuus normiin ovat olleet minulle arkipäivää suurimman osan elämästäni. Olen yrittänyt parhaani mukaan vakuuttaa itselleni tässä viime vuosina rauhoittuneeni ja seestyneeni tätisarjaan sopivaksi, mutta fakta on, että meitsi erottuu edelleen joukosta, eikä todellakaan yleensä hyvässä mielessä.

Olen aina liikaa tai liian vähän jotakin.

Puhun liikaa. Kun minua ei huvita puhua, puhun liian vähän.

Kannan liikaa vastuuta ja sen jakamisesta puhutaan. Kun yritän jakaa, syytetään työn välttelystä.

Minua pidetään iloisena ihmisenä ja siksi kovin huolettomana. Ja paskat.

Kun en jaksa nauraa, valitetaan, etten jaksa piristää muita.

Minulla ei ole huolia, koska hymyilen paljon.

Olen kuitenkin ajattelematon tuulihattu, koska minulla ei ole lapsia eikä miestä.

Minulla ei voi olla niin raskasta kuin perheellisillä. Ei taloudellisesti eikä muutenkaan.

Elän huoletonta ja pinnallista elämää.

*

Pohdin aiheen tiimoilta keskiraskasta kenttävitutusta viime viikolla, jolloin päätin laskeutua vitutuksen välttelyyn. Paras tapa siihen on vältellä osaa ihmiskontakteista esimerkiksi töissä. Niinpä olen istunut enimmäkseen omassa työhuoneessani ja jättänyt kahvitauout ja yhteiset lounaat väliin. Ollut sinänsä hyvin helppoa, koska töitä on viime viikot ollut varsin paljon liikaa, joten lounaan huitaiseminen koneen ääressä tai pikainen termomukin täyttö ei kiinnitä huomiota.

Samaan tapaan olen jättänyt sivuun syyllistävät ja aina palvelua odottavat tuttavuudet. Minulla ei ole oikeasti aikaa eikä kiinnostusta pönkittää jonkun egoa. Erityisesti sellaisen, jonka olisi syytä katsoa peiliin ja lopettaa itselleen valehtelu.

*

Kukaan tässä maailmassa ei ole täydellinen. Itse olen kaukana siitä. Jossain vaiheessa alkaa kuitenkin väsyä siihen, että omalla kohdalla normi on asetettu niin korkealle, että sen saavuttaminen on vaikeaa, lähes mahdotonta.

Katselin aamulla kasvojani peilistä. Otin käteeni paksun mustan rajauskynän ja piirsin silmiini kunnon viivat ja nyöritin jalkaani kunnon popot. On aika kaivaa itsensä ulos mukavan naisen luolasta ja palata korppien joukkoon.

Katselin työhuonetta ja väänsin Spotarin kovemmalle. Korpinpesä.

Päivän päätteeksi asiointi-ilme kiristi kasvojani, mutta selässäni tunsin siipien liikahtelevan. Muutokset tapahtuvat hiljaa.