Kehä

Istun sohvalla läppäri sylissä ja yritän tehdä töitä. Kämpässä on semisotkuista, juuri sen verran, että häiritsee. Huomenna pitää imuroida, vaihtaa lakanat ja pyyhkiä pölyt. Blah. Kaiken ärsyttävintä on kuitenkin mieletön määrä A4-saastetta opinnoista ja duunista. Kaikki pitäisi käydä läpi, mapittaa ja sitten saada vielä ne pahuksen mapit mahtumaan jonnekin. Valtakunta kunnon kaappitilasta tai vaatehuoneesta!

Pitäisi hankkia uusia kirjahyllyjä. Pitäisi survoa kirjat, levyt ja vaatteet jonnekin. Sitä muuta ei niin kamalasti olekaan. Paitsi siis sitä A4-saastetta...

*

Minulla oli pitkään luulo siitä, että omaisuteeni mahtuisi ikuisesti pikkuautoon. Tai edes pakettiautoon. Uskoin, että voisin lähteä maailmalle duuniin koska vain. Nyt huomaan juurtuneeni. Ainakin hetkeksi.

Ennen ajatuskin juurtumisesta tarkoitti samaa kuin urautuminen. Kymmenen vuotta sitten niin moni asia oli toisin. Joskus leikittelen ajatuksella, että olisi jäänyt maailmalle kymmenisen vuotta sitten. Joskus ajattelen, miten paljon helpompaa kaikki olisi nyt... Miksi palasin Suomeen hakkaamaan päätäni seinään?

Kylmän analyyttisesti ajateltuna olisin luultavasti hakannut päätäni seinään samojen asioiden vuoksi jossain vaiheessa. Olisin ehkä päässyt helpommalla, mutta tulipa nyt tietyt asiat kohdattua kunnolla ja jätettyä taakse - ainakin suurin piirtein.

Toivottavasti istun jonain kauniina syysiltana samalla paikalla, jolla istuin kymmenen vuotta sitten katselemassa auringonlaskua nummilla. Aika sulkea vanha kehä.