Kulttuurispinsteri

Olen siinä mielessä kulttuuririippuvainen ihminen, että en mitenkään pystyisi elämään ilman kirjallisuutta, musiikkia, näyttelyitä, oopperaa, elokuvia ja teatteria.

Syksyn tullen sitä alkaa taas katsella ohjelmistoja, laskeskella rahojaan, aikataulujaan ja muutakin elämäänsä. Onneksi osa iloista on (lähes) ilmaisia. :)

*
Kirjat ovat olleet kavereitani pienestä pitäen. Luen varsin paljon kaikenlaista, kuitenkin enimmäkseen fiktiivistä puolta. Välillä luen melkein työkseni elämäkertoja ja matkakirjoja, mutta yleensä minulla on luettavana yksi tai kaksi romaania, ehkä novellikokoelma, runokirja ja sitten jotain opinto-/työlukemista siihen päälle.

Kun viimeksi kävin kirjastossa, olin katkaista selkäni. Onneksi miespuolinen tuttava suostui teepalkalla laahaamaan osan kirjoistani kotiin. Leväytettyään kasan kirjoja huoneeni lattialle hän vilkuili kaikkialta pursuvia kirjapinoja ja huokasi: "Kultaseni, sinulla ON ongelma..."

*

Musiikki pelastaa päivän, herättää unisen, nukuttaa ahdistuneen, ilahduttaa surkeaa, vie raivon yli, kantaa ylitse vuoren lasisenkin, auttaa poikki pimeän ja saa mielen matkaamaan tuhannen mailin korkeudessa. Kuuntelen yleensä sekaisin monenlaista, vaikka vuodenajat tuovatkin soundtrackiin oman lisänsä. Viime yönä lähdettiin monen päivän rässipoljennon jälkeen black metallin kautta tutuille melodeathin rakkaille maille. On musiikki millaista tahansa, siihen tarvitaan karismaattista ja uljasta naisääntä (ei siis Tarja Turusta) tai erittäin rouheaa miesääntä (Ville Valo käy, HIM ei...)

Tämän illan soundtrack: My Dying Bride, Insomnium, wanha Sentenced, Dark Tranquillity, Tiamat...

*

Museoissa on ihanaa kierrellä muuten, mutta tungoksessa ei ole hauskaa. Ammattini puolesta saan huokeammalla kausikortteja osaan museoista, joten sitä raatsii helposti piipahtaa samassa näyttelyssä useamminkin. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi monen mielestä näyttelyyn on vaikea mennä; minä olen toisaalta käynyt kaikenlaisissa taide- ja muissa näyttelyissä lapsesta asti, joten siihen ei ole mitään kynnystä.

*

Oopperalla on mielestäni pitkälti syyttä elitistinen leima. Oopperaan pääsee tarvittaessa varsin huokeastikin, eikä sinne suinkaan tarvitse painella krimit liehuen, kuten osa tekee. En ole oikeasti nähnyt ikinä niin paljon nuhraantunutta Marimekkoa kuin Wagnerin Parsifalissa vuosia sitten... Suuri haaveeni olisi joskus päästä Bayreuthin oopperafestareille tai Veronan oopperajuhlille.

*

Syksy tarkoittaa aina leffakautta. Olemme hyvän ystäväni kanssa suunnitelleet kahden vähävaraisen neitosen syysohjelmistoa ja leffailua parhaamme mukaan. Ajattelimme myös palata monenlaisiin klassikkoihin. Leffakerhomme nimeksi sopisi erinomaisesti No-Chick-Flicks, sillä kumpikin meistä harrastaa kaikenlaisia hämäriä taide-elokuvia, joissa on ihan ok, että madridilaiset taidekonservaattorit lähtevät etsimään itseään andalusialaiseen pikkukylään. Brittiläiset historialliset draamat ovat kunnon paheitamme. Kauhuleffa on aina jees, yleensä jännityskin. Vaikka suurin osa peniksenjatkerymistelyleffoista saa nauramaan katketakseen/nukahtamaan näytökseen, ovat nekin joskus viihdyttäviä. Komediat ovat yleensä perseestä, varsinkin suomalaiset sellaiset...

*

Tälle syksylle ei ole vielä teatterilippuja varattu: ajatusta tosin on monenlaista. Tajusin juuri, etten ole käynyt kahteen vuoteen Helsingissa kahdessa suuressa laitosteatterissa lainkaan, olen kierrellyt pienemmissä teattereissa ja runsaasti. Kansallisen Vertigon kiinnostavuudesta huolimatta näin jatkuneekin pitkälti tänäkin vuonna...

*

En omista värikästä kulttuurikaapua, poppana-asua, isoja Kalevala-koruja, pyöreitä silmälaseja, hassua hattua, batiikkihuivia, Marimekon kuteita tai Mukavia ja Tyylikkäitä Kävelykenkiä. Kulttuuria kuluttavat monet muutkin kuin keski-ikäiset tädit.Korkeissa goottipopoissa näkee sitä paitsi paljon paremmin, mitä missäkin tapahtuu.

Kirjoitettaessa soi My Dying Bride: For My FAllen Angel