Kuolaa hiuksissa

Maailmassa on paljon ihania asioita. Oikeasti sillä tavalla ihania, että melkein vatsaan sattuu ja kurkkua kuristaa. Suurinta osaa niistä ihanista asioista ei välttämättä edes halua itselleen tai omalle kohdalleen. Pelkkä tietoisuus, sivusta seuraaminen ja katsominenkin tekee hyvää. Kaikki ihanuudet eivät edes sopisi itselle ja omaan elämäntapaan.

Minä en halua omistaa suuria kivitaloja tai kauniita vanhoja puutaloja. En vaadi itselleni puistonkokoista pihaa, sirolinjaista purjevenettä, huikeamuotoista vanhaa autoa, sään kurimuksessa kasvanutta tukevaa vaahteraa tai kukkakedon väriloistoa. Minulle riittää niistä nauttiminen.

*

Istuin eilen merenrannassa pieni ihanuus sylissä. Hoidin jälleen parin tunnin ajan kaverini ihanaa palleroista vauvaa. Istuimme puolivarjossa ja suojaisessa paikassa. Pienokainen istui sylissäni ja tuhisi uteliaasti ulapalle tuijotellessaan.

En ole koskaan ollut mikään vauvafriikki, joka sekoaisi kaikista pienistä nyyteistä. Muutamien läheisten ystävien pienokaiset ovat ihania ja tärkeitä. Tämäkin pallero on hyvä ystäväni.

Kun istuimme siinä rauhassa, hän pulisi omiaan, tuhisi, killitteli suurilla silmillään, antoi paljon pusuja ja haleja sekä kikatteli kurluttavaa vauvanauruaan. Välillä saatiin velvollisuudentuntoinen ja perusteellinen surkukohtaus.

Vauva nojasi kiharaista päätää olkaani, pienet palleroiset kädet pitivät kaulastani kiinni ja suloisen pulleat jalat tamppasivat sylissäni. Hellyys tulvehti ylitseni. Palleroinen katseli minua luottavaisesti ja pyyhki suunsa paitaani. Sitten hän simahti siihen, käsi tiukasti paidankauluksessani, pää olkaani vasten ja pienet jalat hassulla mutkalla.

Kannoin pienoista varovasti sylissäni kotia kohti. Hän tuhisi untaan rauhassa ja tyytyväisenä. Tällaiset hetket ovat arvokkaita: minulla tuskin on koskaan omia lapsia, mutta silti on ihana saada seurata pienen ihmisen kasvua ja kehitystä.

*

Kun tuo pienoinen on täysi-ikäinen, olen minä jo yli 5-kymppinen täti. On mielenkiintoista pohtia, mitä kaikkea tässä matkalla oppii ja kokeekaan. Kun pääsin kummiksi 15-kesäisenä, en edes osannut ajatella aikaa, jolloin kummivauva olisi aikuinen. Nyt katselen parikymppistä kaunotarta, joka elää omaa elämäänsä ja lähtee aina välillä tädin kanssa kahville. On hienoa muistaa hänet monen ikäisenä: palleroisena vauvana, menevänä pikkutyttönä, reippaana koululaisena, riehakkaana teininä ja nyt vauhdikkaana nuorena naisena.