Kalmankelmeä kateus

Kävelin vaihtelevan runsaassa sateessa pitkin itäisen kantakaupungin katuja Peter Steelen murinaa kuunnellen ja syvällä omissa ajatuksissani.

Olen aivan valtavan väsynyt ja kohtuullisen stressaantunut. Vielä toistaiseksi pää pysyy stressi-, työ- ja opintovirran pinnalla, mutta pieni huoli jaksamisesta kaihertaa koko ajan.

Väsymyksen vuoksi olen huomannut tänä keväänä itsessäni erittäin ärsyttävän piirteen: olen alkanut olla ihmisille kateellinen täysin absurdeista asioista. Itse kadehtiminen on minulle itsessään erittäin outo tunnetila. Vaikka en olekaan mikään kaunotar, menestynyt tai muuten mitenkään erikoinen tapaus, en kadehdi muilta ihmisiltä heidän menestystään, ulkonäköään tai muutakaan. Normaalisti.

*

Kaikki alkoi siitä, että olin kateellinen niille ihmisille, jotka eivät ole sairastaneet koko ajan ja muuttuneet ulkoisesti Barbamamoiksi. Sain ärsytyskohtauksia spinningistä rynnivistä ihmisistä ja lenkkeilijöistä. Itse köhin keuhkojani pihalle ja podin ties mitä kremppaa. Tie kuntoon on pitkä ja hidas, kun on edelleen puolikuntoinen. Lähtötelineisiin on jämähdetty...

Sitten huomasin kateuden kaiherruksia siellä ja täällä muutenkin.

Kadehdin työkaveriani, joka elämäntilanteensa vuoksi tekee kevyempiä töitä samaan aikaan kun minä ja jokunen muukin kaadumme taakan alla ja ketään ei kiinnosta meidän jaksamisemme. Katkerana hetkenä ajattelin, että tässä se ero pätkäduunilaisen ja vakkarin välillä sitten tulee...

Kadehdin kaveriani, joka sai puoli vuotta palkallista opiskelulomaa tehdäkseen gradunsa. Sitten tämä henkilö nassuttaa tilanteestani, sillä "en osaa vaatia". Realiteetit, haloo...

Kadehdin työtöntä tuttavaani, joka lähtee miehensä kanssa kahdeksi kuukaudeksi reilaamaan Eurooppaan miehensä rahoilla.

Kadehdin tuttavaani, joka saa koko ympäristönsä tanssimaan pillinsä mukaan. Hän saa anteeksi lintsauksen duunista, pettämisen, paskanpuhumisen muista selän takana, opintojuttujensa plagioimisen ja ansioluettelonsa kaunistelun.

*

Tiistai-iltana olin erityisen väsynyt. Pyörin unta saamatta sängyssä ja kuuntelin seinänaapurin puolelta kuuluvaa puhemutinaa. Saavutin myös noloimmat alentumistilapointtini kadehdinnassani.

Kadehdin ihmisiä, jotka pystyvät luottamaan toisiin ihmisiin.

Kadehdin ihmisiä, jotka eivät aina tee kaikkea väärin ihmissuhteissaan.

Kadehdin myös ensimmäistä kertaa vuosiin ihmisiä, joilla on tasapainoinen ja -veroinen parisuhde, jossa saa aidosti tukea toiselta ihmiseltä sitä tarvitessaan.

*

Keskiviikkoaamuna bussissa torkkuessani päättelin, että loppuvan duunini ja jumiutuneen opintotilanteeni vuoksi olen tietyllä tavalla menettänyt sen pienen turvallisuudentunteeni, joka on tähän asti riittänyt minulle ihan hyvin.

Samaan aikaan kun poden huonoa omatuntoa ja noloutta heikkoudestani ymmärrän myös, että ihan itse ja yksin tästä pääsen ja pystyn nousemaan - ja minun täytyy oma tieni tehdä.

Tänään olin onnellinen siitä, etten kokenyt kateuden kaiverruksia silloin, kun työkaveri kertoi ostaneensa uuden asunnon ja ystäväni kertoi saaneensa yli tonnin palkankorotuksen. Olin vain iloinen heidän puolestaan.

Elämä ei ole reilua, sitä ei kukaan ole väittänyt. Se, että itse en ole saanut samaa tukea tai kannustusta tai mahdollisuuksia kuin joku toinen on saanut, ei ole minulta pois. Jonkun toisen mielestä minä olen se Hannu Hanhi, kaikesta huolimatta.

*

Ainut kadehtimisaiheistani, joka minua kaivelee, on luottamattomuuteni toisiin ihmisiin. Feikkaan leppoisan käytökseni niin täydellisesti, että kukaan ei voi aavistaa jääkylmää konetta, joka rekisteröi kliinisesti kaiken ja luottaa vain omaan apuunsa.

Ikävä sinänsä, että viimeisen viikon aikana kone on ollut aivan täydellisen oikeassa monessakin asiassa. Ikävimmässä tapauksessa oli vilkutettava hyvästit ihmisille, jota olin pitänyt hyvänä kaverina viitisen vuotta - ja josta kliininen konevaistoni oli varoittanut alusta asti.

*

Vaikka väsyttääkin, on töihin tavallaan helppo mennä, koska siellä koneen ei tarvitse olla henkilökohtaisessa valmiudessa. Ammatillinen valmius on aivan jotain muuta. Toivottavasti viikonloppuna on aikaa tavata ihania ystäviä, niitä, joiden kohdalla kliininen konekin lämpenee.

Kirjoitettaessa soi Type 0 Negative: Cinnamon Girl